Mato Valtonen: 50 vuotta Rock and Rollia, ja se saa riittää!

2.4.2024

Tänä vuonna Mato Valtosella tulee täyteen 50 vuotta muusikkona. Rock-tähden ura alkoi 1974 perustetussa Sleepy Sleepers -yhtyeessä, jossa artisti muuntautui roudarsta bändin keulakuvaksi. Sleeppareiden lisäksi herra on vaikuttanut mm. Leningrad Comboysissa, Bad Boys Clubissa, Four Amigosissa, Mulkvistissa, Pietarinkadun Oilers Bandissa, The Joulupukit -yhtyeissä.

Edelleen aktiivisena keikkakoneena toimii vuodesta 2017 keikkoja tehnyt Mato Valtonen & Jore Marjaranta Band. Tämä viisihenkinen tiukka bändi soittelee nostalgiahengessä biisejä niin Madon kuin Jorenkin historiasta, Haaveiden kaatamisesta, Puna-armeija muisteloiden kautta Kuka Mitä Hähhiin. Madon ja Joren yhteinen sävel löytyi aikanaan Leningrad Cowboysin riveissä, joissa tötterötukkaiset rokkarit kiersivät ympäri maailmaa jopa puna-armeijan kuoron kera.

Mato Valtonen & Jore Marjaranta Band on saatavilla keikoille Madon viimeisen keikkavuoden osalta kuluvan vuoden loppuun. Koko bändi lupaa vetää, kuin viimeistä päivää ja laittaa viimeisen kerran ”tyrät rytkymään” !

Mato Valtonen & Jore Marjaranta Bandin keikat myy:

Pasi Kuusjärvi
‭044 064 7907‬
pasi.kuusjarvi@dexviihde.fi

Zellu Starck
‭040 050 3383‬
zellu.starck@dexviihde.fi

Viitasen Piia kertoo ihmisen ajasta

15.3.2024

Maamme arvostetuimpiin lauluntekijöihin kuuluva Viitasen Piia on julkaissut tänään odotetun uuden albuminsa, joka kantaa nimeä Ihmisen aika. Tänään julkaistu levy on artistin uran viides. Albumin tuotannon tukena käytettiin apuna artistin poikkeuksellisen omistautunutta yleisöä. Loppuvuodesta 2023 toteutettu mesenaattikampanja keräsi jopa 10 000 euroa albumin itsenäisen julkaisun tueksi. Ihmisen aika -albumilta on julkaistu kolme singleä Paras kellua vaan, Jano ja Outo tyttö, joista viimeisimpänä mainittu voitti Levyraadin tämän kauden päätösjakson ja sai vuolaita kehuja osakseen.

”Huomasin uuden albumin kirjoitusprosessin edetessä kirjoittaneeni useita kappaleita eri tavoin kyydistä pudonneiden näkökulmasta: tarinoita ihmisistä, jotka ovat syystä tai toisesta pudonneet tyhjän päälle tai joutuneet rakentamaan elämänsä perustuksia ja turvan tunnetta uudelleen”, Piia kertoo albumin tekoprosessista.

Neljä kriitikoiden ylistämää albumia urallaan julkaissut Viitasen Piia on huomioitu uransa aikana Emma-ehdokkuuksin sekä Kriitikoiden valinta (2014) että Vuoden etno (2019) -kategorioissa. Musiikin tuottajien ja teknologien yhteisö Aux ry palkitsi kuulijoita ravisuttaneen Meidän jälkeemme hiljaisuus -levyn Vuoden albumi ja Vuoden single -palkinnoilla vuonna 2020.

Kuluvana keväänä artisti keikkailee bändinsä kera ja soolona ympäri Suomen. Kesälle on tulossa keikat maamme keskeisimmillä festivaaleilla. Jo julkaistuista kesä-keikoista luvassa on mm. Helsingin Nordiksella järjestettävä Sideways ja Turun Linnanpuistoon nouseva Kesärauha.

IHMISEN AIKA -LEVYNJULKAISUKIERTUE

06.04. Krapin Paja, Tuusula
12.04. Korjaamo, Helsinki
13.04. G Livelab, Tampere
18.04. Louhisali, Espoo
26.04. 45-Special, Oulu
27.04. Poppari, Jyväskylä
03.05. Akustiikka, Ylivieska *
08.05. Kaarina-talo, Kaarina *
16.05. Sointula, Joensuu *
17.05. Kulttuuritila Nuijamies, Lappeenranta *
24.05. Kairo, Kotka *
30.05. Ö-talo, Riihimäki *

*-merkatut keikat soolona.

Artisti on saatavilla keikoille loppuvuonna ja vuonna 2025 perioidittain.

Viitasen Piian keikat myy:

Roope Rantala
044 2530670
roope.rantala@dexviihde.fi

Tyrantti

31.10.2023

Nahkaa, viiksiä, äänivallin rikkovia kitarasooloja ja tärykalvoja koettelevia falsetteja: Tyrantti toi suomenkielisen perinnehevin takaisin!

Tulipyörä, Rikotaan Äänivalli, Kobra, Aja!, Veritiikeri. Raketin lailla kotimaisen rock- ja metalliyleisön tietoisuuten vuoden 2019 debyyttialbumilla ja kunnianhimoisella kakkosalbumi Orjaplaneetalla noussut Tyrantti tunnetaan monista suomiheavyn moderneista klassikkobiiseistä. Suomen viralliselle albumilistalle nousseet levyt ja niiden sinkkubiisien villit musavideot ovat tasoittaneet tietä Tyrantin nousussa kohti kotimaisen raskaan rockin ehdotonta kärkeä. Ennen kaikkea Tyrantti on hyperenerginen livebändi, jonka tiukka triosoitto ja hyppypotkujen ryydittämä riehakkuus saa kuulijan haukkomaan henkeä ja kuluttamaan mallasjuomaa ennennäkemättömällä nopeudella.

Lähes yksinomaan täysille klubeille soitetut levyjulkkarikiertueet sekä lukuisat festarivedot Tuskasta Porispereen puhuvat puolestaan: Tyrantti ja perinteinen hevimetalli ovat tehneet paluun – ja tulleet jäädäkseen.

Huhtikuussa julkaistu Tyrantin kolmannen albumin ensimmäisen single on nimeltään Lihaa Mattoon!. 2.8. ilmestyi toinen single nimeltään Uusikuu. Levy ilmestyy loppuvuodesta 2024.

Katso Tyrantin tulevat keikat alla olevalta keikkalistalta.

Leavings-Orkesteri solistinaan Timo Rautiainen

22.9.2023

Leevi and the Leavingsin klassikot raikaavat alkuvuodesta 2024 ympäri Suomea, kun Leavings-Orkesteri suuntaa kiertueelle yhdessä Timo Rautiaisen kanssa. Leevi-alkuperäisjäsenten muodostama yhtye on tehnyt vuosien varrella menestyskiertueita vaihtuvien solistien kanssa. Mikin varressa on nähty muun muassa Siiri Nordin, Jarkko Martikainen ja Jouni Hynynen. Tammikuussa 2024 Leavings-Orkesteri suuntaa kovasti toivotulle klubikiertueelle uuden solistin kera, kun Timo Rautiainen tarttuu mikin varteen tulkitsemaan Gösta Sundqvistin klassikkobiisejä. Luvassa on yhtyeen mukaan kaikki rakastetut kappaleet mahdollisimman alkuperäisinä sovituksina.

”Timo Rautiaisen mukaantulo uudeksi solistiksi vahvisti ajatuksen lähteä taas tien päälle. Toivomme tulevien keikkojen olevan juuri sitä, mitä Leavings-fanit olettavat saavansa kuulla. Timon tenoriääni sopii erinomaisesti Göstan vahvan lyriikan tulkiksi”, Leavings-Orkesterin Juha Karastie valottaa.

Yhtyeen rumpali Niklas Nylund on samoilla linjoilla Karastien kanssa: ”Timo on minulle uusi tuttavuus, vaikka tiedän Trio Niskalaukauksen melko hyvin, mutta meillä lähti mukavasti synkkaamaan heti alusta saakka. Elämme jännittäviä aikoja, enkä malta odottaa tulevia klubikeikkoja”.

Uudelle laulajalle Timo Rautiaiselle solistikiinnitys on sykähdyttävä
”Minulle on suuri kunnia lähteä esittämään livenä Gösta Sundqvistin lauluja originaalin Leavings-Orkesterin kanssa. Jo aivan ensimmäisissä yhteistreeneissä Niken (Nylund) studiolla koin tunnelman suorastaan maagiseksi. Itselleni tuli jokseenkin epäuskoinen tunne kun tajusin, keiden kanssa olin juuri soittamassa. Siksi pyrinkin osaltani tekemään parhaani siinä, että nämä legendaariset laulut soivat keikoilla kunniakkaasti ja oma osuuteni tukee kokonaisuutta mahdollisimman hyvin. Siten ettei kenenkään tarvitse puolestani hävetä…”, Rautiainen kertoo.

Katso Leavings-Orkesteri solistinaan Timo Rautiainen keikat alla olevalta listalta.

Kummelin Ensimmäinen Jäähyväiskiertue järjestetään marras-joulukuussa 2023

20.4.2023

Maan kovin koomikkoryhmä Kummeli on lähdössä jälleen kiertueelle. Edellinen kiertue tehtiin 12 vuotta sitten. Tämän kertaiselle kiertueelle on annettu nimeksi Ensimmäinen Jäähyväiskiertue.

Kummeli on koomikkoryhmä, joka ei liiemmin esittelyjä kaipaa. Tämä hulvaton poppoo on naurattanut itsensä suomalaisten sydämiin 1990-luvun alkupuolelta lähtien, kun Kummeli-sketsiohjelma alkoi TV2:ssa. Kummelista on 25 vuodessa tullut maamme sketsiviihde-ikoni, jonka hokemat ja hahmot tunnetaan kaikkialla.

Alkuperäisen Kummeli-ryhmän – Heikki Silvennoisen, Timo Kahilaisen, Heikki Helan ja Olli Keskisen lisäksi estradilla nähdään myös Kummeli esittää: Kontio & Parmas -tv-sarjasta tuttu entinen patologi, Valkeakosken terveyskeskuksen ronski ylilääkäri Sirkka (Kaisa Hela).

Kiertueelle on vielä rajoitetusti vapaita päiväyksiä saatavilla! (periodi 3.11-5.12.2023)

Keikkamyynti: Pasi Kuusjärvi, 044 064 7907, pasi.kuusjarvi@dexviihde.fi
Tiedotus (artistihaastattelut ym.): Lasse Norres, lasse@norres.fi

Drink Floyd plays Pink Floyd

16.3.2023

Drink Floyd on Pink Floyd -tribuuttibändi, joka esittää parhaita biisejä albumeilta Dark Side of the Moon, Wish You Were Here ja The Wall. Bändi soittaa kunnioittaen originaaleja, muttei pelkää jammailua tai pieniä muutoksia sovituksissa.

Drink Floyd koostuu kovista musiikkiammattilaisista:

Bryn Jones (laulu, kitara)
Ben Granfelt (kitara, laulu)
Jukka Jylli (basso, laulu)
Altti Uhlenius (koskettimet, akustinen kitara, laulu)
Niklas Lindholm (rummut, laulu)

Katso tulevat Drink Floyd keikat alla olevasta listasta.

Annika Eklund

7.3.2023

Annika Eklund on tehnyt jo yli 30 vuotta uraa laulajana. Pitkälle uralle on mahtunut useita radiohittejä, isoimpana ”Shanghain valot”,  joka nosti Annikan lopullisesti suuren yleisön tietoisuuteen. ”Shanghain valot” trendaa nuorten parissa ja on noussut uudelleen varsinkin opiskelijoiden suosioon. Annika on nähty useissa musiikkiteatteriproduktioissa, isojen orkesterien solistivieraana ja mm. legendaarisen-yhtyeen riveissä.
Annikan levyttämä loputon hittiputki sisältää mm. kappaleet: Shanghain valot, Suora lähetys, Sinussa on jotain, Haaveet tallella, Ole hiljaa ja suutele mua, Missä on mun Strömsö?, Valonarkaa ja uusin radiosuosikki Kohta jo kotona jne.

Annika Eklund Band esiintyy tilaisuuksissa ja tapahtumissa ympäri maan. Bändi soittaa oman tuotannon lisäksi klassikoita menneiltä vuosilta tähän päivään. Kokoonpano on tehnyt keikkoja yhdessä jo vuodesta 2006. Bändin vahvuuksia on musiikin tietämys, lauluvoima ja rautaisen ammattitaitoinen soitto.

Annika Eklund Band on:

laulu Annika Eklund
kitara ja laulu Jussi Turunen
basso ja laulu Luis Herrero
rummut ja laulu Juha Räsänen

Discografia:

Kaunis uni (nimellä Annika) (1998)
Valoja ja varjoja (2003)
Shanghain valot (2006)
Rakkausseikkailu 2007 (2007)
Valonarkaa (2009)
Missä on mun Strömsö? (2012)
Jääkauden jälkeen (2024)

Monipuolinen Annika Eklund esiintyy oman bändinsä kanssa, mutta myös duona ja vierailevana solistina.

Kaseva palaa keikkalavoille syyskuussa 2023

28.2.2023

Legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye Kaseva palaa keikkalavoille syyskuussa 2023. Yhtye tunnetaan herkästä musiikistaan ja upeasta stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit joihin kuuluvat mm. Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne. ovat osa kansallista muistiamme jo vuodesta 1974 lähtien.

Kasevan ensimmäinen aktiivikausi käsitti vuodet 1974-86 ja 2000-luvun alussa yhtye kasattiin uudelleen esiintymään konserttisalehin ja klubeihin ympäri Suomen.

Uudella kymmenluvulla hetken hiljaiseloa viettänyt Kaseva palasi taas keikoille loppuvuodesta 2015. Nyttemmin yhtyeen alkuperäisen solistin Mikko Jokelan paikalle on liittynyt Mikon itsensä valtuuttamana Popedan alkuperäisen kitaristin Arwo Mikkosen poika Matti Mikkonen.

Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma on vain kasvanut vuosien saatossa! Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.

Kaseva on:
Matti Mikkonen, laulu ja kitara.
Jouko Järvinen, basso ja laulu.
Nils Jokela, rummut.
Tommi Kekoni, kitara ja laulu.

Kasevan keikat myy:
Zellu Starck
0400 503 383
zellu.starck@dexviihde.fi

Kotiteollisuus istuu kevään syytettyjen penkillä – Kyläkäräjät 2023

19.1.2023


”KÄSKEKÄÄ SYYLLINEN SISSÄÄN!”

Raskaan suomirokin peruskivi Kotiteollisuus-yhtye pyysi sosiaalisen median kanavissaan fanejaan keksimään nimen tiiviille ja pitkälle kevään kiertueelleen. Loistavia nimiehdotuksia tuli useammankin kiertueen verran. Ehdotetuista bändi päätti kevään 2023 kiertueen nimeksi Kyläkäräjät.

Syyllinen on jo selvillä, mutta kuunnellaan nyt kuitenkin puolustuksen puheenvuoro.

Istunnot tapahtuvat seuraavasti:

Kyläkäräjät 2023
10.02. pe     HULLUPOROCK, Kittilä
10.03. pe     TULISUUDELMA, Vantaa
11.03. la      OLYMPIA, Tampere
17.03. pe     KANTAKROUVI, Oulu
18.03. la      LIEKKIROCK, Parkano
24.03. pe    KIVIJALKA, Mikkeli
25.03. la      MÖYSÄN MUSAKLUBI, Lahti
31.03. pe     APOLLO LIVE CLUB, Turku
01.04. la      LOHJA SPA & RESORT, Lohja
07.04. pe    PELTOHOVI, Kiuruvesi
08.04. la     REVONTULI, Hankasalmi
09.04. su    SYVÄRIN KUNKKU, Nilsiä
21.04. pe    THE CIRCUS , Kuopio
22.04. la     HOTELLI KAUSTINEN, Kaustinen
28.04. pe    KRAPIN PAJA, Tuusula
29.04. la     PATO KLUBIN AREENA, Kuusankoski

Kotiteollisuus on:
Hynynen – laulaa, kitara
Hongisto – basso, laulaa (valitettavasti)
Aaltonen – kitara, laulaa
Sinkkonen – rummut, ei laula (onneksi)

Kotiteollisuuden keikat myy:
Hannu Korhonen
hannu.korhonen@dexviihde.fi
044 0647 908

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus akustisena

13.1.2023


Suomalaisen raskaan musiikin pioneeri Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tarjoilee loppukeväästä 2023 erikoisherkkua. Yhtye nimittäin esiintyy akustisesti!

Aikaisemmin vastaavaa on tapahtunut vain kerran. Vuoden 2019 ruska-aikaan, Trio Niskalaukaus teki Pohjois-Suomen kiertueen, joka kesti viikon kiertäen aina Äkäslompoloa myöten. Tuota kiertuetta vartena muun muassa kitaristi Jarkko Petosalmi kertoi ostaneensa ensimmäisen akustisen kitaransa ja opetelleen soittamaan sitä. Nähtävästi ensikosketus jätti palon palata instrumentin pariin myöhemmin koska pääsemme nyt kuulemaan bändin akustisen sointimaailman uudelleen.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on:

Timo Rautiainen (laulu, kitara)
Jarkko Petosalmi (kitara)
Jari Huttunen (kitara)
Nils Ursin (basso)
Seppo Pohjolainen (rummut)

Kiertueen päiväykset:

pe 14.04. Espoo, Louhisali
la 15.04. Orimattila, Takkari-klubi
to 20.04. Turku, Logomo/Teatro
pe 21.04. Kuusankoski, Pato-Klubi
la 22.04. Lempäälä, Ideapark (päivä)
la 22.04. Rauma, Brummi
to 27.04. Kuusamo, Kuusamotalo
pe 28.04. Nurmes, Bomban talo
la 29.04. Oulu, Tullisali
su 30.04. Jyväskylä, Kaupunginteatteri
pe 05.05. Lappeenranta, Nuijamies
la 06.05. Savonlinna, House of Olaf
ke 10.05. Seinäjoki, Kaupunginteatteri
to 11.05. Raahe, Raahesali
pe 12.05. Kuopio, Sawohouse
pe 19.05. Salo, Rock Hotel
la 20.05. Jämsä, Pikis
su 21.05. Hämeenlinna, Suisto-klubi
pe 26.05. Tampere, G Livelab
la 27.05. Helsinki, G Livelab

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen keikat myy:

Hannu Korhonen
hannu.korhonen@dexviihde.fi
044 0647 908

Johanna ja Mikko Iivanainen tuovat lämpöä ja valoa vuoden pimeimpään aikaan!

23.9.2022


Valovoimainen ja luonnonläheinen laulaja-lauluntekijä Johanna Iivanainen lähtee miehensä, kitaristi Mikko Iivanaisen kanssa Talven tulilla -kiertueelle marras-joulukuussa 2022.

Tyylitajuinen, herkkä ja sielukas soitanta ja laulu on tämän jo yli kaksi vuosikymmentä toistensa kanssa musisoineen pariskunnan tekemisen pohja. Talven tulilla -kiertueella kuullaan erilaisia kielisoittimia, pianoa ja Johannan suomen- ja englanninkielisiä lauluja, niin omasta kuin lainatusta tuotannosta.

Johanna Iivanainen (s. 1976) on oululaislähtöinen nykyään Mäntsälään kotiutunut laulaja-lauluntekijä. Johanna aloitti pianonsoiton 5 –vuotiaana Oulun konservatoriossa ja ylioppilaaksi päästyään hän aloitti musiikkikasvatuksen opiskelun Oulun yliopistossa. Lopulta kiinnostus jazziin ja opiskelumahdollisuus Oulunkylän Pop & Jazz Konservatoriossa sai Johannan muuttamaan Helsingin seudulle vuonna 1996. Myöhemmin hän on toiminut myös laulunopettajana Stadiassa ja entisessä oppilaitoksessaan Oulunkylässä. Suurelle yleisölle Johanna on tullut tutuksi SuomiLOVE -tv ohjelman housebandin solistina v. 2014-2019. Johannan raikkaan luonnollinen esiintyminen ja sävykäs tulkinta on saavuttanut suuren suosion ja varsinkin hänen monipuolisuutensa on suorastaan hätkähdyttävä kattaen levytyksiä jazzin, accappellan, popin, dancen ja lastenmusiikin alueilta. Iivanaisen poikkeuksellisen kattava diskografia sisältää yli 50 levytystä.

TALVEN TULILLA -KIERTUE:
16.11. Kulttuurikorjaamo, Kokkola
17.11. Vanaha Navetta, Ylivieska
18.11. Teatteri Kuoppa, Haukipudas
19.11. Gananderin koulu, Rantsila
20.11. Pato-klubi, Kuusankoski
23.11. Aatos Café, Porvoo
24.11. Suolahtisali, Äänekoski
26.11. Helluntaiseurakunnan sali, Turku
29.11. Yksityistilaisuus, Varkaus
30.11. G Livelab, Helsinki
01.12. Kangasala-talo, Kangasala
02.12. Hartolan kirkko, Hartola
03.12. Keltainen talo, Janakkala
08.12. Louhisali, Espoo
10.12. Teatteriravintola Ilo, Mikkeli
10.12. Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäki
11.12. Kitee-sali, Kitee
14.12. Vihdin kirkko, Vihti
15.12. Kankaanpääsali, Kankaanpää
16.12. Kulttuurikeskus, Iisalmi
17.12. Kaukametsän sali, Kajaani
18.12. Konserttitalo Martinus, Vantaa

Paljon onnea Jukka Kuoppamäki 80-vuotta!

1.9.2022

Suomalaisen iskelmämusiikin historiassa Jukka Kuoppamäki on ikoni. Musiikkimaestro, säveltäjä ja sanoittaja, joka tunnetaan muun muassa sellaisista ikivihreistä kuin ”Sininen ja valkoinen”, ”Kultaa tai kunniaa”, ”Paljon sanomatta jää”, ”Pieni mies”, ”Kiskot vievät etelään” ja ”Valtatie”. Hänen sävellystuotantoonsa kuuluvat lisäksi Katri Helenan tulkitsema ”Anna mulle tähtitaivas”, Jari Sillanpään ”Satulinna”, Tapani Kansan ”R-a-k-a-s” ja Dannyn ja Aikamiesten ”Tämä taivas, tämä maa”.

Jukka Kuoppamäki täyttää tänään 80 vuotta. Merkkipäiviään hän juhlistaa konsertoimalla eri puolilla Suomea yhdessä tyttärensä Inka Auhagenin ja Jukka Ruusumaan johtaman Four Roses -kvartetin kanssa. Neljän konsertin sarja starttaa sunnuntaina, 4. päivä syyskuuta Tapiolasalista, Espoosta. Kyseessä on ainoa konsertti pääkaupunkiseudulla!

Love Me on Ina Forsmanin maistiaissingle kesäkuussa julkaistavalta albumilta

9.6.2022

(Kuva: Saara Taussi)

Helsingistä Berliiniin muuttanut soul-artisti Ina Forsman julkaisee huomenna viimeisen singlelohkaisun 24.6. ilmestyvältä albumilta. Love Me on Forsmanin säveltämä ja sanoittama ja tuotannosta vastaa Michael Bleu. Ina kertoo kappaleesta seuraavasti:

”Kirjoitin Love Me:n selittämään kaikkia niitä tuntemuksia mitä käy läpi, kun valmistautuu sanomaan toiselle ensimmäisen kerran ”minä rakastan sinua”. Ainakin itselle se on käänteentekevä ja taianomaisin kohta suhteesta, jolloin on toivoa ja uskoa täynnä. Olen täysin rakastunut biisin sovitukseen, kuinka se ilman sanojakin selittää rakastumisen tuntemukset; biisissä on iloinen ja railakas tunnelma, mutta taustalla soi siniset soinnut, jotka tuovat biisiin haikeutta.

Heti biisinteon alkumetreillä tuntui siltä, että tämä on tosi vahva biisi, ja tulee olemaan levyn ykkössinkku. Sen takia paineet muodostui tehdessä, ja hioin lyriikoita ja rakennetta pitkään. Love Me:sta on tehty neljä eri demoa, ja se on äänitetty täydellä kokoonpanolla kahdessa eri studiossa, ensin Berliinissä, sitten Helsingissä. Kun kehään heitettiin vielä Janne Toivosen torviarrit, niin oli syntynyt biisi, joka on itselle se kaikista tärkein biisi levyltä, ultimaattinen lemppari.”

Vuodesta 2013 lähtien musiikkia julkaisseen Ina Forsmanin tuotannossa kuuluvat vaikutteet eri aikakausien soulista, R&B:stä, bluesista ja jazzista. Tähän mennessä artistilta on ilmestynyt kaksi albumia sekä useampi singlejulkaisu. Forsmanin kolmannen All There Is -albumin levyjulkkareita juhlitaan Tavastia-klubilla Helsingissä 31.8.2022. Tämän lisäksi artisti keikkailee kesän aikana ympäri Eurooppaa sekä Suomessa 21.07. Bizarre, Salo – 22.07. Kaakkuri Blues & Jazz, Pihtipudas – 23.07. Jazzkukko, Laitila.

 

Kuningasidea

28.3.2022

Helsingin Käpylässä vuonna 2009 perustettu Kuningasidea on reggaen ja rapin syövereistä inspiraationsa löytänyt kokoonpano, joka on viisitoista vuotta kestäneen matkansa aikana työntänyt genrerajat sulatusuuniin, muovaten yhteissoitollaan itselleen tunnusomaisen tyylin.

Yhtyeen vuonna 2012 julkaistu debyyttialbumi On uusi aika pitää sisällään muun muassa sinkun Enemmän duoo ku sooloo, joka nousi yhdeksi vuoden isoimmista hiteistä ja soi edelleen radioaalloilla. Menestys noteerattiin Vuoden Tulokas -tittelillä vuoden 2012 Funky Awardseissa sekä saman kategorian ehdokkuudella Emma Gaalassa. Yhtyeen toinen albumi Nimi on enne julkaistiin syyskuussa 2014. Levyltä löytyvät esimerkiksi kappaleet Pohjolan tuulet, joka oli yksi vuoden 2014 soitetuimmista radiohiteistä Suomessa, sekä menestyssingle Seis maailma. Kolmas pitkäsoitto jatkoi yhtyeen lentoa kesällä 2018. Sen tunnetuimmaksi hitiksi nousi kirkkaasti platinaa saavuttanut Sä saat mut -single. Vuonna 2023 Kuningasidea palasi live- ja julkaisukantaan julkaisemalla odotettua uutta musiikkia Sinä, minä ja aika -albumin muodossa sekä keikkailemalla ympäri Suomen. Hurmoksellisista keikoistaan tuttu yhtye jatkoi tiivistä julkaisutahtiaan alkukesästä 2024 julkaisten uuden Suomalaista unelmaa -singlen.

Yhtyeen pitkä keskinäinen ystävyys ja yhteisen tekemisen ilo näkyy ja kuuluu bändin kaikessa tekemisessä. Hittikimarasta koostuvat Kuningasidea-keikat nostavat suupielet väkisten ylöspäin! Bändi on parhaimillaan livenä ja se on ehdottomasti koettava jokaisen itse.

Kuningasidea on:
Väinö Wallenius: laulu, kitara
Pole: laulu, räpit
Akipekka Alanko: basso, laulu
Jalo Nousiainen: kitara
Arttu Nousiainen: rummut
Jouni Aslak: perkussiot
Samuli Luoma: buzuki, mandoliini
Veikko Niemi: koskettimet, laulu
Paavo Rantanen: saksofoni, poikkihuilu, laulu
Kalle-Pekka Kuoksa: pasuuna, laulu
Johannes Kuoksa: trumpetti, laulu

Katso Kuningasidean keikat alla olevalta listalta.

Legendaarinen SF-BLUES palaa 20-vuotisjuhlakiertueen merkeissä

14.2.2022


Kuva: Harri Hinkka

Legendaarinen SF-BLUES palaa 20-vuotisjuhlakiertueen merkeissä estradeille tänä keväänä!

Ydinryhmän muodostavat kokoonpanon vuonna 2002 perustaneet blues-konkarit Heikki Silvennoinen ja Pepe Ahlqvist sekä Dave Lindholm tukenaan luunkova rytmiryhmä Mikko Löytty, basso ja Harri Ala-Kojola, rummut.

Asenne ja ammattitaito, näkemys ja kokemus ovat taatusti kohdallaan. Niin Silvennoinen, Ahlqvist kuin Lindholminkin ovat urallaan aina luottaneet konstailemattomaan työn tekemiseen ja pieteetillä esitetyn musiikin voimaan!

Blues on alkukantaista ja mutkatonta musiikkia, jota on pirun vaikea soittaa. Keikalla kannattaa yrittää unohtaa turhat hienoudet, pistää silmät kiinni ja antaa fiiliksen vain viedä mennessään. Ja SF-Blues on hienosti yhteen vuosien varrella hioutunut ryhmä kokeneita, samaan hiileen puhaltavia muusikoita. Meitä kaikkia yhdistää suuri rakkaus bluesia kohtaan. Sama pätee konserteissa esiintyviin vierailijoihin”, Heikki Silvennoinen kertoo.

Musiikinharrastajien, erityisesti perinteiseen rockiin, bluesiin ja rhythm & bluesiin perehtyneen yleisön keskuudessa arvostus ja kunnioitus SF-Bluesia kohtaan on vankkumaton.

Kymmenen odotetun SF-Blues -konsertin kiertue starttaa Turusta torstaina, 24. päivä maaliskuuta.


Tunnetut suomalaismuusikot esiintyvät konserteissa vierailijoina

Vierailijoina konserteissa nähdään niin ikään monissa kotimaisissa rock- ja blues-kuvioissa jo vuosikymmeniä mainetta niittäneet Jukka Gustavson, Ile Kallio, Honey B Family (Arja Puurtinen, Esa Kuloniemi ja Mooses Kuloniemi) ja Jussi ”Jo’ Buddy” Raulamo & Tyko ”Down Home King III” Haapala sekä Battle Beast –yhtyeen solistina tunnetuksi tullut Noora Louhimo.

Aikaisemmista tiedoista poiketen ’SF-perheeseen’ kiinteästi kuuluva Eero Raittinen on sairastumisen takia joutunut jättäytymään pois kiertueelta, mutta vakuuttaa olevansa ”hengessä mukana”.


Konserttiaikataulu keväällä 2022

Torstai 24.3. – Logomo, Turku: SF-Blues & Jukka Gustavson, Ile Kallio ja Noora Louhimo

Perjantai 25.3. – Kulttuuritalo, Helsinki: SF-Blues & Jukka Gustavson, Ile Kallio, Noora Louhimo ja Honey B Family

Lauantai 26.3. – Virkistyshotelli Yyteri, Pori: SF-Blues & Jukka Gustavson, Ile Kallio ja Noora Louhimo + support: Redbud

Keskiviikko 30.3. – Kulttuuritalo Virta, Imatra: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson

Torstai 31.3. – Mikaeli, Mikkeli: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson

Perjantai 1.4. – Hyvinkääsali, Hyvinkää: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson

Lauantai 2.4. – Sammiosali, Lahti: SF-Blues & Jukka Gustavson ja Jo’ Buddy & Down Home King

Keskiviikko 6.4. – Tampere-talo, Tampere: SF-Blues & Jukka Gustavson, Ile Kallio ja Noora Louhimo

Perjantai 8.4. – Forssan työväentalo, musiikkisali, Forssa: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson

Lauantai 9.4. – Pato Klubin areena, Kuusankoski-Kouvola: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson


Keikkailua vain kausittain

 SF-Bluesin (Suomi-Finland Blues) pitkä, yhteinen taival on ollut siinä mielessä tavallisuudesta poikkeava, että se on keikkaillut vain kausittain ja kokoonpanoa toisinaan vaihdellen.

