Konsta Hietanen

6.11.2024

Maan ahkerimpiin keikkailijoihin jo yli kymmenen vuotta kuulunut Konsta Hietanen tekee sekä laulaja-lauluntekijän, että solistin uraa.

Tällä hetkellä Konstalla on tekeillä hänen toinen täyspitkä albumi ja ennen joulua ilmestyy jo tulkitsijan toinen joululevy.

Solistina Konsta taipuu mihin vaan oman huippubändinsä kanssa ja myös yksin kitarallansa. Kun yksityistilaisuutesi tarvitsee karismaa tihkuvaa tanssittajaa, joka vie jalat alta, on Hietasen bilebändi oikea valinta. Jos tilaisuus on pienempi ja tarvitset noin tunnin mies ja kitara-setin, jossa itketään, nauretaan ja lauletaan, siihen ei löydy vertaista.

Solistina Konsta on myös laajentunut maan suurimpiin konserttisaleihin ja suurien orkestereiden eteen tulkitsemaan klassikkokappaleita suomeksi, englanniksi sekä muilla
kielillä.

Oman musiikin keikkoja Konsta tekee saman bändinsä kanssa ja myös yksin kitaralla. Klubeille on tullut ilahduttava määrä kuuntelemaan Hietasen poprockia ja oman musan fanit
lisääntyvät keikka keikalta.

Jo useampana vuotena jouluihmiseksi tunnustautuva Hietanen on täyttänyt kirkkoja suositun joulukiertueensa kanssa.

”Moninainen keikkailu ja harjoittelu haastaa eniten, jolloin ammattitaito kehittyy. Toki myös
haastavalla alallani on nykyään hyvä olla monipuolinen”.

Katso Konsta Hietasen tulevat keikat alla olevalta listalta.

Tumppi Varonen

11.1.2024

Tumppi Varonen on pitkän linjan eturivin rockmuusikko. Hänet tunnetaan mm. Pelle Miljoonan eri aikakauden yhtyeistä. Näistä yhtenä tunnetuimmista Pelle Miljoona Oy, jonka
Moottoritie on kuuma -levyllä kokoonpanoon kuuluivat Andy McCoy, Sami Yaffa ja Ari Taskinen.

Tumppi on myös Problems -yhtyeen perustaja ja laulusolisti.

Soolokeikkojen ohjelmistoon kuuluvat mm. Katupoikien laulu, Tahdon rakastella sinua sekä monet muut kappaleet, joista artisti tunnetaan. Setissä on mukana myös fiilikseen sopivia lainakappaleita, jotka ovat osaltaan muovanneet Tumpin musiikillista maailmankuvaa.

Tumpilta ilmestyi 2023 viimeisin soololevy nimeltään Näillä mennään.

Katso Tumppi Varosen tulevat keikat alla olevalta keikkalistalta.

Jussu Pöyhönen

11.9.2023

Jussu Pöyhönen tunnetaan parhaiten yli 30 -vuotisesta urastaan Suurlähettiläät -yhtyeen nokkamiehenä. Emman voittaneen ja useampia kulta- ja platinalevyjä myyneen bändin lukuisten klassikkobiisien (mm. Elokuun 11., Pitääxunaina?, Kuka pysäyttäisi kellot?, Maailman laidalla, Kun Tänään Lähden ja Mitä miehen tulee olla?) lisäksi Jussu on tehnyt kolme soololevyä, viimeisimpänä keväällä 2023 julkaistu Pinnalla (Sonymusic Finland), josta radioon nousseita biisejä ovat olleet mm. Pinnalla, Sydämessä Matkustaja ja Ootko Siinä Vielä Sitten Kun, joka sai koskettavan ensiesityksensä MTV3:n Laulu Rakkaudelle -ohjelmassa Helmikuussa 2023.

Keikoilla Jussu tekee akustisena soolona, duona, tai oman bändinsä kanssa. Repertuaariin kuuluu niin monet Suurlähettiläät -suosikit kuin mielenkiintoisimmat uudet biisitkin. Karismaattisena esiintyjänä ja notkeaäänisenä laulajana tunnetun Jussun esiintymiset ovat vangitsevia ja päättyvät lähes poikkeuksetta yhteislauluun.

Urallaan Jussu on tehnyt myös teatteria ja musikaaleja, viimeksi We Will Rock You Helsingin jäähallissa 2021, sekä toiminut radioäänenä mm. Radio Novalla, joten hän on pätevä esiintyjä myös juontajana.

Katso Jussu Pöyhösen tulevat keikat alla olevalta listalta.

Annika Pudas

28.8.2023

Annika Pudas on suomenkielistä pop-folkia kirjoittava artisti, joka tekee parhaillaan vuoden 2024 alussa julkaistavaa debyyttialbumiaan.

Epic Recordsille kiinnitetty laulaja-lauluntekijä on julkaissut kahden omakustannekappaleen lisäksi tulevalta albumilta löytyvät singlet ”Aika”, ”Pyyhi kyyneleet” ja ”Juhannuslaulu”, jotka ovat soineet mm. Radio Helsingin, YleX:n ja Radio Suomen taajuuksilla.

Perinteiseen laulaja-lauluntekijä -jatkumoon sijoittuva Pudas vangitsee herkällä tulkinnallaan ja ihon alle menevillä teksteillään.

”Tulevalta albumilta julkaistut singlet esittelevät hyvin tekijyyteni ytimen. Haluan kirjoittaa pieniä suuria lauluja, joissa teksti on syvintä ydintä. Nopeassa ajassamme oon kapinallinen ja luotan rauhaan. Artistina olen ennen kaikkea lauluntekijä ja sitten vasta muita asioita, joita ne laulut tuovat mukanaan.” Annika Pudas kuvailee.

Katso Annika Pudaksen tulevat keikat alla olevalta listalta.

Annika Eklund

7.3.2023

Annika Eklund on tehnyt jo yli 30 vuotta uraa laulajana. Pitkälle uralle on mahtunut useita radiohittejä, isoimpana ”Shanghain valot”,  joka nosti Annikan lopullisesti suuren yleisön tietoisuuteen. ”Shanghain valot” trendaa nuorten parissa ja on noussut uudelleen varsinkin opiskelijoiden suosioon. Annika on nähty useissa musiikkiteatteriproduktioissa, isojen orkesterien solistivieraana ja mm. legendaarisen-yhtyeen riveissä.
Annikan levyttämä loputon hittiputki sisältää mm. kappaleet: Shanghain valot, Suora lähetys, Sinussa on jotain, Haaveet tallella, Ole hiljaa ja suutele mua, Missä on mun Strömsö?, Valonarkaa ja uusin radiosuosikki Kohta jo kotona jne.

Annika Eklund Band esiintyy tilaisuuksissa ja tapahtumissa ympäri maan. Bändi soittaa oman tuotannon lisäksi klassikoita menneiltä vuosilta tähän päivään. Kokoonpano on tehnyt keikkoja yhdessä jo vuodesta 2006. Bändin vahvuuksia on musiikin tietämys, lauluvoima ja rautaisen ammattitaitoinen soitto.

Annika Eklund Band on:

laulu Annika Eklund
kitara ja laulu Jussi Turunen
basso ja laulu Luis Herrero
rummut ja laulu Juha Räsänen

Discografia:

Kaunis uni (nimellä Annika) (1998)
Valoja ja varjoja (2003)
Shanghain valot (2006)
Rakkausseikkailu 2007 (2007)
Valonarkaa (2009)
Missä on mun Strömsö? (2012)
Jääkauden jälkeen (2024)

Monipuolinen Annika Eklund esiintyy oman bändinsä kanssa, mutta myös duona ja vierailevana solistina.

Jenni Mustajärvi

25.2.2022

Jenni Mustajärvi on tamperelaislähtöinen laulaja-lauluntekijä. Jenni on julkaissut suomenkielistä poprockia vuodesta 2018. Ensimmäinen single Hyvästit viitoitti tuoreen tekijän sanoittajan ja laulajan tielle. Yhdessä duokitaristi/tuottaja Olli Anttilan kanssa tehty debyyttialbumi ”22:50” ilmestyi vuonna 2020.

Jenni keikkailee sekä bändin kanssa, että duona. Duokeikoilla tulee soitettua oman musiikin lisäksi valikoituja covereita. Jennin ja Ollin yhteistyö on saumatonta ja meininki soljuu tunnelmasta toiseen sulavasti. Jenni tunnistaa itsensä myös ehtana bändin mimminä. Bändikeikkojen energinen meininki ei jätä ketään kylmäksi.

Jennin uusin single Meidän suvun naiset ilmestyi 19.04.2024.

Bändi:
Kitara – Olli Anttila
Basso – Milla Heinonen
Koskettimet – Janne Kokkonen
Rummut – Joni Oittinen

Katso Jenni Mustajärven tulevat keikat alla olevalta listalta.

Legendaarinen SF-BLUES palaa 20-vuotisjuhlakiertueen merkeissä

14.2.2022


Kuva: Harri Hinkka

Legendaarinen SF-BLUES palaa 20-vuotisjuhlakiertueen merkeissä estradeille tänä keväänä!

Ydinryhmän muodostavat kokoonpanon vuonna 2002 perustaneet blues-konkarit Heikki Silvennoinen ja Pepe Ahlqvist sekä Dave Lindholm tukenaan luunkova rytmiryhmä Mikko Löytty, basso ja Harri Ala-Kojola, rummut.

Asenne ja ammattitaito, näkemys ja kokemus ovat taatusti kohdallaan. Niin Silvennoinen, Ahlqvist kuin Lindholminkin ovat urallaan aina luottaneet konstailemattomaan työn tekemiseen ja pieteetillä esitetyn musiikin voimaan!

Blues on alkukantaista ja mutkatonta musiikkia, jota on pirun vaikea soittaa. Keikalla kannattaa yrittää unohtaa turhat hienoudet, pistää silmät kiinni ja antaa fiiliksen vain viedä mennessään. Ja SF-Blues on hienosti yhteen vuosien varrella hioutunut ryhmä kokeneita, samaan hiileen puhaltavia muusikoita. Meitä kaikkia yhdistää suuri rakkaus bluesia kohtaan. Sama pätee konserteissa esiintyviin vierailijoihin”, Heikki Silvennoinen kertoo.

Musiikinharrastajien, erityisesti perinteiseen rockiin, bluesiin ja rhythm & bluesiin perehtyneen yleisön keskuudessa arvostus ja kunnioitus SF-Bluesia kohtaan on vankkumaton.

Kymmenen odotetun SF-Blues -konsertin kiertue starttaa Turusta torstaina, 24. päivä maaliskuuta.


Tunnetut suomalaismuusikot esiintyvät konserteissa vierailijoina

Vierailijoina konserteissa nähdään niin ikään monissa kotimaisissa rock- ja blues-kuvioissa jo vuosikymmeniä mainetta niittäneet Jukka Gustavson, Ile Kallio, Honey B Family (Arja Puurtinen, Esa Kuloniemi ja Mooses Kuloniemi) ja Jussi ”Jo’ Buddy” Raulamo & Tyko ”Down Home King III” Haapala sekä Battle Beast –yhtyeen solistina tunnetuksi tullut Noora Louhimo.

Aikaisemmista tiedoista poiketen ’SF-perheeseen’ kiinteästi kuuluva Eero Raittinen on sairastumisen takia joutunut jättäytymään pois kiertueelta, mutta vakuuttaa olevansa ”hengessä mukana”.


Konserttiaikataulu keväällä 2022

Torstai 24.3. – Logomo, Turku: SF-Blues & Jukka Gustavson, Ile Kallio ja Noora Louhimo

Perjantai 25.3. – Kulttuuritalo, Helsinki: SF-Blues & Jukka Gustavson, Ile Kallio, Noora Louhimo ja Honey B Family

Lauantai 26.3. – Virkistyshotelli Yyteri, Pori: SF-Blues & Jukka Gustavson, Ile Kallio ja Noora Louhimo + support: Redbud

Keskiviikko 30.3. – Kulttuuritalo Virta, Imatra: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson

Torstai 31.3. – Mikaeli, Mikkeli: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson

Perjantai 1.4. – Hyvinkääsali, Hyvinkää: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson

Lauantai 2.4. – Sammiosali, Lahti: SF-Blues & Jukka Gustavson ja Jo’ Buddy & Down Home King

Keskiviikko 6.4. – Tampere-talo, Tampere: SF-Blues & Jukka Gustavson, Ile Kallio ja Noora Louhimo

Perjantai 8.4. – Forssan työväentalo, musiikkisali, Forssa: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson

Lauantai 9.4. – Pato Klubin areena, Kuusankoski-Kouvola: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson


Keikkailua vain kausittain

 SF-Bluesin (Suomi-Finland Blues) pitkä, yhteinen taival on ollut siinä mielessä tavallisuudesta poikkeava, että se on keikkaillut vain kausittain ja kokoonpanoa toisinaan vaihdellen.

Edellisen kerran SF-Blues teki kiertueen syksyllä 2019. Kahdenkymmenen vuoden aikana SF-Blues on tehnyt kaiken kaikkiaan kahdeksan kiertuetta ja noin 170 keikkaa.

SF-Bluesin nimellä tehtyjä albumeita osuu kahteen vuosikymmeneen vain kolme ja niilläkin muusikkojoukko vaihtelee. Sen sijaan sooloartisteina tai omien yhtyeitten kanssa Heikki Silvennoinen, Pepe Ahlqvist ja erityisesti Dave Lindholm ovat olleet tuotteliaita niin keikka- kuin äänitekuvioissakin.

Englanninkielinen esikoisalbumin ”SF-Blues” julkaistiin huhtikuussa 2002. Kokoonpano oli sama kuin tämän kevään juhlakiertueella sillä erotuksella, että tuolloin rumpuja soitti Jani Auvinen. Seuraajaa esikoiselle saatiin odottaa kesäkuulle 2005, jolloin ilmestyi suomenkielinen albumi nimeltä ”Joutomailla”. Silvennoinen, Ahlqvist ja Löytty sekä Auvinen ovat mukana, mutta laulusolistina kuultiin Mikko Kuustosta ja kitaraa soitti Jukka Tolonen. SF-Bluesin viimeisin albumi on toukokuussa 2007 julkaistu englanninkielinen ”Man – Be Careful!”. Studiokokoonpanossa esiintyivät Silvennoisen, Ahlqvistin ja Auvisen lisäksi Eero Raittinen, laulu, Jukka Gustavson, laulu & kosketinsoittimet ja Janne Rajala, basso.


Vanhassa vara parempi

SF-Bluesin jäsenet eivät todellakaan ole mitään eilisen teeren poikia. Dave Lindholm on syntynyt vuonna 1952, Heikki Silvennoinen 1954 ja Pepe Ahlqvist 1956. Mikko Löytty on syntynyt vuonna 1961 ja Harri Ala-Kojola 1964.

Vierailijoiden ikärakenne noudattelee samaa linjaa: Jukka Gustavson (mm. The Roosters, Wigwam) on syntynyt vuonna 1951 ja Ile Kallio (mm. Hurriganes, Pera & The Dogs, Diesel) vuonna 1955.

Suomesta tuskin löytyy ainoatakaan keikkapaikkaa, jossa ainakin joku edellä mainituista muusikoista ei olisi joskus esiintynyt.

Soundi-lehden levyarviota 1/2021 (vrt. Dave Lindholm Lights: ”Honolulu + 1 Hour”) vapaasti soveltaen:

Tähän konserttikiertueeseen ei kannata soveltaa ikärasismia, vaan sanontaa vanhassa vara parempi.

 

Dave Lindholm – 70-vuotissynttärit juhlakiertueen matkassa

Ottaen huomioon, että Dave Lindholm on yksi suomalaisen rockin peruskivistä ja arvostetuimmista musiikintekijöistä, hänestä tiedetään varsin vähän. Lindholm ei ole erityisemmin julkisuuden valokeilassa viihtynyt eikä tekemisiään mediassa selitellyt.

Dave on kotoisin Helsingistä, mutta muutti Tampereelle jo 1980-luvun alussa. Hän juhlii 70-syntymäpäiviään SF-Bluesin juhlaturneen matkassa maaliskuun 31. päivä Mikkelissä.

Daven ura alkoi jo vuonna 1960- ja 1970 –lukujen taitteessa. Daven perustaman Ferris-nimisen yhtyeen albumi julkaistiin vuonna 1971. Jatkoa seurasi vuonna 1972, jolloin ilmestyi Daven ensimmäinen sooloalbumi nimellä ”Iso ”Kynä” Lindholm. Lisänimi ”Isokynä on seurannut Davea näihin päiviin saakka.

Dave tunnetaan poikkeuksellisen energisenä ja aikaansaavana muusikkona! Tuskinpa hän itsekään osaisi luetella kaikkia niitä lukuisia kokoonpanoja, joissa hän on ollut mukana. Mainittakoon esimerkiksi Isokynä & Orfeus, Rock’n’Roll Band, Pen Lee, Bluesounds, Sleepy Sleepers, The Run Runs, Dave’s 12 Bar, Leningrad Cowboys, Canpaza Gypsys, Pitkät kiinalaiset, Redclouds, Messengers ja Dave Lindholm Lights.

