The Grammers

The Grammers -yhtye on vuonna 1999 Säkylässä perustettu classic rockin pohjoinen soihdunkantaja. Yhtye tunnetaan äärimmäisen tiukkana ja tinkimättömänä live-aktina, jonka vahvuudet perustuvat Suomen kenties lahjakkaimman ja myös kansainvälisesti poikkeukselliset kyvyt omaavan heavy rock-vokalisti Hannu Vainionpään tulkintaan, hienostuneeseen ja tarttuvaan sävellystyöhön sekä jäsentensä virtuoosimaiseen vintage-instrumenttien hallintaan.

Orkesterin uunituore ’Rockfield’-albumi nauhoitettiin pääosin livenä ja analogisesti Walesin Monmouthissa Joe Jonesin toimesta ja sen tekemiseen osallistui lopulta lukuisia kansainvälisiä huippumiksaajia ja ammattilaisia. Albumin miksauksista vastasivat Tim Palmer (U2, Pearl Jam, Ozzy Osborne, HIM), Jens Bogren (Amorphis, Kreator, Dimmu Borger, Sepultura), Richardo Borges sekä Nick Brine (Oasis, The Darkness). Albumin on masteroinut Justin Shturtz Sterling Soundilla Nashvillessä.

Katso The Grammersin tulevat keikat alla olevalta listalta.


Keikalla