Edellisen kerran SF-Blues teki kiertueen syksyllä 2019. Kahdenkymmenen vuoden aikana SF-Blues on tehnyt kaiken kaikkiaan kahdeksan kiertuetta ja noin 170 keikkaa.

SF-Bluesin nimellä tehtyjä albumeita osuu kahteen vuosikymmeneen vain kolme ja niilläkin muusikkojoukko vaihtelee. Sen sijaan sooloartisteina tai omien yhtyeitten kanssa Heikki Silvennoinen, Pepe Ahlqvist ja erityisesti Dave Lindholm ovat olleet tuotteliaita niin keikka- kuin äänitekuvioissakin.

Englanninkielinen esikoisalbumin ”SF-Blues” julkaistiin huhtikuussa 2002. Kokoonpano oli sama kuin tämän kevään juhlakiertueella sillä erotuksella, että tuolloin rumpuja soitti Jani Auvinen. Seuraajaa esikoiselle saatiin odottaa kesäkuulle 2005, jolloin ilmestyi suomenkielinen albumi nimeltä ”Joutomailla”. Silvennoinen, Ahlqvist ja Löytty sekä Auvinen ovat mukana, mutta laulusolistina kuultiin Mikko Kuustosta ja kitaraa soitti Jukka Tolonen. SF-Bluesin viimeisin albumi on toukokuussa 2007 julkaistu englanninkielinen ”Man – Be Careful!”. Studiokokoonpanossa esiintyivät Silvennoisen, Ahlqvistin ja Auvisen lisäksi Eero Raittinen, laulu, Jukka Gustavson, laulu & kosketinsoittimet ja Janne Rajala, basso.


Vanhassa vara parempi

SF-Bluesin jäsenet eivät todellakaan ole mitään eilisen teeren poikia. Dave Lindholm on syntynyt vuonna 1952, Heikki Silvennoinen 1954 ja Pepe Ahlqvist 1956. Mikko Löytty on syntynyt vuonna 1961 ja Harri Ala-Kojola 1964.

Vierailijoiden ikärakenne noudattelee samaa linjaa: Jukka Gustavson (mm. The Roosters, Wigwam) on syntynyt vuonna 1951 ja Ile Kallio (mm. Hurriganes, Pera & The Dogs, Diesel) vuonna 1955.

Suomesta tuskin löytyy ainoatakaan keikkapaikkaa, jossa ainakin joku edellä mainituista muusikoista ei olisi joskus esiintynyt.

Soundi-lehden levyarviota 1/2021 (vrt. Dave Lindholm Lights: ”Honolulu + 1 Hour”) vapaasti soveltaen:

Tähän konserttikiertueeseen ei kannata soveltaa ikärasismia, vaan sanontaa vanhassa vara parempi.

 

Dave Lindholm – 70-vuotissynttärit juhlakiertueen matkassa

Ottaen huomioon, että Dave Lindholm on yksi suomalaisen rockin peruskivistä ja arvostetuimmista musiikintekijöistä, hänestä tiedetään varsin vähän. Lindholm ei ole erityisemmin julkisuuden valokeilassa viihtynyt eikä tekemisiään mediassa selitellyt.

Dave on kotoisin Helsingistä, mutta muutti Tampereelle jo 1980-luvun alussa. Hän juhlii 70-syntymäpäiviään SF-Bluesin juhlaturneen matkassa maaliskuun 31. päivä Mikkelissä.

Daven ura alkoi jo vuonna 1960- ja 1970 –lukujen taitteessa. Daven perustaman Ferris-nimisen yhtyeen albumi julkaistiin vuonna 1971. Jatkoa seurasi vuonna 1972, jolloin ilmestyi Daven ensimmäinen sooloalbumi nimellä ”Iso ”Kynä” Lindholm. Lisänimi ”Isokynä on seurannut Davea näihin päiviin saakka.

Dave tunnetaan poikkeuksellisen energisenä ja aikaansaavana muusikkona! Tuskinpa hän itsekään osaisi luetella kaikkia niitä lukuisia kokoonpanoja, joissa hän on ollut mukana. Mainittakoon esimerkiksi Isokynä & Orfeus, Rock’n’Roll Band, Pen Lee, Bluesounds, Sleepy Sleepers, The Run Runs, Dave’s 12 Bar, Leningrad Cowboys, Canpaza Gypsys, Pitkät kiinalaiset, Redclouds, Messengers ja Dave Lindholm Lights.

Tehokkuus näkyy myös äänitepuolella. Karkeastikin laskien Daven levyttämien albumien määrä lähentelee neljääkymmentä. Viimeisimmät Dave Lindholm Lights –yhtyeen albumit ”Dave Lindholm Lights” ja ”Honolulu + 1 Hour” on julkaistu viime vuonna.

 

Heikki Silvennoinen – brittibluesin erikoistaitaja

SF-Bluesin lisäksi blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoisen nimi yhdistetään muun muassa sellaisiin legendaarisiin kokoonpanoihin kuin Tabula Rasa (Heikki Silvennoinen, Tapio Suominen ja Asko Pakkanen) ja Q. Stone (Heikki Silvennoinen, Mikko Kuustonen sekä Mikko ja Sakari Löytty).

Kangasalla, Tampereen kupeessa asuva Heikki keikkailee aktiivisesti yhdessä muusikko-näyttelijä Heikki Helan kanssa. Yhtye kantaa ytimekkäästi nimeä Silvennoinen & Hela & Band. Hänet muistetaan myös menestyksellisistä yhteiskonserttikiertueista tammikuussa 2021 menehtyneen Pave Maijasen kanssa.

Silvennoisen laulun ja kitaransoiton brittiblues-vaikutteet jopa hänen suomenkielisissä biiseissään muistuttavat yhtäläisyyksistä muun muassa Eric Claptonin ja Yardbirds-yhtyeen kaltaisten nimien tuotantoon ja henkeen.

Heikki on uransa aikana julkaissut kuusi sooloalbumia, osan englanniksi ja osan suomeksi: ”Mature and Cool” (v. 1992), ”Bobcat” (v. 1997), ”Sweet Surrender” (v. 1999), ”Blues Blue Sky” (v. 2000), ”Miehet kaatuu” (v. 2003), ”Peace of Mind” (v. 2010) ja Erja Lyytinen & Heikki Silvennoinen: ”Live 2016”  (livealbumi, v. 2016). Tänä keväänä julkaistaan Heikin seitsemäs sooloalbumi, jolta esimakuna jo kaksi singlejulkaisua: ”Kaikki maailman tunnit” ja ”Saimaa”.

Suuren yleisön tietoisuuteen Heikki Silvennoinen iskeytyi 1990-luvun alun huippusuositun Kummeli-ohjelman myötä, jossa hän näyttelemisen lisäksi kirjoitti sketsejä ja teki musiikkia.

 

Pepe Ahlqvist – Finnish Blues Awards –elämäntyöpalkinnon saaja

Eurooppalaiseen blues-eliittiin kuuluva tuusulalainen Pepe Ahlqvist on kansainvälisestikin tunnettu ja arvostettu bluesmuusikko.

Persoonallisen laulaja-lauluntekijän, kitaristin ja huuliharpistin yli 40 vuotta kestänyt ura, uran varrella heitetyt yli 6 000 keikkaa ja arvostetut äänitteet ovat taanneet vakaan suosion läpi vuosien.

Pepe aloitti uransa 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa keikkailemalla koulubileissä Lahti-Nastola-akselilla. 1970-luvulla Pepe esiintyi useita albumeita levyttäneen Chicago Overcoat –yhtyeen riveissä. Hänen omista yhtyeistään tunnetuin on Pepe Ahlqvist H.A.R.P. -niminen kokoonpano 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Pepen lisäksi kokoonpanossa soittivat kitaristi Jarmo Nikku, kosketinsoittaja Timo Pratskin, basisti Harri Rantanen ja rumpali Harri Ala-Kojola. Yhtyeen levyjä on julkaistu Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Pepen tärkeimmästä bändistä viimeisin The Rolling Tumbleweed lopetti toimintansa vuonna 2003.

Pepe Ahlqvist on tehnyt vuosien varrella esiintymismatkoja ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Hänet on nähty monien kansainvälisten konserttien erikoisvieraana, esimerkkinä vaikkapa B.B. Kingin konsertit aikoinaan Helsingissä.

Pepe Ahlqvist sai elämäntyöpalkinnon Finnish Blues Awards -tapahtumassa Helsingissä 14.1.2017.

60-vuotissyntymäpäiviään vuonna 2016 Pepe juhlisti vuotta kokoamalla tunnetuimman bändinsä H.A.R.P:in uudelleen ja julkaisemalla tuplakokoelma-albumin ”One Day Less, One Day More”.

SF-Bluesin pitkä, yhteinen taival on ollut siinä mielessä tavallisuudesta poikkeava, että se on keikkaillut vain kausittain ja kokoonpanoa osin vaihdellen. SF-Bluesin nimellä tehtyjä albumeita osuu kahteen vuosikymmeneen vain kolme ja niilläkin kokoonpano vaihtelee. Sen sijaan sooloartisteina tai omien yhtyeitten riveissä Heikki Silvennoinen, Pepe Ahlqvist ja erityisesti Dave Lindholmkin ovat olleet tuotteliaita niin keikka- kuin äänitekuvioissakin.

SF-Blues julkaisi englanninkielisen esikoisalbuminsa ”SF-Blues” huhtikuussa 2002. Kokoonpano oli sama kuin tämän kevään juhlakiertueella sillä erotuksella, että tuolloin rumpuja soitti Jani Auvinen. Seuraajaa esikoiselle saatiin odottaa kesäkuulle 2005, jolloin ilmestyi suomenkielinen albumi nimeltä ”Joutomailla”. Silvennoinen, Ahlqvist ja Löytty sekä Auvinen ovat mukana, mutta laulusolistina kuultiin Mikko Kuustosta ja kitaraa soitti Jukka Tolonen. SF-Bluesin viimeisin albumi on toukokuussa 2007 julkaistu englanninkielinen ”Man – Be Careful!”. Studiokokoonpanossa esiintyivät Silvennoisen, Ahlqvistin ja Auvisen lisäksi Eero Raittinen, laulu, Jukka Gustavson, laulu ja kosketinsoittimet ja Janne Rajala, basso.

Liput
Liput alkaen 32,00 euroa. Lippupiste (www.lippu.fi) ja paikkakuntakohtaiset lipunmyyntipisteet.

Konserttijärjestelyt
Pasi Kuusjärvi, Dex Viihde Oy, 044 064 7907, pasi.kuusjarvi@dexviihde.fi

 

Dexin myyntitiimiin vahvistusta

17.1.2022


Kuva: Dexin kuva-arkisto

Elina Viljamaa on aloittanut Dex Viihteellä agenttina. Elina on tehnyt päivätyötä jo usean vuoden musiikin parissa managerin roolissa ja pääsee nyt näyttämään kyntensä myös keikkamyynnin parissa.

”Mahtavaa päästä osaksi tätä legendaarista ohjelmatoimistoa ja hyvien tyyppien työyhteisöä! Tätä päätöstä on pohdittu, mutta tärkein kriteeri päätökselle oli lopulta se kuuluisa ”hyvä tyyppi”-faktori. Sellaisten kanssa töitä tehdessä ei voi tulla kuin hyvä tulos” kertoo Elina.

Elina edustaa Universal Musicille levyttävää tyylikästä Vahteraa, joka on tuttu mm. radioaalloilta ”Jos sä kysyisit nyt” ja ”Burana” -singleistä, sekä ylistäviä levyarvioita uudesta albumistaan ”Sinua varten” (Ranka Kustannus) saanutta ja tuoretta Kullervo Linna -palkittua Anna Kokkosta.

Lisää artistijulkaisuja Elinan edustukseen on tulossa kevään edetessä.

Nuorta voimaa Dex Viihteen johtoon

11.1.2022


Kuva: Dexin arkisto

Vuodesta 2017 Dex Viihteen agenttina toiminut Roope Rantala on nimetty yhtiön toimitusjohtajaksi
01.01.2022 alkaen. Rantala jatkaa myös agenttina, mutta uuden toimenkuvansa johdosta ryhtyy jatkossa myös kehittämään yhtiön liiketoimintaa.

”Dex Viihde on musiikkialalla arvostettu tekijä. Ohjelmatoimistoa, jolla on pitkät asiakassuhteet ja luotettava maine, on mukava lähteä vetämään ja kehittämään yhteistyössä rautaisen myyntitiimimme kanssa. Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta Hannulle ja Kirsille. Lähden vuoteen 2022 ja uuteen pestiini suurella motivaatiolla!”, toteaa Rantala.

Vuodesta 2011 yhtiön toimitusjohtajan tehtävää hoitanut Hannu Korhonen jatkaa edustamiensa artistien agenttina sekä jatkaa osaltaan uusien artistikiinnityksien kartoittajana.

”Juuri nyt on oikea aika katsoa kauemmaksi yhtiön kehittämistä sekä vahvistaa jo olemassa olevia vahvuuksiamme. Roope on jo agenttina osoittanut vahvaa ammattitaitoa ja tarvittavaa näkemystä alaan ja sen tulevaisuuden näkymiin. On helppoa antaa luottavaisin mielin yhtiön operatiivinen johto nuoren tulevaisuuden tekijän käsiin.” summaa muutoksen Korhonen.

Dex Viihteen omistavat Kirsi Myllynen ja Hannu Korhonen.

Dex Viihde Oy on itsenäinen kotimainen ohjelmatoimisto, joka on perustettu 1984. Yhtiö on yksi maan suurimmista ohjelmatoimistoista. Dex Viihde edustaa noin 80 artistia tai yhtyettä. Artistit esiintyvät Suomen tärkeimmillä festivaaleilla, klubeilla, konserttitaloissa ja ohjelmaravintoloissa. Esiintymisiä Dex Viihde Oy:llä on vuosittain yli 1600. Päätoimipaikat ovat Pihtipudas ja Seinäjoki.
Lisäksi toimipisteet ovat Rovaniemellä, Ylivieskassa, Liedossa, Hyvinkäällä ja Loviisassa.

Modernin kansanmusiikin miehet Timo Rautiainen ja Ville Ojanen löivät hynttyyt yhteen

5.11.2021

(Kuva: Jaakko Manninen)

MODERNIN KANSANMUSIIKIN MIEHET TIMO RAUTIAINEN JA VILLE OJANEN LÖIVÄT HYNTTYYT YHTEET

Alkuvuodesta julkaistavan yhteisalbumin ensimmäinen single ”Konsta käsivarressa” ilmestyi tänään

”Katso johtajaa poika tuon orkesterin.
Tämän hetken tulet muistamaan.
Olet nähnyt nyt miehen, mestarin.
Olet nähnyt nyt kuninkaan.”
Minä hiljaa penkillä istuin
ja tuota miestä tuijotin.
Luulin kaiken siinä jo olleen,
kun isä vielä jatkoikin:

”Muista tämä, mitä nyt sanon
ja paina poika mieleesi.
Pidä varasi vaan, vielä joku päivä on
sulla Konsta käsivarressa kiinni,
Konsta käsivarressa kiinni.”

Katso video TÄSTÄ

Pitkän uran kotimaisen musiikin parissa tehneet Timo Rautiainen ja Ville Ojanen julkaisevat yhteisalbumin tammikuussa. Muusikoita yhdistää rakkaus perinteiseen kansanmusiikkiin, jota kumpikin on opiskellut sekä myös esittänyt tahoillaan. Ojasen ollessa genreen jo syvemmin omalla urallaan uppoutunut, Rautiaisen taival kyseisen musiikin parissa on lyhyempi vaikka kosketus kansanmusiikkiin sai ensihipaisunsa lähes puoli vuosisataa sitten.

”Ensimmäinen kontaktini suomalaiseen kansanmusaan tapahtui 70-luvun alussa ollessani alle kymmenvuotias, jolloin Konsta Jylhä & Purppuripelimannit esiintyivät kotikyläni Haukivuoren oppikoulun salissa. Isä vei meidät molemmat pojat konserttia katsomaan, vaikkei hän itse ollut millään lailla kansanmusaihmisiä. Myöhemmin kysyin, miksi me sinne menimme. Syyksi hän kertoi sen, että se ryhmä oli siihen aikaan niin järjettömän suosittu ja kuuluisa, että pakkohan sitä oli mennä katsomaan. Itse keikasta muistan vain sen, että kovilla puutuoleilla oli epämukavaa istua ja yhtyeen basisti (Veikko Järvelä) spiikkasi biisit samalla kertoen yleisöä viihdyttäviä puujalkavitsejä. Silloin se musiikki ei vielä tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta,” Rautiainen kertoo.

Tuolloin kytemään jäänyt kipinä sai tulta alleen vuosikymmeniä myöhemmin vuonna 2010 kun hänet kutsuttiin solistiksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlille konserttiin, johon muutamaa musiikintekijää oli pyydetty esittämään omaa tuotantoa kansanmusiikiksi sovitettuna. Osan Rautiaisen kappaleista sovitti Ville Ojanen, joka myös soitti viulua isossa, nuoremman polven kaustislaisista muusikoista kasatussa taustaorkesterissa.

”Pyysin Timoa Kaustisen festivaalien Lauantaisauna-orkesterin solistiksi. Olin jo aiemmin tutustunut hänen soolomateriaaliinsa, jossa ilokseni huomasin akustisia instrumentteja ja etnistä meininkiä, joten hommahan lähti heti oikeille raiteille. Savolainen ja pohjalainen luonne toimii meidän tapauksessa täydellisesti. Timo puhuu ja minä kuuntelen, ja sitten kun tehdään musiikkia, niin tehtävänjako on luonteva, ellen sanoisi jopa täydellinen”, Ojanen toteaa.

”Pidin kovasti keikasta ja festareiden meiningistä yleensäkin. Ehkä suurin harppaukseni siihen maailmaan oli kuitenkin opiskeluvuosi 2012-2013 Kaustisen kansanmusiikkilinjalla, jonka jälkeen ajatus kansanmusahenkisestä levystä alkoi kyteä mielessä. Useamman vuoden, välivaiheen ja yrityksen jälkeen yhteistyökumppaniksi valikoitui Ville Ojanen, jonka kanssa näkemyksemme tulevasta musiikista olivat yhteneväiset”, Rautiainen muistelee.

Rautiainen ja Ojanen julkaisevat yhteisen albumin ensi vuoden tammikuussa, ja tältä kyseiseltä levyltä kuullaan ensimmäisenä singlelohkaisuna ”Konsa käsivarressa”-niminen kappale, joka on Rautiaisen säveltämä ja sanoittama.

”Vaikka ”Konsta käsivarressa” -kappaleen teksti on vahvaa mielikuvituksen tuotetta, perustuu se tietyiltä osin todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Kappaleella esiintyvät soittajien lisäksi useita henkilöitä puherooleissa, joista eräänä mainittakoon tämän hetken suomalaisen kansanmusiikin ’grand old man’, kaustislainen mestaripelimanni ja palkittu näppäripedagogiikan kehittäjä, legendaarinen Mauno Järvelä.”

 

Puherooleissa:
Jussi Lampi: Isä
Mauno Järvelä: Mauno
Antti Rossi: Rossin Antti
Pertti Ojanen: Pyhä Pietari

Kokoonpano:
Timo Rautiainen: Laulu, buzuki, stomp box
Ville Ojanen: Viulu, harmooni, alttoviulu, can shaker
Nils Ursin: Bassokitara
Lauri Kotamäki: Vähärivinen haitari
Jussi Lampi: Taustalaulu

Timo Rautiainen on muusikko ja näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten vuonna 1996 perustamastaan Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus-yhtyeestä. Hän on julkaissut myös kolme sooloalbumia. Koulutukseltaan Rautiainen on kasvatustieteiden maisteri ja erityisopettaja.

Säveltäjä ja muusikko Ville Ojanen on toiminut muusikkona ja säveltäjänä modernin kansanmusiikin parissa jo pari vuosikymmentä soittaen mm. Troka ja Folkkarit-yhtyeissä. Vuodesta 2004 alkaen Ojanen on tehnyt myös soolouraa yhdistellen muita musiikin genrejä kansanmusiikkiin. Hän on julkaissut 5 soololevyä, joista debyyttialbumi ”Rautavaara” oli 2005 vuonna Teosto-palkinto ehdokkaana. Ojasen sävellyksiä ja musisointia on kuultu yli sadalla levyllä ja hän on kiertänyt muusikkona esiintymismatkoilla yli 20 maassa. Ojasen tuorein sooloalbumi ”V” oli ehdolla tämän vuoden Emma Gaalassa Etno-Emma-kategoriassa.

(Kuva: Jaakko Manninen)

Tuulen tyttö Anna Kokkonen Dex Viihteen edustukseen

2.11.2021


Kuva: Tiia Öhman

Anna Kokkonen on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä ja tuottaja, jonka satumaisesta musiikista säteilee lohtua ja voimaa. Kokkonen vastaa kappaleidensa sävellyksistä, sanoista ja tuotannosta. Artistin neljäs albumi ”Sinua varten” julkaistaan 26. marraskuuta 2021. Aikaisemmat albumit ovat Salainen puutarha (2014) ja Toisenlaiset sydämet (2016), Matkalla kotiin (2019) sekä Paras aika EP (2020). Julkaisijana toimii Ranka Kustannus -levy-yhtiö.

Syksyllä 2021 Anna Kokkosen ”Tuulen tyttö” -kappale valittiin legendaariseen Syksyn sävel -kilpailuun 300 hakijan joukosta. Tämä Kokkosen itsensä tekemä ja esittämä kappale äänestettiin kilpailun finaaliin, jossa se oli yksi Iltalehden lukijoiden suosikeista. Kokkosen single ”Maailma on ihana” syksyltä 2021 nostettiin mm. Radio Suomen ja Aito Iskelmä -radioaseman soittolistalle.

Kokkonen yhdistelee musiikissaan elokuvallisia folk-sävyjä ja ilmavaa poprockia. Bändissä soittaa tuttuja kasvoja mm. Pyhimyksen livebändistä ja Poets of the Fallista. Vakiokokoonpanon lisäksi biiseissä kuullaan mm. harppua, irlantilaista säkkipilliä, kansanomaisia puhaltimia, banjoa ja jousia. Monet biisit ovat nousseet mm. Radio Suomen soitetuimpiin sekä suosituille Spotify-listoille. Radio Suomen listaykkösenä ovat olleet ”Mitä rakkaus on” ja ”Kesän askeleet”,

Kokkosella ei syntyessään ollut minkään maan kansalaisuutta – vain muukalaispassi. Ulkopuolisuuden tunne onkin seurannut herkkää haaveilijaa läpi elämän, pahimmillaan rasismin muodossa, jota hän on joutunut kokemaan ukrainalais-venäläisten juuriensa vuoksi. Hän oppi uppoutumaan musiikkiin jo nuoresta iästä lähtien, ja se on ollut hänelle elintärkeä pakopaikka. Biisien alkulähteiltä hän tuntee olevansa kotoisin, ja niiden ihmeellisessä maailmassa hän saa olla oma itsensä ja toteuttaa vapaasti taianomaisia visioitaan.

Biisejä tehdessään Kokkonen on kertonut haluavansa löytää ensin itsestään valon ja toivon, ja vasta sitten hän on valmis siirtämään sen toisille. Myös hyvyyden puolustaminen on hänelle tärkeää. Hän onkin tehnyt toistakymmentä vuotta ihmisoikeustyötä Kiinan ihmisoikeuksien puolesta Falun Gongin harjoittajiin kohdistuneen vainon lopettamiseksi, sekä tehnyt aiheesta myös kappaleen ”Kultainen maa”.

Seppo Kahilainen 1947-2021 In Memoriam

9.10.2021


Dex Viihteen perustaja Seppo Kahilainen on kuollut.
Kahilainen perusti Dex Viihteen 1984 ja johti yhtiötä aina vuoteen 2001 saakka.
Hän edusti pitkän uransa aikana mm. Ratsia, Hassisen Kone, Lapinlahden Linnut, Peer Günt -yhtyeitä sekä Kirkaa.

Otamme osaa omaisten, sukulaisten ja ystävien suureen suruun.

Seppoa lämmöllä muistaen ❤️
Pasi, Hannu, Kikka, Roope, Zellu, Lena ja Janne

Johanna Iivanainen julkaisee englanninkielisen albumin Broken River 24. syyskuuta

13.8.2021

Valovoimainen laulaja-lauluntekijä johdattaa uudella levyllään maanläheisiin ja americana-vaikutteisiin tunnelmiin. Huippusuositun SuomiLOVE-tv-ohjelman solistina suurelle yleisölle tutuksi tullut Iivanainen juhlistaa levyä lokakuun alussa käynnistyvällä mittavalla Suomen-kiertueella.

Johanna Iivanainen julkaisee uuden englanninkielisen albuminsa Broken River 24. syyskuuta. Jo kahden vuosikymmenen ajan suomalaisen musiikin huipputasolla operoinut monipuolinen laulaja-lauluntekijä johdattaa uutukaisellaan kuulijansa amerikkalaisesta juurimusiikista ammentavalle akustisvoittoiselle matkalle, jonka pääosassa ovat Iivanaisen kirjoittamat kappaleet ja pelkistetty mutta sävyrikas tulkinta. Iivanainen yhtyeineen lähtee lähes 30 paikkakuntaa käsittävälle levynjulkaisukiertueelle, joka alkaa 6.10. Espoon Sellosalista. Juuri julkaistu kappale Promise To Keep on toinen single uudelta albumilta. Kuuntele kappale tästä (Spotify).

Useat Broken River -albumin lauluista ovat syntyneet mökillä joen varrella Iivanaisen äidin synnyinseuduilla, jossa artisti on viettänyt suuren osan elämästään. Musiikissa on aistittavissa vahvoja americana-vaikutteita, jotka kumpuavat sikäläisestä juurimusiikista, mutta myös elokuvien ja televisiosarjojen maalailemasta kuvastosta.

Tämä levy on syntynyt kuin itselleen tien murtava joki, ensin vähitellen ja yhtäkkiä lähes tulvien. 
Luonnon rauhassa mieli käsittelee kaikkea mitä on tapahtunut tai on tapahtumassa”, Iivanainen avaa albumin syntyprosessia. ”Levysoittimella soi usein singer-songwriter suosikkini Shawn Colvin, Jackson Browne ja Joni Mitchell. Tätä taustaa vasten peilaten englanninkielistä tekstiä tuntuu syntyvän joskus helpommin kuin suomenkielistä ja niin kävi tämän levyn kanssa”, sekä suomeksi että englanniksi levyttänyt artisti kertoo.

Tänään julkaistava single Promise To Keep on koskettava kertomus häpeästä ja kivusta, mutta myös toivosta, joka johdattaa vaikeuksien yli. Kappale on Mikko Iivanaisen sävellys, ja kuten koko levyllä, Johanna Iivanaisen herkkää tulkintaa kannattelee edellä mainitun kitaristin, basisti ja taustalaulaja Juho Kivivuoren sekä rumpali Mikko Hassisen muodostama yhtye.

Sävykkäällä ja luonnollisella äänellään suomalaisia jo 90-luvun lopulta hurmannut Johanna Iivanainen (s. 1976) on hätkähdyttävän monipuolinen laulaja ja säveltäjä, jonka lähes 50 levytyksen mittaiseen diskografiaan mahtuu niin jazzia, accappellaa, poppia, dancea kuin lastenmusiikkiakin. Alun perin jazzlaulajana esiin noussut ja mm. historian ensimmäisen Sony Jazz -palkinnon vuonna 2003 vastaanottanut Iivanainen on uransa aikana tehnyt yhteistyötä mm. Eero Koivistoisen, Otto Donnerin, Jukka Perkon, Timo Alakotilan, Maria Kalaniemen ja Edu Kettusen kanssa sekä esiintynyt suurien orkestereiden, kuten UMO Helsinki Jazz Orchestra, Sinfonia Lahti, Helsingin kaupunginorkesteri ja Turun Filharmoninen orkesteri solistina. Koko kansan tietoisuuteen Iivanainen nousi viimeistään huippusuositun SuomiLOVE-tv-ohjelman solistina vuosina 2014–2019. Tällä hetkellä aktiivisiin kokoonpanoihin kuuluvat Johanna & Mikko Iivanainen Duo sekä vuonna 2020 debyyttialbuminsa julkaissut Altamullan Road, jota Iivanainen luotsaa yhdessä Johanna Kurkelan kanssa.

 

Clifters

9.8.2021

Clifters on taas IN, ja sen tarina on saanut jatkoa kun yhtye palasi takaisin keikkalavoille! Cliftersin 60-luvun musiikista vaikutteita ottanut ja lainakappaleita Jaana Rinteen nerokkailla sanoituksilla keitokseen sisällyttänyt tuotanto on iso osa monien elämän ääniraitaa.

Cliftersin ensimmäinen albumi Kuningas julkaistiin vuonna 1987.  Seuraavana vuonna ilmestynyt Kuningatar albumi valittiinkin jo vuoden levyksi ja lopullinen läpimurto syntyi Sexi on in (1989) -levyn myötä. Levyn hittejä olivat mm. kappaleet ”Elekieltä”, ”Leikkikalu” ja ”Angelica”. Menestys jatkui ja lisää levyjä syntyi tiiviiseen tahtiin kunnes bändi koki tarpeelliseksi hiljentää vauhtia.

Musiikkia syntyi vielä 2000-luvulla, mutta aktiivisen kauden jälkeen Cliftersin johtohahmot Jiri Nikkinen ja Ari ”Luri” Luokkala keskittyivät lähinnä omiin soolo/bändi -uriinsa.

Uudelleen aktivoituneen Cliftersin musassa soi kaikuja 60-luvulta: The Beatles, The Rolling Stones, The Hollies yms. ovat osana soundimaailmaa. Omia biisejä unohtamatta!

Pirun Kaunis Clifters

Lokakuussa 1991 istuimme Jirin kanssa olutta siemaillen hotellihuoneessa Belgradissa, Jugoslavian pääkaupungissa.
Edustimme Suomea yleisradioyhtiöiden EBU Rock-konsertissa. Hetken kuluttua Lare kertoisi bändistämme paikallisissa iltauutisissa, tuli valituksi hyvän rallienglantinsa johdosta.

Missä sinä oli elokuussa -91?

Tule mukaan trippailemaan nostalgiaan kanssamme. Pirun Kaunis Clifters -kiertue saapuu konserttipaikoille ja ravintoloihin lähellesi 2024. Ja kuten kuvasta näkyy, mekään emme ole vanhentuneet juuri päivääkään.

Katso Cliftersin keikat alla olevalta listalta:

Jouni Hynysen Maanalainen armeija ensimmäiselle kiertueelleen syyskuussa – myös uutta musiikkia tulossa loppukesästä

29.7.2021

 

Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Hynysen sooloprojekti Maanalainen armeija suuntaa syyskuussa ensimmäiselle kiertueelleen. Kappale kauheinta Suomea -kiertue kattaa yhteensä 12 keikkaa ympäri Suomen.