Tehokkuus näkyy myös äänitepuolella. Karkeastikin laskien Daven levyttämien albumien määrä lähentelee neljääkymmentä. Viimeisimmät Dave Lindholm Lights –yhtyeen albumit ”Dave Lindholm Lights” ja ”Honolulu + 1 Hour” on julkaistu viime vuonna.

 

Heikki Silvennoinen – brittibluesin erikoistaitaja

SF-Bluesin lisäksi blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoisen nimi yhdistetään muun muassa sellaisiin legendaarisiin kokoonpanoihin kuin Tabula Rasa (Heikki Silvennoinen, Tapio Suominen ja Asko Pakkanen) ja Q. Stone (Heikki Silvennoinen, Mikko Kuustonen sekä Mikko ja Sakari Löytty).

Kangasalla, Tampereen kupeessa asuva Heikki keikkailee aktiivisesti yhdessä muusikko-näyttelijä Heikki Helan kanssa. Yhtye kantaa ytimekkäästi nimeä Silvennoinen & Hela & Band. Hänet muistetaan myös menestyksellisistä yhteiskonserttikiertueista tammikuussa 2021 menehtyneen Pave Maijasen kanssa.

Silvennoisen laulun ja kitaransoiton brittiblues-vaikutteet jopa hänen suomenkielisissä biiseissään muistuttavat yhtäläisyyksistä muun muassa Eric Claptonin ja Yardbirds-yhtyeen kaltaisten nimien tuotantoon ja henkeen.

Heikki on uransa aikana julkaissut kuusi sooloalbumia, osan englanniksi ja osan suomeksi: ”Mature and Cool” (v. 1992), ”Bobcat” (v. 1997), ”Sweet Surrender” (v. 1999), ”Blues Blue Sky” (v. 2000), ”Miehet kaatuu” (v. 2003), ”Peace of Mind” (v. 2010) ja Erja Lyytinen & Heikki Silvennoinen: ”Live 2016”  (livealbumi, v. 2016). Tänä keväänä julkaistaan Heikin seitsemäs sooloalbumi, jolta esimakuna jo kaksi singlejulkaisua: ”Kaikki maailman tunnit” ja ”Saimaa”.

Suuren yleisön tietoisuuteen Heikki Silvennoinen iskeytyi 1990-luvun alun huippusuositun Kummeli-ohjelman myötä, jossa hän näyttelemisen lisäksi kirjoitti sketsejä ja teki musiikkia.

 

Pepe Ahlqvist – Finnish Blues Awards –elämäntyöpalkinnon saaja

Eurooppalaiseen blues-eliittiin kuuluva tuusulalainen Pepe Ahlqvist on kansainvälisestikin tunnettu ja arvostettu bluesmuusikko.

Persoonallisen laulaja-lauluntekijän, kitaristin ja huuliharpistin yli 40 vuotta kestänyt ura, uran varrella heitetyt yli 6 000 keikkaa ja arvostetut äänitteet ovat taanneet vakaan suosion läpi vuosien.

Pepe aloitti uransa 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa keikkailemalla koulubileissä Lahti-Nastola-akselilla. 1970-luvulla Pepe esiintyi useita albumeita levyttäneen Chicago Overcoat –yhtyeen riveissä. Hänen omista yhtyeistään tunnetuin on Pepe Ahlqvist H.A.R.P. -niminen kokoonpano 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Pepen lisäksi kokoonpanossa soittivat kitaristi Jarmo Nikku, kosketinsoittaja Timo Pratskin, basisti Harri Rantanen ja rumpali Harri Ala-Kojola. Yhtyeen levyjä on julkaistu Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Pepen tärkeimmästä bändistä viimeisin The Rolling Tumbleweed lopetti toimintansa vuonna 2003.

Pepe Ahlqvist on tehnyt vuosien varrella esiintymismatkoja ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Hänet on nähty monien kansainvälisten konserttien erikoisvieraana, esimerkkinä vaikkapa B.B. Kingin konsertit aikoinaan Helsingissä.

Pepe Ahlqvist sai elämäntyöpalkinnon Finnish Blues Awards -tapahtumassa Helsingissä 14.1.2017.

60-vuotissyntymäpäiviään vuonna 2016 Pepe juhlisti vuotta kokoamalla tunnetuimman bändinsä H.A.R.P:in uudelleen ja julkaisemalla tuplakokoelma-albumin ”One Day Less, One Day More”.

SF-Bluesin pitkä, yhteinen taival on ollut siinä mielessä tavallisuudesta poikkeava, että se on keikkaillut vain kausittain ja kokoonpanoa osin vaihdellen. SF-Bluesin nimellä tehtyjä albumeita osuu kahteen vuosikymmeneen vain kolme ja niilläkin kokoonpano vaihtelee. Sen sijaan sooloartisteina tai omien yhtyeitten riveissä Heikki Silvennoinen, Pepe Ahlqvist ja erityisesti Dave Lindholmkin ovat olleet tuotteliaita niin keikka- kuin äänitekuvioissakin.

SF-Blues julkaisi englanninkielisen esikoisalbuminsa ”SF-Blues” huhtikuussa 2002. Kokoonpano oli sama kuin tämän kevään juhlakiertueella sillä erotuksella, että tuolloin rumpuja soitti Jani Auvinen. Seuraajaa esikoiselle saatiin odottaa kesäkuulle 2005, jolloin ilmestyi suomenkielinen albumi nimeltä ”Joutomailla”. Silvennoinen, Ahlqvist ja Löytty sekä Auvinen ovat mukana, mutta laulusolistina kuultiin Mikko Kuustosta ja kitaraa soitti Jukka Tolonen. SF-Bluesin viimeisin albumi on toukokuussa 2007 julkaistu englanninkielinen ”Man – Be Careful!”. Studiokokoonpanossa esiintyivät Silvennoisen, Ahlqvistin ja Auvisen lisäksi Eero Raittinen, laulu, Jukka Gustavson, laulu ja kosketinsoittimet ja Janne Rajala, basso.

Liput
Liput alkaen 32,00 euroa. Lippupiste (www.lippu.fi) ja paikkakuntakohtaiset lipunmyyntipisteet.

Konserttijärjestelyt
Pasi Kuusjärvi, Dex Viihde Oy, 044 064 7907, pasi.kuusjarvi@dexviihde.fi

 

Modernin kansanmusiikin miehet Timo Rautiainen ja Ville Ojanen löivät hynttyyt yhteen

5.11.2021

(Kuva: Jaakko Manninen)

MODERNIN KANSANMUSIIKIN MIEHET TIMO RAUTIAINEN JA VILLE OJANEN LÖIVÄT HYNTTYYT YHTEET

Alkuvuodesta julkaistavan yhteisalbumin ensimmäinen single ”Konsta käsivarressa” ilmestyi tänään

”Katso johtajaa poika tuon orkesterin.
Tämän hetken tulet muistamaan.
Olet nähnyt nyt miehen, mestarin.
Olet nähnyt nyt kuninkaan.”
Minä hiljaa penkillä istuin
ja tuota miestä tuijotin.
Luulin kaiken siinä jo olleen,
kun isä vielä jatkoikin:

”Muista tämä, mitä nyt sanon
ja paina poika mieleesi.
Pidä varasi vaan, vielä joku päivä on
sulla Konsta käsivarressa kiinni,
Konsta käsivarressa kiinni.”

Katso video TÄSTÄ

Pitkän uran kotimaisen musiikin parissa tehneet Timo Rautiainen ja Ville Ojanen julkaisevat yhteisalbumin tammikuussa. Muusikoita yhdistää rakkaus perinteiseen kansanmusiikkiin, jota kumpikin on opiskellut sekä myös esittänyt tahoillaan. Ojasen ollessa genreen jo syvemmin omalla urallaan uppoutunut, Rautiaisen taival kyseisen musiikin parissa on lyhyempi vaikka kosketus kansanmusiikkiin sai ensihipaisunsa lähes puoli vuosisataa sitten.

”Ensimmäinen kontaktini suomalaiseen kansanmusaan tapahtui 70-luvun alussa ollessani alle kymmenvuotias, jolloin Konsta Jylhä & Purppuripelimannit esiintyivät kotikyläni Haukivuoren oppikoulun salissa. Isä vei meidät molemmat pojat konserttia katsomaan, vaikkei hän itse ollut millään lailla kansanmusaihmisiä. Myöhemmin kysyin, miksi me sinne menimme. Syyksi hän kertoi sen, että se ryhmä oli siihen aikaan niin järjettömän suosittu ja kuuluisa, että pakkohan sitä oli mennä katsomaan. Itse keikasta muistan vain sen, että kovilla puutuoleilla oli epämukavaa istua ja yhtyeen basisti (Veikko Järvelä) spiikkasi biisit samalla kertoen yleisöä viihdyttäviä puujalkavitsejä. Silloin se musiikki ei vielä tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta,” Rautiainen kertoo.

Tuolloin kytemään jäänyt kipinä sai tulta alleen vuosikymmeniä myöhemmin vuonna 2010 kun hänet kutsuttiin solistiksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlille konserttiin, johon muutamaa musiikintekijää oli pyydetty esittämään omaa tuotantoa kansanmusiikiksi sovitettuna. Osan Rautiaisen kappaleista sovitti Ville Ojanen, joka myös soitti viulua isossa, nuoremman polven kaustislaisista muusikoista kasatussa taustaorkesterissa.

”Pyysin Timoa Kaustisen festivaalien Lauantaisauna-orkesterin solistiksi. Olin jo aiemmin tutustunut hänen soolomateriaaliinsa, jossa ilokseni huomasin akustisia instrumentteja ja etnistä meininkiä, joten hommahan lähti heti oikeille raiteille. Savolainen ja pohjalainen luonne toimii meidän tapauksessa täydellisesti. Timo puhuu ja minä kuuntelen, ja sitten kun tehdään musiikkia, niin tehtävänjako on luonteva, ellen sanoisi jopa täydellinen”, Ojanen toteaa.

”Pidin kovasti keikasta ja festareiden meiningistä yleensäkin. Ehkä suurin harppaukseni siihen maailmaan oli kuitenkin opiskeluvuosi 2012-2013 Kaustisen kansanmusiikkilinjalla, jonka jälkeen ajatus kansanmusahenkisestä levystä alkoi kyteä mielessä. Useamman vuoden, välivaiheen ja yrityksen jälkeen yhteistyökumppaniksi valikoitui Ville Ojanen, jonka kanssa näkemyksemme tulevasta musiikista olivat yhteneväiset”, Rautiainen muistelee.

Rautiainen ja Ojanen julkaisevat yhteisen albumin ensi vuoden tammikuussa, ja tältä kyseiseltä levyltä kuullaan ensimmäisenä singlelohkaisuna ”Konsa käsivarressa”-niminen kappale, joka on Rautiaisen säveltämä ja sanoittama.

”Vaikka ”Konsta käsivarressa” -kappaleen teksti on vahvaa mielikuvituksen tuotetta, perustuu se tietyiltä osin todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Kappaleella esiintyvät soittajien lisäksi useita henkilöitä puherooleissa, joista eräänä mainittakoon tämän hetken suomalaisen kansanmusiikin ’grand old man’, kaustislainen mestaripelimanni ja palkittu näppäripedagogiikan kehittäjä, legendaarinen Mauno Järvelä.”

 

Puherooleissa:
Jussi Lampi: Isä
Mauno Järvelä: Mauno
Antti Rossi: Rossin Antti
Pertti Ojanen: Pyhä Pietari

Kokoonpano:
Timo Rautiainen: Laulu, buzuki, stomp box
Ville Ojanen: Viulu, harmooni, alttoviulu, can shaker
Nils Ursin: Bassokitara
Lauri Kotamäki: Vähärivinen haitari
Jussi Lampi: Taustalaulu

Timo Rautiainen on muusikko ja näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten vuonna 1996 perustamastaan Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus-yhtyeestä. Hän on julkaissut myös kolme sooloalbumia. Koulutukseltaan Rautiainen on kasvatustieteiden maisteri ja erityisopettaja.

Säveltäjä ja muusikko Ville Ojanen on toiminut muusikkona ja säveltäjänä modernin kansanmusiikin parissa jo pari vuosikymmentä soittaen mm. Troka ja Folkkarit-yhtyeissä. Vuodesta 2004 alkaen Ojanen on tehnyt myös soolouraa yhdistellen muita musiikin genrejä kansanmusiikkiin. Hän on julkaissut 5 soololevyä, joista debyyttialbumi ”Rautavaara” oli 2005 vuonna Teosto-palkinto ehdokkaana. Ojasen sävellyksiä ja musisointia on kuultu yli sadalla levyllä ja hän on kiertänyt muusikkona esiintymismatkoilla yli 20 maassa. Ojasen tuorein sooloalbumi ”V” oli ehdolla tämän vuoden Emma Gaalassa Etno-Emma-kategoriassa.

(Kuva: Jaakko Manninen)

Tuulen tyttö Anna Kokkonen Dex Viihteen edustukseen

2.11.2021


Kuva: Tiia Öhman

Anna Kokkonen on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä ja tuottaja, jonka satumaisesta musiikista säteilee lohtua ja voimaa. Kokkonen vastaa kappaleidensa sävellyksistä, sanoista ja tuotannosta. Artistin neljäs albumi ”Sinua varten” julkaistaan 26. marraskuuta 2021. Aikaisemmat albumit ovat Salainen puutarha (2014) ja Toisenlaiset sydämet (2016), Matkalla kotiin (2019) sekä Paras aika EP (2020). Julkaisijana toimii Ranka Kustannus -levy-yhtiö.

Syksyllä 2021 Anna Kokkosen ”Tuulen tyttö” -kappale valittiin legendaariseen Syksyn sävel -kilpailuun 300 hakijan joukosta. Tämä Kokkosen itsensä tekemä ja esittämä kappale äänestettiin kilpailun finaaliin, jossa se oli yksi Iltalehden lukijoiden suosikeista. Kokkosen single ”Maailma on ihana” syksyltä 2021 nostettiin mm. Radio Suomen ja Aito Iskelmä -radioaseman soittolistalle.

Kokkonen yhdistelee musiikissaan elokuvallisia folk-sävyjä ja ilmavaa poprockia. Bändissä soittaa tuttuja kasvoja mm. Pyhimyksen livebändistä ja Poets of the Fallista. Vakiokokoonpanon lisäksi biiseissä kuullaan mm. harppua, irlantilaista säkkipilliä, kansanomaisia puhaltimia, banjoa ja jousia. Monet biisit ovat nousseet mm. Radio Suomen soitetuimpiin sekä suosituille Spotify-listoille. Radio Suomen listaykkösenä ovat olleet ”Mitä rakkaus on” ja ”Kesän askeleet”,

Kokkosella ei syntyessään ollut minkään maan kansalaisuutta – vain muukalaispassi. Ulkopuolisuuden tunne onkin seurannut herkkää haaveilijaa läpi elämän, pahimmillaan rasismin muodossa, jota hän on joutunut kokemaan ukrainalais-venäläisten juuriensa vuoksi. Hän oppi uppoutumaan musiikkiin jo nuoresta iästä lähtien, ja se on ollut hänelle elintärkeä pakopaikka. Biisien alkulähteiltä hän tuntee olevansa kotoisin, ja niiden ihmeellisessä maailmassa hän saa olla oma itsensä ja toteuttaa vapaasti taianomaisia visioitaan.

Biisejä tehdessään Kokkonen on kertonut haluavansa löytää ensin itsestään valon ja toivon, ja vasta sitten hän on valmis siirtämään sen toisille. Myös hyvyyden puolustaminen on hänelle tärkeää. Hän onkin tehnyt toistakymmentä vuotta ihmisoikeustyötä Kiinan ihmisoikeuksien puolesta Falun Gongin harjoittajiin kohdistuneen vainon lopettamiseksi, sekä tehnyt aiheesta myös kappaleen ”Kultainen maa”.

Johanna Iivanainen julkaisee englanninkielisen albumin Broken River 24. syyskuuta

13.8.2021

Valovoimainen laulaja-lauluntekijä johdattaa uudella levyllään maanläheisiin ja americana-vaikutteisiin tunnelmiin. Huippusuositun SuomiLOVE-tv-ohjelman solistina suurelle yleisölle tutuksi tullut Iivanainen juhlistaa levyä lokakuun alussa käynnistyvällä mittavalla Suomen-kiertueella.