Maanalainen armeija julkaisi ensimmäisen albuminsa tammikuun lopulla 2020. Albumilta nousivat radiosoittoon muun muassa ”Variksenpelätin” ja ”Miekkataksi” -singlet. Levynjulkaisukiertue siirtyi kuitenkin aina syyskuulle 2021 saakka ja nyt seitsemän hengen ryhmä on valmis astumaan liveyleisön eteen.

– En vieläkään voi uskoa, että nämä viimein toteutuvat. Rundi on nyt kaksi kertaa siirretty, joten vieläkin on tunne, että salama iskee orastavaan pälvikaljuuni näinä hetkinä. Silti: on hyvä, toivoa täynnä oleva fiilis. ”Viilinki on hyvä”, kuten Lappeenrannassa sanotaan, Jouni Hynynen kertoo.

Kiertueella kuullaan debyyttialbumin kappaleiden lisäksi elo-syyskuun vaihteessa julkaistavaa uutta musiikkia
– Koko debyyttilevy vedetään läpi, samoin elo- ja syyskuussa julkaistavat neljä uutta biisiä. Eli setti on jäätävä. Keikoilta ei kukaan itkemättä poistu, sen voin luvata. Mistä syystä sitten itketään, sitä ei voi etukäteen tietää, Hynynen kertoo tulevista keikoista.

KAPPALE KAUHEINTA SUOMEA – KIERTUE SYKSY 2021
03.09. Lappeenranta, Nuijamies
04.09. Jyväskylä, Lutakko
08.09. Espoo, Sellosali
09.09. Kuopio, Ohjelmaravintola Maxim
10.09. Raahe, Raahesali
11.09. Oulu, Teatteri Rio
16.09. Tuusula, Krapin paja
17.09. Porvoo, Taidetehdas
18.09. Tampere, Olympia
22.09. Helsinki, Tavastia
24.09. Joensuu, Kerubi
30.09. Pieksämäki, Poleeni

Maanalaisen armeijan livekokoonpanossa soittavat:
– Laulu/kitara: Jouni Hynynen
– Laulu: Kaisu Kärri
– Viulu/taustalaulu: Milka Ylänen
– Rummut/taustalaulu: Mosse Hynynen
– Basso: Roope Laasonen
– Kitara: Santtu Hämäläinen
– Koskettimet: Illi Broman

Heikki Helalta uusi kesäsinkku ”Huulilla Smile”

17.6.2021

”Tää on vähän tällanen Good Vibrations after Hard Days Night- meininki.
Beach Boys ja Beatles  -vaikutteita ei ole todellakaan yritetty himmailla. Terkut ja kiitokset vaan Sami Pitkämölle kuulaista ja virvoittavista lauluraidoista. Kevyt smile hiipii huulille, vaikkei meitä muusikoita ole viime aikoina ihan kauheesti hymyilyttänytkään.” summaa Heikka Hela tuoreen sinkkunsa syntyä ja sisältöä.

”Huulilla smile on maanmainion ja legendaarisen NRBQ-yhtyeen Keep this love going, jos mikä on hyvänmielen musaa. Musta tuntuu, että sellaistakin maailma vielä tarvitsee”, kertoo Heikki Hela.

Kuuntele Heikin tuore hitti Youtubesta.

Hela & Silvennoinen: Kanelipuun alla

30.4.2021


Pitkänlinjan muusikoiden ja Kummeli-miesten, Heikki Helan ja Heikki Silvennoisen yhteistyö on kestänyt 30 vuotta ja jatkuu. Juhlavuoden kunniaksi julkaistaan 30.4. vapunaattona rock-musiikkia, digi-single ”Kanelipuun alla”.

Lisäksi Yle juhlistaa kesällä 30-vuotiasta Kummelia radioaalloilla, ”Kummeli Elää”, 10-osaisella audiodokumenttisarjalla. Myös ”Kontio & Parmas” – sarja jatkuu 3. kaudella ja elokuvakin on jo valmiina odottamassa syksyä.

”No kun ei live-keikoille oo ollut viime aikoina asiaa, päätettiin siis äänitellä studiossa rumpali Anssi Nykäsen ja basisti Harri Rantasen kanssa biisejä. ”Kanelipuun alla” on meidän yhteiskeikkojen ohjelmistoa. Se on vahva, mutta kaunis rock-kappale 60-70-luvun hengessä ja tietenkin kunnianosoitus paitsi Neil Youngille, niin myös Kirkalle.” , kertoo Hela

Korona-tilanteen helpottaessa Silvennoinen & Hela nähdään ja kuullaan vielä keikoillakin, ja silloin tietenkin myös ”Kanelipuun alla”- kappale livenä.

Kuuntele kappale Spotifysta.

Petra

14.4.2021

Petra Gargano on laulaja ja lauluntekijä. Hän aloitti uransa jo 13-vuotiaana supersuositun Tiktak-yhtyeen solistina. Tiktakin riveissä hän tuli tutuksi ympäri Suomea, sillä bändi keikkaili ahkerasti lähes kymmenen vuotta klubeilla ja festivaaleilla. Bändin ura huipentui isoon omaan konserttiin Hartwall Areenalla. Vaikka bändi lopetti levyttämisen vuonna 2007, lukuisat hitit ovat jääneet elämään radiotaajuuksille sekä ihmisten mieliin. Näitä klassikoita, kuten “Heilutaan”, “Satuprinsessa” ja “Sankaritar” on edelleen mahdollista kuulla livenä Petran omilla keikoilla hänen kattavan soolomateriaalin rinnalla.

Bändin lopettamisen jälkeen Petra aloitti uransa sooloartistina. Soolotuotannossa kuullaankin ensimmäistä kertaa Petran ajatuksia kirjoittajana ja myös säveltäjänä. Hän on julkaissut useita albumeita ja kirjoittanut koskettavia ja voimaannuttavia kappaleita, kuten “Kiitos kaikesta” ja “Siihenkään ei kuole”. Viimeisin albumi, “Miljoona syytä”, julkaistiin tammikuussa 2020. Tällä hetkellä artisti työstää uutta materiaalia tulevaa julkaisua varten. Musiikillisesti Petran tuotanto yhdistelee tyylikkäästi pop- ja rock-elementtejä. Kappaleiden teemoissa kuuluu eletty elämä ja kokemukset uran varrelta. Petralle tärkeimmäksi teemaksi nouseekin toivo.

“Synkistäkin aiheista tuntuu hyvältä laulaa, kun biisissä on mukana toivo paremmasta” kertoo Petra. Artisti haluaakin välittää musiikillaan ja esiintymisellään enemmän positiivista fiilistä ja hyvää meininkiä. Keikoilla Petra kokee olevansa eniten kotona. Vahva tunnistettava ääni yhdistettynä hänen karismaattiseen lavaesiintymiseensä täytyy nähdä ja kokea!

Petra on tunnettu kasvo myös televisiosta. Hänen koskettavat tulkintansa jäivät mieleen Vain elämää -ohjelman kuudennelta tuotantokaudelta. Erityisesti hänen riipaisevaa tulkintaa Irinan “Pokka” kappaleesta sekä Yön “Vie mut minne vaan” biisejä toivotaan edelleen hänen keikoilla ympäri Suomen. Lisäksi hänen monipuolisuutta on päästy näkemään Tähdet tähdet -ohjelmassa, jossa hän ensimmäisenä artistina yhdisti esityksessään musiikkia huikaisevaan ilma-akrobatiaan. Petra on monipuolinen artisti, joka rakastaa heittäytyä. Hän nauttii erilaisista tavoista esiintyä, aina intiimeistä duo-keikoista isoihin festivaalilavoihin asti.

Diskografia

Petran soolotuotanto:
Rakas kaupunki (2009)
Kaksi Pintaa (2013)
Aikuisten satuja (2016)
Päiväkirjat (2007-2017)
Miljoona syytä (2020)

Tiktak:

Frendit (1999)
Jotain muuta (2001)
Ympyrää (2003)
Myrskyn edellä (2005)

Katso Petran tulevat keikat alla olevalta keikkalistalta.

Tamperelainen laulaja-lauluntekijä Kielo Kärkkäinen Dexin edustukseen

25.3.2021

(Kuva: Laura Happo)

Teatterimuusikoksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2013 valmistunut Kielo Kärkkäinen on monipuolinen ja selkeä-ääninen tekijä esittävän taiteen kentällä. Kielo on taitava laulaja, jolla on syvä ja koskettava ääni, joten hänen keikoilla vallitsee intensiivinen ja keskittynyt tunnelma. Kielon kolme sooloalbumia ovat saaneet erinomaisen vastaanoton niin yleisön kuin kriitikoidenkin keskuudessa. Kielo Kärkkäinen on kiistatta oman sukupolvensa suomalaisen esittävän taiteen monilahjakkuus, joka säväyttää niin muusikkona, laulunkirjoittajana että näyttelijänä.

Katso Kielon tyylikäs kappale ”Laulajan työtä” TÄSTÄ.

Kotiteollisuuden sinkku Herttarouva on alkupala tulevalta albumilta

(Kotiteollisuus kuva: Terhi Ylimäinen)

Keväällä ilmestyvän Kotiteollisuus-albumin ensimmäinen single on ”Herttarouva”. Yhtyeen solisti, viihteen moniottelija, mutta ei -osaaja Jouni Hynynen kuorii sipulia kappaleen, ja koko levyn ympäriltä.

”Kesällä 2020 aloitimme äänitykset, viimeiset säädöt tehtiin tammikuussa 2021. Eli ei siis ollut mikään piispainkokous tämä setti. Välillä meinasi usko loppua, mutta loppuvuodesta 2020 tajusin, että meillä on pirun hyvä biisisatsi kasassa. Niin hyvä, että ensimmäisestä singlestä piti jopa hieman tapella. Lopulta luovutin, ja annoin poikkeuksellisesti levy-yhtiön päättää.

Herttarouva ei ehkä parhaalla tavalla edusta levyn erittäin raskasta linjaa ja teemaa, mutta ensimmäisenä ”tärppinä” se toimii hienosti. Sitä paitsi siitä ainakin kuulee, että Kotiteollisuus on hyvässä soittokunnossa. Herttarouva on ylistys naisille ja naiseudelle. Näillä kymmenillä, kun on kertynyt ikää ja kokemusta sitä tajuaa, miten tyhmiä ja lapsellisia me ukot loppujen lopuksi olemme. Naiset ovat niitä, jotka tätä hommaa kasassa pitävät. Hyvässä ja pahassa.”

Gimme Abba!

1.12.2020

GIMME ABBA! -bileshow tarjoilee unohtumattoman illan Abban parhaiden hittien parissa.

Abba-glamouria 2020-luvulla – tätä et halua missata!

GIMME ABBA! esittää uudella twistillä parhaat Abba-hitit tuoden kaikkien rakastaman yhtyeen glamourin tähän päivään. Neljän solistin säihkyvä kokoonpano ja yhtyettä varten räätälöidyt laadukkaat taustanauhat takaavat mehevän disco- ja big band -tunnelman! Tyylikäs esitys toimii loistavasti yleisöä tanssittavana ja villitsevänä bilebändinä tai eleganttina ohjelmanumerona tilaisuudessa kuin tilaisuudessa. Tribuuttiyhtyeen sovituksia kuunnellessa nautit ja hämmästyt, joko tanssien tai drinkkiäsi imeskellen!

Kokoonpano:

Annica Milán on laulaja, joka esiintyy solistina useissa kokoonpanoissa ympäri Suomen. Oman musiikkinsa sekä musiikkiteatterilavojen lisäksi hänet on nähty ja kuultu muun muassa
tv-ohjelmissa The Voice Of Finland ja UMK. Showta ja glitteriä rakastavan Annican vahva laulu tuo tanssilattialle dramatiikkaa.

Valtteri Lehtinen on näyttelijä, joka on isolle yleisölle tuttu draamasarjoista Syke sekä Uusi Päivä. Näyttelijäntöiden lisäksi hän on laulanut monenlaisissa konserteissa sekä ollut pop-yhtyeen
keulakuvana. Hän viihdyttää lavalla ilmeikkyydellään ja lavan takana pitää ohjat käsissään yhtyeen tuottajana yhdessä Annican kanssa.

Suvi Aalto on laulaja, joka tuo upealla äänellään kokoonpanoon näyttävää tyylikkyyttä. Hän nousi julkisuuteen The Voice Of Finland -kilpailun finalistina. Useiden konserttikiertueiden ja
keikkojen solistina laulanut Suvi loistaa ihanalla persoonallaan. Lavataiteen lisäksi Suvi on meikkitaiteilija ja maskeeraa yhtyeen esiintyjät sädehtiviksi kaikille keikoille.

Joonatan Perälä on näyttelijä ja muusikko, jolla on taito saada yleisö otteeseensa persoonallisen hauskalla tyylillään. Musiikkikeikkojen lisäksi huikeita musikaalihahmoja näytellyt Joonatan
osuu bilekeikalla maaliin komiikantajunsa ja Turun murteensa kanssa.

Joel Bonsdorff on näyttelijä ja laulaja, jota on nähty niin elokuvissa kuin tv-sarjoissakin sekä kuultu äänirooliensa lisäksi laulajana monenlaisissa kokoonpanoissa lauluyhtyeistä rockbändeihin.
Hurmaavalla ja taidokkaalla laulullaan Joel huumaa yleisön tainnoksiin.

Joonatan ja Joel vuorottelevat GIMME ABBA! -keikoilla.

Katso Gimme Abba! keikat alla olevasta listasta.

Jiri Nikkinen

5.11.2020

Jiri Nikkinen tunnetaan paitsi legendaarisesta Clifters -yhtyeestään kuin myös The Beatles Tribute Band -yhtyeestä. The Beatles ja 60-luvun musiikki ylipäätään onkin ollut Jirin tekemisille yhdistävä tekijä.  Keikkoja on tehty niin suomessa kuin maailmallakin.

Jiri Nikkinen julkaisi tammikuussa 2022 uuden albumin mä oon. Levy on täynnä mestarillisen upeita ja koukuttavia sävellyksiä. Sanoitukset hienointa kotimaista poplyriikkaa. Jirin sanoin ”heittämällä paras levyni”, eikä asia jäänyt huomaamatta muiltakaan. Levy on saanut osakseen haltioituneen vastaanoton ja mm. Soundi nimitti arviossaan albumia mestariteokseksi.

Soolona Jirin ohjelmisto koostuu tämän omasta soolotuotannosta, Cliftersistä ja huolella valituista lainapaloista.

Vuonna 2022 Jiri osallistui Syksyn Sävel -kilpailuun kappaleellaan Rakkaus on avain. Kappale valittiin tuomariston suosikiksi.

Katso Jiri Nikkisen keikat alla olevasta listasta:

Osmo Ikonen

26.10.2020

Rakastettu ja arvostettu musiikin monilahjakkuus Osmo Ikonen julkaisee uutta musiikkia syksyllä 2024! Vuonna 2021 ilmestyi artistin ensimmäinen suomenkielinen albumi ”Yhden miehen armeija”, joka oli kiitelty menestys. Levy toi mukanaan runsaasti radiosoittoa, esiintymisiä tv:ssä sekä lukuisilla eri festivaaleilla ympäri Suomen ja piti miehen kiireisenä peräti neljän konserttikiertueen verran.

Syksyllä 2024 ja keväällä 2025 ilmestyvät kaksi EP:tä ovat jatkoa Ikosen suomenkieliselle tuotannolle ja muodostavat yhdessä fyysisenä painoksena julkaistavan albumin. Ensimmäisen EP:n julkaisun myötä, Ikonen tekee syyskuussa 2024 kattavan ”OI” -nimeä kantavan konserttikiertueen huippumuusikoista koostuvan yhtyeensä kanssa.

”Vaikka rakastan studiotyöskentelyä, niin kyllä musiikki on parasta livenä, eikä sitä voi AI:lla korvata. Me panostetaan OI:hin eli organic intelligens:iin! Ihana päästä bändin kanssa uuden matskun kimppuun ja soiton riemua ei tulevista konserteista tule varmasti puuttumaan” Osmo iloitsee.

Osmo Ikonen on tunnettu SuomiLovesta sekä lukuisista muista TV-tuotannoista, joissa hän on toimii solistina, musiikkituottajana, sovittajana ja muusikkona. Ikonen oli myös vuonna 2022 lopettaneen Sunrise Avenue -yhtyeen jäsen.

Katso Osmo Ikosen keikat alla olevalta listalta.

Jarkko Martikaisen 50-vuotisjuhlakonsertti Helsingin Kulttuuritalossa 5.12.

19.10.2020


Lokakuun 24. päivänä 50 vuotta täyttävä Jarkko Martikainen kokoaa kuulijansa juhlimaan ensimmäistä puolta vuosisataansa Helsingin Kulttuuritalolle. Joulukuun 5. päivänä vietettävä tapahtuma toteutetaan tarkoin turvallisuussäädöksin, joten juhlavieraat voivat osallistua iltaan levollisin mielin. Kaikille kuulijoille on varattu myös kasvomaskit.

”Yleensä olen ollut Kulttuuritalolla kulttuurista nauttivan ihmisen ominaisuudessa. Muun muassa Kris Kristofferson on tempaissut siellä positiivisessa mielessä ilmaisten jalat alta. Tosin Leavings-orkesterin tukihenkilönä olin kyllä Kulttuuritalon lavallakin; yhtenä laulavana soittajana juhlakeikoillaan, jotka tehtiin toissa vuonna.
50 vuoden rajapyykki ei muuttane mitään kovin oleellisesti, mutta jollei muuta, se antaa hyvän aiheen soittaa konsertti niinkin laajan historian omaavassa paikassa kuin Kulttuuritalo on”, Martikainen toteaa.

YUP-keulamiehenä valtakunnan tietoisuuteen noussut Martikainen julkaisi vuonna 2004 ensimmäisen Mierolainen-sooloalbuminsa, ja musiikillinen matka siitä tähän päivään sekä tekijänä että tuottajana on ollut melkoinen.

”Mierolaisen materiaali oli kai vielä jonkinlaista etsikkoaikaa, jonkin uuden ilmaisun tavoittelemisen ja totutumpien ilmaisutapojen välimaastossa kulkemista. Rakkaus-albumilla  omaäänisyys soi jo voimakkaampana, tai ainakin niin itse levyn sisällön kuulen.”

”Tekijänä uusien ilmaisutapojen etsiminen on aina tuntunut oleelliselta, ilman sitä on vaikea määrittää itselleen, miksi enää jatkaisi, ja Rakkaus avasi useammankin sellaisen oven.
Niinpä muun muassa edellisen vuosikymmenen levytykset ovat tuntuneet mielekkäiltä tehdä.

Korona on hankaloittanut myös Jarkon mahdollisuuksia maankiertoon, ja hän kokee, että myös tämän vuoksi tuleva Kulttuuritalon konsertti tuntuu erityisen ainutlaatuiselta.

”On tuntunut, että tehtyämme hyvät pohjatyöt, niin levy-yhtiön väki, keikkamyyjä Hannu kuin itsekin yhtyeineni, olemme joutuneet usein jälkiviisaasti huomaamaan, kuinka kyseinen vaivannäkö kirjoitettiinkin vain ilmaan tai veden virtauksiin. Se, minkä eilen luuli saaneensa hyvään valmiuteen, onkin ollut tänään poissa. Joten jonkinlaisten kangastusten keskellä olemme eläneet, kuten varmasti moni muukin. Sikäli hetkittäiset turhuuden tunteet ovat kyllä vallanneet mielen”, Jarkko tunnustaa.

Väliajalla höystetty konsertti Kulttuuritalossa hahmottuu vielä, mutta ajatusmylly on jo käynnissä.

”Koska kyseessä on pitkähkön levytys- ja keikkailuhistorian yhteen niputtaminen, pyritään se ottamaan huomioon myös illan kulussa. Vierailijoiden verkkoja olen laskenut vesille, ja uskon lavalla kuultavan myös muita tekemisen historiassani tärkeitä tapauksia kuin ’vain’ minua ja Luotetut miehet -kolmikkoani.”

Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin Martikainen kokee, että kappaleiden tekeminen on edelleen melkoinen mysteeri, ja tuskin seuraava 50 vuottakaan tuo tilanteeseen täydellistä muutosta.

”Laulunteko on kuitenkin, yhä vain, melkein salattua toimintaa minulle itsellenikin: miten itseä kiehtova kappale syntyy, mistä sen aihelman löytää ja miten sen sovittaisi parhaaseen mahdolliseen asuun, sitä en oikeastaan tiedä vieläkään, oikeaa ’kaavaa’ kun moiseen en ole löytänyt. Taidan siis vain jatkaa kyseisten vastausten etsimistä niillä malleilla jotka nyt omaan, toivoen samalla, että löydän vuosien myötä edes muutamia uusia sellaisia”, Jarkko tuumii.

Myös tuottajana ja kirjailijana kunnostautunut Martikainen kertoo tulevaisuuden olevan hyvällä tavalla suunnitelmaton, mutta silti joissain raameissa.

”Luulen, että tekemisten keskiö pysyy yhä vain näissä taidehankkeissa, ja musiikki tuntuu pysyvän niissä sijalla numero yksi. Kirjoja on hyvällä tavalla haastavaa kirjoittaa, aivan kuin teatterimusiikin tekeminenkin on sitä, mutta omien levytysten työstämisen ohi ne tuskin kaasuttavat”, Martikainen päättää tyytyväisenä.

Ennakkoliput (49,00€) tulevat myyntiin tämän viikon keskiviikkona 21. lokakuuta kello 9.00 Lippupisteessä ja Tiketissä.

Konsertti alkaa kello 19.00 ja kestää noin kaksi ja puoli tuntia väliaikoineen.

Konsertin järjestää Loud`n Live.

Jarkko Martikaisen keikat: Hannu Korhonen

Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet

12.10.2020

Emma Salokoski & Ilmileikki Quartet -kokoonpanossa voimansa yhdistävät pohjoismaisen jazzin parhaimmisto ja maamme eturivin tulkitsijat. Emma Salokoski tunnetaan parhaiten kappaleestaan Veden alla, mutta tässä kokoonpanossa kuulemme erilaista Emmaa. Yhdessä Ilmiliekin huippusoittajien kanssa hän ottaa käsittelyyn ruotsinkieliset runot ja kansanlaulut, joita on kuullut jo lapsuudessaan mumminsa laulamina. Ilmiliekin sovitukset ja sävellykset ovat odotetusti omintakeisia, ja edustavat pohjoismaisen jazzin nykysuuntauksen kirkkainta näkemystä.

Emma Salokoski ja Ilmiliekki Quartet julkaisivat ensimmäisen yhteislevynsä ” Vi sålde våra hemman ” vuonna 2009. Albumilla versioitiin enimmäkseen ruotsalaisia kansanlauluja. Lämpimän vastaanoton saanut teos keräsi mm. Soundin arvostelusta täydet viisi tähteä. Vuonna 2018 yhtyeen jäsenet julkaisivat uusia sävellyksiä ruotsinkielisiin runoihin. Albumi kantaa nimeä ” Ligger du fortfarande i sängen! ”.

Emma-palkittu, erittäin monipuolinen tulkitsija Emma Salokoski on esiintynyt maamme eturivin muusikoiden kanssa niin sinfoniaorkesterin solistina kuin rock-festivaalien päälavoilla. Häneltä on ilmestynyt laskentatavasta riippuen tusinan verran levytyksiä niin soolona kuin eri kokoonpanojen jäsenenä. Teosto-palkittu Ilmiliekki Quartet on yhtyeen alkutaipaleelta lähtien nauttinut kansainvälistä arvostusta ja ansainnut paikkansa Suomen rakastetuimpien jazz-yhtyeiden joukossa.

Kokoonpanon muodostavat:
Emma Salokoski (laulu)
Tuomo Prättälä (piano)
Verneri Pohjola (puhallinsoittimet)
Olavi Louhivuori (rummut)
Antti Lötjönen (basso)

Katso Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet keikat alla olevalta keikkalistalta!

Jarkko Martikaisen levy Ystävien taloissa on julkaistu

14.9.2020


Kuva: Tomi Palsa

 

Nelisen kuukautta ”Aina auki” -albumin julkaisun jälkeen, joulukuussa 2018, aloin luonnostella ehdokkaita seuraavan albumin lauluiksi. Vuoden viimeinen viikko tuotti ensimmäisen lupaavan tuloksen, ”Helvetti on täällä”-demon.

Hetkeä aiemmin olin löytänyt muistiinpanoista ”Osallisuuden ja osattomuuden laulut” -merkinnän, ja kääntelin niiden monia mahdollisuuksia päivän tai parin verran. Niin löysin tematiikan albumille. Tein joitain huomioita siitä, millaisesta aiheistosta voisi olla kysymys, ja vaikka lopputulos – ”Ystävien taloissa” – on nimeltään se mikä on, kyse on yhä nimenomaan osattomuuden ja osallisuuden eri näkökulmista.

Uskoakseni usein kyseiset tunnetilat riippuvat eniten ihmisestä itsestään.

Myös musiikkielämä tahdotaan joskus nähdä kilpailuna, vaikkapa vertaillen, kuinka suosittu joku tekijä on ja toinen taas ei niinkään. Asia olisi pikkuruinen, liki mitätön, jollei koko elämää turhan usein hahmotettaisi kisana, jossa on voittajansa siinä missä häviäjänsäkin.

Mutta onneksi löytyy myös heitä, jotka eivät juurikaan tahdo vertailla itseään lajitovereihin, pystyen näkemään itsensä osallisina, vaikka heidän viihtymisensä tasoista vähemmän tietävät surkuttelevat tai jopa vähättelevät heitä.

Levykokonaisuus sisältää siis suuria teemoja, mutta isojen kysymysten vastapainoksi pyrimme rakentamaan sen musiikillisesti niin, että kuuntelukokemus ei olisi kuulijaa kuluttava, vaan antoisa matka. Jo työnteon alussa unelmoin levystä, joka naapurihuoneessa soidessaan voisi olla melodisesti ja sovituksellisesti runsas. Koen, että onnistuimme tavoittamaan nuo päämäärät, ja valmis levy on minulle yksi palkitsevimmista, joita olen koskaan saanut olla tekemässä.

Jarkko Martikainen syyskuussa 2020.

Jarkko Martikainen keikkailee soolona ja yhdessä bändinsä, Luotetut miehet, kanssa.

Kauko Röyhkän uusi albumi yhteistyössä S.A. Hynnisen kanssa – myös keikkoja luvassa

21.8.2020

Kuva: Juha Metso

Svart Records julkaisee syyskuun lopussa Kauko Röyhkän ja Sami Albert Hynnisen yhteislevyn Dekadenssi. Tulevan albumin materiaali perustuu Röyhkän vuosien varrella tekemiin julkaisemattomiin sanoituksiin ja sävellyksiin. ”Kirjoitin kaikki sanoitukset ja kolmea biisiä lukuun ottamatta myös sävellykset. Sami tarkisti tekstit ja ehdotti joitakin muutoksia. Muutamat biiseistä olivat vanhoja, esimerkiksi Alennustila oli ehdolla jo toiselle Röyhkä-Mattila -levylle, mutta jätettiin pois liian negatiivisen sanoituksen vuoksi. Röyhkä-Hynninen-levylle se sopi kuin nyrkki silmään”, Röyhkä kertoo.

Sami Albert Hynninen on ollut uransa aikana kehittämässä, yhdistelemässä ja rikkomassa eri genrejen rajoja aiemminkin aina Reverend Bizarren doom-metallista Tähtiportin nihilistiseen avantgarde-elektroon, mutta tällä kertaa projektin lähtökohdat sijoittuvat levyn tuottaneen Hynnisen menneisyyteen. ”Sami oli kuunnellut minua nuoruudessaan Lohjalla. Varsinkin 80-90-lukujen taitteen oudot ja tylyt levyt Joko-Tai, Kaksi koiraa, Tyttöjen ystävä ja Jumalan lahja olivat tehneet häneen vaikutuksen, mutta hän tunsi varhaisemmankin tuotantoni hyvin. Halusimme tehdä levyn yhdessä”, Röyhkä avaa Dekadenssin taustoja.

Levyn työstäminen vei aikansa, sillä yli 70-minuuttisen järkäleen nauhoitukset alkoivat jo keväällä 2019 ja saatettiin päätökseen vuotta myöhemmin. Röyhkän ja Hynnisen mukaan Dekadenssin äänimaailma on raaka, kylmä ja minimalistinen. ”Päätimme soittaa kaikki instrumentit paitsi rummut itse. Halusimme, että levymme poikkeaa kaikesta muusta Suomessa tehdystä musiikista. Pyrimme sukeltamaan suoraan ihmismielen mustimpaan pimeyteen”.

Röyhkä ja Hynninen tekevät lokakuusta alkaen valikoituja keikkoja, joiden paikat ja ajankohdat ilmoitetaan syksyn aikana. Keikkakokoonpanossa tullaan näkemään parivaljakon lisäksi jo aiemmista Röyhkän kokoonpanoistakin tunnettu basisti Mats Huldén, kitaristilegenda Puka Oinonen sekä Kaukon nykyinen luottorumpali Roberto Lanz.

Svart Records julkaisee S.A. Hynnisen ja Kauko Röyhkän uuden albumin Dekadenssi 25.9.2020. Levyn ensimmäinen single Bohemiadi julkaistiin digitaalisissa palveluissa.

Bohemiadi kuunneltavissa TÄSTÄ.

Katri Ylanderilta uusi levy ja tähtenä Tähdet, Tähdet -ohjelmassa

Valloittava Katri Ylander palasi parrasvaloihin viime vuonna julkaistulla Sano mulle jotain kaunista -kappaleellaan, joka oli valtaisa radiomenestyjä ja striimasi kultaa. Kappale hallitsi radioiden soitetuimman biisin paikkaa muutaman viikon ajan keväällä 2020. Nyt syksyn alkaessa artisti julkaisi tuoreen Yhteisii unelmii -albumin levy-yhtiö Suomen Musiikin kautta. Uudella albumilla käsitellään rehelliseen sävyyn luopumista, parisuhteen eri vaiheita ja niihin liittyviä epävarmuuksia, sekä pelkoja.

Tämän levyn kappaleissa on osa elämää, jota minä olen elänyt viime vuosina. Erosin pitkästä suhteesta useampia vuosi sitten. Yleensähän se menee niin, että mitä pidempi suhde, sitä pidemmät kelat. Näistä ajatuksista albumi on saanut alkunsa” Katri kertoo.

Levyn julkaisun lisäksi pop-tähti palaa televisioon Tähdet, tähdet -kilpailussa!

Suomalaisille tutun menestysformaatin keskiössä ovat viikoittain vaihtuvat eri musiikkigenret, joiden syövereihin artistit sukeltavat ja matkaavat rohkeasti myös mukavuusalueensa ulkopuolelle. Kauden aikana kuullaan mm. kasaripoppia, hard rockia, hip hopia, oopperaa, musikaalihittejä, rock’n rollia ja soulia.

Artistien treeniviikko huipentuu viikoittaiseen suoraan lähetykseen, jossa artistien jatkosta kilpailussa päättävät kotikatsojat. Kauden päätteeksi kruunataan kisan voittaja, todellinen tähtien tähti.

Tähdet, Tähdet sunnuntaisin Nelosella klo 19.30 alkaen.

Aurora

18.8.2020

Kotimaisen reggaepopin kuningatar Aurora on tunnettu letkeästä musiikistaan, aurinkoisista keikoista ja valtaisista hiteistään.

Hänen esikoissinglensä Eilisen aurinko julkaistiin vuonna 2014 levy-yhtiö Sony Musicin kautta. Toinen single Se soi ylsi julkaistiin samana vuonna ja single striimasi kultaa. Huipputuottaja Sakke Aallon tuottama artistin esikoisalbumi Kadotaan kaupunkiin julkaistiin tammikuussa 2015 ja on myös ylittänyt kultalevyrajan. Albumi oli ehdolla Emma Gaalassa vuoden 2015 pop-levyksi. Aurora oli Emma Gaalassa ehdolla myös vuoden 2015 naissolistiksi ja yleisöäänestyksessä vuoden artistiksi. Artistin toinen albumi ”Valtakunta” -levy julkaistiin vuonna 2017, jolta hiteiksi nousivat Kaikki mitä näät jaTäydelliset -kappaleet.

Aurora esiintyy keikoillaan bändin tai dj:n kanssa.

Discografia:
Kadotaan kaupunkiin (Sony Music, 2015)
Valtakunta (Sony Music, 2017)

Dave Lindholm

2.3.2020

Dave Lindholm on kiistatta yksi arvostetuimpia musiikintekijöitämme. Hänen mittava uransa alkoi Ferris-yhtyeen levytyksestä vuonna 1971. Jo seuraavana vuonna julkaistiin ensimmäinen sooloalbumi Iso ”Kynä” Lindholm. Lempinimi ”Isokynä” onkin seurannut Davea näihin päiviin saakka.

Vuoden 2025 Dave aloittaa tekemällä soolokeikkoja 28.02.-21.03. välisenä aikana.
Konserttisaleja ja klubeja sisältävä kuukausi jää viimeiseksi soolorupeamaksi ennen kesän SF-Blues kiertuetta, joka alkaa 12.07.

Maaliskuun soolokiertueen ohjelmisto pitää sisällään Daven suomen- ja englanninkielistä tuotantoa.

Dave Lindholm keikat näkyvät alla.

Liila Jokelin

19.2.2020

Liila Jokelin on laulaja-lauluntekijä, joka rakastaa vahvaa tarinaa. Hänen tuotannossaan rosoiseen laulelmaan yhdistyvät eri musiikkityylit aina melankolisesta folkista bluesiin, rockiin ja slaavilaistunnelmiin. Artisti julkaisi Risto Ylihärsilän tuottaman esikoisalbuminsa ”Kaamos on huono esileikki” marraskuussa 2019 Helmi Levyjen julkaisemana. Levy oli arvostelumenestys.

Keväällä 2023 julkaistava toinen albumi ‘’Saapuu sankarina kevät’’ on matka kohti toivoa ja kuulaampia maisemia. Ne löytyvät lopulta saman hämärän takaa, joka ajoi kertojan matkalleen.

Albumin luomisprosessiin Jokelin on koonnut kanssamuusikoista koostuvan ensemblen, joka toimii myös hänen live-yhtyeenään:

Jantso Jokelin: huuliharppu ja sähkökitara
Ville Salonen: basso
Severi Koivusalo: rummut

Debyyttialbumista sanottua

SOUNDI-lehti:
‘’Jokelinin ääni niin laulajana kuin kertojana on sekä dramaattinen että rosoinen, ja ehkä siinä voi kuulla teatterialan taustaa, kuitenkin suodatettuna Helmi-julkaisuille tyypillisen lo-fi -estetiikan läpi (tässä tapauksessa Risto Ylihärsilän tuotantopuolella avittamana). Lähinnä akustinen musiikki pysyy toteutukseltaan yksinkertaisena, mutta ideoiden köyhyyttä se ei tarkoita. Jännittäviä instrumenttiratkaisuja ajelehtii kuulokuvassa taustalla, samalla kun Jokelin itse milloin manaa maailman pahuutta, milloin tunnelmoi kohtalokkaasti himoa ja tuhoa kirvoittavasta lapintytöstä.

Singlenä julkaistu ja levyn päättävä Kuolleiden puolue saattaa olla vuoden paras biisi – nautinnolliset maailmanlopun orgiat, jotka tarjoillaan arvaamattoman artistitulokkaan kaikkein oivaltavimpien kielikuvien kera.”

Katso Liila Jokelinin tulevat keikat alta.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus avaa tulevan levyn sisältöä – uusi sinkku kuunteluun tästä

14.2.2020

Suomenkielisen nyrkkihevin pioneereihin lukeutuva Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkaisee kuudennen studioalbuminsa ”Mahdoton yhtälö” (Sakara Records) 20. maaliskuuta. Lähtölaskenta tulevaan albumiin käynnistyi tänään, kun yhtye julkaisi ensimmäisen singlen ”Kolme vuotta sitten”.

”’Kolme vuotta sitten’ on kuvitteellinen tarina nuorista rakastavaisista, jotka tahtovat edetä suhteessaan niin kuin rakastavaiset ovat aina tähän mennessä tehneet. Papin aamenen jälkeen alkaisi matka, joka sisältää myötä- ja vastamäkiä. Haaveissa talo, lapset ja koira. Ja tähän se tarinan kuvitteellisuus sitten loppuukin. Siirrymme nykyiseen reaalimaailmaan, missä mikään ei enää ole varmaa. Ei ole enää olemassa tulevaisuutta, minkä varaan uskaltaa rakentaa. Kaikki muuttui kolme vuotta sitten”, kappaleen tekstistä vastaava Timo Rautiainen kertoo.

”´Mahdoton yhtälö’ -levyllä tutkaillaan elämää edelleenkin sekä tämän päivän Suomesta käsin, että koko ihmiskunnan kannalta. Maailma ja varsinkin sen tulevaisuuden näkymät ovat muuttuneet radikaalisti viimeisten muutamien vuosien aikana, eikä muutosta tähän kehitykseen ole näköpiirissä. Tulevaisuus on kyseenalaistettu ja siihen ei voi enää entiseen malliin luottaa. Ihmisen ahneus ja röyhkeys jatkaa omaa kulkuaan varoituksista huolimatta. Niitä ei uskota. Odotetaan jonkun muun tulevan ja pelastavan meidät. Pistetään päät pensaaseen. Ei myönnetä virheitä. Ei ajatella tekojemme seurauksia. Kuvitellaan elinolojen muutoksen huonompaan johtuvan jostakin muusta kuin ihmisen toiminnasta. Ei osata arvostaa ainutkertaista elämäämme ja unohdetaan, ettei siinä ole niin sanottua harjoituskierrosta”, Rautiainen toteaa.

Tuore sinkku ”Kolme vuotta sitten” kuunteluun TÄSTÄ.

Kevään levynjulkaisukiertue käynnistyy albumin julkaisupäivänä yhtyeen kotikaupungista Jyväskylästä.

20.03. Jyväskylä, LUTAKKO
21.03. Joensuu, KERUBI
27.03. Helsinki, THE CIRCUS
28.03. Hamina, WANHA TYÖSKI
02.04. Kuopio, HENRY´S PUB
03.04. Oulu, ZEMPPI AREENA KEMPELE
04.04. Nivala, TUISKULA
17.04. Tampere, OLYMPIA
18.04. Seinäjoki, RYTMIKORJAAMO
24.04. Kouvola, HOUSE OF ROCK
25.04. Punkaharju, LUOLA EVENTS KALLIOSALI
30.04. Laukaa, LAUKAANHOVI
01.05. Vantaa, TULISUUDELMA
02.05. Turku, APOLLO LIVE CLUB
29.05. Kemi, RAMONA
30.05. Iisalmi, GRACEVILLE

Ilmiliekki Quartet

10.2.2020

Vuonna 2002 perustettu Ilmiliekki Quartet on trumpetisti Verneri Pohjolan, pianisti Tuomo Prättälän, basisti Antti Lötjösen ja rumpali Olavi Louhivuoren muodostama yhtye, joka ampaisi kansainväliseen maineeseen heti uransa alkumetreillä voittamalla Young Nordic Jazz Comets -kilpailun. Kyseessä on ennen kaikkea loistava yhtye – neljän omalla urallaan tähtiluokkaan nousseen tekijän jo nuoresta asti vaalima ydinkokoonpano. Ilmiliekin jäsenet ovat tuttuja nimiä kelle tahansa suomijazzia uudella vuosituhannella seuranneelle.

Yhtye julkaisi vuonna 2022 odotetun uuden albuminsa Ilmiliekki Quartet.

Diskografia:
March of the Alpha Males (2003, TUM Records)
Take It With Me (2006, TUM Records)
Vi sålde våra hemman (2009, Suomen Musiikki) (yhdessä Emma Salokosken kanssa)
Ligger du fortfarande i sängen! (2018, Svart Records) (yhdessä Emma Salokosken kanssa)
Land Of Real Men (2019, We Jazz Records)
Ilmiliekki Quartet (2022, We Jazz Records)

Katso Ilmiliekki Quartetin tulevat konsertit alta.

Maanalainen armeija (Jouni Hynynen)

31.1.2020

Maanalainen armeija on Kotiteollisuus-yhtyeen keulakuvan Jouni Hynysen pitkään haudutettu sooloprojekti. Hynysen sooloprojektilla kuullaan naisääntä, akustista kitaraa, viulua, haitaria, torvia, eikä juurikaan särökitaraa ja huutamista. Elämän laitapuolilta kumpuavat sanoitukset iskevät kuin uutiset selkokielellä.

Kokoonpanon ensimmäinen single ”Variksenpelätin” julkaistiin syyskuun lopussa 2019. Toinen sinkku ”Rakkaus elää” julkaistiin tammikuun 2020 alussa ja kolmas ”Miekkataksi” juuri albumin julkaisun aikaan tammikuun lopussa. Maanalaisen armeijan debyyttialbumi on nimeltään ”I”.

”Minulle biisin kirjoittamisen aloitus on yleensä hankalaa. Paitsi nyt”, Hynynen kommentoi.

”Työpöydälläni lojui jo ”Nippusiteet”-niminen kappale, jonka olin tehnyt tilaustyönä, mutta en lopulta halunnut siitä luopua. Se ei ollut Kotiteollisuutta, vaan jotain aivan muuta. Mietin, että sille pitää tehdä jossain vaiheessa nippu kavereita, jotka olisivat saman henkisiä. Lokakuussa 2018 tajusin, että nyt voisi olla niiden teon aika.”

Fiilispohjalta syntyneitä kappaleita Hynynen demotti työhuoneellaan biisin per päivä, parhaana kaksi. Lokakuun 2018 lopussa kappaleita oli kertynyt tusinan verran, joista neljä Hynynen hylkäsi.

”Loppuvuodesta 2018 soitin fiilispohjalta materiaalin Sakara Recordsin Tuomo Saikkoselle. Hän innostui ja näytti vihreää valoa. Sovimme, että kirjoittaisin sanoitukset valmiiksi ja tekisin vielä muutaman kappaleen lisää. Samalla vahvistui jo aikaisemmin muhinut tunne, että mukaan täytyisi saada myös naisnäkökulma, ja ennen kaikkea, naisääni.”

Naislaulajan mietiskely jäi korvan taakse ja alkuvuosi meni kappaleita eteenpäin viedessä.

”Jälleen fiilispohjalta päätin, että E-Studiossa operoiva vanha Lappeenrannan tuttuni Jyri Riikonen voisi olla oikea henkilö äänittämään ja tuottamaan biisit. Soitin kappaleet hänelle ja mies innostui. Keväällä menin studioon, äänitimme kappaleiden kitarapohjat ja kutsuimme joukon muusikoita paikalle, jotka lisäilivät toiveittemme mukaan omiaan. Pian tajusimme, että meillä on kasassa kymmenen aika pirun vahvaa biisiä, joihin täytyisi nyt löytää naislaulaja mukaan.”

”Tiesin, että Mira Luodilla riittäisi pokkaa laulaa vähän rujompaakin tekstiä. Kyse ei ole mistään parisuhdelässytyksestä kuitenkaan. Kyse on elämästä ja kuolemasta, asioista, joiden kanssa ei pelleillä. Mira suostui, tuli studiolle ja pienen perehtymisen jälkeen veti osuutensa sisään. Tajusimme Riikosen kanssa, että fiilispohjalta tehty valinta osui taas napakymppiin.”

Hynysen sooloprojekti Maanalainen armeija nähdään syyskuussa 2021 keikkalavoilla seuraavasti:

 

Pääesiintyjät-yhtyeen paluualbumi ”Lättähatun paluu” julkaistaan 7.2.

24.1.2020

Vuonna 1993 maamme valloitti vanhojen Suomi-filmien heinälatoromantiikasta ja rockabillypopista tyyliään ammentava Pääesiintyjät-yhtye, jonka kappaleet ”Älä ota pitkätukkaa”, ”Sua aattelen” ja ”Iiris” soivat tiiviisti radioaalloilla.

Yhtye julkaisi yhden albumin nimeltä ”Pitkäsoitto” ja katosi kuvioista. Yhtyeestä muodostui kulttibändi, jota pyydettiin toistuvasti palaamaan keikoille.

Pääesiintyjät teki vihdoinkin toivotun paluun keväällä 2019 ja palasi samalla myöskin studioon äänittämään uutta materiaalia. Syksyn aika julkaistiin sinkut ”Sekaisin kuin käki”, ”Paras mies”, ”Aina kun sanon juu” ja ”Kaunis päivä”. Ja nyt, ennen helmikuun ”Lättähatun paluu” albumia, julkaistiin vielä viides sinkku ”Kulkurin keidas”.

Yhtyeen alkuperäisjäsenistä ovat mukana, myöskin Francine-yhtyeestä tuttu, Pete Salomaa (läskibasso) ja Mika Jokinen (kitara). Seurakseen he ovat saaneet Agentsista tutun laulusolistin Vesa Haajan sekä rumpali Timo Järvisen, joka omaa vahvan taustan eri roots-orkestereista.

– Halusin että Pääesiintyjien paluualbumille tulisi mausteeksi myös yksi täysin uusi, kaikin tavoin julkaisematon kappale. Kulkurin keidas aihio alkoi pyörimään jotakin Remu & All Stars -juttua kuunneltuani ja syntyi sitten lopulliseen muottiinsa nopeasti. Tekstissä on pyritty hakemaan pilke silmäkulmassa mielikuvia janoisen laitapuolen kulkijan iloisesta matkasta kohti baaria, Vesa Haaja kertoo singlestä.

Uuden ”Kulkurin keidas” sinkun kuunteluun TÄSTÄ.

Pääesiintyjät palaavat levyn julkaisun jälkeen myös keikkalavoille. Kevään keikat sijoittuvat 6.3.-18.4.2020. Muutamia päiviä on vielä kevään rundilla vapaana. Pääesiintyjät keikkailevat myös tulevana suvena.

Keikat myy Lena Haapala

Costellon kevätkiertue on varma kevään merkki

10.1.2020

Kuva: Lauri Salo

Costellon kevätkiertue on varma kevään merkki.

Costi pakkaa kitarat matkaan ja lähtee sooloilemaan ympäri Suomea kera muutaman soittajakaverin.
”On bändi pieni meillä tää, se sykkii elämää, mutta omat soinnut kyllä osataan” lauloi aikoinaan Sammy.

Kiertueella kitarat soi ja rummut antaa rytmin, jonka tahdissa murheet haihtuu ja maailmasta tulee ainakin hetkeksi parempi paikka.

Tule mukaan rytmiin!

”Rocknroll pidentää murrosikää”

Costellon kevätkiertue 2020:
Ke 29.4. Tampere, Tampere-talo
To 30.4. Ähtäri, Ähtäri-halli
Pe 1.5. Artjärvi, Ravintola Artjärvi
La 2.5. Uusikaupunki, Kulttuurikeskus Cruselli
Su 3.5. Kuusankoski, Pato Klubi
To 7.5. Kalajoki, Virta Sali
Pe 8.5. Vantaa, Ravintola Jyvänen
La 9.5. Huittinen, Risto Ryti-Sali
To 14.5. Espoo, Sellosali
Pe 15.5. Lahti, Möysän Musaklubi
La 16.5. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi
Ke 20.5. Kangasala, Kangasala-talo
To 21.5. Kuopio, Maxim
Pe 22.5. Porvoo, Taidetehdas
La 23.5. Jämsä, Akuliina
Ke 27.5. Helsinki, M/S Finlandia Eckerö
Pe 29.5. Pori, Ravintola Laguuni
La 30. 5. Jyväskylä, Hemingway´s

Jarkko Martikainen Ystävien taloissa -soolokiertueelle

20.12.2019

Kuva: Marek Sabogal

Jarkko Martikainen

Ystävien taloissa 2020

Vuoden 2019 Auki yksin -soolokiertueella laulujen valikko laventui, valaisun taide täsmentyi ja tarinat laulujen syntyjen syistä kasvattivat mittaansa. Yleensä tilaisuuksissa tuli tunne ”näihin korkeuksiinhan olisi aina pitänyt pystyä ulottumaan”. Tuntuu siis oikealta valinnalta pyrkiä vielä ylemmäs.

Ystävien taloissa -kiertue tulee sisältämään lisää toivelauluja, levyttämättömien kappaleiden ensiesityksiä, askeleen laajempaa sointisävyjen kirjoa päin ja jotain, mistä en kaikkea tiedä vielä itsekään.

Juuri tuo ennustamattomuuden elementti on soolokeikkojen erityispiirre, josta pidän aina vain voimakkaammin.

Siinä oleellisimmat, lopuista tehdään selvää kiertueen kohteissa.

Tervetuloa.

Jarkko Martikainen.

Ystävien taloissa -kiertue:
31.01. TAMPERE, G Livelab (ennakkoon loppuunmyyty)
01.02. HÄMEENKYRÖ, Frantsilan kehäkukka  (ennakkoon loppuunmyyty)
05.02. JYVÄSKYLÄ, Poppari
06.02. RIIHIMÄKI, Vihreä talo
07.02. RIIHIMÄKI, Vihreä talo (ennakkoon loppuunmyyty)
12.02. KITEE, Kitee-sali
13.02. KUOPIO, Henry´s Pub
22.02. PORI, Kehräämö
26.02. HELSINKI, On the Rocks
27.02. YLIVIESKA, Savelan lauluklubi
28.02. PUDASJÄRVI, Tuba Iso-Syöte
29.02. OULU, Tuba
13.03. SAVONLINNA, Kulttuurikellari
14.03. FISKARS, Cafe Bar Pesula
15.03. KUUSANKOSKI, Pato-klubi
20.03. HELSINKI, Korjaamo
21.03. RAUMA, Brummi
27.03. TURKU, Linnateatteri
17.04. RAAHE, Raahen teatteri

Mokoman uusi sinkku julkaistu – albumi ja kiertuestartti helmikuussa

13.12.2019

Kuva: Marek Sabogal

Suomalainen metallisuuruus Mokoma julkaisee 21. helmikuuta 2020 uuden Ihmissokkelo-nimeä kantavan albumin. Levy on yhtyeelle jo yhdestoista. Albumin ensimmäinen maistiainen on tänään ilmestynyt tuplajulkaisu; digisinkulta löytyy kaksi kappaletta; Syyttävä sormi sekä bonusraita Laske hiljaa mielessä sataan.

Kuuntele Syyttävä sormi ja Laske hiljaa mielessä sataan tästä. Videokuunteluun tästä.

”Levyn ensimmäiseksi maistiaiseksi Syyttävä sormi on kaikesta rajuudestaan huolimatta puhdistava. Sen perään sopii hästäkit blessed, lifeisgood, nevergiveup ja videoon jopa bff, mutta aivan yhtä hyvin siihen sopii risuaidaton keskisormen näyttely joka ilmansuuntaan. Syyttävä sormi poikki #riksraks”, kuvailee laulaja Marko Annala.

Levy on Mokoman yhdestoista, ja se ilmestyy monien ihmetykseksi vain alle kaksi vuotta edeltäjänsä Hengen pitimet jälkeen. Eniten kiivas julkaisutahti ihmetyttää yhtyettä itseään.

“Markolta alkoi jouluna syntyä uusia biisejä solkenaan ja vaikka emme olleet kukaan vielä edes vaivautuneet uhraamaan ajatustakaan uuden levyn tekemiseen, havaitsimme Markon biisit hyviksi, emmekä halunneet kahvata nokkamieheltämme vauhtia pois”, toteaa Mokoman kitaristi ja levy-yhtiö Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen.

Markon sävellysinto tarttui loppuyhtyeeseen ja pian Mokoma huomasikin viettävänsä aikaa treenikämpillä pitkän esityslistan kanssa. Jälleen kerran oli syytä varata studio ja alkaa tosissaan pohtimaan levytyshistorian saattamista neljännelle vuosikymmenelle. Ihmissokkelon tuotantotiimi on pysynyt samana kuin edeltäjiensä Hengen pitimet (2018) ja Elävien kirjoihin (2015). Jotain perin uuttakin levyn tekotavassa silti on. Ihmissokkeloa sanoittaessaan Marko Annala ajautui siihen myrskyn silmään, jota hän väisteli jo levyillä Kuoleman laulukunnaat ja Elävien kirjoihin. 

”Olen aiemmin ajatellut, että myrskyn silmässä ei ole sanoja. Tein erolevyn, kun olin jo löytänyt uuden rakkauden ja kirjoitin masennuksesta, kun olin jo tervehtynyt. Nyt päästin itseni vajoamaan syvyyksiin ja annoin alitajunnan puhua”, kertoo yhtyeen karismaattinen solisti Marko Annala.

Mokoma julkaisi myös tänään kevään 2020 kiertuepäivät. Sokkelon kivitys 2020 –kiertue starttaa 28. helmikuuta Kouvolasta ja jatkuu aina huhtikuulle saakka. Liput keikoille ovat myynnissä nyt.

Sokkelon kivitys 2020 -kiertue

28.02. KOUVOLA, House of Rock
29.02. HELSINKI, Tavastia-klubi
06.03. VAASA, WS Arena
07.03. NIVALA, Tuiskula
14.03. TURKU, Apollo Live Club
20.03. KOKKOLA, Calle Nightclub
21.03. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo
27.03. TAMPERE, Pakkahuone
03.04. OULU, Zemppi Areena Kempele
04.04. JYVÄSKYLÄ, Lutakko
09.04. LAHTI, Finlandia-klubi
10.04. JOENSUU, Kerubi
11.04. KUOPIO, Henry´s Pub
12.04. HAMINA, Wanha Työski

Katri Ylander on radiosoittolistan ykkönen

20.11.2019


Kuva: Katri Tamminen

Katri Ylander himoitun radiosoittolistan ykköspaikalle!

Sielukkaasta äänestään tunnettu, koko kansan suosikki Katri Ylander on palannut! Toukokuussa 2019 Katri julkaisi ”Sano mulle jotain kaunista” -singlen, joka on nyt noussut radiosoittolistan kärkeen. Tulevana keväänä Katri suuntaa kiertueelle ympäri Suomea. Hittiputkessa kuullaan mm. ikisuosikit ”Mansikkamäki”, ”Aamuaurinkoon”, ”Välitunnilla”, ”Valehdellaan” ja totta kai tuore iso hitti ”Sano mulle jotain kaunista”.

Katri Ylanderin kevään 2020 keikkalista näyttää tältä:

17.01. Tuba, Oulu
18.01. Kulttuurisali, Toholampi
24.01. Yksityistilaisuus, Helsinki
25.01. Yökerho Hovi, Lammi
31.01. Cantina Zapata, Järvenpää
01.02. Las Palmas, Joensuu
07.02. Zone, Ruka
08.02. Tuba, Iso-Syöte
13.02. G Livelab, Tampere
14.02. Graceville, Iisalmi
15.02. Virta-sali, Kalajoki
21.02. London, Jyväskylä
22.02. Coto Bar & Grill, Mäntsälä
23.02. Pato-klubi, Kuusankoski
06.03. Kartanohotelli Saari, Reisjärvi
07.03. PeeVee Bar, Kajaani
21.03. Louhisali, Espoo
03.04. MyPub, Haapajärvi
04.04. Reippaankulma, Varpaisjärvi
09.04. Tuoppi Pub, Oulainen
10.04. Valtuustosali, Sodankylä
11.04. Poropuisto-sali, Salla
17.04. Pikku Hanhi, Lahti
18.04. Pub Pikkupässi, Karkkila
24.04. Ravintola Artjärvi, Orimattila
25.04. Toppila Klubi, Oulu
06.05. M/S Finlandia – Eckerö Line, Helsinki
08.05. Maxim, Kuopio
09.05. Ramona, Kemi
15.05. Bar Ihku, Helsinki
16.05. Bar Ihku, Tampere

Keikat myy:  Roope Rantala   roope.rantala@dexviihde.fi   –  puh. 044 253 0670

Dex Viihde ylpeänä esittää: Dave Lindholm Lights

18.11.2019

Kuva: Harri Hinkka

Dave Lindholm on kiistatta yksi tärkeimmistä suomalaisista musiikintekijöistä. Daven ura alkoi 1971 Ferris-yhtyeen levytyksestä ja jo seuraavana vuonna, 1972, julkaistiin ensimmäinen Dave Lindholmin sooloalbumi nimellä Iso ”Kynä” Lindholm. Lisänimi ”Isokynä” on seurannut Davea aina näihin päiviin saakka.

Lindholmin uusin bändikokoonpano kantaa nimeä Dave Lindholm Lights. Yhtye aloittaa keikkailun keväällä 2020. Bändin tarkoituksena on olla juureva ja persoonallinen blues-bändi, jonka monipuolinen ohjelmisto saa kuuntelevan yleisön myös joraamaan. Juurevan soundin kulmakiviä tulevana kesänä ovat Daven lisäksi useista eri kokoonpanoista tutuksi tulleet soittajat, kitaristi Tommi Laine (mm. Groovy Eyes), rumpali Juppo Paavola (mm. Pauli Hanhiniemen Perunateatteri) sekä basisti Mikko Löytty (mm. SF Blues). Muutamaa parin viikon taukoa lukuun ottamatta bändi tekee sekä konsertteja, festareita, että myös klubeja alkaen toukokuun 13. päivän Espoon Sellosalin konsertista aina syyskuun 2020 loppuun asti.

Keikat myy Pasi Kuusjärvi

Clifters on jälleen IN – paluukeikka ennakkoon loppuunmyyty

6.11.2019

Kuva: Cliftersin arkisto

Clifters tekee toivotun paluun

Clifters on taas IN! Bändin tarina saa jatkoa kun yhtye palaa takaisin keikkalavoille. Cliftersin 60-luvun musiikista vaikutteita ottanut ja lainakappaleita Jaana Rinteen nerokkailla sanoituksilla keitoksen maustanut tuotanto on iso osa monien elämän ääniraitaa.

Cliftersin ensimmäinen albumi Kuningas julkaistiin vuonna 1987. Seuraavana vuonna ilmestynyt Kuningatar -albumi valittiin jo vuoden levyksi ja lopullinen läpimurto syntyi Sexi on in (1989) -levyn myötä. Levyn hittejä olivat mm. kappaleet ”Elekieltä”, ”Leikkikalu” ja ”Angelica”. Menestys jatkui vahvana vielä albumeilla Humala on jumala (1990), Sormus (1991), Pirun kaunis nainen (1992).

Musiikkia syntyi vielä myös 2000-luvulla, mutta aktiivisen keikkakauden jälkeen Cliftersin johtohahmot Jiri Nikkinen ja Ari ”Luri” Luokkala keskittyivät enemmän omiin soolo/bändi -uriinsa ja yhteinen bändi siirtyi ansaitulle tauolle.

Nyt tarina saa jatkoa kun Clifters palaa keikkalavoille vuoden 2020 aikana. Ensimmäiset keikat on jo julkaistu ja lisäyksiä on tulossa.

Clifters on kuitenkin mahdollista nähdä kerran vielä tämän vuoden puolella. Lauantaina 16.11. bändi esiintyy Helsingissä Suvilahti TBA:ssa. Ennakkoliput myy TIKETTI

Cliftersin ensimmäinen paluukeikka oli syyskuussa Tuusulan Krapin pajassa. Ilta oli ennakkoon loppuunmyyty. Cliftersiä on odotettu!

Cliftersin kokoonpano on:

Jiri Nikkinen
(kitara, laulu)
Ari ”Luri” Luokkala (basso)
Hansu Saarinen (saksofoni, kosketinsoittimet)
Jussi Nikula (rummut)

Keikat myy: Janne Hietanen

Hanna-Mari Katila

11.9.2019

Hanna-Mari Katila on juontaja, malli ja näyttelijä. Hän esitti ”Nooran” roolin elokuvassa Pitkä kuuma kesä (1999). Hanna-Mari on juontanut nuortenohjelma Subbaria (Sub TV) arki-iltaisin ja toiminut radiotoimittajana (Radio SuomiPop). Häneltä onnistuvat juontotehtävät aina muotinäytös- ja kauneustilaisuuksista musiikkitapahtumien ja festarien juontamiseen sekä erilaiset lanseeraustilaisuudet. Hanna-Mari Katila on suorittanut myös asepalveluksen.

Francine kiertueen kautta telakalle!

2.9.2019

Francine kiertueen kautta telakalle!

Pitkän linjan Rock’n’Roll-yhtye Francine hyppää taas loppuvuodesta keikkabussin kyytiin, joka kiidättää tämän väsymättömän rokkikoneen 12 paikkakunnalle. Luvassa on siis jälleen vaarallisia tilanteita, litratolkulla hikeä sekä tolkutonta Rock’n’Roll -jyystöä. Tällä kertaa sekaan voi lirahtaa myös muutama kyynel. Kyseessä saattaa nimittäin olla Francinen viimeinen kiertue. Ainakin bändi on ilmoittanut jäävänsä määrittelemättömän pitkälle keikkatauolle kiertueen jälkeen.

Tauko tulee tekemään melkoisen loven suomalaiseen Rock’n’Roll -kulttuuriin, sillä Francine on totuttu näkemään tiiviisti tien päällä jo vuodesta 1987 ja sen kappaleet kuten Goodbye forever, She Bop ja King for a day ovat tanssittaneet rokkikansaa jo vuosikymmenet, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Mistä on oikein kyse? Kuinka pitkä on määrittelemättömän pitkä?

– Nyt rokataan täysillä tämä rundi ja sen jälkeen tosiaankin jäämme pitkälle tauolle. Syyt taukoon löytyvät henkilökohtaiselta puolelta, joten ei niistä sen enempää. Onneksi on kyse ihan positiivisista asioista, joten sen puoleen ei mitään hätää. Se, onko Francine pois pelistä vuoden, viisi vai loppuelämän, ei voi vielä tietää. Tulevaisuus näyttää, kertoo bändin karismaattinen kitaristi-laulaja Antti Kukkola.

– Lähtökohtaisesti haluan ajatella, että kyse on pitkästä tauosta, ei lopettamisesta. Francine on nimittäin meille elämäntapa, jota ei lopeteta, siitä voi olla vain tauolla linjaa läskibassoa kurittava Pete Salomaa.

– On tässä se hyvä puoli, että pääsemme vielä moikkaamaan mahtavia fanejamme keikoille ennen pitkää breikkiä pohtii tanakasta rumpukompista huolehtiva Alec Hirst-Gee.

Bändin pojilla onkin yksi toive ylitse muiden
– Toivottavasti jengi tulee keikoille sankoin joukoin saattamaan Francine telakalle kanssamme. Nyt jos koskaan voi sanoa, että rokataan kuin viimeistä päivää eli tiristetään rokkikoneesta viimeisetkin mehut irti!