Johanna Iivanainen julkaisee uuden englanninkielisen albuminsa Broken River 24. syyskuuta. Jo kahden vuosikymmenen ajan suomalaisen musiikin huipputasolla operoinut monipuolinen laulaja-lauluntekijä johdattaa uutukaisellaan kuulijansa amerikkalaisesta juurimusiikista ammentavalle akustisvoittoiselle matkalle, jonka pääosassa ovat Iivanaisen kirjoittamat kappaleet ja pelkistetty mutta sävyrikas tulkinta. Iivanainen yhtyeineen lähtee lähes 30 paikkakuntaa käsittävälle levynjulkaisukiertueelle, joka alkaa 6.10. Espoon Sellosalista. Juuri julkaistu kappale Promise To Keep on toinen single uudelta albumilta. Kuuntele kappale tästä (Spotify).

Useat Broken River -albumin lauluista ovat syntyneet mökillä joen varrella Iivanaisen äidin synnyinseuduilla, jossa artisti on viettänyt suuren osan elämästään. Musiikissa on aistittavissa vahvoja americana-vaikutteita, jotka kumpuavat sikäläisestä juurimusiikista, mutta myös elokuvien ja televisiosarjojen maalailemasta kuvastosta.

Tämä levy on syntynyt kuin itselleen tien murtava joki, ensin vähitellen ja yhtäkkiä lähes tulvien. 
Luonnon rauhassa mieli käsittelee kaikkea mitä on tapahtunut tai on tapahtumassa”, Iivanainen avaa albumin syntyprosessia. ”Levysoittimella soi usein singer-songwriter suosikkini Shawn Colvin, Jackson Browne ja Joni Mitchell. Tätä taustaa vasten peilaten englanninkielistä tekstiä tuntuu syntyvän joskus helpommin kuin suomenkielistä ja niin kävi tämän levyn kanssa”, sekä suomeksi että englanniksi levyttänyt artisti kertoo.

Tänään julkaistava single Promise To Keep on koskettava kertomus häpeästä ja kivusta, mutta myös toivosta, joka johdattaa vaikeuksien yli. Kappale on Mikko Iivanaisen sävellys, ja kuten koko levyllä, Johanna Iivanaisen herkkää tulkintaa kannattelee edellä mainitun kitaristin, basisti ja taustalaulaja Juho Kivivuoren sekä rumpali Mikko Hassisen muodostama yhtye.

Sävykkäällä ja luonnollisella äänellään suomalaisia jo 90-luvun lopulta hurmannut Johanna Iivanainen (s. 1976) on hätkähdyttävän monipuolinen laulaja ja säveltäjä, jonka lähes 50 levytyksen mittaiseen diskografiaan mahtuu niin jazzia, accappellaa, poppia, dancea kuin lastenmusiikkiakin. Alun perin jazzlaulajana esiin noussut ja mm. historian ensimmäisen Sony Jazz -palkinnon vuonna 2003 vastaanottanut Iivanainen on uransa aikana tehnyt yhteistyötä mm. Eero Koivistoisen, Otto Donnerin, Jukka Perkon, Timo Alakotilan, Maria Kalaniemen ja Edu Kettusen kanssa sekä esiintynyt suurien orkestereiden, kuten UMO Helsinki Jazz Orchestra, Sinfonia Lahti, Helsingin kaupunginorkesteri ja Turun Filharmoninen orkesteri solistina. Koko kansan tietoisuuteen Iivanainen nousi viimeistään huippusuositun SuomiLOVE-tv-ohjelman solistina vuosina 2014–2019. Tällä hetkellä aktiivisiin kokoonpanoihin kuuluvat Johanna & Mikko Iivanainen Duo sekä vuonna 2020 debyyttialbuminsa julkaissut Altamullan Road, jota Iivanainen luotsaa yhdessä Johanna Kurkelan kanssa.

 

Hela & Silvennoinen: Kanelipuun alla

30.4.2021


Pitkänlinjan muusikoiden ja Kummeli-miesten, Heikki Helan ja Heikki Silvennoisen yhteistyö on kestänyt 30 vuotta ja jatkuu. Juhlavuoden kunniaksi julkaistaan 30.4. vapunaattona rock-musiikkia, digi-single ”Kanelipuun alla”.

Lisäksi Yle juhlistaa kesällä 30-vuotiasta Kummelia radioaalloilla, ”Kummeli Elää”, 10-osaisella audiodokumenttisarjalla. Myös ”Kontio & Parmas” – sarja jatkuu 3. kaudella ja elokuvakin on jo valmiina odottamassa syksyä.

”No kun ei live-keikoille oo ollut viime aikoina asiaa, päätettiin siis äänitellä studiossa rumpali Anssi Nykäsen ja basisti Harri Rantasen kanssa biisejä. ”Kanelipuun alla” on meidän yhteiskeikkojen ohjelmistoa. Se on vahva, mutta kaunis rock-kappale 60-70-luvun hengessä ja tietenkin kunnianosoitus paitsi Neil Youngille, niin myös Kirkalle.” , kertoo Hela

Korona-tilanteen helpottaessa Silvennoinen & Hela nähdään ja kuullaan vielä keikoillakin, ja silloin tietenkin myös ”Kanelipuun alla”- kappale livenä.

Kuuntele kappale Spotifysta.

Tamperelainen laulaja-lauluntekijä Kielo Kärkkäinen Dexin edustukseen

25.3.2021

(Kuva: Laura Happo)

Teatterimuusikoksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2013 valmistunut Kielo Kärkkäinen on monipuolinen ja selkeä-ääninen tekijä esittävän taiteen kentällä. Kielo on taitava laulaja, jolla on syvä ja koskettava ääni, joten hänen keikoilla vallitsee intensiivinen ja keskittynyt tunnelma. Kielon kolme sooloalbumia ovat saaneet erinomaisen vastaanoton niin yleisön kuin kriitikoidenkin keskuudessa. Kielo Kärkkäinen on kiistatta oman sukupolvensa suomalaisen esittävän taiteen monilahjakkuus, joka säväyttää niin muusikkona, laulunkirjoittajana että näyttelijänä.

Katso Kielon tyylikäs kappale ”Laulajan työtä” TÄSTÄ.

Johanna Iivanainen

11.1.2021

Johanna Iivanainen (s. 1976) on oululaislähtöinen nykyään Mäntsälään kotiutunut laulaja-lauluntekijä.

Johanna aloitti pianonsoiton 5 –vuotiaana Oulun konservatoriossa ja ylioppilaaksi päästyään hän aloitti musiikkikasvatuksen opiskelun Oulun yliopistossa. Lopulta kiinnostus jazziin ja opiskelumahdollisuus Oulunkylän Pop & Jazz Konservatoriossa sai Johannan muuttamaan Helsingin seudulle vuonna 1996. Myöhemmin hän on toiminut myös laulunopettajana Stadiassa ja entisessä oppilaitoksessaan Oulunkylässä.

Johannan raikkaan luonnollinen esiintyminen ja sävykäs tulkinta on saavuttanut suuren suosion ja varsinkin hänen monipuolisuutensa on suorastaan hätkähdyttävä kattaen levytyksiä jazzin, accappellan, popin, dancen ja lastenmusiikin alueilta.

Aktiivisimpia yhteistyökumppaneita ovat olleet Eero Koivistoisen yhtye,  Antti Sarpila Swing Band, Trio Ahvenlahti-Koivistoinen-Iivanainen,  JimJamMurMur,  Johanna ja Mikko Iivanainen Duo,  1N ja Korpi Ensemble.

Vuonna 2002 Johanna sai Louis Armstrong -palkinnon ja vuotta myöhemmin Sony Electronics Finland ja Suomen Jazzliitto myönsivät hänelle historian ensimmäisen Sony jazz -palkinnon. Vuonna 2011 julkaistiin soololevy ”Kadotaan Uneen”, jossa kuullaan paljon Johannan omia sävellyksiä. Levyn tuottajana toimi Edu Kettunen ja sen julkaisi Texicalli Records Oy. Vuonna 2012 helmikuussa julkaistiin 1n yhtyeen kokoelma 1998-2012. V. 2013 Texicalli Records julkaisi Johannan ”Mustarastas laulaa” -levyn jossa sävellykset kaikki ovat Johannan käsialaa ja sanoituksista vastaa Sinikka Svärd.

Suurelle yleisölle Johanna on tullut tutuksi SuomiLOVE -tv ohjelman housebandin solistina v. 2014-2019.

Tuorein levy Broken river julkaistiin syksyllä 2021, jonka tiimoilta Johanna konsertoi ympäri Suomen syksyllä ’21, sekä keväällä ’22 yhtyeensä kanssa.

Iivanaisen kattava diskografia sisältää yli 50 levytystä. Tällä hetkellä Johanna valmistelee syksyllä 2021 julkaistavaa uutta englanninkielistä albumia.

Johanna & Mikko Iivanainen

Lempeä, luonnollinen ja soljuvan lyyrinen äänimaisema odottaa kuulijaa kun jo 25 vuotta yhdessä työskennellyt pariskunta Johanna ja Mikko Iivanainen duo kokoaa monipuolisesta musiikkipaletistaan tunnelmallisen illan. Ohjelmisto koostuu niin omasta tuotannosta kuin tarkoin valituista lainasävelmistä. Folk, country ja jazz sävyt kulkevat sulassa sovussa näiden kahden muusikon lämpimässä otteessa.

Johanna Iivanainen ansioluettelo:

Louis Armstrong palkinto 2002
Sony Jazz palkinto 2003
Jazz Emma-ehdokkuus Johanna Iivanainen 2004
Jazz Emma-ehdokkuus EeroKoivistoisen yhtye Suomalainen 2003
Jazz Emma-Loco Motife 2005

Artisti on käytettävissä konsertoimaan duona ja bändinä.

Katso Johanna Iivanaisen keikat alla olevalta listalta.

Jiri Nikkinen

5.11.2020

Jiri Nikkinen tunnetaan paitsi legendaarisesta Clifters -yhtyeestään kuin myös The Beatles Tribute Band -yhtyeestä. The Beatles ja 60-luvun musiikki ylipäätään onkin ollut Jirin tekemisille yhdistävä tekijä.  Keikkoja on tehty niin suomessa kuin maailmallakin.

Jiri Nikkinen julkaisi tammikuussa 2022 uuden albumin mä oon. Levy on täynnä mestarillisen upeita ja koukuttavia sävellyksiä. Sanoitukset hienointa kotimaista poplyriikkaa. Jirin sanoin ”heittämällä paras levyni”, eikä asia jäänyt huomaamatta muiltakaan. Levy on saanut osakseen haltioituneen vastaanoton ja mm. Soundi nimitti arviossaan albumia mestariteokseksi.

Soolona Jirin ohjelmisto koostuu tämän omasta soolotuotannosta, Cliftersistä ja huolella valituista lainapaloista.

Vuonna 2022 Jiri osallistui Syksyn Sävel -kilpailuun kappaleellaan Rakkaus on avain. Kappale valittiin tuomariston suosikiksi.

Katso Jiri Nikkisen keikat alla olevasta listasta:

Jarkko Martikaisen 50-vuotisjuhlakonsertti Helsingin Kulttuuritalossa 5.12.

19.10.2020


Lokakuun 24. päivänä 50 vuotta täyttävä Jarkko Martikainen kokoaa kuulijansa juhlimaan ensimmäistä puolta vuosisataansa Helsingin Kulttuuritalolle. Joulukuun 5. päivänä vietettävä tapahtuma toteutetaan tarkoin turvallisuussäädöksin, joten juhlavieraat voivat osallistua iltaan levollisin mielin. Kaikille kuulijoille on varattu myös kasvomaskit.

”Yleensä olen ollut Kulttuuritalolla kulttuurista nauttivan ihmisen ominaisuudessa. Muun muassa Kris Kristofferson on tempaissut siellä positiivisessa mielessä ilmaisten jalat alta. Tosin Leavings-orkesterin tukihenkilönä olin kyllä Kulttuuritalon lavallakin; yhtenä laulavana soittajana juhlakeikoillaan, jotka tehtiin toissa vuonna.
50 vuoden rajapyykki ei muuttane mitään kovin oleellisesti, mutta jollei muuta, se antaa hyvän aiheen soittaa konsertti niinkin laajan historian omaavassa paikassa kuin Kulttuuritalo on”, Martikainen toteaa.

YUP-keulamiehenä valtakunnan tietoisuuteen noussut Martikainen julkaisi vuonna 2004 ensimmäisen Mierolainen-sooloalbuminsa, ja musiikillinen matka siitä tähän päivään sekä tekijänä että tuottajana on ollut melkoinen.

”Mierolaisen materiaali oli kai vielä jonkinlaista etsikkoaikaa, jonkin uuden ilmaisun tavoittelemisen ja totutumpien ilmaisutapojen välimaastossa kulkemista. Rakkaus-albumilla  omaäänisyys soi jo voimakkaampana, tai ainakin niin itse levyn sisällön kuulen.”

”Tekijänä uusien ilmaisutapojen etsiminen on aina tuntunut oleelliselta, ilman sitä on vaikea määrittää itselleen, miksi enää jatkaisi, ja Rakkaus avasi useammankin sellaisen oven.
Niinpä muun muassa edellisen vuosikymmenen levytykset ovat tuntuneet mielekkäiltä tehdä.

Korona on hankaloittanut myös Jarkon mahdollisuuksia maankiertoon, ja hän kokee, että myös tämän vuoksi tuleva Kulttuuritalon konsertti tuntuu erityisen ainutlaatuiselta.

”On tuntunut, että tehtyämme hyvät pohjatyöt, niin levy-yhtiön väki, keikkamyyjä Hannu kuin itsekin yhtyeineni, olemme joutuneet usein jälkiviisaasti huomaamaan, kuinka kyseinen vaivannäkö kirjoitettiinkin vain ilmaan tai veden virtauksiin. Se, minkä eilen luuli saaneensa hyvään valmiuteen, onkin ollut tänään poissa. Joten jonkinlaisten kangastusten keskellä olemme eläneet, kuten varmasti moni muukin. Sikäli hetkittäiset turhuuden tunteet ovat kyllä vallanneet mielen”, Jarkko tunnustaa.

Väliajalla höystetty konsertti Kulttuuritalossa hahmottuu vielä, mutta ajatusmylly on jo käynnissä.

”Koska kyseessä on pitkähkön levytys- ja keikkailuhistorian yhteen niputtaminen, pyritään se ottamaan huomioon myös illan kulussa. Vierailijoiden verkkoja olen laskenut vesille, ja uskon lavalla kuultavan myös muita tekemisen historiassani tärkeitä tapauksia kuin ’vain’ minua ja Luotetut miehet -kolmikkoani.”

Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin Martikainen kokee, että kappaleiden tekeminen on edelleen melkoinen mysteeri, ja tuskin seuraava 50 vuottakaan tuo tilanteeseen täydellistä muutosta.

”Laulunteko on kuitenkin, yhä vain, melkein salattua toimintaa minulle itsellenikin: miten itseä kiehtova kappale syntyy, mistä sen aihelman löytää ja miten sen sovittaisi parhaaseen mahdolliseen asuun, sitä en oikeastaan tiedä vieläkään, oikeaa ’kaavaa’ kun moiseen en ole löytänyt. Taidan siis vain jatkaa kyseisten vastausten etsimistä niillä malleilla jotka nyt omaan, toivoen samalla, että löydän vuosien myötä edes muutamia uusia sellaisia”, Jarkko tuumii.

Myös tuottajana ja kirjailijana kunnostautunut Martikainen kertoo tulevaisuuden olevan hyvällä tavalla suunnitelmaton, mutta silti joissain raameissa.

”Luulen, että tekemisten keskiö pysyy yhä vain näissä taidehankkeissa, ja musiikki tuntuu pysyvän niissä sijalla numero yksi. Kirjoja on hyvällä tavalla haastavaa kirjoittaa, aivan kuin teatterimusiikin tekeminenkin on sitä, mutta omien levytysten työstämisen ohi ne tuskin kaasuttavat”, Martikainen päättää tyytyväisenä.

Ennakkoliput (49,00€) tulevat myyntiin tämän viikon keskiviikkona 21. lokakuuta kello 9.00 Lippupisteessä ja Tiketissä.

Konsertti alkaa kello 19.00 ja kestää noin kaksi ja puoli tuntia väliaikoineen.

Konsertin järjestää Loud`n Live.

Jarkko Martikaisen keikat: Hannu Korhonen

Jarkko Martikaisen levy Ystävien taloissa on julkaistu

14.9.2020


Kuva: Tomi Palsa

 

Nelisen kuukautta ”Aina auki” -albumin julkaisun jälkeen, joulukuussa 2018, aloin luonnostella ehdokkaita seuraavan albumin lauluiksi. Vuoden viimeinen viikko tuotti ensimmäisen lupaavan tuloksen, ”Helvetti on täällä”-demon.

Hetkeä aiemmin olin löytänyt muistiinpanoista ”Osallisuuden ja osattomuuden laulut” -merkinnän, ja kääntelin niiden monia mahdollisuuksia päivän tai parin verran. Niin löysin tematiikan albumille. Tein joitain huomioita siitä, millaisesta aiheistosta voisi olla kysymys, ja vaikka lopputulos – ”Ystävien taloissa” – on nimeltään se mikä on, kyse on yhä nimenomaan osattomuuden ja osallisuuden eri näkökulmista.