FRANCINE
SO LONG HONEY! -TOUR

04.10. KERAVA, Sherwood
05.10. KARSTULA, Wanhat vehkeet
18.10. HÄMEENLINNA, Amarillo
19.10. HELSINKI, Cafe Bar 52
02.11. JUANKOSKI, Ruukin Kievari
15.11. JYVÄSKYLÄ, Hemingway’s
16.11. UUSIKAUPUNKI, Bar M’Uki
22.11. OULU, Teatria
23.11. IISALMI, Graceville
05.12. KOUVOLA, House of Rock
06.12. TAMPERE, Jack The Rooster
07.12. LAHTI, Möysän Musaklubi

Matti Johannes Koivu palaa – Uusi levy on paljas ja painava

14.8.2019


(Kuva: Tero Ahonen)

Matti Johannes Koivu julkaisee uuden levynsä Luonnos 13. syyskuuta. Suomen arvostetuimpiin lukeutuva laulaja-lauluntekijä on hionut levyllä ilmaisunsa pelkistetyksi ja akustiseksi. Painavat sanat ja sävelet sekä Koivun intensiivinen tulkinta nousevat keskiöön kitaran varaan rakentuvassa, sieltä täältä jousilla ja koskettimilla silatussa äänimaisemassa. ”Laulaja sulkeutuu olohuoneeseensa ja alkaa soittaa yksin kitaraa. Hän on havahtunut kehityskertomukseen, jossa mikään ei enää kehity, paitsi epäjärjestys. Syntyy lauluja keskeneräisestä elämästä ja maailmasta”, Koivu kuvailee levyn lähtökohtaa.

Matti Johannes Koivun musiikki on velkaa historialle. Se ei kuitenkaan ole Koivulle tyhjää nostalgiaa, vaan yhtäältä konteksti hankalana ja monisyisenä näyttäytyvälle nykyhetkelle ja tulevaisuudelle, toisaalta hetkellinen pakopaikka siitä. Luonnos-albumin teemat, esimerkiksi sukupolvien ketjun muuttuvat odotukset ja pelot, sekä ajatukset vanhemmuudesta, vanhenemisesta ja rakkaudesta suodattuvat kolmekymppisten sukupolvikokemusten kautta. Mutta ovatko kokemuksemme eri aikoina sittenkään niin erilaisia? Rakkaustarina on yhtä ajankohtainen nyt kuin sata vuotta sitten.

“Jokainen sukupolvi kirjoittaa historian uudestaan, löytää uudenlaisia kysymyksiä ja uusia värejä lauluihinsa. Kaikki levyn äänet on kuultu jossakin aikaisemmin, mutta ehkä ne ovat nyt uudessa järjestyksessä. Ehkä joku tunnistaa sukupolvemme ikävän tältä levyltä. Maailma oli jo melkein valmis, mutta sitten tapahtui jotain. Nyt me syyttelemme toisiamme, tai aikaisempia sukupolvia. Löydämme eroavaisuuksia, vaikka pitäisi nähdä jotain yhdistävää. Tai kuulla vaikka näitä lauluja”, Matti Johannes Koivu pohtii.

Koivu on laajentanut viime vuosina muusikon toimenkuvaansa. Hän on tehnyt kolme historiaa ja sen ymmärtämistä käsittelevää radiodokumenttisarjaa Yleisradiolle. Näistä uusin esitettiin kuluneena kesänä. Musiikintekijänä Matti Johannes Koivu on julkaissut aiemmin seitsemän soololevyä sekä neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Emma-ehdokkaana Koivu on ollut niin Toisen maailman nimi -soololevyllään kuin Ultramariinin levyllä Ydin.

Matti Johannes Koivun Uskomaton Folktrio

Ennen albumia julkaistaan single Aurinko ja tuuli 23.8. Levyn myötä Koivu palaa pitkän tauon jälkeen myös keikkalavoille. Mies on koonnut Luonnos-levyn äänimaisemaa kunnioittavan kokoonpanon ja kiertää Suomea syksyllä viulisti Aili Järvelän ja kontrabasisti Topi Karvosen kanssa.
Kokoonpano kantaa nimeä Matti Johannes Koivun Uskomaton Folktrio.

Garbo

Garbo on vuonna 1985 perustettu oululainen rockbändi.  Ura lähti liikkeelle vauhdikkaasti tammikuussa -86 julkaistulla ”Poika julman maan”-biisillä. Kakkossinkku ”Kuuma veri” oli sekin hitti.  Julma maa -albumi julkaistiin ennen kesää ja siitä muodostui bändin kulmakivi.

80-luvun bändi keikkaili tanssipaikoissa hyvällä menestyksellä.  90-luvulla Garbo koki uuden tulemisen -93 julkaistulla ”Pysäkki”-biisillä.  Silloinen kanava Radio Mafia lähti soittamaan Garboa.  Kovassa soitossa olivat mm. ”Ikuisesti sun”, ”Viiniä ja ruusuja” ja ”Rihkamaa”.  -95 lokakuussa bändi menetti kitaristi-tuottaja Nixu Nikulan ja siirtyi hiljalleen telakalle.

Viime vuosina garbolaiset ovat jälleen lämmenneet yhteiselle agendalle: soittaa menevää Springsteen/Petty -tyylistä rockia vahvoin suomalaisin sävyin. Keikkasetti koostuu Garbon parhaista ja bändi on edelleen lähes alkuperäisessä miehityksessä.

Garbon julkaisi syyskuussa 2023 uuden pitkäsoiton Viisasten kivi. Julkaisu katkaisi kahdeksantoista vuoden hiljaisuuden levytysrintamalla ja päivitti samalla Garbo soundia uuteen aikaan, vanhaa hyvää fiilistä silti unohtamatta.

Kokoonpano:
Esa Eloranta, laulu ja kitara
Benson Penttilä, rummut
Kari Södö, Basso ja laulu
Tapsa Louhimo, akustinen kitara ja laulu
Kari Kuivamäki, koskettimet
A-P Sipilä, kitara

Katso Garbon tulevat keikat alta.

Dexin uusin kiinnitys Oliver esittelyssä

26.5.2019


Suomenkielisen popin ja rockin välimaastossa seikkaileva keskisuomalainen Oliver-yhtye tekee musiikkia suoraan sydämestä, elävästä elämästä. Kitaravetoiset kertosäkeet ovat isoja ja tunnelmaa kasvatetaan pienestä suurempaan mahdollisimman paksulla siveltimellä. Nelihenkinen yhtye tunnetaan energisenä livebändinä jo lähes 500 keikan kokemuksella.

Vuonna 2003 perustettu Oliver-yhtye julkaisi kolme albumia vuosina 2009-2013, joiden jälkeen yhtye ilmoitti siirtyvänsä julkaisemaan yksittäisiä singlejä. Vuonna 2018 singlejä oli kertynyt niin paljon, että bändi päätti koota ne 15-vuotisen uransa kunniaksi kokoelmalevyksi.”Singlet 2014-2018″ -kokoelma-albumi näki päivänvalon syksyllä 2018. Bändin musiikki on soinut vuosien mittaan paljon radioaalloilla ja sen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Juoksen”, ”Valo loistaa” ja ”Kaduilla puhutaan”.

Oliver on:
Jari Väyliö – laulu, kitara
Peter Miinala – kitara
Lasse Hietala – basso
Tero Kaihola – rummut

Diskografia (albumit):
Kauempaa sen tajuaa (2009)
Kuolemankello (2011)
Varjoja iholla (2013)
Singlet 2014-2018 -kokoelma (2018)

Oliver

28.4.2019

Oliver-yhtye ratsastaa uransa upeimpien keikkojen ja biisien ristiaallokossa. Syksyllä 2023 julkaistu Antti Reinin näköinen mies -albumi siivitti nelihenkisen bändin livesuosion kokonaan uudelle tasolle, jonka hedelmistä nautitaan nyt! Keikoilla koetaan yhteisöllisiä hetkiä nauttien livemusiikin huumasta ja sydämeen käyvistä tarinoista. Oliverin keikoilta läpihuokuva energia kumpuaa amerikkalaisen kitararockin perinteistä.

Laulujensa tekstit Oliver kirjoittaa yhdessä runoilija Hanna Katajarinteen kanssa. Teksteissä yhtye pohtii usein ihmiselämän haasteita ja onnistumisiakin. Vihasta he eivät tiedä juuri mitään, mutta rakkaudesta ja aamuyön tuulesta sitäkin enemmän.

Bändi työstää parhaillaan uutta musiikkia, jota tullaan kuulemaan kevään 2025 kiertueella!

Oliver on:
Jari Väyliö – laulu, kitara
Peter Miinala – kitara
Lasse Hietala – basso
Tero Kaihola – rummut

Diskografia (albumit):
Kauempaa sen tajuaa (2009)
Kuolemankello (2011)
Varjoja iholla (2013)
Singlet 2014-2018 -kokoelma (2018)
Yhtä kuin elämä (2021)
Antti Reinin näköinen mies (2023)

Katso Oliverin tulevat keikat alla olevasta listasta.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus yllättää akustisella ruskakiertueella

22.4.2019

(Kuva: Jaakko Manninen)

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus vetäytyi keikkatauolle viime vuoden loppupuolella tapahtuneen mittavan Suomen-kiertueen jälkeen.

Yhtyeen alkuperäisenä tarkoituksena oli aktivoitua estradeille seuraavan kerran vasta keväällä 2020 julkaistavan uuden studioalbumin myötä, mutta bändi on nyt tehnyt faneja miellyttävän tarkistuksen suunnitelmiinsa.

– Mehän soitimme kaksi akustista keikkaa toimittaja Timo Isoahon kirjoittaman Trio Niskalaukaus -kirjan julkistamistilaisuudessa viime elokuussa. Homma toimi yllättävän hyvin, ja Rautiainen sitten ehdottikin – muiden orkesterin jäsenten rohkaisemana – pienimuotoisen akustisen kiertueen tekemistä, kertoo kitaristi Jarkko Petosalmi.

– Koko orkesteri oli sitä mieltä, että miksipä ei – siis minä mukaan lukien. Minähän olen takavuosina tunnetusti julistanut, että ”ennemmin vaikka eroan yhtyeestä kuin soitan akustista kitaraa”.

Mitä on tapahtunut?

– Ehkä olen tullut vanhemmaksi ja viisaammaksi? Ainakin se parikymppisen kaverin typerä ”en ikinä koske akustiseen” -uho on hieman laantunut kahdessakymmenessä vuodessa, nauraa Petosalmi.

– Paljastettakoon siis, että olen ostanut akustisen kitaran, ja sehän vaikuttaa hienolta instrumentilta. Nyt pitää vaan opetella soittamaan sitä.

Entä miten seuraavan studioalbumin sävellystyö etenee?

– Uusia demoja on valmisteltu kiivaasti, ja levyn runko alkaa hahmottua. Näyttää siltä, että pääsemme studioon loppuvuodesta.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen akustishenkinen erikoisrundi suuntautuu pohjoisempaan Suomeen ja keikkalista näyttää seuraavalta:

pe 13.09. KUOPIO, Ohjelmaravintola Maxim
la 14.09. NURMES, Bomban talo
su 15.09. OULU, Teatteri Trio
ti 17.09. ÄKÄSLOMPOLO, Selvä Pyy
ke 18.09. TBA
to 19.09. KUUSAMO, Ruka Zone
pe 20.09. ROVANIEMI, Wanha Mestari
la 21.09. YLIVIESKA, Akustiikka

Ruskakiertueesta uutisoi ensimmäisenä musiikkilehti Soundi.

Costello Hautamäki kevätkiertueelle: Kitarallalla Tour 2019

28.2.2019

Kuten Costello sen itse parhaiten kiteyttää, ”Rock´n Roll pidentää murrosikää”.

Tämän kevään kiertueella on mukana myös kolme istumakonserttia.
Ennakkoliput seuraavasti:

pe 10.05. Kangasala, Kangasala-Talo klo 19.00
https://www.lippu.fi/costello-hautamaeki-lippuja-kangasala.html?affiliate=ADV&doc=artistPages/tickets&fun=artist&action=tickets&key=2304598$11248294

pe 17.05. Porvoo, Taidetehdas klo 19.00
https://www.lippu.fi/lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=2362892&includeOnlybookable=false&xtmc=taidetehdas_costello_hautam%C3%A4ki&xtnp=1&xtcr=1

ke 22.05. Espoo, Sellosali klo 19.00
https://www.lippu.fi/lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=2354787&includeOnlybookable=false&xtmc=sellosali_costello_hautam%C3%A4ki&xtnp=1&xtcr=1

TOMATO = Tom Pöysti & Mato Valtonen

24.2.2019

TOMATO = Tom Pöysti & Mato Valtonen

Suomen suosituimmat asenteen, rohkeuden ja positiivisuuden puolestapuhujat ovat yhdistäneet voimansa tavoitteenaan auttaa suomalaisia yrityksineen, työntekijöineen ja yhdistyksineen katsomaan horisonttiinsa. Nämä kaksi taiteilijaa, palkittua puhujaa ja vaikuttavaa esiintyjää – näyttelijä Tom Pöysti ja muusikko Mato Valtonen muodostavat yhdessä jopa tragikoomisen duon, jotka näkemyksiään törmäyttämällä ovat valmiita kaivamaan kuulijoidensa vahvuudet näkyville.

Tom ja Mato lähestyvät teemoja positiivisen kyseenalaistamisen sekä ikimuistoisten tarinoiden kautta. Tämän parin asiaa pursuava kerronta on mieleenpainuva elämys ja kokemus.

Tomaton tatami sparraa valmentautumiseen, syöttöön ja iskuun. Oletko menossa Olympialaisiin vai piirikunnallisiin katsomon puolelle? Osaatko nauraa itsellesi? …Ihan oikeasti? Esiintymisen lujat ammattilaiset mättävät oppejaan siihen kuinka haastaa itseään aina pidemmälle, ymmärtäen myös uteliaisuuden ja asenteen merkityksen.

Nämä kaksi palkittua puhujaa ovat kumpikin Suomen kaikkien aikojen kysytyimpien puhujien tilastossa kirkkaasti mitalisijoilla. Kun he yhdistävät voimansa niin jälki on mykistävää.

Tom Pöysti ja Mato Valtonen haastavat simppelin oivaltamisen kautta uudenlaisiin tavoitteisiin. Heillä on imiömäinen kyky puhaltaa kuulijoihinsa asennetta, me-henkeä ja tekemisen meininkiä. Tuhansien puhetilaisuuksien kautta kehittyneen pelisilmän ja tilanteiden lukutaidon kautta ovat tilaajat poikkeuksetta saaneet Tomatosta kruunun tapahtumiinsa. Nauruakaan ei pidä unohtaa, välillä liikutaan viiltävällä älyllä jopa stand-uppimaisissa tunnelmissa.  Paitsi kuulijoitaan, Tom ja Mato haastavat lavalla myös toisiaankin. Mestareiden vaiherikkaat elämät sekä monipuoliset kokemukset antavat vielä poikkeuksellisen kaikupohjan herätellä kuulijansa ajattelemaan ja asettelemaan tavoitteitaan rohkeammin. Tästä ketsuppipullosta purskahtaa naurua ja itkua pitkin salin seiniä, kun pojat päästetään tykittämään. Yhtään hodaria ei jätetä kylmäksi.

Kovassa nousussa oleva laulaja-lauluntekijä Laura Moisio Dexin edustukseen

22.2.2019

Kuva: Kukka-Maria Rosenlund

Tamperelainen laulaja-lauluntekijä Laura Moisio kulkee omaa tietään kotimaisen musiikin kentällä. Hänen folkia, bluesia ja vanhaa iskelmää sekoittavissa kappaleissaan omintakeiset sanoitukset yhdistyvät pettämättömään melodiatajuun.

Kolmen albuminsa myötä Moisio on noussut nuoren polven kotimaisten lauluntekijöiden eturiviin, mistä kertovat mm. vuoden 2016 ehdokkuudet Teosto-palkintoon sekä Kriitikoiden valinta-Emmaan. Moision kolmas albumi ”Laura Moisio” julkaistiin helmikuussa 2018 ja se on saanut upean vastaanoton kriitikoiden ja kuulijoiden keskuudessa.

Laura Moision taustalla soittaa tyylikäs, 1970-luvun folk rockista ja heleistä lauluharmonioista ammentava bändi. Bassossa on lukemattomista kokoonpanoista (mm. Black Motor ja Pauli Hanhiniemi) tuttu Ville Rauhala. Kitaristi Lauri Myllymäki on tuttu americana-yhtyeistään Ochre Roomista ja Bone Moonista. Rumpali Sebastian Krühn on kameleonttimainen nuori konkari, joka soittaa muun muassa jazz-yhtye Samannassa sekä Jo Buddyn kanssa.

Laura Moisiosta sanottua:

”Laura Moisio ei yritäkään halailla massoja – kauniissa yksinpohdiskelussa kaikuu juureva americana ja 1970-luku”
–  Mari Koppinen / Helsingin sanomat ****

 ”Jokaista hienoa sävelmän osaa vaalitaan tarkasti, ja pikantti puhenuotti välähtää vain sopivin väleihin, vailla minkäänlaista maneeria. Laulaja on äänikuvassa juuri sopivassa, avarassa paikassa kompaktin orkesterin edessä ja hän tuntuu esiintyvän privana jokaiselle kuuntelijalle.”
– Soundi *****

 ”Laura Moisio teki yhden alkuvuoden suurimmista kotimaisista levyistä”
– Keskisuomalainen *****

 Uusi bändi sai Laura Moision kukoistamaan. Bändin yleinen ote muistutti hyvällä tavalla 1960-1970 lukujen taitteen folk-rockista. Sointi hengitti mahtavasti, eikä kenelläkään ollut kiire minnekään. Se on merkki varmuudesta, ollaan jo kotona. Siinä henkisessä tilassa kelpaa seikkailla pelkoa tuntematta.”
– Aamulehti (keikka-arvio)

 Live-esitykset olivat levyjen jossain määrin siloteltuun tunnelmaan verrattuna hyvin väkeviä. Moisiolla on pyöreä, heleä ja selkeä ääni, jota hän hyödynsi rohkeasti. Hän ilmensi riipivästi lyriikoitaan, jotka kulkivat yksinäisyyden ja itsenäisyyden käsittelystä aina lapsuustraumoihin ja uskottomuuteen.
– Rondolehti (keikka-arvio)

 

 

Laura Moisio

Laura Moision debyyttialbumi ”Spiraali” julkaistiin vuonna 2014 ja viides levy ”Vieras maa” vuonna 2023. Lauluntekijän monipuoliseen tuotantoon kuuluu vaikutteita niin folkista ja vanhasta iskelmästä kuin uudemmasta indie popista. Laulullaan lumoava Moisio on profiloitunut oman tiensä kulkijana, hengittävän soundin ja nyanssien vaalijana. Moision kappaleet eivät kulje perinteisen tarinankerronnan polkuja vaan ovat pikemminkin avoimeksi jääviä kuvia. Moision albumit ovat olleet arvostelumenestyksiä, minkä lisäksi kakkoslevy Ikuinen valo oli ehdolla sekä Teosto-palkinnon että Kriitikoiden valinta -Emman saajaksi 2016.

Tulevana keväänä Moisio juhlii 10-vuotista levytysuraansa juhlakiertueen merkeissä. Keikoilla kuullaan läpileikkaus koko tuotannosta ja harvemmin keikoilla soitettuja biisejä. Lavalle Moision kanssa nousee hänen pitkäaikainen bändinsä: Lauri Myllymäki (kitara), Sebastian Krühn (rummut), Ville Rauhala (basso) ja multi-instrumentalisti Markus Pajakkala.

”Laura Moisio on ehdottomasti kansainväliselläkin mittapuulla mitattuna yksi maamme tämän hetken tyylikkäimmistä lauluntekijöistä”. – Päivän Biisit, Aleksi Pahkala

”Keskiössä on loistavasta ja ilahduttavan pitkäikäisestä bändistä huolimatta kitaroita, pianoa ja syntikkaakin pelaava Laura, jonka kuulaan äänen läsnäolo ja maneeriton spirituaalinen puhtaus puhuttelee ihan erityisesti.” – Soundi, Jussi Niemi

”Harmonisen soljuva kokonaisuus pyrkii aina unipopin tasoille saakka. Moision raukeahko tapa ilmaista itseään tuntuu hurmaavan kiireettömältä, mikä on yksi levyn kiehtovimmista elementeistä.” – Ilkka-Pohjalainen, Juha Seitz

Katso Laura Moision tulevat keikat alla olevalta listalta.

Ina Forsmanin odotettu albumi on nyt julkaistu

27.1.2019


Kuva: Sebastian Furstenborg

1990-luvulla syntynyt Ina Forsman on häkellyttänyt taidoillaan ja noussut nopeasti kiistatta Suomen kovimmaksi uudeksi blues-vientituotteeksi. Ensimmäisestä sooloalbumistaan Ina Forsman sai 2016 Blues Awards -gaalassa Vuoden tulokas -palkinnon ja on sen jälkeen keikkaillut menestyksekkäästi Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Joulukuussa 2018 Ina julkaisi kesäisen videon kappaleesta All good ja nyt päivänvalon näkee bluespop-laulajattaren uran toinen soololevy Been Meaning To Tell You. Tuore albumi esittelee Inasta uuden vahvasti perinteistä soul- ja jazz-musiikkia hyödyntävän puolen.

Bluesia, soulia, funkia ja poppia yhdistelevä levy nauhoitettiin edeltäjänsä tapaan Austinissa, Texasissa paikallisten muusikoiden kanssa. Ina kertoo pitkästä levyntekoprosessista näin:

”Kappaleet syntyivät ympäri maailmaa, siellä sun täällä. Kirjoitin suurimman osan biiseistä tien päällä, kiertueella ja hotelleissa, kaksi lentokoneessa.”

Liikkuva kiertue-elämä hankaloitti levyntekoa, joka oli muullakin tavoin raskas prosessi ja valtavan suuri osa Inan elämää: kaiken kaikkiaan kappaleiden tekoon kului aikaa kolme vuotta – ja sitten vielä ensimmäiset demot hävisivät New Yorkissa kadonneen puhelimen myötä taivaan tuuliin. Lisäksi albumi on sisällöltään hyvin henkilökohtainen, ja esimerkiksi kahdessa kappaleessa lauletaan seksuaalisesta häirinnästä – toisessa miehen, toisessa naisen näkökulmasta, mitä Helsingin Sanomissa upeassa arviossa kuvailtiin varsin oivaltavaksi.

”Paljon asioita kerkesi tapahtua ja muuttua biisejä valmistellessa. Jokainen kappale on henkilökohtainen ja rehellinen. Otin tällä levyllä haasteeksi kirjoittaa muutakin kuin tyypillisiä rakkauslauluja, vaikka kyllä niitäkin levylle mahtuu. Muutama kappaleista on niin rehellinen, että niitä esittäessä miettii, että kerronkohan nyt liikaa itsestäni”, Ina tunnustaa. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa:

”Toisaalta siitä tunteesta kai tietää, että nyt ollaan asian ytimessä. Kasvoin tätä levyä kirjoittaessa tavallaan aikuiseksi.”

Suomessa Ina Forsman juhlisti levynsä julkaisua esiintymällä tammikuussa osin loppuunmyydyille saleille, ja helmikuusta eteenpäin hän kiertää Blues Caravan -keikkakokoonpanossa ympäri Eurooppaa serbialaisen Katarina Pejakin ja yhdysvaltalaisen Ally Venablesin kanssa käytännössä koko vuoden – pelkästään kevään aikana keikkoja on lähes 40.

Pääesiintyjät-yhtye tekee paluun

11.1.2019


Kuva: Pääesiintyjät arkisto

Vuonna 1993 Suomea hämmästytti ja ihastutti vanhojen Suomi-filmien heinälatoromantiikasta ja jatsahtavasta rockabillypopista ideoita ammentava Pääesiintyjät -yhtye, jonka kappaleet ”Sua aattelen”, ”Iiris” ja ”Älä ota pitkätukkaa” soivat taajaan radioaalloilla. Orkesteri ehti vielä loppuvuodesta julkaisemaan kokopitkän albumin, joka oli kekseliäästi saanut nimen ”Pitkäsoitto”. Tämän jälkeen yhtye yllättäen häipyi maisemista yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Pääesiintyjien kappaleet jäivät kuitenkin elämään fanien keskuuteen ja 26 vuodessa yhtyeestä on muodostunut mystinen kulttibändi, jota toistuvasti on vuosien varrella pyydetty palaamaan keikkalavoille, mutta tähän asti turhaan.

Armon vuonna 2019 Pääesiintyjät tekee vihdoin odotetun paluun lavoille ja mikä parasta myös levylle, sillä helmikuun 8. päivä Bluelight Records julkaisee Pääesiintyjien uuden singlen 26 vuoden hiljaiselon jälkeen. Lisää uutta musiikkia on odotettavissa kevään mittaan.

Yhtyeen kokoonpano on kokenut pieniä viilauksia, sillä alkuperäisjäsenet Mika Jokinen (kitara) ja Pete Salomaa (läskibasso) ovat saaneet seurakseen Agentsista tutun laulusolistin Vesa Haajan sekä rumpali Timo Järvisen, joka omaa vahvan taustan monista eri roots-orkestereista.

Mistä ajatus paluuseen?
– Pääesiintyjät on kytenyt takaraivossa jo muutaman vuoden, mutta kiireet Francinen kanssa ovat aina siirtäneet toteutuksen tuonnemmaksi. Tänä vuonna kuitenkin tarpeeksi luppoaikaa yllättäen löytyi ja kun kokoonpanokin loksahti kertaheitolla paikoilleen, niin mikä ettei? Onhan tätä jo vuosikaudet pyydetty tuumii perustajajäsen ja basisti Pete Salomaa.
– Pääesiintyjät triona olisi ollut minulle liian suuri pala haukattavaksi etenkin, kun samaan aikaan on muitakin kokoonpanoja työstettävänä. Peten tarjoilemat selkeät suunnitelmat taustavoimineen ja Veskun saaminen eturintamaan ratkaisi homman lopullisesti. On hienoa saada vielä mahdollisuus työskennellä vanhojen kavereiden kanssa iloitsee kitaristi Mika Jokinen.

Miten Vesa Haaja päätyi Pääesiintyjien solistiksi?
– Kävin aika tarkalleen 25 vuotta sitten Lahdessa koelauluissa, kun Pääesiintyjien vokalisti Mika oli jättämässä tehtäväänsä. Orkesteri jatkoi kuitenkin tuolloin Francinena eteenpäin ja Pääesiintyjät kuivahti kasaan. Kun Pete nyt kutsui uuteen koelauluun, päättelin että pestiin voisi olla vielä mahdollisuuksia, ja niin sitten kävikin velmuilee Vesa Haaja.
– Tästä näemme, ettei koskaan kannata luovuttaa, vaikkei heti natsaisikaan nauravat Salomaa ja Jokinen vieressä. Jokisen kanssa useammassakin yhteisessä bändissä rutinoitunut rumpali Timo Järvinen on myös innoissaan pestistään
– Kun tällaiselta ryhmältä käy kutsu niin silloin on mentävä! Vaikka paljon on uutta, niin mukana on paljon myös vanhaa ja tuttua meininkiä Mikan ansiosta.

Uutta musiikkia?
Yksi tärkeä ehto paluulle oli se, että myös uutta musiikkia on synnyttävä.
– Olemme yhdessä valinneet bändin linjaan sopivia biisejä ja Haaviston Marko ja Vesku ovat tehneet ansiokasta työtä kääntämällä nuo kappaleet suomeksi. Meillä on kymmenisen uutta biisiä valmiina studiota ja keikkoja varten kertoo Salomaa.

Yhtyeen musiikillinen linja säilyy myös uusilla levytyksillä.
Pääesiintyjät on svengaavaa rock’n’rollia, billyä, rootsia ja ties mitä suomeksi – musaa jota harvemmin nykypäivänä kuulee. Hyvän tuulen musiikkia alleviivaa Haaja.
– Uudet biisit ovat äärimmäisen mielenkiintoinen leikkaus tämän porukan soittajien aikaansaannoksiin vuosien varrelta, mutta sovitukset ja lähestymistapa tulevat perintönä varhaiselta Pääesiintyjät-ajalta linjaa Jokinen.

Koska Pääesiintyjät nähdään keikoilla?
Kiertueelle Pääesiintyjät lähtee toukokuussa. Keikkamyynti on vasta alussa, mutta kysyntä on ollut jo vilkasta, sillä huhut paluusta ovat ehtineet kiiriä ympäri Suomenmaan.

Mitä voimme odottaa keikoilta?
– Keikkasetti rakentuu varmastikin niin, että puolet on vanhoja Pitkäsoitto-albumin biisejä ja toinen puolisko sitten näitä uusia kappaleita tuumii läskibassoa kurittava Salomaa.
– Odotan innolla ihmisten reaktioita keikoilla. Moni ei varmaan Pääesiintyjiä enää muista tai ole koskaan tuntenutkaan, mutta jatketaan siitä, mihin jäätiin 25 vuotta sitten, miettii Jokinen.

Samoilla linjoilla on myös kannuttaja Järvinen
– Kyseessä on sen verran erilainen kokoonpano aiempiin verrattuna että varmasti on tiedossa liuta itselle uusia keikkamestoja. Suomenkielisissä biiseissä on myös aina ihan oma fiiliksensä, ja viesti tavoittaa härmäläisen kuulijakunnan vieraskielistä paremmin. Uskon vahvasti, että saadaan hyvää pöhinää aikaan!
– Itse odotan tulevia keikkoja jännityksellä, pääsenhän tulkitsemaan vanhoja Pääesiintyjät-klassikoita – kitaristina nyt toimivan Mikan tiukan vartioinnin alla toki – sekä esittämään upouusia tulevia Pääesiintyjätklassikoita, joiden juuret johtavat samalle sylttytehtaalle kuin vanhojenkin. Eli mm. vanhaa Francinea – sekä nyt myös Whistle Baitia – suomeksi paaluttaa Pääesiintyjien mainio laulusolisti Vesa Haaja lopuksi.

Pääesiintyjät:
Vesa Haaja – laulu, akustinen kitara
Mika Jokinen – sähkökitara, taustalaulu
Pete Salomaa – läskibasso, taustalaulu
Timo Järvinen – rummut

KEIKAT MYYNNISSÄ NYT:
Lena Haapala  puh. 0400 265 327

Shut The Funk Up (bilebändi)

3.12.2018

Shut The Funk Up on bilebändi, jonka räjähtävän energinen show pistää bileet takuuvarmasti käyntiin. Perinteisten bändisoittimien rinnalla tunnelmaa ovat luomassa syntetisaattorit ja saksofoni. Monipuolisesta ohjelmistosta löytyy sekä uutta että vanhaa, varmasti jokaiselle jotakin!

Settilista on nähtävillä Spotifyssä:

Katso Shut The Funk Upin tulevat keikat allaolevalta keikkalistalta.

Jarkko Martikainen lähtee Auki yksin 2019 -soolokiertueelle tammikuussa

12.11.2018

Kuva: Olli Häkkinen

Jarkko MartikainenAuki yksin 2019 -soolokiertue nähdään seuraavasti (lisäyksiä tulossa):

10.01. HELSINKI, On the Rocks
11.01. TAMPERE, Vastavirta-klubi
12.01. JYVÄSKYLÄ, Poppari
13.01. KUUSANKOSKI, Pato-klubi
18.01. RIIHIMÄKI, Vihreä talo
19.01. ESPOO, Louhisali
01.02. TURKU, Dynamo
02.02. PORI, Rakastajat-teatteri
09.02. HÄMEENLINNA, Suisto-klubi
15.02. PIEKSÄMÄKI, Hilpeä Hospodar
19.02. HAAPAJÄRVI, Kulttuuritalo
20.02. OULU, Tuba
21.02. ÄKÄSLOMPOLO, Selvä pyy
22.02. KITTILÄ, Cafe & Bar Kota
23.02. ROVANIEMI, Comico
30.03. HELSINKI, Vuotalo
13.04. TAMPERE, TTT-Klubi
27.04. TERVAKOSKI, Kulttuuriravintola PSL

Elo-syyskuun vaihteessa viimeisimmän albumin ”Aina auki” (Sakara Records) julkaissut Jarkko Martikainen keikkaili Luotetut miehet -bändinsä kanssa syys-lokakuun. Kiertue päättyi viikkoja ennakkoon loppuunmyytyyn G Livelabiin Helsinkiin. Tammikuussa Jarkko Martikainen lähtee soolokiertueelle, jolla kuullaan kappaleita Martikaisen koko uran varrelta.

”Käynnistin monenlaisten kappaleiden koettelun omin päin jo joskus viime kuun lopussa. Uskon saavani Aina auki olemisen laulut uusiin asuihinsa, aivan kuin ikääntyneemmät sävelmät.” kertoo Jarkko Martikainen ja jatkaa,

”Yksinolo lavalla ei kiusaa, mutta vaatii verrattain paljon, ja tahdon olla valmiudessa vuoden vaihtuessa uudeksi. Enkä lopulta edes usko olevani sananmukaisesti yksin, vaikka nämä keikat yksin teen. Hyvät yleisöt luovat yhteisöllisyyden tuntuja, ja saavat yksittäisen matkalaisen tuntemaan itsensä tervetulleeksi.

Jos teillä on luontevasti aikaa jollekin oheisen listan keikalle, saapukaa ihmeessä paikalle tehdäksenne iltani paremmaksi. Parhaassa tapauksessa myös omanne.”

 

Ina Forsman ja Jesse Kaikuranta Dex Viihteen edustukseen

Meillä on suuri ilo ja kunnia toivottaa tervetulleeksi edustukseemme kaksi alansa vahvaa osaajaa: Ina Forsman ja Jesse Kaikuranta!  Tervetuloa Dex Viihteen edustusrosteriin!



Inan kuva: Sebastian Furstenborg
Jessen kuva: Anton Sucksdorff

SAVE tuo valon pimeään syksyyn


SAVE julkaisi tänään odotetun ”Soihduksi pimeään” pitkäsoittonsa. Uudella albumilla bändi on rohkeasti uudistanut soundiaan tehden levystä mielenkiintoisen ja monipuolisen kokonaisuuden. Tämän hetken kuumimpiin gospel -yhtyeisiin kuuluva SAVE soittaa suomenkielistä poppia valoisalla asenteella, unohtamatta bändille ominaista pilkettä silmäkulmassa.

”Soihduksi pimeään” -albumilla kuvastuu nykymaailman hektinen ilmapiiri. Maailma kuljettaa itseään sata lasissa ylös ja alas koko ajan, joka päivä. Saman fiilis haluttiin tuoda tälle levylle”, laulaja Niko Marjakangas avaa levyn ideologiaa.

Levylle taltioituneeseen 13 biisiin on Marjakankaan mukaan jätetty tarkoituksella teräviä kulmia, tiukkoja mutkia ja välillä paahdetaan täysin kaasu pohjassa. Samalla kättä paiskaavat niin pop, kansanmusiikki, hip hop kuin silkka bilehäröilykin.

”Me ei haluttu tehdä levyä, joka olisi ennalta-arvattava tai valmiiksi tasoitettu kokonaisuus. Lyriikka kuvastaa loistavasti albumin temperamentista intensiteettiä, ja teksteihin on syljetty ulos henkilökohtaisia ajatuksia nykyään jatkuvasti polarisoituvasta maailmasta”, Niko jatkaa.

”Fiilis on just nyt mieletön! Levyn valmistelu aloitettiin puolitoista vuotta sitten ja tässä on työn tulos. Alusta asti oli tietoinen valinta, että haluamme säveltää ja tuottaa albumin itse. Päätös jälkeenpäin ajateltuna oli aivan oikea, nyt valmista materiaalia kuunnellessa voi todeta, että olemme saavuttaneet sen uuden soundin, jota lähdimme tavoittelemaan”, Marjakangas toteaa tyytyväisenä.

Albumilta on julkaistu jo Revontulia (feat. Julia) video.

Ina Forsman

8.11.2018

Vuodesta 2013 lähtien musiikkia julkaissut ja maailmaa kiertänyt, Helsingistä Berliiniin muuttanut soul-artisti Ina Forsman tunnetaan etenkin hänen ilmaisuvoimaisesta ja sielukkaasta äänestään, sekä energisistä ja dynaamisista live-esiintymisistään. Forsmanilta on ilmestynyt tähän mennessä useampia singlejulkaisuja, sekä kaksi sooloalbumia Ina Forsman (2016) ja Been Meaning to Tell You (2019). Kolmas sooloalbumi All There Is julkaistiin kesäkuussa 2022.

Ina Forsman vastaa itse kappaleidensa sanoituksesta ja sävellyksestä. Uusimmalla levyllä hänen kädenjälkensä ulottuu kuitenkin aikaisempaa enemmän myös tuotantoon aina torvien sovituksesta stemmojen suunnitteluun. Forsmanin lisäksi levyä on ollut tuottamassa mm. Michael Bleu. Eri aikakausien soulista, R&B:stä ja jazzista ammentavaan orgaaniseen musiikkiin liittyvät englanninkieliset lyriikat, jotka kumpuavat suoraan artistin puhtaista emootioista.

Ennen kaikkea live-esiintyjäksi itseään kuvaileva artisti nähdään kesällä ensikertaa Tavastia-klubilla Helsingissä, minkä lisäksi hän keikkailee kevään aikana ainakin Saksassa ja eri puolilla Ranskaa.

Tavastialla tullaan näkemään Once in a lifetime tyyppinen Cinematic Soul-elämys, kun Ina astuu lavalle ison bändin säestämänä vetämään uuden levyn kappaleita, sekä tuoreita sovituksia vanhemmasta tuotannosta. Yllätyksiä ja sielukkaita hetkiä luvassa.

 

Diskografia:
Ina Forsman with Helge Tallqvist Band (2013)
Ina Forsman (2016)
Been Meaning To Tell You (2019)
All There Is (2022)

Katso Ina Forsmanin tulevat keikat alla olevasta listasta.

Eleanoora Rosenholm julkaisee uutta 7 vuoden tauon jälkeen

24.10.2018


Fonal Records julkaisee Eleanoora Rosenholm -yhtyeen neljännen albumin Talvipalatsin
puutarhassa 30.11.2018.

Mika Rättö (Circle, Rättö ja Lehtisalo) on sanoittanut uuden Talvipalatsin puutarhassa
-albumin kappaleet ja myös soittaa uudella levyllä. Albumin lähes kaikki kappaleet
sijoittuvat Neuvostoliittoon. ”Uuden levyn idea lähti Vaganovan balettikoulusta, jonne
Eleanoora pyrkii vaihto-oppilaaksi. Häntä ei kuitenkaan hyväksytä kouluun sisälle ja
Eleanoora kostaa hieromalla saippuaa balettikoulun tanssilattialle”, kertoo Rättö.

Pasi Salmi (Saijaa Saijaa, Magyar Posse) on säveltämisen ja soittamisen ohella myös
äänittänyt Talvipalatsin puutarhassa -albumin. ”Levyllä on enemmän akustisia
instrumentteja kuin aikaisemmilla. Äänitimme torvia ja kasakkakuoroja luomaan humalaista
Neuvostoliiton soundia. Tätä levyä on äänitetty milloin missäkin ja se kuuluu levyllä
jonkinlaisena romuluisuutena. Talvipalatsin puutarhassa on tästä huolimatta ehkäpä
Rosenholmin temaattisin albumikokonaisuus tähän mennessä”, toteaa Pasi.

Eleanoora Rosenholmin hahmoa tulkitsee jälleen Noora Tommila omaperäisellä äänellään.
Talvipalatsin puutarhassa -albumia tehtiin kuuden vuoden ajan. Levyn teko oli välillä jäissä,
jopa kolmen vuoden ajan. Rätön aika kului Samurai Rauni Reposaarelainen -elokuvan
kuvausten ja Se jokin – kuule härkäpapusi rapisevan -kirjan kirjoittamiseen. Kirja ja
elokuvaprojekti vaikuttivat vahvasti Talvipalatsin puutarhassa -levyn sanoituksiin, joista tuli
niiden myötä entistä enemmän tarinamuotoon kirjoitettuja.

Levyllä soittavat myös Tuomas Niskanen (kitara), Turo Sinkkonen (basso) sekä Juho
Nordman ja Jukka Kettula (puhaltimet).

Eleanoora Rosenholm palaa myös keikkalavoille. Livekokoonpanossa tulevilla keikoilla ovat
mukana Olli Joukio (rummut), Noora Tommila (laulu), Tuomas Niskanen (kitara), Tatu
Tyykkilä (perkussiot ja rummut), Pasi Salmi (syntetisaattorit), Veli-Ville Sivén
(syntetisaattorit) ja Turo Sinkkonen (basso).

Levyn kansikuvan on ottanut Juha Arvid Helminen ja taiton on tehnyt Eetu Henttonen.

Mokoma juhlii 15 vuotiasta läpimurtoalbumiaan erikoiskeikalla

8.10.2018


Mokoman albumi Kurimus täyttää 15 vuotta! Juhlakeikka The Circuksessa perjantaina 07.12.

Metalliyhtye Mokoma juhlistaa 15-vuotiaan läpimurtolevynsä Kurimuksen synttäreitä Helsingin The Circuksessa 7. joulukuuta. Bändi lanseerasi vuonna 2003 ilmestyneellä kolmannella albumillaan suomenkielisen thrash metallin ja otti pysyvän paikkansa hevikansan sydämissä. Jo ensimmäinen singlejulkaisu Takatalvi nousi unohtumattomaksi kulttihitiksi. Punainen kukko, Kasvot kohti itää sekä Silmäterä nousivat myöhemmin ikivihreiden Mokoma-sävelmien joukkoon.

”Olimme tehneet kaksi floppilevyä isolle levy-yhtiölle. Potkujen jälkeen ilmaiseksi jakelemamme mp3-single Takatalvi nousi aikansa viraalihitiksi. Levy-yhtiö oli vimmaisesti mutta tuloksetta hakenut radiosoittoa ekoilla levyillä, mutta vasta Kurimuksen balladi Silmäterä päätyi soitttoon ilman, että olimme sellaista osanneet enää edes ajatella. Yleisö löysi yhtäkkiä keikolle ja Kurimuksen julkaisua varten perustamamme Sakara Records alkoi elää omaa elämäänsä.

On selvää, että ilman Kurimuksen musiikillisia oivalluksia ja menestystä emme olisi tässä. Niinpä päätimme juhlia läpimurtolevyämme vuoden päätteeksi yksillä isoilla bileillä ja pitkällä setillä!”, kommentoi Mokoman kitaristi ja Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen.

Mokoma esittää Kurimus-albumin The Circuksessa kokonaisuudessaan. Tavanomaista pidemmällä keikalla kuullaan lisäksi iso liuta Mokoman uudempia keikkahittejä. Liput keikalle tulevat myyntiin tiistaina 9.10. klo 09 osoitteessa www.ticketmaster.fi

Joulukuinen Helsingin keikka päättää Mokoman vuoden, johon on kuulunut listaykköseksi nousseen Hengen pitimet -albumin julkaisu ja menestyksekäs julkaisukiertue. Mm. viime viikonlopun Helsingin Tavastian liput myytiin loppuun jo viikkoja ennen keikkaa. Joulukuulle saakka kestävä Metalliveljet 2018 -kiertue jatkuu torstaina Kuopiosta. The Circuksen jälkeen Mokoma vetäytyy keikkatauolle kesään asti.

Metalliveljet 2018 -kiertue:

11.10. Henrys Pub, Kuopio
12.10. Kerubi, Joensuu
13.10. Wilhelm Public House, Mikkeli
19.10. Lutakko, Jyväskylä
20.10. Mari`s Coffee,  Anjala
02.11. Tuiskula, Nivala
03.11. Hevimesta, Oulu
09.11. Finlandia-Klubi, Lahti
10.11. Osmos Cosmos Bar, Imatra
16.11. Ws Arena, Vaasa
17.11. Wanha Mestari, Kauhajoki
30.11. Bomban Talo, Nurmes
01.12. Ravintola Karhu, Kitee
05.12. Apollo Live Club, Turku
07.12. KURIMUS 15 vuotta -juhlakeikka, The Circus, Helsinki

Kurimus XV -juhlakeikka 07.12.2018
The Circus, Helsinki
Liput: ennakkoon 20€ + palvelumaksu, ovelta 25€
Liput tulevat myyntiin tiistaina 9.10. osoitteessa ticketmaster.fi

Haastattelut: Katja Vauhkonen

 

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus yllättää jälleen

5.9.2018

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus kertoi musiikkilehti Soundin toimittaja Timo Isoaholle lähitulevaisuuden suunnitelmansa ja julkaisi upean 360-livevideon.

Trio Niskalaukaus aloittaa syyskiertueen 28.09. Oulun Hevimestasta ja kiertue päättyy Jyväskylän Lutakkoon 24.11.

Trio Niskalaukauksen väkeväksi todettu livetoimitus kannattaa ottaa haltuun tulevien esiintymisten myötä, sillä Lutakon-konsertin jälkeen yhtye vetäytyy lähes puolentoista vuoden mittaiselle keikkatauolle.

– Olemme esiintyneet suhteellisen tiiviisti kesästä 2017 alkaen, ja yleisöä on riittänyt kiitettävästi joka puolelle. Erityisen hienoa on ollut huomata, että kuulijakuntamme ikärakenne on selvästi laajentunut ja jos vähän liioitellaan, niin keikoilla on näkynyt porukkaa vauvasta vaariin, sanoo Timo Rautiainen.

– Bändin sisäinen ilmapiiri on ollut toinen ilahduttava asia. Meillä on ollut älyttömän kivaa keskenämme, joten rundin päättävän Lutakon-konsertin jälkeen ei ole (näillä näkymin) luvassa avointen tai suljettujen kirjeiden jakotilaisuutta!

Trio Niskalaukaus ei aio käyttää marraskuun lopulla alkavaa esiintymistaukoa lepäilyyn. Päinvastoin.

– Olemme jo kirjoittaneet uutta materiaalia, ja ensi vuosi vierähtää seuraavan studioalbumin työstämisen parissa. Palaamme luonnollisesti levyn myötä lavoille, ja jos suunnitelmat pitävät kutinsa, niin pitkäsoitto ilmestyy kevättalvella 2020, kertoo Rautiainen.

Tulevaa kiertuetta silmällä pitäen Trio Niskalaukaus on myös julkaissut 360-livevideon kappaleesta Toisen luokan kansalainen

28.09. OULU, Hevimesta
29.09. NIVALA, Tuiskula
05.10. VANTAA, Tulisuudelma
06.10. ANJALA, Mari´s Coffee
27.10. LAHTI, Finlandiaklubi
02.11. KUOPIO, Henry’s Pub
03.11. VIITASAARI, Viitasaari Areena
09.11. TAMPERE, Olympia
16.11. HELSINKI, Tavastia-klubi
17.11. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo
23.11. LAPPEENRANTA, Amarillo
24.11. JYVÄSKYLÄ, Lutakko

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus keikat Hannu Korhonen

Viitasen Piia

9.1.2018

Viitasen Piia julkaisee odotetun 5. studioalbuminsa Ihmisen aika maaliskuussa 2024 ja juhlistaa levyä kattavalla Suomen-kiertueella. Artisti kertoo tulevan albumin käsittelevän kotia ja kodittomuutta, juuria ja juurettomuutta, äidiksi tulemista sekä ihmisen vaikutusta luontoon.

”Huomasin uuden albumin kirjoitusprosessin edetessä kirjoittaneeni useita kappaleita eri tavoin kyydistä pudonneiden näkökulmasta: tarinoita ihmisistä, jotka ovat syystä tai toisesta pudonneet tyhjän päälle tai joutuneet rakentamaan elämänsä perustuksia ja turvan tunnetta uudelleen”, Piia kertoo.

Neljä kriitikoiden ylistämää albumia urallaan julkaissut Viitasen Piia on huomioitu uransa aikana Emma-ehdokkuuksin sekä Kriitikoiden valinta (2014) että Vuoden etno (2019) -kategorioissa. Musiikin tuottajien ja teknologien yhteisö Aux ry palkitsi kuulijoita ravisuttaneen Meidän jälkeemme hiljaisuus -levyn Vuoden albumi ja Vuoden single -palkinnoilla vuonna 2020.

Julius Maurasen (mm. Oranssi Pazuzu, Vesa-Matti Loiri) tuottamalta Ihmisen aika -albumilta on tähän mennessä julkaistu singlet Outo tyttö ja Paras kellua vaan, joka voitti Yle Radio Suomen Levylautakunnan lokakuussa. Viitasen Piiassa soittavat Mikko Malmivaara (kitara), Matias Tyni (koskettimet), Sarah Palu (harppu ja kantele), Juho Niemelä (basso) ja Miika Luoma (rummut).

Katso Viitasen Piian keikkapäivämäärät allaolevalta listaukselta.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen uusi albumi ”Lauluja Suomesta” julkaistu

3.11.2017

”Laulaja-kitaristi Rautiainen on kehittynyt tulkitsijana entisestään, joten kirpeisiin tarinoihin kelpaa syventyä. Kun bändikin pumppaa yhteen jypäkästi, turhia ei tarvitse uikutella. Toivottakaamme siis Trio Niskalaukaus lämpimästi tervetulleeksi takaisin!”
(Inferno 4/5)

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus erottuu uudelleen aktivoituneiden yhtyeiden joukosta edukseen. Muutaman vakuuttavan livekeikan todistaneena sekä mainion paluulevytyksen jälkeen on helppo uskoa, että takaisin on palattu oikeista syistä.”
(Kaaoszine 8-/10)

”Bändi ei ole tullut kuuroksi musiikilleen, sillä osa albumin parhaista biiseistä on julkaistu jo singleinä. Aiemmin kuultujen Pitkän kaavan mukaan, Isä ei jätä ja Suomi sata vuotta saavat seurakseen esimerkiksi hienot Toisen luokan kansalainen ja Väärät profeetat, jotka voi huoletta nostaa jo kymmenen kuuntelukerran jälkeen orkesterin parhaiden klassikkokappaleiden rinnalle.”
(Keskisuomalainen 4/5)

”Niskalaukauksen konseptissa ei varsinaisesti ole mitään päivitettävää, eikä siihen ilmeisesti ole pyrittykään. Lisäsyvyyttä on kuitenkin kaivettu joka nurkalle. Syvimmälle uppoavat painavat Toisen luokan kansalainen, Isä ei jätä ja Pitkän kaavan mukaan, jotka yksin riittäisivät comebackin tarpeellisuuden perustelemiseen.”
(Soundi 4/5)

Mokoma valmistelee uutta albumia, julkaisu 2018

26.5.2017

METALLIYHTYE MOKOMA VALMISTELEE UUTTA ALBUMIAAN; 
SYKSYLLÄ STUDIOON, PITKÄSOITTO ULOS 2018

Kesä vietetään Varo näitä vaaranpaikkoja 2017-kiertueella 

 

Suomimetallin kärkinimi Mokoma valmistelee parhaillaan uutta albumiaan. Yhtye vetäytyy studioon syksyllä ja uutta musiikkia on luvassa albumin verran vuoden 2018 alkupuoliskolla. Vielä nimeämätön albumi on järjestykseen Mokoman kahdestoista pitkäsoitto.

Kahdestoista albumi. Onhan se jo jotain. En tiedä mitä siitä vielä sanoisin, mutta se on varmaa, ettei se tule käsittelemään masennusta”, Marko Annala veistelee.

Mokoma nähdään kesällä Varo näitä vaaranpaikkoja 2017-kiertueella. Kiertueen keikoista noin puolet on akustisia ja puolet ”täydellä rähinällä”. Keikat starttaa IIsveden Iisrokista lauantaina 27.5. Mokoma tanssittaa juhannuskansaa Nummirockissa armottomalla Pikametalli-setillään, mutta rauhoittuu myös akustisen ilmaisun äärelle Pyhätunturin luonnonkauniissa Aittakurussa. Yhtye nähdään kesällä myös mm. Tuskassa, Tammerfesteillä sekä Oulun Qstockissa.

Varo näitä vaaranpaikkoja 2017 -kiertue:

la 27.05. Iisvesi, Iisrokki (akustisena)
la 24.06. Kauhajoki, Nummirock (sähkö)
la 01.07. Helsinki, Tuska Open Air Metal Festival (sähkö)
pe 14.07. Koria, Pioneerifestivaali (sähkö)
pe 21.07. Tampere, Tammerfest / Pakkahuone (sähkö)
la 22.07. Laukaa, John Smith Festival (sähkö)
pe 28.07. Oulu, Qstock (akustisena)
pe 04.08. Pelkosenniemi, Pyhä Unplugged (akustisena)
la 05.08. Mikkeli, Jurassic Rock (sähkö)
pe 11.08. Lieto, Smugglerrok (sähkö)
la 19.08. Kiiminki, Koiteli Elää! (akustisena)

Mokoman keikat myy Hannu Korhonen

Heikki Hela pistää potkua maanantaihin

9.3.2017

Portailla boxereissa tukka sekaisin
Arjen Strömsöstä laulun tekaisin
Aivan aamutuimaan, kun roskapussin vein
”Ulkoavain olis kiva!”, sanoin itsellein

Onko tuttu tunne tuo maanantaiaamun tahmeus, kun asiat eivät mene “ihan niin kuin Strömsössä”?

Muusikko Heikki Hela kääntää nyt asetelman päälaelleen. Maanantain epäonnisuus on hänen mielestään myytti, joka ei välttämättä pidäkään paikkansa.

Maanantaina 13.3. julkaistavan Maanantaikappale-singlenkään tarinassa kaikki ei mene suunnitellusti, mutta se ei kuitenkaan lannista laulun kertojaa. “Hytinässä hemmo alkaakin rokata hyvällä meiningillä! Siksi tässä voisi olla sellainen ‘always look on the bright side of life’ -henkinen näkökulma”, Hela pohtii. “On ihan turha pingottaa, se ei auta kuitenkaan. Biisin tarkoituksena on laittaa potkua viikon alkuun ja vaikka ihan jokaiselle päivälle. Ihan kohtuullista maanantaita seuraa jo vallan timanttinen tiistai…”

Tuoreessa Maanantaikappaleessa on raikas ja konstailematon rokkiote, ja siinä on kuultavissa myös Beach Boys– ja Beatles-vivahteita. Soittajina toimivat Heikki Helan (kitara, laulu) lisäksi Anssi Nykänen (rummut), Harri Rantanen (basso), Jarmo Nikku (kitara) sekä Speedy Saarinen (taustalaulu).

Singlestä julkaistaan huhtikuussa myös musiikkivideo.

Edellinen single Saaren taa keinutteli viime kesänä radioaalloilla. Nyt Hela paljastaa, että tämän uuden maanantaihenkisen kevät-singlen myötä näyttää “uhkaavasti siltä, että lisää uusia kappaleita saattaa olla tulossa jo pian – ettei vaan jopa pitkäsoittoakin!”

Heikki Helan keikat myy Pasi Kuusjärvi.

Kuva: Harri Hinkka

Jay Lewis Gangilta uusi single ja musiikkivideo

28.2.2017

Maaliskuussa debyyttikiertueelleen lähtevä Jay Lewis Gang valottaa herkempää puoltaan: tänään julkaistaan uusi Taivas tietää sen -single ja -musiikkivideo.

Jay Lewisin ja Daffy Terävän viime vuoden lopulla perustama Jay Lewis Gang julkaisee tänään uransa toisen singlen. Jay Lewisin säveltämä ja sanoittama Taivas tietää sen -kappale valottaa yhtyeen herkempää puolta.  Siinä missä tammikuun alussa julkaistu esikoissingle Liekki rokkasi 1980-luvun hengessä, tarjoilee uusi single herkempiä ja melodisempia tunnelmia. Katso kappaleeseen kuvattu video täältä.

Ensimmäiselle kiertueelleen bändi lähtee maaliskuussa. Katso keikkapäivät ja -paikat alta.

Jay Lewis Gang /  Liekki-kiertue:

18.3. Ravintola Basso, Turku
1.4. Fin-Soundlab,  Eura
14.4. Ilona, Seinäjoki
15.4. Old Cock, Lappeenranta
21.4. Lomakylä Järvisydän, Rantasalmi
28.4. Monaco Nightclub, Lohja
29.4. Möysän Musaklubi, Lahti
29.4. Hot Rod & Rock show, Tampere
12.5. London, Jyväskylä
19.5. Sokos Hotel Seurahuone/ Yökerho Mefisto, Savonlinna
20.5. Ilona, Joensuu
8.6. Finnish Sauna Festival, Helsinki
10.6. Takapihalla Rocktähtiä Vestari, Orivesi
16.6. Finnish Sauna Festival, Turku
1.7. Juva Rokkaa, Juva
7.7. Kelossi Jamit, Padasjoki
8.7. Imatran Pitstop Party, Imatra
15.7. Karjurock, Uusikaupunki
28.7. Säänjärven lava, Savitaipale
10.8. Finnish Sauna Festival, Jyväskylä
12.8. TBA

Keikkoja myydään koko ajan lisää. Seuraa ajantasaista keikkakalenteria täältä.

Jay Lewis Gangin keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Harri Hinkka

 

 

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus yllättää comebackilla

23.2.2017

Suomalaisen raskaan rokin pioneeri Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tekee paluun keikkalavoille. Lisäksi yhtye julkaisee uutta musiikkia.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tunnetaan uniikista raskaan rokin soundistaan. Yhtye perustettiin vuonna 1996 ja se teki huikean kahdeksan vuotta kestäneen uran suomalaisen raskaan rokin estradilla. Viidestä albumista neljä on ylittänyt kulta- tai platinarajan, ja myöskin live-esiintymisten suosio oli ennennäkemätön. Kokoonpanon tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi Nyt on mies!SurupukuLumessakahlaajatRajaton rakkausKylmä tila ja Hyvä ihminen. Myytyjä albumeja on yli 130 000 kappaletta. Vuonna 2002 yhtye palkittiin peräti neljällä Emma-palkinnolla (Vuoden pop/rock-albumi, Vuoden albumi, Vuoden biisi sekä Vuoden yhtye). Joulukuussa 2004 yhtye jäi määrittelemättömän pituiselle keikkatauolle, kunnes noin kaksi vuotta myöhemmin kertoi uransa päättyneen lopullisesti.

Nyt – vuonna 2017 yhtye tekee näyttävän paluun! Ensimmäinen keikka nähdään 30.6. Seinäjoen Provinssissa, ja kesän aikana yhtye tekee yhteensä kahdeksan festivaalikeikkaa maamme suurimmilla rock-festareilla.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen kesän 2017 keikat:

30.06. Provinssi, Seinäjoki
01.07. Tuska Open Air Metal Festival, Helsinki
15.07. Ilosaarirock, Joensuu
21.07. John Smith – Rock Festival, Laukaa
22.07. Tammerfest / Pakkahuone, Tampere
29.07. Kuopio RockCock, Kuopio
04.08. Porispere, Pori
05.08. Jurassic Rock Festival, Mikkeli

Yhtyeen keulahahmo Timo Rautiainen kertoo paluusta seuraavanlaisesti: ”Niskalaukauksen loppuvaiheessa minua kiinnosti kaikki muu kuin se, mitä me juuri silloin teimme. Ja sitä kaikkea olen sen jälkeen saanutkin tehdä: esittää monenlaista musiikkia, opiskella kansanmusiikia Kaustisella, tehdä tv-töitä ja jopa kesäteatteria. Kaiken tuon jälkeen tuo menneisyyskin alkoi pikkuhiljaa näyttäytyä hieman toisessa valossa – alkoi ne hyvätkin hetket muistua mieleen. Niskalaukauksen biisejä, tai ainakin muutamia niistä, olen esittänyt koko tämän ajan kaikenlaisilla keikoillani. Aloin pohtia, että pitäisikö näitä esittää sitten vielä joskus myös niinä alkuperäisinä sovituksina originaalin ryhmän, siis vanhojen ystävieni kanssa. Ja mikäpä muu sitä estäisi kuin ainoastaan se oma yltiöpäinen ei-koskaan-enää” -julistukseni.”

Kokoonpano julkaisee paluu-singlensä Pitkän kaavan mukaan 23.2.2017. Kappaleesta on tehty myös musiikkivideo – voit katsoa videon täältä. Kesällä lohkaistaan toinen single loppusyksystä ilmestyvältä albumilta. Musiikin julkaisee Sakara Records.

Uuden musiikin julkaiseminen oli Rautiaisen edellytys koko paluulle. ”Koko tämän takaisintulon ehdoksi itselleni ja muille olin asettanut  sen, että me teemme myös uutta musiikkia. Ilman sitä en koskaan olisi ryhtynyt tähän. Oli hienoa huomata, että muut olivat samaa mieltä. Olenkin hyvin innostunut nykytilanteesta, sillä on hauskaa kuulla, miten 12 vuoden eletty elämä kuuluu bänditovereiden tekemisissä. Tai voihan olla niinkin, ettei se kuulu mitenkään. Eikä sekään haittaa! Aika näyttää.”

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Jaakko Manninen

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tunnetaan uniikista raskaan rokin soundistaan.

Yhtye perustettiin vuonna 1996 ja se teki huikean kahdeksan vuotta kestäneen uran suomalaisen raskaan rokin estradilla. Seitsemästä albumista neljä on ylittänyt kulta- tai platinarajan, ja myöskin live-esiintymisten suosio oli ennennäkemätön. Kokoonpanon tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi Nyt on mies!, Surupuku, Lumessakahlaajat, Rajaton rakkaus, Kylmä tila, Hyvä ihminen ja Suomi sata vuotta. Myytyjä albumeja on yli 130 000 kappaletta.  Vuonna 2002 yhtye palkittiin peräti neljällä Emma-palkinnolla (Vuoden pop/rock-albumi, Vuoden albumi, Vuoden biisi sekä Vuoden yhtye). Joulukuussa 2004 yhtye jäi määrittelemättömän pituiselle keikkatauolle, kunnes noin kaksi vuotta myöhemmin kertoi uransa päättyneen lopullisesti.

Helmikuussa 2017 yhtyeen keulahahmo Timo Rautiainen kertoi Soundille seuraavanlaisesti: ”Olen tehnyt 2000-luvun puolivälin jälkeen vaikka mitä: soolo- ja bändilevyjä, kaikenlaisia keikkoja, tv-sarjoja ja kesäteatteria. Olen myös opiskellut Kaustisella kansanmusiikkia. Toisin sanoen olen saanut tehdä kaikkia niitä asioita, joista haaveilin Niskalaukauksen loppuaikoina. Sitten kun häärii yli kymmenen vuotta kaiken muun parissa, saattaa se menneisyyskin näyttäytyä vähän erilaisena. Tulin jossakin vaiheessa miettineeksi, että mitä hyötyä luupäisestä ehdottomuudesta lopulta on. Että olenko tyytyväinen itseeni jos korisen vielä kuolinvuoteellakin, että eipähän tultu takaisin. Miksi minä välittäisin kasvojen menettämisestä? Että olette oikeassa, toitotin silloin monessa lehdessä, että tätä bändiä ei enää nähdä missään. Nyt se kuitenkin nähdään ja minut saa ihan vapaasti ristiinnnaulita.”