Uskoakseni usein kyseiset tunnetilat riippuvat eniten ihmisestä itsestään.

Myös musiikkielämä tahdotaan joskus nähdä kilpailuna, vaikkapa vertaillen, kuinka suosittu joku tekijä on ja toinen taas ei niinkään. Asia olisi pikkuruinen, liki mitätön, jollei koko elämää turhan usein hahmotettaisi kisana, jossa on voittajansa siinä missä häviäjänsäkin.

Mutta onneksi löytyy myös heitä, jotka eivät juurikaan tahdo vertailla itseään lajitovereihin, pystyen näkemään itsensä osallisina, vaikka heidän viihtymisensä tasoista vähemmän tietävät surkuttelevat tai jopa vähättelevät heitä.

Levykokonaisuus sisältää siis suuria teemoja, mutta isojen kysymysten vastapainoksi pyrimme rakentamaan sen musiikillisesti niin, että kuuntelukokemus ei olisi kuulijaa kuluttava, vaan antoisa matka. Jo työnteon alussa unelmoin levystä, joka naapurihuoneessa soidessaan voisi olla melodisesti ja sovituksellisesti runsas. Koen, että onnistuimme tavoittamaan nuo päämäärät, ja valmis levy on minulle yksi palkitsevimmista, joita olen koskaan saanut olla tekemässä.

Jarkko Martikainen syyskuussa 2020.

Jarkko Martikainen keikkailee soolona ja yhdessä bändinsä, Luotetut miehet, kanssa.

Kauko Röyhkän uusi albumi yhteistyössä S.A. Hynnisen kanssa – myös keikkoja luvassa

21.8.2020

Kuva: Juha Metso

Svart Records julkaisee syyskuun lopussa Kauko Röyhkän ja Sami Albert Hynnisen yhteislevyn Dekadenssi. Tulevan albumin materiaali perustuu Röyhkän vuosien varrella tekemiin julkaisemattomiin sanoituksiin ja sävellyksiin. ”Kirjoitin kaikki sanoitukset ja kolmea biisiä lukuun ottamatta myös sävellykset. Sami tarkisti tekstit ja ehdotti joitakin muutoksia. Muutamat biiseistä olivat vanhoja, esimerkiksi Alennustila oli ehdolla jo toiselle Röyhkä-Mattila -levylle, mutta jätettiin pois liian negatiivisen sanoituksen vuoksi. Röyhkä-Hynninen-levylle se sopi kuin nyrkki silmään”, Röyhkä kertoo.

Sami Albert Hynninen on ollut uransa aikana kehittämässä, yhdistelemässä ja rikkomassa eri genrejen rajoja aiemminkin aina Reverend Bizarren doom-metallista Tähtiportin nihilistiseen avantgarde-elektroon, mutta tällä kertaa projektin lähtökohdat sijoittuvat levyn tuottaneen Hynnisen menneisyyteen. ”Sami oli kuunnellut minua nuoruudessaan Lohjalla. Varsinkin 80-90-lukujen taitteen oudot ja tylyt levyt Joko-Tai, Kaksi koiraa, Tyttöjen ystävä ja Jumalan lahja olivat tehneet häneen vaikutuksen, mutta hän tunsi varhaisemmankin tuotantoni hyvin. Halusimme tehdä levyn yhdessä”, Röyhkä avaa Dekadenssin taustoja.

Levyn työstäminen vei aikansa, sillä yli 70-minuuttisen järkäleen nauhoitukset alkoivat jo keväällä 2019 ja saatettiin päätökseen vuotta myöhemmin. Röyhkän ja Hynnisen mukaan Dekadenssin äänimaailma on raaka, kylmä ja minimalistinen. ”Päätimme soittaa kaikki instrumentit paitsi rummut itse. Halusimme, että levymme poikkeaa kaikesta muusta Suomessa tehdystä musiikista. Pyrimme sukeltamaan suoraan ihmismielen mustimpaan pimeyteen”.

Röyhkä ja Hynninen tekevät lokakuusta alkaen valikoituja keikkoja, joiden paikat ja ajankohdat ilmoitetaan syksyn aikana. Keikkakokoonpanossa tullaan näkemään parivaljakon lisäksi jo aiemmista Röyhkän kokoonpanoistakin tunnettu basisti Mats Huldén, kitaristilegenda Puka Oinonen sekä Kaukon nykyinen luottorumpali Roberto Lanz.

Svart Records julkaisee S.A. Hynnisen ja Kauko Röyhkän uuden albumin Dekadenssi 25.9.2020. Levyn ensimmäinen single Bohemiadi julkaistiin digitaalisissa palveluissa.

Bohemiadi kuunneltavissa TÄSTÄ.

Katri Ylanderilta uusi levy ja tähtenä Tähdet, Tähdet -ohjelmassa

Valloittava Katri Ylander palasi parrasvaloihin viime vuonna julkaistulla Sano mulle jotain kaunista -kappaleellaan, joka oli valtaisa radiomenestyjä ja striimasi kultaa. Kappale hallitsi radioiden soitetuimman biisin paikkaa muutaman viikon ajan keväällä 2020. Nyt syksyn alkaessa artisti julkaisi tuoreen Yhteisii unelmii -albumin levy-yhtiö Suomen Musiikin kautta. Uudella albumilla käsitellään rehelliseen sävyyn luopumista, parisuhteen eri vaiheita ja niihin liittyviä epävarmuuksia, sekä pelkoja.

Tämän levyn kappaleissa on osa elämää, jota minä olen elänyt viime vuosina. Erosin pitkästä suhteesta useampia vuosi sitten. Yleensähän se menee niin, että mitä pidempi suhde, sitä pidemmät kelat. Näistä ajatuksista albumi on saanut alkunsa” Katri kertoo.

Levyn julkaisun lisäksi pop-tähti palaa televisioon Tähdet, tähdet -kilpailussa!

Suomalaisille tutun menestysformaatin keskiössä ovat viikoittain vaihtuvat eri musiikkigenret, joiden syövereihin artistit sukeltavat ja matkaavat rohkeasti myös mukavuusalueensa ulkopuolelle. Kauden aikana kuullaan mm. kasaripoppia, hard rockia, hip hopia, oopperaa, musikaalihittejä, rock’n rollia ja soulia.

Artistien treeniviikko huipentuu viikoittaiseen suoraan lähetykseen, jossa artistien jatkosta kilpailussa päättävät kotikatsojat. Kauden päätteeksi kruunataan kisan voittaja, todellinen tähtien tähti.

Tähdet, Tähdet sunnuntaisin Nelosella klo 19.30 alkaen.

Dave Lindholm

2.3.2020

Dave Lindholm on kiistatta yksi arvostetuimpia musiikintekijöitämme. Hänen mittava uransa alkoi Ferris-yhtyeen levytyksestä vuonna 1971. Jo seuraavana vuonna julkaistiin ensimmäinen sooloalbumi Iso ”Kynä” Lindholm. Lempinimi ”Isokynä” onkin seurannut Davea näihin päiviin saakka.

Vuoden 2025 Dave aloittaa tekemällä soolokeikkoja 28.02.-21.03. välisenä aikana.
Konserttisaleja ja klubeja sisältävä kuukausi jää viimeiseksi soolorupeamaksi ennen kesän SF-Blues kiertuetta, joka alkaa 12.07.

Maaliskuun soolokiertueen ohjelmisto pitää sisällään Daven suomen- ja englanninkielistä tuotantoa.

Dave Lindholm keikat näkyvät alla.

Liila Jokelin

19.2.2020

Liila Jokelin on laulaja-lauluntekijä, joka rakastaa vahvaa tarinaa. Hänen tuotannossaan rosoiseen laulelmaan yhdistyvät eri musiikkityylit aina melankolisesta folkista bluesiin, rockiin ja slaavilaistunnelmiin. Artisti julkaisi Risto Ylihärsilän tuottaman esikoisalbuminsa ”Kaamos on huono esileikki” marraskuussa 2019 Helmi Levyjen julkaisemana. Levy oli arvostelumenestys.

Keväällä 2023 julkaistava toinen albumi ‘’Saapuu sankarina kevät’’ on matka kohti toivoa ja kuulaampia maisemia. Ne löytyvät lopulta saman hämärän takaa, joka ajoi kertojan matkalleen.

Albumin luomisprosessiin Jokelin on koonnut kanssamuusikoista koostuvan ensemblen, joka toimii myös hänen live-yhtyeenään:

Jantso Jokelin: huuliharppu ja sähkökitara
Ville Salonen: basso
Severi Koivusalo: rummut

Debyyttialbumista sanottua

SOUNDI-lehti:
‘’Jokelinin ääni niin laulajana kuin kertojana on sekä dramaattinen että rosoinen, ja ehkä siinä voi kuulla teatterialan taustaa, kuitenkin suodatettuna Helmi-julkaisuille tyypillisen lo-fi -estetiikan läpi (tässä tapauksessa Risto Ylihärsilän tuotantopuolella avittamana). Lähinnä akustinen musiikki pysyy toteutukseltaan yksinkertaisena, mutta ideoiden köyhyyttä se ei tarkoita. Jännittäviä instrumenttiratkaisuja ajelehtii kuulokuvassa taustalla, samalla kun Jokelin itse milloin manaa maailman pahuutta, milloin tunnelmoi kohtalokkaasti himoa ja tuhoa kirvoittavasta lapintytöstä.

Singlenä julkaistu ja levyn päättävä Kuolleiden puolue saattaa olla vuoden paras biisi – nautinnolliset maailmanlopun orgiat, jotka tarjoillaan arvaamattoman artistitulokkaan kaikkein oivaltavimpien kielikuvien kera.”

Katso Liila Jokelinin tulevat keikat alta.

Costellon kevätkiertue on varma kevään merkki

10.1.2020

Kuva: Lauri Salo

Costellon kevätkiertue on varma kevään merkki.

Costi pakkaa kitarat matkaan ja lähtee sooloilemaan ympäri Suomea kera muutaman soittajakaverin.
”On bändi pieni meillä tää, se sykkii elämää, mutta omat soinnut kyllä osataan” lauloi aikoinaan Sammy.

Kiertueella kitarat soi ja rummut antaa rytmin, jonka tahdissa murheet haihtuu ja maailmasta tulee ainakin hetkeksi parempi paikka.

Tule mukaan rytmiin!

”Rocknroll pidentää murrosikää”

Costellon kevätkiertue 2020:
Ke 29.4. Tampere, Tampere-talo
To 30.4. Ähtäri, Ähtäri-halli
Pe 1.5. Artjärvi, Ravintola Artjärvi
La 2.5. Uusikaupunki, Kulttuurikeskus Cruselli
Su 3.5. Kuusankoski, Pato Klubi
To 7.5. Kalajoki, Virta Sali
Pe 8.5. Vantaa, Ravintola Jyvänen
La 9.5. Huittinen, Risto Ryti-Sali
To 14.5. Espoo, Sellosali
Pe 15.5. Lahti, Möysän Musaklubi
La 16.5. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi
Ke 20.5. Kangasala, Kangasala-talo
To 21.5. Kuopio, Maxim
Pe 22.5. Porvoo, Taidetehdas
La 23.5. Jämsä, Akuliina
Ke 27.5. Helsinki, M/S Finlandia Eckerö
Pe 29.5. Pori, Ravintola Laguuni
La 30. 5. Jyväskylä, Hemingway´s

Jarkko Martikainen Ystävien taloissa -soolokiertueelle

20.12.2019

Kuva: Marek Sabogal

Jarkko Martikainen

Ystävien taloissa 2020

Vuoden 2019 Auki yksin -soolokiertueella laulujen valikko laventui, valaisun taide täsmentyi ja tarinat laulujen syntyjen syistä kasvattivat mittaansa. Yleensä tilaisuuksissa tuli tunne ”näihin korkeuksiinhan olisi aina pitänyt pystyä ulottumaan”. Tuntuu siis oikealta valinnalta pyrkiä vielä ylemmäs.

Ystävien taloissa -kiertue tulee sisältämään lisää toivelauluja, levyttämättömien kappaleiden ensiesityksiä, askeleen laajempaa sointisävyjen kirjoa päin ja jotain, mistä en kaikkea tiedä vielä itsekään.

Juuri tuo ennustamattomuuden elementti on soolokeikkojen erityispiirre, josta pidän aina vain voimakkaammin.

Siinä oleellisimmat, lopuista tehdään selvää kiertueen kohteissa.

Tervetuloa.

Jarkko Martikainen.

Ystävien taloissa -kiertue:
31.01. TAMPERE, G Livelab (ennakkoon loppuunmyyty)
01.02. HÄMEENKYRÖ, Frantsilan kehäkukka  (ennakkoon loppuunmyyty)
05.02. JYVÄSKYLÄ, Poppari
06.02. RIIHIMÄKI, Vihreä talo
07.02. RIIHIMÄKI, Vihreä talo (ennakkoon loppuunmyyty)
12.02. KITEE, Kitee-sali
13.02. KUOPIO, Henry´s Pub
22.02. PORI, Kehräämö
26.02. HELSINKI, On the Rocks
27.02. YLIVIESKA, Savelan lauluklubi
28.02. PUDASJÄRVI, Tuba Iso-Syöte
29.02. OULU, Tuba
13.03. SAVONLINNA, Kulttuurikellari
14.03. FISKARS, Cafe Bar Pesula
15.03. KUUSANKOSKI, Pato-klubi
20.03. HELSINKI, Korjaamo
21.03. RAUMA, Brummi
27.03. TURKU, Linnateatteri
17.04. RAAHE, Raahen teatteri

Katri Ylander on radiosoittolistan ykkönen

20.11.2019


Kuva: Katri Tamminen

Katri Ylander himoitun radiosoittolistan ykköspaikalle!

Sielukkaasta äänestään tunnettu, koko kansan suosikki Katri Ylander on palannut! Toukokuussa 2019 Katri julkaisi ”Sano mulle jotain kaunista” -singlen, joka on nyt noussut radiosoittolistan kärkeen. Tulevana keväänä Katri suuntaa kiertueelle ympäri Suomea. Hittiputkessa kuullaan mm. ikisuosikit ”Mansikkamäki”, ”Aamuaurinkoon”, ”Välitunnilla”, ”Valehdellaan” ja totta kai tuore iso hitti ”Sano mulle jotain kaunista”.

Katri Ylanderin kevään 2020 keikkalista näyttää tältä:

17.01. Tuba, Oulu
18.01. Kulttuurisali, Toholampi
24.01. Yksityistilaisuus, Helsinki
25.01. Yökerho Hovi, Lammi
31.01. Cantina Zapata, Järvenpää
01.02. Las Palmas, Joensuu
07.02. Zone, Ruka
08.02. Tuba, Iso-Syöte
13.02. G Livelab, Tampere
14.02. Graceville, Iisalmi
15.02. Virta-sali, Kalajoki
21.02. London, Jyväskylä
22.02. Coto Bar & Grill, Mäntsälä
23.02. Pato-klubi, Kuusankoski
06.03. Kartanohotelli Saari, Reisjärvi
07.03. PeeVee Bar, Kajaani
21.03. Louhisali, Espoo
03.04. MyPub, Haapajärvi
04.04. Reippaankulma, Varpaisjärvi
09.04. Tuoppi Pub, Oulainen
10.04. Valtuustosali, Sodankylä
11.04. Poropuisto-sali, Salla
17.04. Pikku Hanhi, Lahti
18.04. Pub Pikkupässi, Karkkila
24.04. Ravintola Artjärvi, Orimattila
25.04. Toppila Klubi, Oulu
06.05. M/S Finlandia – Eckerö Line, Helsinki
08.05. Maxim, Kuopio
09.05. Ramona, Kemi
15.05. Bar Ihku, Helsinki
16.05. Bar Ihku, Tampere

Keikat myy:  Roope Rantala   roope.rantala@dexviihde.fi   –  puh. 044 253 0670

Matti Johannes Koivu palaa – Uusi levy on paljas ja painava

14.8.2019


(Kuva: Tero Ahonen)

Matti Johannes Koivu julkaisee uuden levynsä Luonnos 13. syyskuuta. Suomen arvostetuimpiin lukeutuva laulaja-lauluntekijä on hionut levyllä ilmaisunsa pelkistetyksi ja akustiseksi. Painavat sanat ja sävelet sekä Koivun intensiivinen tulkinta nousevat keskiöön kitaran varaan rakentuvassa, sieltä täältä jousilla ja koskettimilla silatussa äänimaisemassa. ”Laulaja sulkeutuu olohuoneeseensa ja alkaa soittaa yksin kitaraa. Hän on havahtunut kehityskertomukseen, jossa mikään ei enää kehity, paitsi epäjärjestys. Syntyy lauluja keskeneräisestä elämästä ja maailmasta”, Koivu kuvailee levyn lähtökohtaa.