Kokoonpano julkaisi paluusinglensä Pitkän kaavan mukaan helmikuussa 2017. Kesäkuussa ilmestyi toinen single-lohkaisu, Suomi sata vuotta. Kummastakin kappaleesta julkaistiin myös video. Lokakuussa tuli vielä kolmas sinkku Isä ei jätä  ja marraskuussa 2017 paluualbumi Lauluja Suomesta. Musiikin julkaisee Sakara Records. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus palasi suurimmille festarilavoille kesällä 2018.

Yhtyeen kuudetta studioalbumia nimeltään Mahdoton yhtälö ei tarvinnut odottaa onneksi pitkään. Heti alkuvuodesta 2020 julkaistiin ensimmäinen single Kolme vuotta sitten ja albumi heti perään maaliskuussa.
Bändin keikoille paluuta on jälleen ehditty odottaakin. Vuoden 2019 aikana Timo Rautiainen &  Trio Niskalaukaus teki vain yhden 10 esiintymisen lyhyen kiertueen, ja senkin poikkeuksellisesti akustisesti. Keväällä 2021 yhtyeelle ojennettiin kultalevyt kappeleiden Lumessakahlaajat (3 milj. striimausta) ja Suomi sata vuotta (2 milj. striimausta).

 

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -diskografia:

Albumit:

Lopunajan merkit (1999)

Itku pitkästä ilosta (2000) ylitti kultarajan 2004

Rajaportti (2002) ylitti kulta- ja platinarajan 2002

Kylmä tila (2004) ylitti kultarajan 2004

Tilinteon hetki (2004) (kokoelmalevy) ylitti kultarajan 2006

Lauluja Suomesta (2017)

Mahdoton yhtälö (2020)

Saksankieliset albumit:

In frostigen Tälern (2001)

Hartes land (2004)

EP:t:

Hävetkää! (EP) (1997) ylitti kultarajan 2002

Kuilun partaalla (EP) (2001) ylitti kultarajan 2002

Tiernapojat (EP) (2002) ylitti kulta- ja platinarajan 2002

Singlet:

Rajaton rakkaus (2000) ylitti kultarajan 2002

Surupuku (2002) ylitti kultarajan 2002

Elegia (2002)

Lumessakahlaajat (2002)

Hyvä ihminen (2004)

Minun oikeus (2004)

Pitkän kaavan mukaan (2017)

Suomi sata vuotta (2017)

Isä ei jätä (2017)

Kolme vuotta sitten (2020)

DVD:t:

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus (2003) ylitti kultarajan 2005

Perunkirjoitus (2009)

Katso Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -keikat allaolevalta listaukselta.

Kauko Röyhkän uusi jazz-projekti

22.2.2017

Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo ja Maarit julkaisevat yhteislevyn maaliskuun lopussa, ensimmäinen biisi kuunneltavissa nyt!

Svart Records julkaisee 31.3.2017 Kauko Röyhkän ja Severi Pyysalon yhteisalbumin Turmion suurherttua. Levyn tuotantoprosessin voidaan katsoa alkaneen jo kymmenen vuotta sitten, kun Röyhkä muutti Helsingistä Turkuun. ”Yksi ensimmäisistä tyypeistä, joihin tutustuin uudessa kotikaupungissa, oli Severi Pyysalo. Kävin kuuntelemassa hänen Mokners-trioaan ja ehdotin yhteistyötä. Severi teki jatsahtavat sovitukset muutamista vanhoista biiseistäni. Muutama vuosi kului, ja jossain vaiheessa levyttäminen otettiin taas esille. Lähetin Severille kolmisenkymmentä tekstiä, joista hän rumpali Jussi Lehtosen kanssa valitsivat muutamia ja ryhtyivät säveltämään”, Röyhkä kertoo.

Pyysalolle yhteistyö on ollut kuin hyppy tuntemattomaan, sillä hän ei omien sanojensa mukaan ollut aikaisemmin säveltänyt laulumusiikkia – lukuuottamatta klassisia liedejä ja runobiisejä Vesa-Matti Loirille. Röyhkän mukaan projektin paras puoli on ollut yllättävien elementtien ja erilaisten muusikoiden kohtaaminen. ”Iloinen yllätys oli sekin, että Maarit, jota arvostamme tosi paljon laulajana, ilmoittautui mukaan vierailevaksi solistiksi. Räätälöimme hänelle kaksi soolobiisiä, Severi teki ensin sävellykset ja minä lisäsin niiden tunnelmaan sopivat lyriikat. Severin ja Jussin biisit ovat yllättävän tarttuvia ja melodisia, tyylilajiltaan avantgardepoppia. Sen sijaan, että olisimme toistaneet samaa vanhaa olemme kyenneet luomaan jotain uutta. Turmion suurherttua on levy, josta me tekijät olemme hyvin ylpeitä.”

Richard Larvanto on ohjannut levyn ensimmäisestä singlestä Seuraavana Sanzibar videon, jonka voit katsoa täältä.

Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo ja Maarit viettävät levyjulkaisujuhlaa Helsingin Tavastia-klubilla 22.3.2017. Ennakkoliput myy Tiketti ja ne tulevat myyntiin maanantaina 20.3. kello 09.00.

Kauko Röyhkän keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Olga Välimaa

Ilpo Kaikkoselta tulossa poppia ja räppiä

15.2.2017

Vielä viime vuonna juurevaa iskelmäpoppia esittänyt Ilpo Kaikkonen vaihtoi lavatanssit konepoppiin ja räppäämiseen.


’Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus

Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa’

 

Uusi single Kiitoradanpää julkaistaan 22.2.2017 ja se esittelee musiikillisesti uudistuneen 27-vuotiaan lahtelaisen miehen. Voimaannuttava ja mahtipontinen kappale käsittelee vastoinkäymisten selättämistä, ja sitä ettei epäonnistumisia tulisi pelätä, vaan olla rohkea ja kulkea määrätietoisesti kohti unelmiaan. Moderni, konetaustainen pop-musiikki on Ilpon uusin musiikillinen aluevaltaus. Live-kokoonpanossa mies aikoo edelle en pitää oikeita soittajia, ja vanhoista kappaleista tehdään keikoille uudenlaisia sovituksia.

”Toki kone-elementtejä tuodaan live-hommaan mukaan, mutta kyllä keikoilla pitää olla kuitenkin soittamisen meininkiä ja vaaran tuntua. Lisäksi porukalla tekeminen on kivempaa kuin yksin puurtaminen.”

Pehmeän laskun tyylimuutokseen tarjosi Ilpon edellinen, marraskuussa 2016 julkaistu single, pop-balladi Taikaa, joka oli tilaustyö Mercedeksen rattiin siirtyneelle F1-kuljettaja Valtteri Bottakselle. Myös kuukauden kirjoitusvapaa vuodenvaihteessa ja nopeaan tahtiin syntyneet uudet biisit vakuuttivat Ilpon sisäisen popparin tulemaan vahvasti esiin. Ilpo kertookin, että tyylimuutos ei ole vain kokeilu, vaan uuden genren biisejä on jo useita valmiina odottamassa työstämistä.

”Tämän tyylistä musaa alkoi syntyä jo viime kesänä ja aika hyvin on pysynyt flow tekemisessä. Kaikissa biiseissä ei ole räppiä, mutta joku biisi saattaa taas olla suurimmaksi osaksi räppiä. Pitkäsoittoa en ole vielä miettinyt, sillä se palvelee vaan niin marginaalista yleisöä ja siksi kaupallisesti se ei välttämättä ole järkevää. Ei se kuitenkaan täysin poissuljettua ole.”


’Vaikka joskus väsyttää ja olo on niin pieni 

 En tiedä mikä odottaa ja mihin vie mun tieni

 Sillon mietin tätä matkaa, en vaihtas päivääkään

 Pakko tähtää kohti pilvii, mä en tyydy vähempään’

 

Monilahjakkuus Ilpo Kaikkonen on laulaja, soittaja, tuottaja, säveltäjä, sanoittaja ja nyt myös äänittäjä ja räppäri. Kiitoradanpää-kappaleen lopullinen miksaus on tehty yhteistyössä M-Eazy Musicin Kalle Mäkipellon kanssa ja masterointi on ulkoistettu muualle, mutta muuten lopputulos on 100% Ilpon omaa käsialaa.

”Vaikka räppäänkin itse tällä uudella biisillä, en voi kutsua itseäni räppäriksi. Sama koskee myös äänittämistä ja miksaamista. On kuitenkin virkistävää ottaa haltuun itselle täysin uusia juttuja ja ehkä onnistuakin niissä. Kyllähän räppäritkin laulavat omilla biiseillään, niin miksei laulajakin voisi räpätä. Ainakin itse koen onnistuneeni hienosti ja tuskin lahtelaisten kollegojenkaan tarvitsee hävetä. ”

Uusi kappale Kiitoradanpää julkaistaan digitaalisena singlenä. Lisäksi kappaleesta on myös tulossa Saariselän kauniissa maisemissa kuvattu musiikkivideo.

Ilpo Kaikkosen keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Jani Mahkonen 

Viime vuoden lopulla perustetun Jay Lewis Gangin keikkakalenteri täyttyy vauhdilla

14.2.2017

jaylewisgang-800x600

Jay Lewisin ja Daffy Terävän viime vuoden lopulla perustaman Jay Lewis Gangin taival on lähtenyt vauhdilla liikkeelle ja bändi heittää ensimmäiset keikkansa maaliskuussa! Yhtyeen ensimmäinen single Liekki julkaistiin heti vuoden alussa ja kappale keikkui pitkään Spotifyn viraalisimmat -listan kärjessä. Kuuntele Liekki täältä.

Kiinnostus uutta suomenkielistä rockia soittavaa bändiä kohtaan on ollut kovaa myös live-rintamalla; yhtyeen keikkakalenteri on täyttynyt pikaisesti. Nyt on aika julkistaa ensimmäiset lukkoon lyödyt päivät. Maaliskuussa ensimmäiset keikkansa soittavan yhtyeen Liekki-nimisen kiertueen tämänhetkinen tilanne on listattuna alla.

”On aivan mahtava päästä uuden bändin kanssa kiertueelle. Emme malta odottaa, että pääsemme yleisön eteen”, hehkuttavat Daffy ja Jay tulevia keikkojaan.

Jay Lewis Gang / Liekki-kiertue (huom. lisäyksiä tulossa):

18.3.2017 Ravintola Basso, Turku
1.4.2017 Fin-Soundlab, Eura
14.4.2017 Ilona, Seinäjoki
15.4.2017 Old Cock, Lappeenranta
21.4.2017 Lomakylä Järvisydän, Rantasalmi
28.4.2017 Monaco Nightclub, Lohja
29.4.2017  Hot Rod & Rock Show, Tampere

29.4.2017 Möysän Musaklubi, Lahti
12.5.2017 London, Jyväskylä
19.5.2017 Sokos Hotel Seurahuone/ Yökerho Mefisto, Savonlinna
20.5.2017 Ilona, Joensuu
8.6.2017 Finnish Sauna Festival, Helsinki
10.6.2017 Takapihalla Rocktähtiä Vestari, Orivesi
16.6.2017 Finnish Sauna Festival, Turku
1.7.2017 TBA
7.7.2017 Kelossi Jamit, Padasjoki
8.7.2017 Imatran Pitstop Party, Imatra
15.7.2017 Karjurock, Uusikaupunki
28.7.2017 Säänjärven lava, Savitaipale

10.8.2017 Finnish Sauna Festival, Jyväskylä
12.8.2017 TBA

Keikkoja myydään koko ajan lisää. Voit seurata ajantasaista keikkakalenteria täältä.

Jay Lewis Gang on:
Jay Lewis / laulu ja basso
Daffy Terävä / kitara
Jani Kemppinen / koskettimet
Frogley / rummut

Jay Lewis Gangin keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Harri Hinkka

Samae Koskinen: Jonnet ei muista

1.2.2017

Samae-800x600b

Samae Koskinen julkaisee uuden singlen, Jonnet ei muista, tänään 1.2.2017.

”Jonnet ei muista” -sanonnalla muistellaan jotain merkityksellistä entistä asiaa, josta nuorilla henkilöillä ei ole hajuakaan. Urbaanisanakirjan mukaan merkitys on ”jokin mikä oli ennen huippua ja eeppistä, eikä nykyjustinbieberit vaa tajua, koska olivat silloin vielä isänsä kiveksissä.”

Jonnet ei muista -kappale käsittelee toivoa ja samalla huojennusta siitä, että muutos on väistämätöntä. Laulu ei välttämättä katso taakseen vaan koittaa ottaa uuden syleillen vastaan. Ei kaikki ollut välttämättä ennen paremmin, vaikka moni niin tahtoisi muistaa. Jokaisessa ajassa on omat haasteensa, mutta yleisesti ottaen ihmiskunnalla pyyhkii todennäköisesti paremmin kuin Mustan surman tai maailmansotien aikaan.

Laulaja/lauluntekijä Samae Koskisen oivaltavissa teksteissä kuuluu elämän koko kirjo. Samaen edellinen albumi Henkilökohtainen ennätys julkaistiin syyskuussa 2015. Uusien laulujen tuotannosta vastaa Jonas Olsson (mm. Robin, Roope Salminen, Pauli Hanhiniemi).

Jonnet ei muista saattelee Samaen myös odotetuille keikoille tehokkaan Korvalääke-bändinsä kanssa:
pe 3.2. OLYMPIA, Tampere
la 4.2. HENRYS PUB, Kuopio
pe 24.2. CLUB 8, Eurajoki
la 25.2. SUISTO-KLUBI, Hämeenlinna

Samae Koskisen keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Timo Rautiaiselta uutta musiikkia

Trautiainen-800x600
Raskaammasta rokkisoundistaan tunnettu Timo Rautiainen julkaisee uutta musiikkia – kansanmusiikkiotteella!

Akustinen Timo Rautiainen & Kansanmiehet -albumi näkee päivänvalon elokuussa 2017. Nyt tältä albumilta ilmestyy ensimmäinen single-lohkaisu, Juon terveydeksenne. Kappaleen on säveltänyt ja sovittanut Ville Kangas, sanoituksista vastaa Jarkko Martikainen. Voit kuunnella kappaleen suoratoistopalveluista, esimerkiksi Spotifysta.

Rautiainen on viime vuodet keikkaillut pääosin akustisesti soolona sekä kansanmusiikin parista tunnettujen soittajien kanssa. Hän on esiintynyt muun muassa Folklandia-risteilyillä, Kaustisen festivaaleilla, Haapavesi Folkissa sekä Rääkkylän kihauksessa. Idean tulevalle albumille hän sai opiskellessaan lukuvuoden 2012-2013 Kaustisilla, jossa opetusohjelmaan kuului muun muassa mandoliininsoittoa. Hän alkoi silloin toteuttaa akustista levyä yhdessä Ville Kankaan kanssa, joka toimi Rautiaisen opettajana.

”Keikkakokemukseni ja -palautteen perusteella tällaiselle musiikille on selkeä tilaus, sillä poikkeuksetta ihmiset innostuvat myös esittämistäni kansanlauluista,” Rautiainen kertoo.

Juon terveydeksenne -kappaleella soittavat:
Timo Rautiainen – laulu, buzuki
Ville Kangas – viulu, buzuki, piano
Peter Engberg – kitara, banjo
Tarmo Anttila – kontrabasso
Lauri Kotamäki – kaksirivinen haitari
Jussi Nikula – rummut, lyömäsoittimet

Timo Rautiaisen keikat myy Hannu Korhonen ja Zellu Starck.
Kuva: Jaakko Manninen

Matti Johannes Koivu: kevätkiertue & seitsemäs sooloalbumi

26.1.2017

Uutisnosto MJK
Karismaattisen Matti Johannes Koivun albumijulkaisu lähestyy. Hänen seitsemäs sooloalbuminsa, Lähtölauluja, ilmestyy 17. helmikuuta 2017. Pitkäsoiton julkaisee Koivun luottolevy-yhtiö M.dulor.

Lähtölauluja-albumilla soi yksitoista uutta laulua:

1. Lähtölauluja
2. Siinä on rakkautesi
3. Kuulen kesän nukkuvan
4. Paratiisi on sinne vievä tie
5. Ruutuhyppelyä
6. Kultainen leikkaus
7. Arvailen taivaan nimeä
8. Toisesta ajasta
9. Taivaassa
10. Grace
11. Kun otat minua kädestä

Albumilta on aiemmin lohkaistu jo kaksi singleä. Kappaleet Siinä on rakkautesi ja Kuulen kesän nukkuvan osoittavat, kuinka Matti Johannes Koivu on jälleen persoonallisen sielukkaan ilmaisunsa ytimessä. Voit kuunnella kappaleet esimerkiksi Spotifysta.

Nyt kolmas pitkäsoittoa edeltävä singlelohkaisu, Ruutuhyppelyä, ilmestyy 3. helmikuuta. Tämä myöskin suoratoistopalveluihin ilmestyvä kappale on syvä ja verevä tulkinta. Matti Johannes Koivu tunnetaan artistina, joka ei epäröi tuoda tunteitaan musiikkiin.

Koivu on julkaissut aiemmin kuusi sooloalbumia ja yhden lastenlevyn. Uuden albumin myötä on luvassa myös kevätkiertue, jonka aikana hän esiintyy sekä yhtyeensä kanssa että soolona.

Lähtölauluja-kevätkiertueen päivämäärät ovat (huom. lisäyksiä tulossa):

04.02. Pyhä, Bättre folk i fjällen (soolo)
16.02. Tampere, Klubi
17.02. Helsinki, G Livelab (julkaisukeikka)
22.02. Sastamala, Sastamalan kirjasto (soolo)
24.02. Lahti, Katuklubi
03.03. Kuopio, Henry’s Pub
04.03. Jyväskylä, Lutakko
08.03. Joensuu, Hostina Piimälinna (lauluntekijäklubi, soolo)
10.03. Hämeenlinna, Suistoklubi
24.03. Oulu, Tuba (soolo)

Matti Johannes Koivun keikat myy Hannu Korhonen.

 

Kolmekymppinen Francine on yhä janoinen

24.1.2017

francine-uutisnosto

Rock’n’rollin ikiteini Francine saavuttaa tänä vuonna kunnioitettavan 30 vuoden iän! Juhlavuosi saa komean alun Thirtysomething but still thirsty -tourin käynnistyessä keväällä.

Tämä lahtelaisyhtye perustettiin vuonna 1987 ja sen vauhti tuntuu vain kiihtyvän. ”Edessä on meille merkittävä vuosi, sillä 30 vuotta musabisneksessä ei ole hassumpi saavutus. Se kertoo sen tosiseikan, että olemme saavuttaneet musiikillamme jonkinlaisen jalansijan tässä maassa. Se mikä tekee siitä vielä vähän hienompaa on se, että olemme saavuttaneet tämän tekemällä vain ja ainoastaan juuri sitä musaa, jota haluaisimme itsekin kuunnella. Kompromissejä ei ole tarvinut vuosien saatossa tehdä, eikä niitä ole luvassa jatkossakaan”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo.

Juhlavuodesta ja nostalgiahumusta huolimatta Francinella on edelleen nokka kohti tulevaisuutta. ”Vuosi lykätään käyntiin kevätkiertueella, jolla tullaan kuulemaan vanhojen tuttujen biisien lisäksi varmastikin myös ihan uusia biisejä, sillä alkuvuoden olemme treenanneet uutta albumia varten. Ideana olisi saada uusi albumi ulos ensi syksynä ja nyt keväällä onkin korkea aika katsastaa mitä meidän fanit tykkäävät näistä meidän uusista biiseistämme. Mikäs sen parempi tilanne tähän on, kuin aito taistelutilanne keikalla, jossa biisit oikeasti punnitaan.”

Kevätkiertueen a.k.a. Thirtysomething but still thirsty -tourin keikkapäivämäärät ovat:
24.3. RYTMIKORJAAMO, Seinäjoki
25.3. YÖKERHO HOVI, Lammi
7.4. MONACO NIGHTCLUB, Lohja
8.4. MONACO NIGHTCLUB, Salo
13.4. GRACEVILLE, Iisalmi
14.4. ILONA, Oulu
15.4. CHILLOUT, Kemi
16.4. ILONA, Kuopio
21.4. LUTAKKO, Jyväskylä
22.4. OLD COCK, Lappeenranta
20.5. NOSTURI, Helsinki

Vuosi 2017 on kokonaisuudessaan yhtyeelle juhlavuosi ja se jakautuu kolmeen osioon. Salomaa raottaa jo hieman tulevaa seuraavanlaisesti: ”Keväällä katsastetaan keikoilla vanhojen biisien rinnalla uusia biisejä, kesällä duunataan pääosin festarikeikkoja ja syksyksi jää sitten se varsinainen 30-vuotisjuhlarundi, jolloin settiin haalitaan juuri niitä biisejä joista meidät tunnetaan, ihan sieltä uran alkuajoilta tähän päivään asti. Saadaan aikaiseksi varmastikin ihan mielenkiintoisen läpileikkaus Francinen urasta näiden 30 vuoden ajalta. Tosin biisien valinta settiin tulee olemaan äärimmäisen vaikeaa.”

Juhlavuosi huipentuu joulukuussa. ”Tarkoitus olisi vielä joulukuun alussa, juhlarundin ja vuoden kauniiksi lopuksi, järjestää Lahdessa kunnon 30-vuotisbileet, jolloin lavalle roudattaisiin eräänlainen Francine XL, eli muutamalla lisäsoittajalla vahvistettu kokoonpano. Tarkoitus olisi saada myös muutama muu bändi silloin paikan päälle lisäämään juhlatunnelmaa. Tuohon kaikkeen kun lisätään vielä uuden albumin äänitykset ja julkaisu, niin onhan siinä ohjelmaa yhdeksi vuodeksi ihan tarpeeksi”, Salomaa jatkaa.

Lopuksi hän haluaa vielä välittää erityisterveiset kaikille faneilleen: ”30 vuotta ja vielä hengissä! Onhan sitä juhlittava ja totta kai se tehdään sillä ainoalla tavalla joka me osataan – soittamalla rokkia meidän rakkaille faneille. Kiitos että olette olemassa!”

Francinen keikat myy Lena Haapala.

francine-uutisnosto2

Pepe Ahlqvistille elämäntyöpalkinto

16.1.2017

Kuva: Jani Mahkonen/Loma Graphics Oy 2010 Pepe Ahlqvist

Kuva: Jani Mahkonen/Loma Graphics Oy 2010
Pepe Ahlqvist

Kansainvälisestikin arvostettu blues-muusikko Pepe Ahlqvist on palkittu elämäntyöpalkinnolla lauantaina Helsingissä järjestetyssä Finnish Blues Awards -tilaisuudessa.

Pepelle tuli juuri 60 ikävuotta täyteen, ja hän kiersi sen kunniaksi viime kesänä myös Suomea laajasti. Yksi juhlaprojekteista oli  Ahlqvistin tunnetuimman yhtyeen H.A.R.P:in kokoaminen uudelleen. Lisäksi keväällä julkaistiin One Day Less, One Day More -kokoelma, jolla pääosassa on juuri H.A.R.P:in tuotanto.

Pepe Ahlqvistia pidetään lahjakkaana ja persoonallisena laulaja-lauluntekijänä, kitaristina ja huuliharpistina, jonka menestyksekkäät albumit, vaikuttavat videot ja väsymätön keikkailu ovat taanneet vakaan suosion läpi kaikkien näiden vuosien.

Pepen albumeja on julkaistu mm. Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Englannissa ja Skandinaviassa. Hän on tehnyt vuosien varrella esiintymismatkoja mm. Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Eestiin, Puolaan, Slovakiaan, Unkariin, Hollantiin, Belgiaan, Itävaltaan, Saksaan, Luxemburgiin sekä Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Nykyisin Pepe Ahlqvist työskentelee sooloartistina erilaisten kokoonpanojen kanssa pienimuotoisista duokeikoista Big Band -konsertteihin.

 

Kotiteollisuus kevätkiertueelle

10.1.2017

KT-800x600

Kotiteollisuus-yhtye lähtee taas tien päälle – halusitte tai ette!

Tahko pyörii, niin mekin -kevätkiertue 2017 ponnahtaa käyntiin helmikuun alussa.

Yhtyeen kitaristi Miitri Aaltonen avautuu: ”Vuosi 2016 oli meille hyvä. Tehtiin levy, dokumentti ja paljon helvetin hyviä keikkoja. Viikatteen, Niko Kivelän ja Zaanin kanssa tehty Pipari 2 -kiertue paketoi vuoden hienosti.”

Tällä hetkellä yhtye odottaa tulevien keikkojen lisäksi myös helmikuun alussa pidettävää Emma-gaalaa. ”Kevät pyörähtää käyntiin jo helmikuun 11. päivä Leviltä. Viikko ennen tätä käymme todistamassa suomalaisen kevyen musiikin alennustilaa Emma-gaalassa, jossa Vieraan vallan aurinko -levymme on ehdolla Vuoden rock-albumi -kategoriassa. Kotiteollisuus on ehdolla myös yleisöäänestyksessä Vuoden yhtyeeksi”, Aaltonen summaa.

Keikoille ja keikkabussiin koko yhtyeellä on jo suuri hinku. ”Paskaisen keikkabussin haju ja ahtaat takahuoneet houkuttavat nyt kovemmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Juomista odottavat takahuonevirvokkeet huutavat nimeäni, vaativat suorastaan palaamaan luokseen. Minä menen, sillä bändin poikia ja tekniikan miehiä on, uskomatonta kyllä, ikävä. Yleisöäkin vähän, pusi pusi”, Aaltonen hehkuttaa. ”Rakkaudesta lajiin tässä mennään. No eiks sais mennä?”

Tahko pyörii, niin mekin -kevätkiertueen päivämäärät (huom. lisäyksiä tulossa):

11.2. HULLUPOROCK, Kittilä
17.2. BAR KINO, Pori
18.2. VESILEPPIS, Leppävirta
24.2. VARASTOKLUBI, Rauma
25.2. HERVANNAN VAPAA-AIKAKESKUS / HERVANTA ROCK, Tampere
3.3. SOKOS HOTELLI VANTAA / TULISUUDELMA, Vantaa
4.3. TIIKERI, Kauhava
10.3. CANTINA ANTONIO NUMMELA, Vihti
11.3. PRESSA, Helsinki
17.3. HOUSE OF ROCK, Kouvola
18.3. PELTOHOVI, Kiuruvesi
24.3. MÖYSÄN MUSAKLUBI, Lahti
25.3. VAMMALAN SEURAHUONE, Sastamala
31.3. VENUS NIGHTLIFE, Turku
7.4. A-SALI, Jyväskylä
8.4. NIGHTCLUB TÄHTI, Oulu
13.4. TAHKO PIAZZA, Kuopio – Nilsiä
15.4. TAVASTIA-KLUBI, Helsinki

Kotiteollisuuden keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Ville Juurikkala

Mokoman akustiselle kiertueelle lisäkeikkoja

21.12.2016

mokoma-800x600

Marraskuussa 2016 Mokoma julkaisi akustisen Laulurovio-albumin ja lähti akustiselle levynjulkaisukiertueelle. Konsertit Helsingin Aleksanterin teatterissa, Espoon Sellosalissa, Tampereen TTT-Klubilla (kaksi konserttia), Seinäjoen Kaupunginteatterissa, Turun Logomossa ja Rauman Brummissa olivat kaikki joko loppuunmyytyjä tai lähes loppuunmyytyjä. Mokoman akustisten keikkojen kysyntä ja suosio ylitti odotukset syyskaudella – siksi yhtye jatkaa akustisia esiintymisiään vielä muutaman lisäkeikan verran vuoden 2017 alussa.

”Saimme syksyn mittaan kokea mahtavia tunteita. Korkeakulttuurille omistetuissa saleissa esitetyt akustiset keikat olivat huikeita, jopa hartaita. Oli todella hieno kokemus nähdä ihmisten oikeasti hiljentyvän ja keskittyvän kuuntelemaan musiikkiamme. Toisaalta myös Japanissa koettiin melkoinen elämys, kun huomasimme ihmisten laulavan biisiemme sanojen mukana – ilman että ymmärtävät sanaakaan mitä laulavat”, hämmästelee Mokoman toinen kakkoskitaristi Kuisma Aalto.

”Ensi helmikuussa jatkamme taas akustista runonlaulantaa, ja luvassa on taas reilu annos taidemusiikkia ja standup-komiikka. Toinen elementti itkettää ja toinen naurattaa, ja kannattaa tulla paikalle todistamaan kummin päin se meidän tapauksessa menee”, jatkaa kitaristi arvoituksellinen pilke silmäkulmassaan.

Tuhkatkin pesästä -lisäkeikat:

ke 15.2.2017 KAUPUNGINTEATTERI, Lappeenranta
ti 21.2.2017 TEATTERI RIO, Oulu
ke 22.2.2017 TEATTERI RIO, Oulu
to 23.2.2017 KORUNDI, Rovaniemi
pe 24.2.2017 TEATTERIRAVINTOLA MAXIM, Kuopio
la 25.2.2017 RITZ, Vaasa

Mokoman keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Joonas Brandt

Jukka Kuoppamäki suuntaa sinivalkoiseen juhlavuoteen

7.12.2016

kuoppamaki-nosto-rajattu

Vuonna 2016 Jukka Kuoppamäki on viettänyt 50. taiteilijajuhlavuottaan – tehden viitisenkymmentä keikkaa. Tasan 50 vuotta sitten ilmestyi nimittäin hänen ensimmäinen omista lauluista koostuva Mitä kansa haluaa -LP. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin myös uutta musiikkia – Sony Music Finland julkaisi hiljattain uuden Miehen tie -studioalbumin. Tämä Esa Niemisen tuottama albumi on järjestyksessään Jukan 36. Suomessa julkaistu levy. Kuoppamäki valottaa uutta musiikkiaan seuraavanlaisesti: ”Albumin kappaleet ovat menevää country-rokkia, mukana on myös muutama balladi – ’Parasta Kuoppamäkeä’, totesi eräs avausraidan kuullut.”

Jukka Kuoppamäki aloitti juhlavuotenaan esiintymiset Suomessa maaliskuussa Mies ja kitara -kiertueen merkeissä. Huhti-toukokuussa Jukka esiintyi Suomen suurimmissa konserttitaloissa Riku Niemi Orchestran kanssa. Myös kesä ja syksy 2016 kuluivat ahkerasti keikkaillen, muun muassa TangomarkkinoillaEckerö Linellä, Lapin kiertueella sekä Porvoossa maanpuolustusjuhlassa kaartin sotilassoittokunnan solistina.

Vuonna 2017 – kun Suomi täyttää sata vuotta – juhlitaan kautta koko maan. Vuoden kunniaksi Jukka Kuoppamäki lähtee Sininen ja valkoinen -juhlakiertueelle. Pienissä saleissa ja kappeleissa hän esiintyy yksin kitaransa kanssa, suuremmissa paikoissa säestävät Jukka Ruusumaa (piano) ja Laura Ruusumaa (viulu). Ohjelmassa kuullaan Jukan klassikkoja ja Suomi-lauluja sekä uuden albumin kappaleita.