Matti Johannes Koivun musiikki on velkaa historialle. Se ei kuitenkaan ole Koivulle tyhjää nostalgiaa, vaan yhtäältä konteksti hankalana ja monisyisenä näyttäytyvälle nykyhetkelle ja tulevaisuudelle, toisaalta hetkellinen pakopaikka siitä. Luonnos-albumin teemat, esimerkiksi sukupolvien ketjun muuttuvat odotukset ja pelot, sekä ajatukset vanhemmuudesta, vanhenemisesta ja rakkaudesta suodattuvat kolmekymppisten sukupolvikokemusten kautta. Mutta ovatko kokemuksemme eri aikoina sittenkään niin erilaisia? Rakkaustarina on yhtä ajankohtainen nyt kuin sata vuotta sitten.

“Jokainen sukupolvi kirjoittaa historian uudestaan, löytää uudenlaisia kysymyksiä ja uusia värejä lauluihinsa. Kaikki levyn äänet on kuultu jossakin aikaisemmin, mutta ehkä ne ovat nyt uudessa järjestyksessä. Ehkä joku tunnistaa sukupolvemme ikävän tältä levyltä. Maailma oli jo melkein valmis, mutta sitten tapahtui jotain. Nyt me syyttelemme toisiamme, tai aikaisempia sukupolvia. Löydämme eroavaisuuksia, vaikka pitäisi nähdä jotain yhdistävää. Tai kuulla vaikka näitä lauluja”, Matti Johannes Koivu pohtii.

Koivu on laajentanut viime vuosina muusikon toimenkuvaansa. Hän on tehnyt kolme historiaa ja sen ymmärtämistä käsittelevää radiodokumenttisarjaa Yleisradiolle. Näistä uusin esitettiin kuluneena kesänä. Musiikintekijänä Matti Johannes Koivu on julkaissut aiemmin seitsemän soololevyä sekä neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Emma-ehdokkaana Koivu on ollut niin Toisen maailman nimi -soololevyllään kuin Ultramariinin levyllä Ydin.

Matti Johannes Koivun Uskomaton Folktrio

Ennen albumia julkaistaan single Aurinko ja tuuli 23.8. Levyn myötä Koivu palaa pitkän tauon jälkeen myös keikkalavoille. Mies on koonnut Luonnos-levyn äänimaisemaa kunnioittavan kokoonpanon ja kiertää Suomea syksyllä viulisti Aili Järvelän ja kontrabasisti Topi Karvosen kanssa.
Kokoonpano kantaa nimeä Matti Johannes Koivun Uskomaton Folktrio.

Esa Eloranta

12.3.2019

Esa Eloranta -laulujen mies, tunnetaan soolouransa lisäksi myös Garbo-yhtyeestä. 80-luvulla mainetta niittäneen Garbon kappaleet Poika julman maan ja Kuuma veri muodostuivat nopeasti täysverisiksi suomirock-klassikoiksi. Garbo julkaisu uuden levyn Viisasten kivi 2023. Vuonna 1985 perustettu bändi on edelleen kovassa keikkaiskussa. Nykyisellä soolourallaan Eloranta on julkaissut useita pitkäsoittoja, jotka ovat soineet laajalti radiossa.

Eloranta tunnetaan myös lauluntekijänä yli 40:n artistin takana. Kari Tapio, Katri Helena, Matti Esko ja Jorma Kääriäinen muun muassa ovat tulkinneet Elorannan lauluja.

Live-keikoilla Elorantaa kuullaan singer-songwriter -tradition mukaisesti soolona. Intensiiviset ja tarinalliset keikat koostuvat soolo- ja Garbo-tuotannosta sekä tyylitajulla valituista coverbiiseistä, esimerkiksi Springsteenin, Dylanin ja Willie Nelsonin klassikoista. Myös Marko Haaviston kanssa julkaistulta Pelle Miljoona -tribuuttilevyltä (2022) kuullaan näytteitä.

Tulossa uusi albumi

Elorannan uusi albumi Kaikki se valo ilmestyy alkukeväästä 2025. Järjestyksessään 11. soololevy toteutettiin Speedy Saarisen tuottamana. Levyllä soittivat Topi Kurki, Anssi Växby, Matti Paatelma, Jone Takamäki ja Maria Hänninen. Levyn julkaisee Emsalö Music.

Katso Esa Elorannan keikat alla olevalta listalta.

Costello Hautamäki kevätkiertueelle: Kitarallalla Tour 2019

28.2.2019

Kuten Costello sen itse parhaiten kiteyttää, ”Rock´n Roll pidentää murrosikää”.

Tämän kevään kiertueella on mukana myös kolme istumakonserttia.
Ennakkoliput seuraavasti:

pe 10.05. Kangasala, Kangasala-Talo klo 19.00
https://www.lippu.fi/costello-hautamaeki-lippuja-kangasala.html?affiliate=ADV&doc=artistPages/tickets&fun=artist&action=tickets&key=2304598$11248294

pe 17.05. Porvoo, Taidetehdas klo 19.00
https://www.lippu.fi/lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=2362892&includeOnlybookable=false&xtmc=taidetehdas_costello_hautam%C3%A4ki&xtnp=1&xtcr=1

ke 22.05. Espoo, Sellosali klo 19.00
https://www.lippu.fi/lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=2354787&includeOnlybookable=false&xtmc=sellosali_costello_hautam%C3%A4ki&xtnp=1&xtcr=1

Kovassa nousussa oleva laulaja-lauluntekijä Laura Moisio Dexin edustukseen

22.2.2019

Kuva: Kukka-Maria Rosenlund

Tamperelainen laulaja-lauluntekijä Laura Moisio kulkee omaa tietään kotimaisen musiikin kentällä. Hänen folkia, bluesia ja vanhaa iskelmää sekoittavissa kappaleissaan omintakeiset sanoitukset yhdistyvät pettämättömään melodiatajuun.

Kolmen albuminsa myötä Moisio on noussut nuoren polven kotimaisten lauluntekijöiden eturiviin, mistä kertovat mm. vuoden 2016 ehdokkuudet Teosto-palkintoon sekä Kriitikoiden valinta-Emmaan. Moision kolmas albumi ”Laura Moisio” julkaistiin helmikuussa 2018 ja se on saanut upean vastaanoton kriitikoiden ja kuulijoiden keskuudessa.

Laura Moision taustalla soittaa tyylikäs, 1970-luvun folk rockista ja heleistä lauluharmonioista ammentava bändi. Bassossa on lukemattomista kokoonpanoista (mm. Black Motor ja Pauli Hanhiniemi) tuttu Ville Rauhala. Kitaristi Lauri Myllymäki on tuttu americana-yhtyeistään Ochre Roomista ja Bone Moonista. Rumpali Sebastian Krühn on kameleonttimainen nuori konkari, joka soittaa muun muassa jazz-yhtye Samannassa sekä Jo Buddyn kanssa.

Laura Moisiosta sanottua:

”Laura Moisio ei yritäkään halailla massoja – kauniissa yksinpohdiskelussa kaikuu juureva americana ja 1970-luku”
–  Mari Koppinen / Helsingin sanomat ****

 ”Jokaista hienoa sävelmän osaa vaalitaan tarkasti, ja pikantti puhenuotti välähtää vain sopivin väleihin, vailla minkäänlaista maneeria. Laulaja on äänikuvassa juuri sopivassa, avarassa paikassa kompaktin orkesterin edessä ja hän tuntuu esiintyvän privana jokaiselle kuuntelijalle.”
– Soundi *****

 ”Laura Moisio teki yhden alkuvuoden suurimmista kotimaisista levyistä”
– Keskisuomalainen *****

 Uusi bändi sai Laura Moision kukoistamaan. Bändin yleinen ote muistutti hyvällä tavalla 1960-1970 lukujen taitteen folk-rockista. Sointi hengitti mahtavasti, eikä kenelläkään ollut kiire minnekään. Se on merkki varmuudesta, ollaan jo kotona. Siinä henkisessä tilassa kelpaa seikkailla pelkoa tuntematta.”
– Aamulehti (keikka-arvio)

 Live-esitykset olivat levyjen jossain määrin siloteltuun tunnelmaan verrattuna hyvin väkeviä. Moisiolla on pyöreä, heleä ja selkeä ääni, jota hän hyödynsi rohkeasti. Hän ilmensi riipivästi lyriikoitaan, jotka kulkivat yksinäisyyden ja itsenäisyyden käsittelystä aina lapsuustraumoihin ja uskottomuuteen.
– Rondolehti (keikka-arvio)

 

 

Laura Moisio

Laura Moision debyyttialbumi ”Spiraali” julkaistiin vuonna 2014 ja viides levy ”Vieras maa” vuonna 2023. Lauluntekijän monipuoliseen tuotantoon kuuluu vaikutteita niin folkista ja vanhasta iskelmästä kuin uudemmasta indie popista. Laulullaan lumoava Moisio on profiloitunut oman tiensä kulkijana, hengittävän soundin ja nyanssien vaalijana. Moision kappaleet eivät kulje perinteisen tarinankerronnan polkuja vaan ovat pikemminkin avoimeksi jääviä kuvia. Moision albumit ovat olleet arvostelumenestyksiä, minkä lisäksi kakkoslevy Ikuinen valo oli ehdolla sekä Teosto-palkinnon että Kriitikoiden valinta -Emman saajaksi 2016.

Tulevana keväänä Moisio juhlii 10-vuotista levytysuraansa juhlakiertueen merkeissä. Keikoilla kuullaan läpileikkaus koko tuotannosta ja harvemmin keikoilla soitettuja biisejä. Lavalle Moision kanssa nousee hänen pitkäaikainen bändinsä: Lauri Myllymäki (kitara), Sebastian Krühn (rummut), Ville Rauhala (basso) ja multi-instrumentalisti Markus Pajakkala.

”Laura Moisio on ehdottomasti kansainväliselläkin mittapuulla mitattuna yksi maamme tämän hetken tyylikkäimmistä lauluntekijöistä”. – Päivän Biisit, Aleksi Pahkala

”Keskiössä on loistavasta ja ilahduttavan pitkäikäisestä bändistä huolimatta kitaroita, pianoa ja syntikkaakin pelaava Laura, jonka kuulaan äänen läsnäolo ja maneeriton spirituaalinen puhtaus puhuttelee ihan erityisesti.” – Soundi, Jussi Niemi

”Harmonisen soljuva kokonaisuus pyrkii aina unipopin tasoille saakka. Moision raukeahko tapa ilmaista itseään tuntuu hurmaavan kiireettömältä, mikä on yksi levyn kiehtovimmista elementeistä.” – Ilkka-Pohjalainen, Juha Seitz

Katso Laura Moision tulevat keikat alla olevalta listalta.

Jarkko Martikainen lähtee Auki yksin 2019 -soolokiertueelle tammikuussa

12.11.2018

Kuva: Olli Häkkinen

Jarkko MartikainenAuki yksin 2019 -soolokiertue nähdään seuraavasti (lisäyksiä tulossa):

10.01. HELSINKI, On the Rocks
11.01. TAMPERE, Vastavirta-klubi
12.01. JYVÄSKYLÄ, Poppari
13.01. KUUSANKOSKI, Pato-klubi
18.01. RIIHIMÄKI, Vihreä talo
19.01. ESPOO, Louhisali
01.02. TURKU, Dynamo
02.02. PORI, Rakastajat-teatteri
09.02. HÄMEENLINNA, Suisto-klubi
15.02. PIEKSÄMÄKI, Hilpeä Hospodar
19.02. HAAPAJÄRVI, Kulttuuritalo
20.02. OULU, Tuba
21.02. ÄKÄSLOMPOLO, Selvä pyy
22.02. KITTILÄ, Cafe & Bar Kota
23.02. ROVANIEMI, Comico
30.03. HELSINKI, Vuotalo
13.04. TAMPERE, TTT-Klubi
27.04. TERVAKOSKI, Kulttuuriravintola PSL

Elo-syyskuun vaihteessa viimeisimmän albumin ”Aina auki” (Sakara Records) julkaissut Jarkko Martikainen keikkaili Luotetut miehet -bändinsä kanssa syys-lokakuun. Kiertue päättyi viikkoja ennakkoon loppuunmyytyyn G Livelabiin Helsinkiin. Tammikuussa Jarkko Martikainen lähtee soolokiertueelle, jolla kuullaan kappaleita Martikaisen koko uran varrelta.

”Käynnistin monenlaisten kappaleiden koettelun omin päin jo joskus viime kuun lopussa. Uskon saavani Aina auki olemisen laulut uusiin asuihinsa, aivan kuin ikääntyneemmät sävelmät.” kertoo Jarkko Martikainen ja jatkaa,

”Yksinolo lavalla ei kiusaa, mutta vaatii verrattain paljon, ja tahdon olla valmiudessa vuoden vaihtuessa uudeksi. Enkä lopulta edes usko olevani sananmukaisesti yksin, vaikka nämä keikat yksin teen. Hyvät yleisöt luovat yhteisöllisyyden tuntuja, ja saavat yksittäisen matkalaisen tuntemaan itsensä tervetulleeksi.

Jos teillä on luontevasti aikaa jollekin oheisen listan keikalle, saapukaa ihmeessä paikalle tehdäksenne iltani paremmaksi. Parhaassa tapauksessa myös omanne.”

 

Viitasen Piia

9.1.2018

Viitasen Piia julkaisee odotetun 5. studioalbuminsa Ihmisen aika maaliskuussa 2024 ja juhlistaa levyä kattavalla Suomen-kiertueella. Artisti kertoo tulevan albumin käsittelevän kotia ja kodittomuutta, juuria ja juurettomuutta, äidiksi tulemista sekä ihmisen vaikutusta luontoon.

”Huomasin uuden albumin kirjoitusprosessin edetessä kirjoittaneeni useita kappaleita eri tavoin kyydistä pudonneiden näkökulmasta: tarinoita ihmisistä, jotka ovat syystä tai toisesta pudonneet tyhjän päälle tai joutuneet rakentamaan elämänsä perustuksia ja turvan tunnetta uudelleen”, Piia kertoo.

Neljä kriitikoiden ylistämää albumia urallaan julkaissut Viitasen Piia on huomioitu uransa aikana Emma-ehdokkuuksin sekä Kriitikoiden valinta (2014) että Vuoden etno (2019) -kategorioissa. Musiikin tuottajien ja teknologien yhteisö Aux ry palkitsi kuulijoita ravisuttaneen Meidän jälkeemme hiljaisuus -levyn Vuoden albumi ja Vuoden single -palkinnoilla vuonna 2020.

Julius Maurasen (mm. Oranssi Pazuzu, Vesa-Matti Loiri) tuottamalta Ihmisen aika -albumilta on tähän mennessä julkaistu singlet Outo tyttö ja Paras kellua vaan, joka voitti Yle Radio Suomen Levylautakunnan lokakuussa. Viitasen Piiassa soittavat Mikko Malmivaara (kitara), Matias Tyni (koskettimet), Sarah Palu (harppu ja kantele), Juho Niemelä (basso) ja Miika Luoma (rummut).

Katso Viitasen Piian keikkapäivämäärät allaolevalta listaukselta.

Jukka Orma mittavalle Rohtoa & Rakkautta -kiertueelle

25.10.2016

orma800x600b

Sielun Veljet -yhtyeen karismaattisena kitaristina tunnettu Jukka Orma siirtyi syyskuussa Dex Viihteen edustukseen. Loppuvuoden ajaksi sekä alkuvuodeksi on jo luvassa mittava Rohtoa & Rakkautta -talvikiertue.

”Dex Viihteen tallin myötä esiintymisteni määrä on kasvanut merkittävästi. Olen tavoittanut uusia kuulijoita ja käynyt estradeilla, joilla en ole aiemmin esiintynyt. Se on aikamoinen saavutus 45 vuotta keikkoja tehneelle. Kontakti yleisöön on ollut mutkatonta ja suoraa – aina on jokunen levykin mennyt kaupaksi ja nyt on arsenaaliin lisätty myös harvinaisen tyylikäs t-paita”, Orma toteaa tyytyväisenä.

Orman tuorein albumi on huhtikuussa 2016 ilmestynyt Orman oppivuodet, joka on ollut arvostelumenestys. ”Keikoilla käynnin suhteen olen kokenut vahvan uudestisyntymisen. Biisivalikoima Orman Oppivuodet -levyltä on alkanut elää ihan omaa elämäänsä. Siitä on muodostunut tarinallinen esityskokonaisuus, joka sekä soolo- että bändikeikoilla muuttaa jatkuvasti muotoaan ja tarjoaa sekä kuulijoille että esiintyjille yllätyksellisiä käänteitä.”

Orma palkittiin aiemmin tänä vuonna myös Soundi-palkinnolla.

Rohtoa & Rakkautta -talvikiertue 2016-2017 (lisäyksiä tulossa):

la 29.10. Marjo Leinonen Car Keys feat. Jukka Orma, STADIUM LIVE CLUB, Kokemäki
ke 16.11. Orma & Oppivuodet, ON THE ROCKS, Helsinki
la 19.11. Jukka Orma, KOHISEVA, Pukkila
ma 5.12. Jukka Orma, RAVINTOLA BELLA LOVIISA, Loviisa
to 5.1. Jukka Orma, TELAKKA, Tampere
pe 6.1. Jukka Orma, BULLDOG BAR, Riihimäki
to 26.1. Orma & Oppivuodet, SELLOSALI, Espoo
pe 27.1. Jukka Orma, PUB JAAKKO, Kotka
la 28.1. Jukka Orma, WANHA PAJA, Helsinki
pe 3.2. Jukka Orma, KATSE BAR, Jyväskylä
la 4.2. Jukka Orma, RAVINTOLA LÄTTI, Heinävesi
la 18.2. Jukka Orma, PITKÄ TANELI, Kajaani

la 25.2. Jukka Orma, HENRY’S PUB, Kuopio
pe 17.3. Jukka Orma, PIKKU-TORRE, Turku
la 18.3. Jukka Orma, KULTTUURIKUPPILA BRUMMI, Rauma
ke 24.5.-to 25.5. Marjo Leinonen Car Keys feat. Jukka Orma, VIKING GABRIELLA
pe 17.11. Jukka Orma, AIKALISÄ, Tampere

Jukka Orman keikat myy Zellu Starck.

Kuva: Jouni Harala

Jore Marjaranta

28.9.2016

Jore Marjaranta aloitti soolouransa vuonna 2000 ja on julkaissut 7 albumia. Hänellä on paljon tunnettuja lauluja mm. ”Haaveet kaatuu” elokuvasta Pahat Pojat, ”Miten pelko lähtee” elokuvasta Minä ja Morrison, ”Niin kaunis on Helsinki nyt”, ”Tiedän rakkaus elää”, ”Tavallista elämää”, ”Kävelet tähtiin päin”, ”Huomaan vain sinut”. Uusimman laulun ”Mikset sä jäänyt” Jore julkaisi lokakuussa 2021.

Jore tuli tunnetuksi jo 90-luvun alussa Leningrad Cowboys yhtyeen jäsenenä kiertäen maailmaa ja esiintyen mm. 1994 MTV Video Music Awards -palkintogaalassa New Yorkissa ja Senaatintorilla Helsingissä Puna-armeijan kuoron kanssa vuonna 1993.

Vuonna 2021 huhtikuussa tuli kuluneeksi 40 vuotta Joren ensimmäisen bändin, The Clap, albumijulkaisu-keikasta Helsingin legendaarisella Tavastia Klubilla. Hänen muita yhtyeitään ovat olleet muun muassa Albert Järvinen Band ja Guitar Slingers.

Haaveet kaatuu 20-vuotta -kiertue

Vuonna 2022 tuli kuluneeksi 20 vuotta Joren tunnetuimman laulun, ”Haaveet kaatuu”, julkaisusta.

Laulu on tunnusmusiikkia elokuvasta Pahat Pojat, joka on 2000-luvun toiseksi katsotuin elokuva ja sen on nähnyt 614 628 katsojaa.

Konserteissa Jore esiintyy yksin akustisen kitaransa kanssa kertoen tarinoita uransa varrelta ja avaa laulujensa sisältöä. Kuulemme Joren omien laulujen lisäksi myös Leningrad Cowboys, Guitar Slingers sekä Albert Järvinen Band musiikkia. Syksyllä 2024 Jore on myös mukana Elämäni biisi-ohjelman esiintyjäkaartissa.

Jore tekee trubaduuri-, duo- ja bändikeikkaa aina tilanteen mukaan. Hänen laulunsa toimivat niin isoilla estradeilla kuin akustisesti pienissä paikoissa. Jorella on myös yhteinen bändi Sleepy Sleepers ja Leningrad Cowboys legendan Mato Valtosen kanssa. Yhtye on nimetty ytimekkäästi Mato Valtonen & Jore Marjaranta Band plays Rock´n´roll.

Loppuvuodesta 2024 Jore tekee joulukonsertteja. Tuolloin pianon ääreen istahtaa Olli Ahvenlahti, tuo television monista musiikkiohjelmista tuttu pianisti, säveltäjä ja kapellimestari, kotimaisen musiikkiviihteen grand old man. Yhdessä he ovat tehneet jouluisen konserttikokonaisuuden. Illan ohjelmistossa on tunnelmallisia ja koskettavia joululauluja.

Katso Jore Marjarannan tulevat keikat allaolevalta keikkalistalta.

 

 

Marko Haavisto & Poutahaukat

25.11.2015

Marko Haavisto & Poutahaukat on pitkän linjan yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät amerikkalaisen roots-musiikin perinteet ja suomalaisten tarinoiden rehellisyys. Bändin soundissa kuullaan vaikutteita muun muassa countrysta ja bluesista — kaikki maustettuna omalla, tunnistettavalla tyylillä.

Yhtyeen nokkamiehenä toimii Marko Haavisto, jonka karismaattinen laulu ja kitara ovat keskiössä bändin tunnistettavassa tyylissä. Häntä tukevat taitavat muusikot: Jouni Saario, joka tuo bändiin dynaamista kitaransoittoa, Oskari Haavisto, joka hoitaa basson ja taustalaulut, sekä Matias Partanen, jonka rummut ja taustalaulut luovat bändin musiikkiin syvyyttä ja rytmiä.

Marko Haavisto & Poutahaukat on vuosien saatossa vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten sydämissä ja esiintyy säännöllisesti ympäri Suomen, tavoittaen yleisönsä niin intiimeissä klubeissa kuin suurilla festivaaleilla. Yhtyeen kappaleet käsittelevät elämän eri sävyjä, rakkauden iloja ja suruja, ja ne soivat aina suoraan sydämestä. Heidän musiikkinsa on täynnä lämpöä, rehellisyyttä ja suomalaisen iskelmän kauneutta.

Marko Haavisto & Poutahaukat tuo lavalle iloa ja nostalgiaa, mutta ei kaihda myöskään tuoda esiin tuoreita sävyjä ja ajatuksia, jotka resonoivat myös nuoremman sukupolven kanssa.

Marko Haavisto – laulu ja kitara
Jouni Saario – kitara
Oskari Haavisto – basso ja laulu
Matias Partanen – rummut ja laulu

Katso yhtyeen tulevat keikat allaolevasta listasta.

Matti Johannes Koivu

28.10.2015

Matti Johannes Koivu kuuluu vankasti maamme vahvimpien laulaja-lauluntekijöiden riviin. Hänet tunnetaan artistina, joka ei epäröi tuoda tunteitaan musiikkiin.

Koivu on julkaissut kahdeksan soololevyn lisäksi lastenmusiikkilevyn ja neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Suuren yleisön tietoon Koivu tuli alunperin cover-versioista, joita hän teki Irwin Goodmanin esittämistä kappaleista.

Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle. Koivun musiikissa on kuultavissa vaikutteita muun muassa folkista ja beat-musiikista.

Live-esiintymisiin Matti Johannes Koivu suhtautuu intohimoisesti: ”Musiikin kestävyys punnitaan elävän yleisön edessä. Rakastan live-esiintymisen haastetta; sitä kuinka jännittää ja hirvittää, ja kuinka musiikki parhaimmillaan vapauttaa esiintyjän ja yleisön.”

Matti Johannes Koivu on laajentanut viime vuosina muusikon toimenkuvaansa. Hän on tehnyt kolme historiaa ja sen ymmärtämistä käsittelevää radiodokumenttisarjaa Yleisradiolle. Näistä uusin esitettiin kesällä 2019. Musiikintekijänä Matti Johannes Koivu on julkaissut aiemmin kahdeksan soololevyä sekä neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Emma-ehdokkaana Koivu on ollut niin Toisen maailman nimi -soololevyllään kuin Ultramariinin levyllä Ydin.

 

Matti Johannes Koivun sooloalbumit: 

Puuhastellen (2006)
Kovat piipussa (2007)
Irwin Goodmanin lauluja (2008)
Toisen maailman nimi (2011)
Matti Johannes Koivu (2013)
Kauneimmat meistä (2015)
Lähtölauluja (2017)
Luonnos (2019)

Katso Matti Johannes Koivun tulevat esiintymiset allaolevalta keikkalistaukselta!

Timo Rautiainen & Jussi Lampi duo lähtee tien päälle

15.6.2015

Rautiainen-uutiskirje

Kovan kysynnän saavuttanut Timo Rautiainen & Jussi Lampi Duo keikkailee aina kun muilta musiikkikiireiltä jää aikaa. Nyt sitä aikaa taas löytyi – parivaljakko on valmiina keikoille.

”Ensinnäkin – Timon kanssa on kivaa olla keikalla! Kun ruvettiin aikoinaan suunnittelemaan tätä keikkasessiota, ensimmäinen ajatus ja lähtökohta oli se, että hauskaa pitää olla. Toinen oli se, että soitetaan omia suosikkeja. Biisejä, jotka merkkaa meille paljon. On ollut hienoa, että biisit ovat olleet myös yleisön mieleen. Parasta on se, että meidän keikoilla on aina ollut väkeä! Aina silloin tällöin innostunutta yhteislauluakin on pantu merkille. Ja ne selfiet… niitähän tullaan napsimaan vaikka kesken biisin, ettei vaan jäisi ottamatta! Syksyn mittaan lähdetään taas liikkeelle!” Jussi Lampi kertoo yhteiskeikoista.

”Totta turiset, Jussiseni! Hauskaa on ollut ja lisää pitäisi saada. Niinhän se usein menee. Sen verran paljastan tulevista tapahtumista, että kesän mittaan me hautaudumme yhdeksi päiväksi studion uumeniin. Tuotos on sitten tarkistettavissa videolla höystettynä alkusyksystä. Mistä on kyse, se selviää myöhemmin. Eli olkaahan kuulolla. Täältä tullaan!” Timo Rautiainen avaa duon yhteisiä suunnitelmia.

Timo Rautiainen & Jussi Lampi Duon keikat:

7.8. PEDRO’S PUB, Tampere
8.8. YYTERIN LAGUUNI
14.8. TAITEIDEN YÖ, Tuusula
15.8. RAVINTOLA KOSKENNISKA, Forssa
30.10. ON THE ROCKS, Helsinki
31.10. COTO BAR & GRILL, Mäntsälä
6.11. SINISOIHTU, Rauma
7.11. KORTTELIRAVINTOLA KIVENHEITTO, Tampere
13.11. KROUVI MENOMONO, Kannus
14.11. PITKÄ TANELI, Kajaani
4.12. YÖKERHO FOX, Nivala
5.12. RAVINTOLA HÄMEENPOTTI, Somero
11.12. KESKUS-CENTRALEN, Loviisa
12.12. MOISION OLKKARI, Turku

Tuula Amberla

5.5.2014

Tuula Amberla julkaisi maaliskuussa 2018 pitkästä aikaa uutta musiikkia.  Anna äiti puhaltaa on Tero-Petri Suovasen sävellys ja sanoitus. Kappaleen maailmassa liikutaan Tuulalle tunnusomaisesti kiinnostavan ja koskettavan teeman parissa.  Musiikillisesti kappale on tanssittava ja svengaava, ja se on saanut erinomaisen vastaanoton niin median kuin yleisönkin puolelta.

Lulu -hitillään koko kansan tietoisuuteen vuonna 1984 noussut Amberla on levyttänyt 1980-luvulta lähtien niin sooloartistina kuin Liikkuvat Lapset -yhtyeen riveissä. Tuulan ikimuistettavat tulkinnat kappaleissa Korppi, Auto sammui maantien laitaan, Pienet sanat ja Tyttö kampaa märkää tukkaa luotaavat inhimillistä elämää ajattomasti.

Tuula tunnetaan myös vahvoista roolisuorituksistaan elokuvissa Kill City (1986), Requiem (1991) sekä Vares – Uhkapelimerkki (2012).

Tuula Amberla piti välillä taukoa esiintymisestä, mutta tänä päivänä valovoimainen tulkitsija esiintyy jälleen. Tuula esittää keikoillaan pääosin omaa soolotuotantoaan säestäjänään Limonadi Elohopea -yhtyeestä ja omasta tuotannostaan tuttu Tero-Petri Suovanen.

Tuula Amberla ja Tero-Petri Suovanen tekevät keikkoja duona (laulu, kitara, sampleri) sekä triona.

Uusin kappale Mieli lähtee lentämään julkaistiin 6.5.2021!

”Onneksi meillä on mielikuvitus! Positiivisten ajatusten voimalla pääsemme eteenpäin. Näinä aikoina mielikuvituksen voima on ollut suuri.; vaikka olisit suljettuna neljän seinän sisään ja et pääsisi enää ylös tuolista, voit unelmoida! Voit kuvitella itsesi maapallon toiselle puolelle tai vaikkapa Pariisiin! Voit sulkea silmääsi ja kulkea niitä öisiä katuja, jotka muistat ja olet kokenut.

Katso Tuula Amberlan keikat alla olevalta listalta.

Tero-Petri Suovanen (& Korvaamattomat)

25.3.2014

Turkulainen laulaja-lauluntekijä Tero-Petri Suovanen tunnetaan suomenkielisen vaihtoehtorockin uranuurtajana. Tero-Petri on vaikuttanut vahvasti myös muun muassa Tuula Amberlan biisintekijänä ja säestäjänä. 22.10.2021 ilmestynyt uusi albumi ”Olet aina mukana” on Tero-Petrin uran kymmenes pitkäsoitto, kun mukaan lasketaan Limonadi Elohopea -bändin levyt vuosina 1994–2004.

Soundi-lehden Jussi Niemi arvioi ”Olet aina mukana” -pitkäsoiton Soundissa 9/2021: ”Keitoksessa on hyppysellinen iskelmää, mutta paljon muutakin: indierockia, discosoulia, suomirockia, syntikkapoppia, rautalankaa ja päätösraidassa totaalisen yllättävä täsmäannos Ultra Brata. Tyyli on ihan oma. Todella harva osaa naittaa leikkisän älykköyden, pakahduttavan haikeuden ja poikamaisen huolettomuuden näin saumattomaksi kokonaisuudeksi”.

Korvaamattomat -yhtyeen kanssa Suovanen on tehnyt musiikkia viiden albumin verran. Tero-Petri & Korvaamattomien musiikkityyli on omaleimaista ilotulitusta iskelmän ja indierockin välimaastossa.

Korvaamattomissa soittavat:
Jakke Aho – Basso ja taustalaulu
Mikke Helenius – Kosketinsoittimet
Mitja Kiviluoma – Kitara
Mika ”Moilu” Moilanen – Rummut

Korvaamattomat -yhtyeen keikkojen ohella Tero-Petri esiintyy myös pienemmässä kokoonpanossa Tero-Petri & Tomi Rikkola.

Duon ohjelmistossa kuullaan Tero-Petri Suovasen soolotuotantoa ja myös katsaus Suovasen 90-luvulla uransa luoneen Limonadi elohopea -yhtyeen tuotantoon.
Tomi Rikkola on multi-instrumentaalisti (viulu, buzuki, lyömäsoittimet), joka on kotimaista musiikkikenttää seuranneille tuttu Pohjannaula -yhtyeestä ja mm. Jarkko Martikaisen säestäjyydestä.

Duo keskittyy herkkään intensiiviseen tunnelmointiin ja yllättäviin versioihin Tero-Petri Suovasen lauluista, joita ei ole vähään aikaan lavoilla kuultu.

Katso Tero-Petrin (& Korvaamattomien) keikat allaolevalta listalta.

DJ Suvi B

18.3.2014

Suomessakin suosioon nousseen nais-dj-kulttuurin yksi kantavimmista nimistä on Suvi B. Alalla huimaan suosioon noussut nainen on menestyksekkäästi luonut uraa DJ:nä vuodesta 2009. Suvi B tunnetaan myös Playboy-mallina vuoden 2011 Viron Playboy-lehden kannesta.

Hän on kerännyt runsaasti kokemusta erilaisilta keikkalavoilta myös Suomen rajojen ulkopuolelta niin DJ:nä kuin mallina. Hän on keikkailut Yhdysvalloissa asti. Suvi B tunnetaan myös useilta Suomen klubeilta ja useista tosi-tv -ohjelmista; muun muassa Viidakon Tähtöset ja Martina & Hengenpelastajat -sarjoista. Suvi B rakastaa esiintymistä ja nimeää musiikin intohimokseen. Hän tarjoaa unohtumattoman klubi-illan kuulijoilleen soittaen parhaimmat soundit ja himotuimmat klassikot eri musiikkityylien parista. ”Teen keikkoja laidasta laitaan, erityisesti klubikeikat/yökerhot on mun juttu. Ja kokemusta löytyy aina rokkiristeilystä rauhalliseen taustamusiikin soittamiseen”.

KEEP CALM AND DANCE ON!

Katso DJ Suvi B:n keikat alla olevalta keikkalistalta.

 

Maritta Kuula

17.12.2013

Maritta Kuula on laulaja-lauluntekijä, joka on tehnyt seitsemän kriitikoiden kiittämään soololevyä. Hänen musiikissaan on samanaikaisesti huumoria, syvyyttä sekä kepeyttä. Häntä on luonnehdittu oman tiensä kulkijaksi ja kulttiartistiksi, jonka musiikkia on kuultu myös radioiden soittolistoilla. Kuulan levyillä soittaa joukko eturivin suomalaismuusikoita. Syksyllä 2023 julkaistulla Sininen pallo -levyllä soittavat Janne Lastumäki, Miikka Paatelainen, Eeva Koivusalo ja joissain kappaleissa Heikki Tikka.

Maritta Kuula on onnistunut yhdistämään erilaisia musiikillisia elementtejä ja tuomaan oman, tunnistettavan äänensä Suomen musiikkikentälle. Kuulan musiikissa voi kuulla piirteitä muun maussa kamaripopista, italoiskelmästä, avaruusdiscosta, electrosta, klubimusiikista, avantgardesta sekä 60- ja 70-luvun rockista. Kappaleissa esiintyy monipuolinen henkilögalleria. Huumori on tärkeä osa Kuulan ilmaisua. Hänen musiikkinsa tarjoaa kuulijoilleen hienovaraisen ja samalla voimakkaan matkan eri musiikkityylien ja tunnelmien maailmaan.
Maritta Kuula aloitti soolotuotantonsa vuonna 1992 Herodes levy-yhtiöllä ja ennen soolotuotantoaan Kuula lauloi ja teki kappaleita 500 kg lihaa yhtyeessä.

Kuula esiintyy kokoonpanoilla:
Maritta Kuula & Janne Lastumäki duo
Maritta Kuula & Karvanopat.

Katso Maritta Kuulan keikat alla olevasta keikkalistauksesta.

Kauko Röyhkä

28.11.2013

Kauko Röyhkä on pitkän linjan kirjailija ja rockmuusikko, joka on vuodesta 1980 lähtien ärsyttänyt, järkyttänyt ja ihastuttanut Suomen kansaa lauluillaan ja romaaneillaan. Kauko Röyhkän ensimmäinen albumi Steppaillen (1980) on suomalainen rock-klassikko, ja romaani Kaksi aurinkoa oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1996. Röyhkä on kirjoittanut myös muun muassa elokuvakäsikirjoituksia, tv-draamaa, kolumneja ja levyarvosteluita. Vuonna 1995 Röyhkä sai Suomi-palkinnon ja vuonna 2009 valtion taidepalkinnon. Tämä monipuolinen lahjakkuus ei osoita hyytymisen merkkejä.

Kauko Röyhkä keikkailee soolona sekä yhdessä 1980-luvun Röyhkän levyttämään materiaaliin yhdessä bändinsä Kauko Röyhkä & Röyhkeät kanssa ja 1990-luvun materiaalin läpileikkaukseen yhdessä Kauko Röyhkä & Jumalan lahja -bändinsä kanssa.

Katso Kauko Röyhkän keikat alla olevalta listalta.


Costello Hautamäki

27.11.2013

Popeda-ikoni, kitaristi Costello Hautamäki tekee soolokeikkoja ”mies ja kitara” -meiningillä silloin kun Popeda pitää keikkataukoa. Costellon settilista koostuu muun muassa Popedan, Hurriganesin sekä hänen omista jo ikivihreistä suomirock-klassikoistaan. Ja saattaapa setistä löytyä myös muutama ulkomainen rokkiklassikkokin!

Hän nauttii rock’n’rollin soittamisesta ympäri Suomea: ”Isommilta areenoilta pienille stageille, kaikki ovat yhtä mukavia. Kunhan juomaa ja rokkia riittää, niin riittää tunnelmaakin.Näissä yhden miehen rokki-illoissa, kuten bändikeikoillakin tunnelma nousee kattoon ja joskus jopa katon läpi. Koe rock’n’rollin lämpö ja läheisyys – ja tule mukaan huutamaan tai laulamaan kurkkusi käheäksi!”

Costello Hautamäki Rock’n’Roll Boysin keikoilta ei vauhtia puutu ja kuten on kuultu sanottavan: ”Jumalaare, ne soittaa Popedaakin”.

Kokoonpano:
Costello Hautamäki – Kitara/ laulu
Jimi Hautamäki – Rummut
Sampsa Rättäri – Kitara/ laulu
Alex Hautamäki – Basso/ laulu

Costello Hautamäen keikat näet alla olevasta keikkalistauksesta.

Heikki Hela

Heikki Hela tunnetaan muun muassa legendaarisen Kummeli-ryhmän jäsenenä. Hänen laulajauransa alkoi 1980-luvulla ja tunnetuimpina kappaleina ovat Uneton yö -megahitin lisäksi myös Kaikista kaikkein, Naisen hymy, Optimistinen, Sortunut ääni ja Hillitön hopeinen kuu. Vuonna 1994 Hela palkittiin Emma-gaalassa Miessolisti-tulokkaana. Hela on uransa aikana julkaissut yhteensä viisi albumia sekä lukuisia single-lohkaisuja.

Lukuisten elokuvaroolien ja teatterivierailujen lisäksi Helaa on nähty viime vuosina myös television puolella Nelosen uudessa kotimaisessa menestyssarjassa Kontio & Parmas.

Heikki Hela keikkailee myös aktiivisesti yhdessä muusikko-näyttelijä Heikki Silvennoisen kanssa. Yhtye kantaa ytimekkäästi nimeä Silvennoinen & Hela & Band.

”Kaikista kaikkein” 30v. -juhlakonsertit


Heikki Helan debyyttialbumin Kaikista kaikkein julkaisusta tulee syksyllä kuluneeksi 30 vuotta. Hela juhlistaa tapausta kokoamalla alkuperäisen tekijäkaartin yhteen soittamaan levyn kappaleet livenä yleisön edessä. Lavalle nousevat Helan lisäksi Kummelistakin tutut Timo Kahilainen (Koskettimet) ja Heikki Silvennoinen (kitara) sekä ns. Porkkanakomppi, eli Jarmo Nikku (kitara), Harri Rantanen (basso) ja Anssi Nykänen (rummut).

Heikki Hela Akustisesti

Heikki Hela juhlistaa 30-vuotista laulajan ja lauluntekijän uraansa Kaikista kaikkein -juhlakonserteilla sekä esiintymällä Heikki Hela Akustisesti trionsa  kanssa. Akustisessa trio-versioissa Heikin lisäksi soittavat Jarmo Nikku / Kustaa Kantelinen (kitara) sekä Mika Lilja (loota). Luvassa on sekä Kaikista Kaikkein -levyn kappaleita, että myös  uudempia lauluja- tuttuja hittejä sekä harvemmin soitettuja helmiä.

Hela-keikat ovat tunnettuja melodisesta ja rytmisesti menevästä meiningistä kuin myös leppoisasta herkästä tunnelmastaan.

Katso Heikki Helan keikat allaolevalta listaukselta.

 

Ilpo Kaikkonen

26.11.2013

Vuodesta 2005 eri kokoonpanoilla musisoinut laulaja-lauluntekijä Ilpo Kaikkonen on luonut vahvan kivijalan kotimaisen musiikin sanansaattajana. Ilpolla on takana nuoresta iästään huolimatta satojen keikkojen kokemus, ja mies tunnetaankin erinomaisena esiintyjänä ja helposti lähestyttävänä kaverina, jolla on aurinkoinen asenne ja jalat maassa. Keikoilla kuullaan enimmäkseen Ilpon omia biisejä, joita on kertynyt vuosien saatossa jo iso liuta. Isommin radiosoittoa ovat saaneet hitit ”Terveiset sinne taivaaseen”, ”Kryptoniitti” ja ”Savuna ilmaan”. Omien biisien ohella Ilpo tykkää keikoilla soittaa valitsemistaan ikivihreistä lainakappaleista näköisiään versioita.

Kolmatta pitkäsoittoaan valmisteleva sympaattinen lahtelaismuusikko kirjoittaa ja tuottaa nykyisin musiikkinsa omatoimisesti. Toukokuussa 2020 julkaistu single ”Tuhat tarinaa” katkaisi hänen parivuotisen terveysongelmista johtuneen julkaisutauon. Pitkäsoitto on odotettavissa vuodelle 2021.

Ilpo Kaikkonen keikkailee kaikenlaisissa miljöissä olohuoneista festarilavoille, ja kokoonpano vaihtelee tarpeen mukaan trubaduurista isompaan orkesteriin.

Ohjelmiston Ilpo sorvaa aina taidolla ja tyylillä tapahtuman tarpeisiin sopivaksi.

Katso Ilpo Kaikkosen keikat alla olevalta listalta.

Kaija Kärkinen & Ile Kallio duo

Kaija Kärkinen ja Ile Kallio  aloittivat yhteisen musiikillisen matkansa Euroviisuissa 1991, jossa Kaija esitti kappaleen Hullu Yö.

Kyseinen kappale oli mukana heidän ensialbumillaan Mustaa Vettä, joka ilmestyi samana vuonna.

1995 ilmestyneen toisen albumin nimibiisi Sade toikin kaksikon kerralla suuren yleisön tietoisuuteen. Runsas keikkailu klubeilla ja festivaaleilla löysi uskolliset fanit, jotka käyvät keikoilla yhä edelleen. Lukuisten julkaisujen ja satojen esiintymisten myötä ollaan tultu ajassa tähän päivään.

Molemmilla artisteilla on vuosien aikana ollut omia projekteja; teatteria, muita kokoonpanoja, mutta yhteinen nimittäjä on aina säilynyt matkan varrella. Se yhteinen nimittäjä on Yhdessä.

Elokuun 25 päivä julkaistaan Kaija Kärkinen & Ile Kallio Yhtyeineen Elävänä  -livealbumi. Albumilla soittaa:

Kaija Kärkinen, laulu
Ile Kallio. kitarat & laulu
Jaakko Kiikeri, kitarat
Aleksi Kallio, basso
Marko Kataja, koskettimet
Sami Kuoppamäki, rummut

Katso Kaija Kärkinen & Ile Kallio duon keikat alla olevalta listalta.

Katri Ylander

25.11.2013

Suomalaisia jo kohta kaksi vuosikymmentä tunteikkaalla ja tyylikkäällä pop-musiikillaan koskettanut Katri Ylander kuuluu maamme pidetyimpien naisartistien joukkoon. Alunperin artisti tuli koko kansan tuntemaksi vuonna 2005 Idolsin toiselta tuotantokaudelta sijoittuen kisassa toiseksi. Kilpailun jälkeen Katri solmi levytyssopimuksen. Katri on julkaissut kuusi albumia ja kaksi kokoelmalevyä. Helmikuussa 2024 Katri julkaisi Mosaiikki-albumin, jonka tiimoilta artisti nähdään keikoilla ympäri Suomen kevään ja kesän aikana.

Katrin uran suurimpia hittejä ovat mm. Yksi sydän, Sano mulle jotain kaunista, Onko vielä aikaa?, Välitunnilla, Aamuaurinkoon ja Valehdellaan, sekä Mansikkamäki.

Keikoilla artisti nähdään huippubändin kera. Ohjelmistoon kuuluu niin vanhempia kuin uusia hittejä.

Esiintyjänä Katri on valoisa, raikas ja on vuosien aikana saanut paljon kiitosta kauniista äänestään, sekä vahvasta tulkintakyvystään. Lavalla ollessaan artisti silmin nähden nauttii esiintymisestä joka solullaan!

Katso Katri Ylanderin keikat alla olevalta listalta.

Moog Konttinen

22.11.2013

Mauri ”Moog” Konttinen on härmäläisen rock-musiikin uranuurtajia sekä armoitettu vokaalien ja konsonanttien vääntäjä ja suomen kielen puolestapuhuja. Moog Konttisen muusikonuralta muistetaan mm. yhtyeet Virtanen, Kontra, Moogetmoogs, Moog in Trio ja Moog In Bändi.

Katso kaikki Moog In -keikat alla olevalta keikkalistalta.

Pepe Ahlqvist

PEPE AHLQVIST esittelyteksti

Euroopalaiseen blueseliittiin kuuluva tuusulalainen Pepe Ahlqvist on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu bluesmuusikko. Yli neljäkymmentä vuotta kestäneellä urallaan hän on esiintynyt lukuisien legendaaristen bluesartistien kanssa.

Pepe Ahlqvistin upeat ja menestyksekkäät äänitteet sekä vuosien varrella heitetyt yli 6000 keikkaa ovat taanneet vakaan suosion läpi vuosien. Pepe Ahlqvistia pidetään lahjakkaana ja persoonallisena laulaja-lauluntekijänä, kitaristina ja huuliharpistina.

Pepe aloitti uransa 60-70 lukujen vaihteessa keikkailemalla koulubileissä Lahti-Nastola-akselilla. 1970-luvun puolivälissä alkoi yhteistyö CHICAGO OVERCOATin kanssa legendaarisen Love Recordsin suojissa, josta tie johti hedelmälliseen yhteistyöhön Fazer/Warnerin kanssa. 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa Pepe ja hänen bändinsä tuohon aikaan H.A.R.P. levyttivät useita hienoja albumeja.

Yhtyeen levyjä on julkaistu Suomen lisäksi mm. muissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Pepen kolmesta tärkeimmästä bändistä viimeisin THE ROLLING TUMBLEWEED lopetti toimintansa vuonna 2003. Vuonna 2002 perustettu SF BLUES (Suomi-Finland Blues) yhdessä Heikki Silvennoisen kanssa jatkaa myöskin tulevaisuudessa esiintymisiä ja levytyksiä. Mukana tulee olemaan vierailijoina erityyppisiä valovoimaisia artisteja.

Pepe Ahlqvist on tehnyt vuosien varrella esiintymismatkoja ympäri Eurooppaa ja myös Pohjois-Amerikkaa. Hänet on kutsuttu esiintymään moniin suuriin konsertteihin erikoisvieraaksi, viimeksi B.B. KINGin konsertteihin Helsingin Jäähalliin 2004 ja 2006. Pepe Ahlqvist työskentelee nykyisin erilaisten kokoonpanojen kanssa soolo keikoista big band konsertteihin.

Pepe Ahlqvist sai elämäntyöpalkinnon Finnish Blues Awards -tapahtumassa Helsingissä 14. tammikuuta 2017. Finnish Blues Awards -palkintojen saajat valitaan alan vaikuttajien keskuudessa. Prosessiin osallistuu yli 300 muusikkoa, keikkajärjestäjää, toimittajaa ja muuta aktiivia ympäri Suomen. Pepe palkittiin urasta, joka levittäytyy viiden vuosikymmenen ajalle. Ensimmäiset levytyksensä hän teki 1970-luvun puolivälissä Chicago Overcoat -yhtyeessä. Vuonna 2016 Pepelle tuli 60 ikävuotta täyteen. Hän juhlisti vuotta kokoamalla tunnetuimman bändinsä H.A.R.P:in uudelleen. Lisäksi julkaistiin tuplakokoelma ”One Day Less, One Day More”.

PEPE & JOEL AHLQVIST esittelyteksti

Euroopan blueshuippuihin kuuluva Pepe Ahlqvist on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu bluesmuusikko.
Lähes viisikymmentä vuotta kestäneellä uralla tehdyt menestyksekkäät äänitteet sekä vuosien varrella heitetyt yli 6000 keikkaa ovat taanneet vakaan suosion läpi vuosien. Pepe Ahlqvistia pidetään lahjakkaana ja persoonallisena laulaja-lauluntekijänä, kitaristina ja huuliharpistina. Viime vuosina Pepe on tehnyt keikkaa myös poikansa Joelin kanssa.

Joel Ahlqvist on vuonna 1997 syntynyt kitaristi, laulaja-lauluntekijä ja huuliharpisti. Joel opiskeli aluksi klassista kitaraa ja jatkoi opiskelua Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Hänet tunnetaan myös Hip hop/Rap piireissä nimellä ’’PHDS’’ biisin tekijänä sekä tuottajana. Joel on mukana myös erilaisissa bändiprojekteissa.
Pepe ja Joel valittiin edustamaan Suomea International Blues Challenge tapahtumaan Memphisiin USA:han vuonna 2017.
Joelin nuoresta iästä huolimatta on hänelle elämänsä aikana kertynyt jo lähes 500 keikkaa.

PEPE AHLQVIST WITH TOMI LEINO TRIO/BAND esittelyteksti

Suomalaisen bluesin pioneeri Pepe Ahlqvist ja Tomi Leino Trio – yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä roots-genren yhtyeistä – julkaisivat yhteisen levyn ’Backstreets Of Blue’ 7.8.2021. Levyn kappaleet koostuvat Leinon ja Ahlqvistin originaalisävellyksistä.

Soulin, bluesin ja rockinkin rajapinnoilla liikkuva levy nostaa esille Ahlqvistin persoonallista ja vahvaa laulua, tyylitietoista huuliharpun soittoa sekä väkevää kitarointia. Tomi Leino Trion tinkimätön, hypnoottinen komppi ja levyllä vierailevat Hammond-urku- ja pianovirtuoosi Harri Taittonen ja laulaja Lena Lindroos luovat levyn ison, muhkean soundin.

Pepe Ahlqvist on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu bluesmuusikko jonka ura on kestänyt jo puoli vuosisataa. Pepe Ahlqvistin upeat ja menestyksekkäät äänitteet sekä vuosien varrella heitetyt yli 6000 keikkaa ovat taanneet vakaan suosion läpi vuosien. Pepe Ahlqvistia pidetään lahjakkaana ja persoonallisena laulaja-lauluntekijänä, kitaristina ja huuliharpistina.

Tomi Leino Trio on eräs Suomen ahkerimmista roots-yhtyeistä. Laulaja-kitaristi-harpisti Tomi Leinon johtaman yhtyeen musiikki on monipuolinen keitos, jossa on vaikutteita bluesista, soulista sekä rock’n’rollista. Tomi Leino Trion jäsenet Leino, Jaska Prepula ja Mikko Peltola ovat kokeneita bluesammattilaisia, jotka ovat myös työskennelleet lukuisten amerikkalaisten ja eurooppalaisten bluestähtien säestysyhtyeissä. Yhtye on jo vuosia esiintynyt tiiviisti ulkomailla, erityisesti Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.

Sani

21.11.2013

Saija ”Sani” Aartela on tunnettu ja suosittu laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja näyttelijä. Hän on esiintynyt lukuisissa tv-ohjelmissa sekä näytellyt erilaisissa teatterirooleissa. Laulajana Sani tuli koko kansan tietoisuuteen legendaarisen Aikakone-yhtyeen solistina – yhtye keikkailee edelleen ahkerasti ympäri Suomen. Hänen soolouraan on sisältynyt mm. menestyksekkäitä duettoja, yksi näistä on ollut jo klassikoksi muodostunut Tuhat yötä Samuli Edelmannin kanssa. Lahjakas Sani on myös säveltänyt ja sanoittanut kappaleita monille tunnetuille kotimaisille artisteille.

Sanin vuosi 2023 lähtee käyntiin vahvan uuden pop-soolomateriaalin siivittämänä. Odotettavissa on melodista ja tarttuvaa aikuispoppia, jonka tulkitsijana Sani on kiistatta Suomen kärkikastia. Uusin soolojulkaisu on tarttuva ja radioystävällinen Sydänhuone. Albumikokonaisuutta on luvassa vuoden 2024 alussa.

Sanin uusin single Kaunis julkaistiin 20.10.2023. Kaunis on aikuisen ja elämän monet puolet nähneen aikuisen voimabiisi, Sani kertoo singlestä.

Sani esiintyy duona, omalla bändillään sekä vierailevana tähtenä muissa kokoonpanoissa.

Katso Sanin keikat alla olevalta keikkalistalta.

Heikki Silvennoinen

Suomalainen todellinen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan ja menestyksekkään päivätyön muusikkona ja myöhemmin näyttelijänäkin. Uransa alkupuolelta 1970- ja 1980- luvuilta hänet muistetaan useiden (mm. Tabula Rasa) legendaaristen yhtyeiden kitaristina ja lauluntekijänä. Heikki Silvennoinen oli myös perustamassa 1980-luvun lopulla ensimmäistä merkittävää englanninkielistä blues-rockia soittavaa Q. Stone -yhtyettä, joka noteerattiin myös maamme rajojen ulkopuolella. Samaan aikaan omaa vahvaa soolouraansa tehnyt Silvennoinen on kuulunut vuonna 2002 perustettuun SF- Blues -yhtyeprojektin peruskokoonpanoon. Suuren yleisön tietoisuuteen Heikki Silvennoinen nousi 1990-luvun alun Kummeli-ohjelman myötä, jossa hän näyttelemisen lisäksi kirjoitti sketsejä ja teki musiikkia.

Heikki keikkailee myös aktiivisesti yhdessä muusikko-näyttelijä Heikki Helan kanssa. Yhtye kantaa ytimekkäästi nimeä Silvennoinen & Hela & Band.

Silvennoinen & Hela & Bandin musiikillinen kirjo kuvastaa molempien muusikoiden lähtökohtia soittamiseen ja rakkaudesta musiikkiin. Silvennoisella enemmän brittiblues-vaikutteet jopa hänen suomenkielisissä biiseissään tuo yhtäläisyyden Claptonin ja Yardbirdsien kaltaisten nimien tuotantoon ja henkeen. Helalla enemmän ”Kaliforniaa” ja letkeyttä, joka paistaa läpi hänen tuotannostaan. ”Uneton yö, Kaikista kaikkein, Hillitön hopeinen kuu, Naisen hymy” muistuttaa suomalaisuudessaan kuitenkin niitä juuria, joista kaikki on lähtenyt.

Heikki julkaisi 13.10.2023 ensimmäisen suomenkielisen sooloalbuminsa 20 vuoteen. Ylipäätään edellisestä levystä on jo vierähtänyt 13 vuotta.

Kaiho-albumi tuo hienosti esiin kitaravirtuoosina ja koomiikona tunnetun Silvennoisen herkemmän puolen. Kaiho on levy joka täydentää artistin taiteilijakuvan kokonaiseksi.

Uuden albumin lisäksi, ensi keväänä 70-vuotta täyttävää, Silvennoista pitää kiireisenä myös marras-joulukuun aikana tehtävä Kummelin Ensimmäinen jäähyväiskiertue, jota
esitetään ympäri Suomen täysille saleille.

 

Katso Heikki Silvennoisen keikat alla olevalta listalta.

The Munsons

The Munsons on Tommi Vikstenin ja Melrosen Tokelan muodostama duo, jossa kaverukset pääsevät soittamaan ja laulamaan rakastamaansa musiikkia. Ohjelmistoon kuuluu mm: Countrya, Rock-a-Billya, Western Swingia, Rhythm ’n’ Bluesia, Hillbillya, Rock’n’Rollia, 50 luvun poppia kun myös ”erilaisempaa” materiaalia esim: ZZ Toppia tai Queens of the Stone Agea. Valtaosa kappaleista esitetään kaksiäänisesti stemmoissa laulaen ja säestys tapahtuu kahden kitaran (yleensä akustinen ja sähkis) voimin. Yhtye on ollut kasassa vuodesta 2005 lähtien ja keikkoja on tehty ympäri Suomea.

Katso The Munsonsien keikat alla olevalta keikkalistalta.

Timo Rautiainen

Timo Rautiaisen soolo-ohjelmisto pitää sisällään Timon uran tärkeimpien kappaleiden lisäksi tarkoin valittuja suomalaisen kansanmusiikin helmiä sekä otteita maamme kevyen musiikin historiasta. Jokaisella laululla on hyvä syy tulla esitetyksi ja ne syyt tulet kuulemaan Timon keikan monisanaisissa välispiikeissä – luvassa on taustoitettuja tarinoita Suomesta ja suomalaisista. Rautiainen esiintyy sekä soolona että yhdessä näyttelijä Jussi Lampin kanssa.
Vuonna 2022 ilmestynyt Rautiaisen ensimmäinen kansanmusiikkialbumi toi hänet myös kansanmusiikkilavoille yhdessä muusikko Ville Ojasen kanssa.

Timo Rautiainen muistetaan parhaiten suomenkielisen metallimusiikin myyntilistojen ja kansansuosion kärkeen 2000-luvun alussa nostaneen Trio Niskalaukauksen johtohahmona. Timo Rautiainen on julkaissut kolme soololevyä (Sarvivuori, 2006; Loppuun ajettu, 2007; En oo keittäny enkä myyny, 2010) ja kaksi levyä Neljäs Sektori -yhtyeen kanssa (Kunnes elämä meidät erottaa, 2012; Toinen varoitus, 2014). Vuonna 2017 Trio Niskalaukaus teki näyttävän comebackin keikkalavoille ja on julkaissut paluunsa jälkeen albumit Lauluja Suomesta ja Mahdoton yhtälö.

Kansanmusiikkia hän opiskeli Kaustisella Ala-Könnin kansanmusiikkilinjalla lukuvuoden 2012-2013. Ensimmäisen kansanmusiikkipohjaisen albumin Timo Rautiainen julkaisi yhdessä muusikko Ville Ojasen kanssa 2022.

MODERNIN KANSANMUSIIKIN MIEHET TIMO RAUTIAINEN JA VILLE OJANEN LÖIVÄT HYNTTYYT YHTEEN

Pitkän uran kotimaisen musiikin parissa tehneet Timo Rautiainen ja Ville Ojanen julkaisevat yhteisalbumin tammikuussa. Muusikoita yhdistää rakkaus perinteiseen kansanmusiikkiin, jota kumpikin on opiskellut sekä myös esittänyt tahoillaan. Ojasen ollessa genreen jo syvemmin omalla urallaan uppoutunut, Rautiaisen taival kyseisen musiikin parissa on lyhyempi vaikka kosketus kansanmusiikkiin sai ensihipaisunsa lähes puoli vuosisataa sitten.

”Ensimmäinen kontaktini suomalaiseen kansanmusaan tapahtui 70-luvun alussa ollessani alle kymmenvuotias, jolloin Konsta Jylhä & Purppuripelimannit esiintyivät kotikyläni Haukivuoren oppikoulun salissa. Isä vei meidät molemmat pojat konserttia katsomaan, vaikkei hän itse ollut millään lailla kansanmusaihmisiä. Myöhemmin kysyin, miksi me sinne menimme. Syyksi hän kertoi sen, että se ryhmä oli siihen aikaan niin järjettömän suosittu ja kuuluisa, että pakkohan sitä oli mennä katsomaan. Itse keikasta muistan vain sen, että kovilla puutuoleilla oli epämukavaa istua ja yhtyeen basisti (Veikko Järvelä) spiikkasi biisit samalla kertoen yleisöä viihdyttäviä puujalkavitsejä. Silloin se musiikki ei vielä tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta,” Rautiainen kertoo.

Tuolloin kytemään jäänyt kipinä sai tulta alleen vuosikymmeniä myöhemmin vuonna 2010 kun hänet kutsuttiin solistiksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlille konserttiin, johon muutamaa musiikintekijää oli pyydetty esittämään omaa tuotantoa kansanmusiikiksi sovitettuna. Osan Rautiaisen kappaleista sovitti Ville Ojanen, joka myös soitti viulua isossa, nuoremman polven kaustislaisista muusikoista kasatussa taustaorkesterissa.

”Pyysin Timoa Kaustisen festivaalien Lauantaisauna-orkesterin solistiksi. Olin jo aiemmin tutustunut hänen soolomateriaaliinsa, jossa ilokseni huomasin akustisia instrumentteja ja etnistä meininkiä, joten hommahan lähti heti oikeille raiteille. Savolainen ja pohjalainen luonne toimii meidän tapauksessa täydellisesti. Timo puhuu ja minä kuuntelen, ja sitten kun tehdään musiikkia, niin tehtävänjako on luonteva, ellen sanoisi jopa täydellinen”, Ojanen toteaa.

”Pidin kovasti keikasta ja festareiden meiningistä yleensäkin. Ehkä suurin harppaukseni siihen maailmaan oli kuitenkin opiskeluvuosi 2012-2013 Kaustisen kansanmusiikkilinjalla, jonka jälkeen ajatus kansanmusahenkisestä levystä alkoi kyteä mielessä. Useamman vuoden, välivaiheen ja yrityksen jälkeen yhteistyökumppaniksi valikoitui Ville Ojanen, jonka kanssa näkemyksemme tulevasta musiikista olivat yhteneväiset”, Rautiainen muistelee.

Rautiainen ja Ojanen julkaisevat yhteisen albumin ensi vuoden tammikuussa, ja tältä kyseiseltä levyltä kuullaan ensimmäisenä singlelohkaisuna ”Konsa käsivarressa”-niminen kappale, joka on Rautiaisen säveltämä ja sanoittama.

”Vaikka ”Konsta käsivarressa” -kappaleen teksti on vahvaa mielikuvituksen tuotetta, perustuu se tietyiltä osin todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Kappaleella esiintyvät soittajien lisäksi useita henkilöitä puherooleissa, joista eräänä mainittakoon tämän hetken suomalaisen kansanmusiikin ’grand old man’, kaustislainen mestaripelimanni ja palkittu näppäripedagogiikan kehittäjä, legendaarinen Mauno Järvelä.”

Katso Timo Rautiaisen keikat alla olevalta keikkalistalta!

Jarkko Martikainen

12.11.2013

Jarkko Martikainen on monien kulttuurialojen mies, mutta tärkeimpänä maalina on aina ollut laulunteon, levytysten ja keikkailun kolmiyhteys. Vuosien varrella hän on ehtinyt moneen; tekemisten laajuus käy parhaiten ilmi hänen kotisivujensa CV:sta. (www.jarkkomartikainen.fi)

2004 alkaneen soolouran (ja etenkin 2006 ilmestyneen ”Rakkaus”–albumin) myötä määritelmät ovat laajentuneet, tekemisiin on tullut mukaan myös pohdiskelevampia sävyjä.

Jarkko Martikainen on tehnyt ja esittänyt musiikkiaan jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Musisoinnin lomassa hän on myös julkaissut kolme kirjaa, ”Pitkät piikit ja muita kertomuksia” (Like, 2005), ”Yhdeksän teesiä” (Like, 2008) ja ”Lihavia luurankoja, laulujen sanat ja tarinat” (Like, 2020). Vuodesta 2002 alkanut satunnainen tuottajan työ on tapahtunut muun muassa Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukauksen (”Rajaportti”- ja ”Kylmä tila” –albumit), Timo Rautiaisen soolotuotannon (”Sarvivuori” – ja ”Loppuun ajettu” –albumit) sekä Samuli Putron (”Elämä on juhla”– ja ”Älä sammu aurinko” -albumit) kanssa. Pitkäkestoisimman työnsä Martikainen on tehnyt YUP:n säveltävänä ja sanoittavana laulaja-kitaristina: vuosina 1988 – 2018 yhtyetoiminta tuotti yhteensä 11 albumia, kaksi kokoelmalevyä ja historiikki dvd:n. YUP:n tunnetuimpia levytettyjä kappaleita ovat muun muassa Meitä odotellaan mullan alla, Jos helvetti on täynnä ja Tavaroiden taikamaailma. Soolotuotantonsa Martikainen käynnisti vuonna 2004 ”Mierolainen” –albumilla. Syksyllä 2023 Sakara Recordsin kautta julkaistu pitkäsoitto ”Itse tehty elämä” on Martikaisen yhdeksäs. Järkähtämätöntä livesuosiota nauttiva Martikainen kiertää Suomea uuden musiikin siivittämänä jälleen ahkerasti.

Jarkko Martikaisen diskografia:

Mierolainen (2004)
Rakkaus (2006)
Hyvää yötä, hyvät ihmiset (Live, 2007)
Toivo (2009)
Usko (2011)
Koirien taivas (2014)
Ruosterastaat (Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet, 2016)
Aina auki (Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet, 2018)
Ystävien taloissa (Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet, 2020)
Itse tehty elämä (2023)

Juhlakonsertit 2025

Jarkko Martikainen juhlistaa 20-vuotista soolouraansa juhlakonsertein alkuvuodesta 2025. Mierolaisuudesta itse tehtyyn elämään -nimeä kantava kiertue kattaa yhteensä 11 paikkakuntaa ympäri Suomen. Martikainen esiintyy kiertueella yhdessä pitkäaikaisimman soittotoverin, kosketinsoittaja Petri Tiaisen kanssa.

Katso Jarkko Martikaisen keikat alla olevalta listalta.

Aarne Tenkanen & Tempuntekijät

18.10.2013

Aarne Tapani Tenkanen on suomalainen laulaja ja kuvitteellinen hahmo, jota esittää Kai ”Kaide” Järvinen. Aarne Tenkanen esiteltiin stadin slangia puhuvana helsinkiläisenä raitiovaununkuljettajana, jonka kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat pääasiassa naiset ja alkoholi. Aarne Tenkanen nousi esiin Gösta Sundqvistin radio-ohjelmasta Koe-eläinpuisto. Taustayhtye Tempuntekijät on kiertänyt Tenkasen mukana keikoilla alusta lähtien.  Viimeisin Aarne Tenkanen -albumi Ymmärrät varmaan vuonna 2014.
Mahtava meno, tiukka etukeno!

Katso Aarne Tenkanen & Tempuntekijät keikat alla olevalta keikkalistalta!