Vuoden 2017 keikkapäivämäärät (huom. lisäyksiä tulossa):

13.1.2017 SPA HOTEL KUNTORANTA, Varkaus
5.2.2017 CARELIA-SALI, Joensuu
10.2.2017 YKSITYISTILAISUUS
22.2.2017 CARELIA-SALI, Joensuu
23.2.2017 KONSERTTITALO, Kotka
24.2.2017 MIKAELI-SALI, Mikkeli
25.2.2017 KOHISEVA, Pukkila
29.3.2017 MALMITALO, Helsinki
31.3.2017 TEATTERI PROVINSSI, Salo
1.4.2017 LIIKUNTAHALLI, Loviisa
13.5.2017 JÄÄHALLI, Kitee
14.5.2017 KANGASALA-TALO, Kangasala
17.6.2017 MUROLEEN KANAVAKAHVILA/RUOVESIMARKKINAT. Ruovesi
30.6.2017 HIRVENSALMEN KIRKKO, Hirvensalmi
28.7.2017 TAIDEKESKUS SALMELA, Mäntyharju
29.7.2017 SÄÄKSJÄRVEN NUORISOSEURAN TALO (Suomi 100 -tapahtuma)Vimpeli
19.8.2017 BOMBAN TALO, Nurmes
31.8.2017 M/S FINLANDIA – ECKERÖ LINE, Helsinki
2.9.2017 TAMPERE-TALO, Tampere
4.9.2017 PYHÄN LAURIN KAPPELI/ÄKÄSLOMPOLO, Kolari
5.9.2017 SAARISELÄN TUNTURIKAPPELI, Inari
7.9.2017 MARIAN KAPPELI/LEVI, Kittilä
12.9.2017 SAARISELÄN TUNTURIKAPPELI, Inari
14.9.2017 MARIAN KAPPELI/LEVI, Kittilä
15.9.2017 PYHÄN LAURIN KAPPELI/ÄKÄSLOMPOLO Kolari

Jukka Kuoppamäen keikat myy Pasi Kuusjärvi.

Jukka Orman talvikiertue hyvässä vauhdissa

1.12.2016

orma-banneri

Hiljattain Dex Viihteen artistirosteriin siirtynyt, Sielun Veljet -yhtyeen karismaattisena kitaristinakin tunnettu Jukka Orma keikkailee ahkerasti Rohtoa & rakkautta -talvikiertueellaan. Orma keikkailee soolokeikkojensa lisäksi myös Orma & Oppivuodet -yhtyeen kanssa. Yhtyeessä soittavat Orman lisäksi Anssi NykänenEeva Koivusalo ja Roni Martin. Lisäksi Orma keikkailee myös Marjo Leinonen Car-Keys feat. Jukka Orma -kokoonpanolla.

Jukka Orman talvikiertueen keikkapäivämäärät ovat (huom. lisäyksiä tulossa):
5.12.2016 RAVINTOLA BELLA LOVIISA, Loviisa
20.12.2016 (Marjo Leinonen Car Keys feat. Jukka Orma) RAVINTOLA SALVE, Helsinki
5.1.2017 TELAKKA, Tampere
6.1.2017 BULLDOG BAR, Riihimäki
7.1.2017 KOHINA BAARI, Mäntsälä
26.1.2017 (Orma & Oppivuodet) SELLOSALI, Espoo
27.1.2017 PUB JAAKKO, Kotka
28.1.2017 WANHA PAJA, Helsinki
3.2.2017 KATSE BAR, Jyväskylä
4.2.2017 RAVINTOLA LÄTTI, Heinävesi
18.2.2017 PITKÄ TANELI, Kajaani
25.2.2017 HENRYS PUB, Kuopio
17.3.2017 PIKKU-TORRE, Turku
18.3.2017 KULTTUURIKUPPILA BRUMMI, Rauma
31.3.2017 RAVINTOLA JYVÄNEN (Myllypuro), Helsinki
1.4.2017 JYVÄNEN (Martinlaakso), Vantaa
16.4.2017 (Marjo Leinonen Car Keys feat. Jukka Orma) KORIA KUJAKOLLI, Kouvola
24.5.- 25.5.2017 (Marjo Leinonen Car Keys feat. Jukka Orma) VIKING GABRIELLA, Helsinki
23.6.2017 SATAMAKAHVILA SIIPIRATAS, Keuruu
25.8.2017 RAVINTOLA OLD STORY, Vantaa
17.11.2017 AIKALISÄ, Tampere

Orman tuorein albumi on huhtikuussa 2016 ilmestynyt Orman oppivuodet, joka on ollut arvostelumenestys. Orma voitti myös Soundi-palkinnon vuonna 2016. Vuosien varrella Orman yhtyeisiin ovat kuuluneet muun muassa jo mainittu Sielun Veljet, Hassisen koneEdward Vesala Sound & FuryRaoul Björkenheim ApocalypsoRevolution Soul BandPedro’s Heavy Gentlemen. Lisäksi hän on vaikuttanut muun muassa Rauli Badding SomerjoenRiki SorsanRemu AaltosenJim PembrokenM.A. NummisenOtto Donnerin ja Iiro Rantalan kokoonpanoissa.

Orman keikat myy Zellu Starck.

Antti Reini: ”Siirtyminen Dex Viihteen listoille oli lottovoitto”

30.11.2016

reini-800x600b

Koko kansan tuntema Antti Reini on siirtynyt Dex Viihteen artistirosteriin. Lukuisista elokuva- ja tv-sarjarooleistaan tuttu näyttelijä on hiljattain tehnyt vahvan paluun levyttäväksi ja keikkailevaksi artistiksi.

”Siirtyminen Dex Viihteen listoille oli lottovoitto. Kemiat svengas samaan tahtiin välittömästi ja kohtasin hienojen tyyppien lisäksi selkeää kommunikointia, viisaita visiota ja tehokasta keikkamyyntiä”, Reini kertoo. ”Tammikuusta pitkälle kevääseen keikkailen pääosin akustisesti soolona sekä duona, ja Maitolaitureidenkin kanssa päästään rennosti vääntämään. Eli lyhyen yksinkertaisesti, homma rulaa, heebot skulaa…kaikki on jees ja good, good ja yes!”

Nuorempana rumpuja eri yhtyeissä soittanut Reini on nyt ajautunut erilaisten bändikokoonpanojen kautta soolouralle, ja hänen debyyttisoololevy Kärpänen julkaistiin elokuussa 2016. Antti Ervasti arvioi Reinin albumia Soundi-lehdessä seuraavasti: ”Kärpänen on osoitus siitä, että mies on syntynyt laulajaksi ja musiikintekijäksi, sen verran vahvaa on jälki heti kättelyssä.”

Antin mukaan tämä julkaisu on vasta esimakua tulevalle: uutta materiaalia syntyy miehen mukaan kaiken aikaa. ”Olen alkanut jo työstämään seuraavan albumin materiaalia ja kappaleita lisätään keikkasettiin pikkuhiljaa”, hän kertoo.

Antti Reinin keikat myy Zellu Starck.

Kuva: Jouni Harala

Matti Johannes Koivulta leijaileva kesäyön unelma

25.11.2016

mattijohanneskoivu

 

Viime perjantaina singlen Siinä on rakkautesi julkaissut Matti Johannes Koivu on jakanut myös toisen ennakkopalan tulevalta albumiltaan. Kappale Kuulen kesän nukkuvan ilmestyi tänään musiikin suoratoistopalveluihin. Biisi leijuu kuin kesäyön unelma, ja Kuulen kesän nukkuvan on mukana myös Koivun tulevalla Lähtölauluja-nimisellä albumilla.

Levy-yhtiö M.dulor julkaisee Lähtölauluja-levyn alkuvuodesta 2017. Albumin myötä Matti Johannes Koivu lähtee kiertueelle yhtyeensä kanssa. Myös Ultramariini-yhtyeestä tuttu laulaja-lauluntekijä on julkaissut aiemmin kuusi sooloalbumia ja yhden lastenlevyn.

Kuuntele Kuulen kesän nukkuvan täältä.

Matti Johannes Koivun keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Tero Ahonen 

Ystävykset Valtteri Bottas ja Ilpo Kaikkonen yhdistivät voimansa rakkauden nimissä

24.11.2016

ilpo-taikaa

Muusikko Ilpo Kaikkonen julkaisee tilaustyönä Williams-tallin F1-kuljettaja Valtteri Bottakselle säveltämänsä Taikaa-singlen. Kappaleen on tuottanut Vuoden tuottajana Emma-gaalassa palkittu Henri “MGI” Lanz.

Valtteri Bottas ja Ilpo Kaikkonen ovat olleet ystäviä jo lapsuudestaan saakka – ja tänä vuonna ystävyyteen on mahtunut myös yhteisesti ideoitu rakkauslaulu. Taikaa-nimisen kappaleen tarina alkoi, kun Bottas pyysi Kaikkosta häihinsä esiintymään. Silloin syntyi idea Emilia-morsiamelle omistetusta kappaleesta, jossa kuuluisi myös sulhasen kädenjälki.

Jotta Kaikkonen pääsisi sukeltamaan sanoituksissa Valtterin ja Emilian rakkaustarinaan, pyysi hän Bottasta avaamaan sydäntänsä paperille. ”Parin viikon päästä mun sähköpostiin tipahti teksti, joka oli noin kolmen A4-arkin verran pelkkää timanttia”, Kaikkonen muistelee. ”En olis uskonu, että noin viilee jätkä osaa kirjottaa noin romanttisesti ja hienosti. Rakkaus tekee ihmeitä meissä kaikissa”, Ilpo jatkaa.

Ote Valtterin alkuperäisestä tekstistä: ’Muutin keväällä Englantiin, ja muistan hyvin kun näimme Helsingissä juuri ennen kun lähdin lentokentälle. Käytiin syömässä ja pussailtiin salaa rautatieaseman kulmilla.’

Kaikkonen kirjoitti Bottaksen tekstin pohjalta laulun, johon sävelsi myös melodian. Taikaa-kappale sai ensiesityksensä Emilian ja Valtterin häissä Kulosaaren Kasinolla 10.9.2016. Koskettava kappale sai häävieraat ja tuoreen avioparin tunteiden valtaan – suuri suosio vakuutti kaverukset onnistuneesta kappaleesta.

’Muistatko vielä sen hetken ensimmäisen, kun aseman kellon alla silloin salaa suudeltiin.

Häiden jälkeen Bottas ja Kaikkonen päättivät, että kappale täytyisi äänittää ja julkaista. ”Biisi sai niin paljon hyvää palautetta vielä häiden jälkeenkin, että oli pakko soittaa Ilpolle ja ehdottaa, että julkaistaisiin kappale. Ilpo oli samaa mieltä ja kansainvälisiä faneja varten päätettiin kappaleesta tehdä myös englanninkielinen versio”, Bottas kertaa.

Kirsikaksi kakun päälle kaksikko sai tuottajakseen kaksinkertaisen Emma-voittajan, vuosina 2014 ja 2015 Vuoden tuottajaksi valitun Henri “MGI” Lanzin. Lanz tunnetaan muun muassa CheekinJVG:nNikke Ankaran ja Roope Salminen & Koirat -kokoonpanon tuottajana. Hän on urallaan tehnyt yhteistyötä myös esimerkiksi Kylie Minoguen ja Justin Bieberin kanssa.

Ilpo Kaikkosen esittämä pop-balladi Taikaa sekä saman kappaleen englanninkielinen versio Magic julkaistaan nyt digitaalisena singlenä. Julkaisijana toimii Ilmalaiva Music & Production.

Ilpo Kaikkosen keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Joulupiparia tarjolla

22.11.2016

joulupipari-2-kuva

Suureen suosioon noussut Joulupipari-kiertue järjestetään myös tänä vuonna vilkkaimpaan pikkujouluaikaan. Esiintymässä ovat suomalaisen rock-musiikin kärkinimet Kotiteollisuus ja Viikate sekä stand up -koomikot Niko Kivelä ja Zaani. Edellinen Joulupipari-kiertue järjestettiin vuonna 2012 ja se keräsi loppuunmyytyjä yleisöjä muun muassa Lahdessa ja Jyväskylässä.

16.11. julkaistiin lisäksi ennakkomaistiaisena teemaan sopiva Koti-Viikate-Teollisuus -kokoonpanon Pukki tulee! Oletko valmis? -kiertuesingle digi-muodossa. Kappaleen voi kuunnella täältä.

Marraskuun lopulla alkavalla kiertueella Joulupipari 2 -kokoonpano esiintyy yhteensä kuudella paikkakunnalla.

Joulupipari 2 -kiertueen päivämäärät ovat:

30.11. Lahti, Finlandiaklubi

1.12. Jyväskylä, Lutakko

2.12. Tampere, Pakkahuone

3.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

4.12. Turku, Logomo

5.12. Helsinki, The Circus

Kotiteollisuuden Hynynen kommentoi: ”Muistikuvat edellisestä Piparikiertueesta ovat hämäriä, se oli elämää juoksuhaudoissa, pelkoa viihteen etulinjassa. Aika kultaa muistoja, joita ei ole. Sen kuitenkin muistan, että bussissa oli aina täysi rähinä päällä, reissasimme koko porukka samalla autolla. Oli helvetin hauskaa, läppä lensi tauotta. Alkoholijuomilla saattoi olla osuutta tapahtumiin, mutta sekä Viikatteen että meidän keikat menivät kaikki helvetin hyvin. Eli eiköhän tänäkin vuonna homma toimi mallikkaasti. Korostan kuitenkin, että kyseessä on vasta epäily, b-näytteiden tuloksia odotellaan vielä.”

Viikate-solisti Kaarle jatkaa: ”Suutaria tulin etsimään, kun ovat päässeet nuo nullit melko huonoon kuntoon. Niin, Joulupipari 2? Kyllikki! Ykkönen oli niin onnistunut kokonaisuus, että päätettiin tehdä siitä jokavuotinen perinne. Posket tosin olivat kaikilla ykkösen jälkeen niin kipeät nauramisesta, ettei ehditty aikaisemmin. Stand upin ja rock’n’rollin, eli tahallisen ja tahattoman komedian yhdistäminen, saattaa fläppitaululla tuntua itsetuhoiselta. Mutta tosiasiassa nauru ja kitarajyrä ovat parasta lääkettä mihin tahansa elämän tarjoamaan tragediaan. Odotukset ovat siis kovat. Ja tämän lössin ollessa kyseessä, uskoisin myös yllätysmomenttien olevan herkässä… Ja vielä Viikatteen puolesta pitää sanoa, että meidän A-näytteet eivät lantrinkeja kaipaa!”

Joulupipari 2 -kiertueen tuottavat yhdessä Longplay Music Oy ja Dex Viihde Oy.

”Olen tehnyt rakkauslaulun. Suuren, koska pienet rakkauslaulut ovat teeskentelyä.”

18.11.2016

mattijohanneskoivu

Matti Johannes Koivu julkaisee uuden levyn alkuvuodesta 2017. Siinä on rakkautesi -single ilmestyy perjantaina 18. marraskuuta. Kuuntele uusi single tästä.

Paikkansa suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden eturivistä lunastanut Matti Johannes Koivu palaa vakuuttavasti. Tuore single Siinä on rakkautesi on samaan aikaan herkkä ja mahtipontinen kappale, jolla arvostetun artistin intensiivinen tulkinta pääsee oikeuksiinsa. Biisi antaa esimakua tulevalta albumilta, jolla kuullaan verevää ja koskettavaa artistia. Koivu kertoo uudesta singlestään:

”Olen tehnyt rakkauslaulun. Suuren, koska pienet rakkauslaulut ovat teeskentelyä. Rakkaus pelastaa ihmisiä. Presidentit vaihtuvat maailmalla, talous nousee ja sukeltaa, mutta jotkut asiat eivät koskaan muutu. Kurjinakin aikoina rakkaus syttyy joka ilta jossakin. Siihen ei tarvita kuin yksi ilta jossakin loukossa tai kadulla – karaokebaarissa tai vaikkapa grillin edessä. Olen optimisti tässä mielessä. Haluan uskoa loppuun asti, että se ilta tulee.”

Myös Ultramariini-yhtyeestä tuttu Matti Johannes Koivu on julkaissut aiemmin kuusi sooloalbumia ja yhden lastenlevyn. M.dulor julkaisee Koivun uuden albumin alkuvuodesta 2017. Levyn myötä Matti Johannes Koivu lähtee kiertueelle yhtyeensä kanssa. Single Siinä on rakkautesi on kuultavissa digitaalisissa musiikkipalveluissa 18. marraskuuta alkaen.

Matti Johannes Koivun keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Tero Ahonen

Mokoma kiertää Suomea lähes loppuunmyydyllä akustisella kiertueella

17.11.2016

mokoma-800x600

Suomimetallin kärkinimi Mokoma julkaisee huomenna perjantaina uransa toisen akustisen albuminsa, Laulurovio. Albumijulkaisun yhteydessä kokoonpano kiertää Suomen eturivin klubeja myöskin akustisella Tuhkatkin pesästä -kiertueella. Lokakuun lopussa tunnelmallisesta Helsingin Aleksanterin teatterista alkanut kiertue on ennakkoon jo lähes loppuunmyyty.

Mokoma astui syyskuussa studioon akustisten soittimien kanssa vailla treenejä ja selkeää päämäärää. “Parhaassa tapauksessa sessioiden tuloksena olisi bändin uran toinen tuttuja sävelmiä versioiva akustinen albumi, huonoimmassa taas varsin kalliit treenit. Päätimme heittäytyä alitajuntamme vietäväksi. Sävellykset olivat jo sähköversioina vahvoiksi todettuja, joten uskalsimme tarttua hetkessä syntyviin sovitusideoihin ja äänittää ne saman tien”, kertoo kitaristi Tuomo Saikkonen. ”Versiointileikki tuotti meille lopulta niin paljon naurua ja onnistumisen hetkiä, että halusimme jakaa ilon myös kuulijoidemme kanssa”, Saikkonen jatkaa. Tästä lähtökohdasta syntyi myös ajatus päästä esittämään akustisia kappaleita yleisön eteen.

Laulurovio-albumi julkaistaan 18. marraskuuta. Rohkeiden sovitusten lisäksi albumin sointia rikastuttavat useat vierailijat, kuten hanuristi Netta Skog (Ensiferum) ja juurimusiikkitaituri Ninni Poijärvi. Levyn tuottajana toimii useiden Mokoman albumien taustalta löytyvä luottomies Janne Saksa.

Mokoman ensimmäinen akustinen albumi, Varjopuoli, julkaistiin vuonna 2011. ”Varjopuolen julkaisun jälkeen heittämiemme keikkojen myötä löysimme oman ilmaisumme akustisten instrumenttien äärellä. Alkoi tuntua että olisi mukavaa taltioida sitäkin soundia, sillä Varjopuolta tehdessämme olimme vielä hieman ujoina tekemisemme kanssa. Siirrettiin turha varovaisuus syrjään ja muistettiin että loppujen lopuksi kaikki soittimet ovat lyömäsoittimia, myös kitara”, kertoo laulaja Marko Annala.

 

Tulevat Tuhkatkin pesästä -kiertueen keikat:

pe 25.11. Espoo, Sellosali  (LOPPUUNMYYTY)

la 26.11. Tampere, TTT-Klubi   (LOPPUUNMYYTY)

su 27.11. Seinäjoki, Kaupunginteatteri (liput: www.netticket.fi )

ke 30.11. Turku, Logomo  (liput: www.lippu.fi )

pe 02.12. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi   (liput: www.brummi.fi )

la 03.12. Tampere, TTT-Klubi  (LOPPUUNMYYTY)

 

Mokoman keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Joonas Brandt

Peer Güntin juhlakiertue saapuu seuraavaksi Helsinkiin

7.11.2016

peegee-800x600

Legendaarinen Peer Günt viettää näyttävästi juhlavuottaan. Yhtye aloitti hiljattain 40th Anniversary Tour -kiertueensa, joka sisältää yksitoista keikkaa maamme eturivin klubeilla. Edellisen kerran yhtye nähtiin klubikiertueella vuonna 2011.

“Keikoilla on ollut hyvä meininki ja jengiä paljon. Bändi on parhaassa mahdollisessa iskussa!” yhtyeen keulahahmo Timo Nikki kertoi tunnelmistaan avausviikonlopun Joensuun ja Lahden keikkojen jälkeen.

Peer Günt on menestyksekkään uransa ajan kulkenut omaa hard rock’n’blues  -polkuaan, ja yhtyeellä on takanaan yli 2500 soitettua keikkaa. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muasssa Backseat, Bad Boys are Here, Bartender ja I Don’t Wanna Be a Rock’n’Roll Star. 

”Keikoilla esitetään Peer Güntin musiikkia alusta tähän päivään. Tämä on paitsi yhtyeemme 40-vuotisjuhlavuosi myös mun, Saken ja Peten 10-vuotisjuhlarundi. Keskitytään triobändin vahvuuksiin, eli pelkästään musiikkiin – kuten aina ennenkin – eli mitään sirkustemppuja ei ole odotettavissa”, Nikki summaa.

Peer Güntin 40th Anniversary Tourin tulevat keikat:

to 10.11. Helsinki, Tavastia-klubi

pe 11.11. Pori, Bar Kino

la 12.11. Turku, GONG

pe 18.11. Kouvola, House of Rock

la 19.11. Jyväskylä, Lutakko

pe 25.11. Tampere, Klubi

la 26.11. Lappeenranta, Old Cock

Kouvolasta kotoisin oleva Peer Günt perustettiin vuonna 1976. Yhtye nousi maamme kärkinimiksi vuonna 1984 voitettuaan Rockin SM-kilpailut. Yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin seuraavana vuonna. Sen jälkeen levyjä ilmestyi tasaiseen tahtiin aina 90-luvun puoleenväliin saakka. Bändi piti taukoa vuosituhannen vaihteessa, mutta teki ison paluun vuonna 2005 albumilla No Piercing, No Tattoo peräti yhdentoista vuoden levytystauon jälkeen. Vuonna 2006 yhtye palasi esiintymislavoille uudella kokoonpanolla, ja on sen jälkeen julkaissut albumit Guts and Glory (2007), Buck the Odds (2009) sekä live-levyn Live Today, Gone Tomorrow (2011).

Peer Güntin keikat myy Hannu Korhonen.

Jukka Orma mittavalle Rohtoa & Rakkautta -kiertueelle

25.10.2016

orma800x600b

Sielun Veljet -yhtyeen karismaattisena kitaristina tunnettu Jukka Orma siirtyi syyskuussa Dex Viihteen edustukseen. Loppuvuoden ajaksi sekä alkuvuodeksi on jo luvassa mittava Rohtoa & Rakkautta -talvikiertue.

”Dex Viihteen tallin myötä esiintymisteni määrä on kasvanut merkittävästi. Olen tavoittanut uusia kuulijoita ja käynyt estradeilla, joilla en ole aiemmin esiintynyt. Se on aikamoinen saavutus 45 vuotta keikkoja tehneelle. Kontakti yleisöön on ollut mutkatonta ja suoraa – aina on jokunen levykin mennyt kaupaksi ja nyt on arsenaaliin lisätty myös harvinaisen tyylikäs t-paita”, Orma toteaa tyytyväisenä.

Orman tuorein albumi on huhtikuussa 2016 ilmestynyt Orman oppivuodet, joka on ollut arvostelumenestys. ”Keikoilla käynnin suhteen olen kokenut vahvan uudestisyntymisen. Biisivalikoima Orman Oppivuodet -levyltä on alkanut elää ihan omaa elämäänsä. Siitä on muodostunut tarinallinen esityskokonaisuus, joka sekä soolo- että bändikeikoilla muuttaa jatkuvasti muotoaan ja tarjoaa sekä kuulijoille että esiintyjille yllätyksellisiä käänteitä.”

Orma palkittiin aiemmin tänä vuonna myös Soundi-palkinnolla.

Rohtoa & Rakkautta -talvikiertue 2016-2017 (lisäyksiä tulossa):

la 29.10. Marjo Leinonen Car Keys feat. Jukka Orma, STADIUM LIVE CLUB, Kokemäki
ke 16.11. Orma & Oppivuodet, ON THE ROCKS, Helsinki
la 19.11. Jukka Orma, KOHISEVA, Pukkila
ma 5.12. Jukka Orma, RAVINTOLA BELLA LOVIISA, Loviisa
to 5.1. Jukka Orma, TELAKKA, Tampere
pe 6.1. Jukka Orma, BULLDOG BAR, Riihimäki
to 26.1. Orma & Oppivuodet, SELLOSALI, Espoo
pe 27.1. Jukka Orma, PUB JAAKKO, Kotka
la 28.1. Jukka Orma, WANHA PAJA, Helsinki
pe 3.2. Jukka Orma, KATSE BAR, Jyväskylä
la 4.2. Jukka Orma, RAVINTOLA LÄTTI, Heinävesi
la 18.2. Jukka Orma, PITKÄ TANELI, Kajaani

la 25.2. Jukka Orma, HENRY’S PUB, Kuopio
pe 17.3. Jukka Orma, PIKKU-TORRE, Turku
la 18.3. Jukka Orma, KULTTUURIKUPPILA BRUMMI, Rauma
ke 24.5.-to 25.5. Marjo Leinonen Car Keys feat. Jukka Orma, VIKING GABRIELLA
pe 17.11. Jukka Orma, AIKALISÄ, Tampere

Jukka Orman keikat myy Zellu Starck.

Kuva: Jouni Harala

Peer Günt lähtee 40-vuotisjuhlarundille!

9.9.2016

peegee-800x600

Legendaarinen Peer Günt -yhtye viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuottaan. Tämän kunniaksi yhtye esiintyy syksyllä maamme eturivin klubeilla yhdentoista keikan mittaisella 40th Anniversary Tour -kiertueella.

Peer Günt on menestyksekkään uransa ajan kulkenut omaa hard rock & blues rock -polkuaan, ja yhtyeellä on takanaan yli 2500 soitettua keikkaa. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muasssa Backseat, Bad Boys are Here, Bartender ja I Don’t Wanna Be a Rock’n’Roll Star.

Tällä hetkellä Peer Günt valmistautuu lokakuun lopussa alkavalle juhlakiertueelleen. ”Fiilikset on hyvät ja ollaan valmiit panemaan kaikkemme peliin, jotta jengi saa vastinetta ostamalleen lipulle. Keskitytään triobändin vahvuuksiin, eli pelkästään musiikkiin – kuten aina ennenkin – eli mitään sirkustemppuja ei ole odotettavissa” yhtyeen keulahahmo Timo Nikki kertoo. ”Keikoilla esitetään Peer Güntin musiikkia alusta tähän päivään. Tämä on paitsi yhtyeemme 40-vuotisjuhlavuosi myös mun, Saken ja Peten 10-vuotisjuhlarundi.”

Peer Güntin 40th Anniversary Tourin keikat:

pe 28.10. Joensuu, Amarillo
la 29.10. Lahti, Möysän Musaklubi
pe 04.11. Oulu, Nightclub Tähti
la 05.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
to 10.11. Helsinki, Tavastia-klubi
pe 11.11. Pori, Bar Kino
la 12.11. Turku, GONG
pe 18.11. Kouvola, House of Rock
la 19.11. Jyväskylä, Lutakko
pe 25.11. Tampere, Klubi
la 26.11. Lappeenranta, Old Cock

Peer Güntin keikat myy Hannu Korhonen.

The Francine ei nuku!

8.9.2016

francine-nanna-hamalainen

Timanttinen Francine lähtee jälleen tien päälle. Syyskuun lopussa Kajaanista starttaava No Sleep -’til Möysä -kiertue pitää sisällään hurjaa rock’n’roll-ilottelua ympäri Suomen. Joensuun Kerubin keikalla myös legendaarinen Melrose astuu lavalle.

”On kiva kesän festarikeikkojen jälkeen taas päästä klubeille vetämään. Niissä on aina oma tunnelmansa, kun jengi on siinä metrin päässä mikrofonista ja sen hien ja rock’n’roll-fiiliksen voi todella aistia, suorastaan jopa haistaa”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo. ”Nyt syyskuussa ollaan treenattu paljon uusia biisejä. Katsotaan jos saataisiin uusi single tai parikin ulos jo keväällä. Mahdollista on, että joku uusi viisu vedettäisiin livenä jo syksynkin keikoilla! Rundi ja samalla koko keikkavuosi päätetään perinteisesti kotikaupunkiimme Lahteen, josta rundin nimikin kumpuaa. Nyt ei nukuta, nyt rokataan!”

No Sleep ’til Möysä -kiertueen keikat:
30.9.2016 ROCK HOUSE KULMA, Kajaani
1.10.2016 RAVINTOLA KUNKKU, Kuopio – Nilsiä
14.10.2016 ROCK BAR MONTTU, Pori
15.10.2016 CAFE HERKKUHETKI MYLLYRANTA, Mänttä-Vilppula
28.10.2016 RAVINTOLA TOTEM, Lappeenranta
29.10.2016 KERUBI  w/ MELROSE, Joensuu
11.11.2016 LOGOMO w/ RELAXTRIO, Turku
12.11.2016 WANHA PANKKI, Hämeenlinna
9.12.2016 RAVINTOLA VAPARI, Heinola
10.12.2016 MÖYSÄN MUSAKLUBI, Lahti

Entä miltä näyttää ensi vuosi?
”Kovaa vauhtia tehdään suunnitelmia jo ensi vuodelle, jolloin Francine viettää 30-vuotisjuhliaan. Uusi albumi ja jonkinmuotoinen juhlarundi on ainakin suunnitelmissa, mutta tarkemmat suunnitelmat hahmottuvat tässä pikkuhiljaa.”

The Francinen keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Nanna Hämäläinen

Kotiteollisuuden uusi sinkku ja video julkaistu. Albumi ja elokuva lokakuussa.

2.9.2016

KTlegasinkku
Kotiteollisuuden ensimmäinen single lokakuun 14. päivä julkaistavalta Vieraan vallan aurinko -albumilta on Viinamäki. Viinamäki julkaistiin tänään perjantaina 2.9. ja siihen tehdyn musiikkivideon voit katsoa tämän linkin kautta.

Tänään perjantaina tulevat myyntiin myös liput Kotiteollisuus-elokuvaan Leirituomiolla. Kyseessä on humalaista harhaa ja todellisuutta yhdistelevä elokuva. Haastatteluista, elokuvamaisista pätkistä ja hullun jorinoista koostuva Leirituomiolla maalaa kuvan yhdestä Suomen tunnetuimmista bändistä väistelemättä kipeitäkään asioita kuten persaukisuutta ja sydänsuruja.

Leirituomiolla-elokuvan ohjasi Saku Perintö. Elokuva nähdään 26.10. samaan aikaan kymmenessä Finnkinon teatterissa eri puolilla maata. Liput ovat nyt myynnissä Finnkinon sivuilla.

Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet julkaisivat syyskiertueen ja uuden singlen

26.8.2016

Jarkko uutisnosto
Uuden albumin Ruosterastaat 30. syyskuuta julkaiseva Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet julkaisivat tänään ensimmäisen singlen tulevalta levyltään. Kappale Keväinen jää löytyy nyt kaikista hyvin varustelluista lataus- ja suoratoistopalveluista.

Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet lähtevät pian albumin ilmestymisen jälkeen kiertueelle, jonka ensimmäiset päivät ovat nyt julki.

Keikkapäivämäärät ovat:

07.10. Vaasa, Vaasan kirkko (soolo)

14.10. Hämeenlinna, Suisto-klubi

15.10. Lappeenranta, Old Cock

20.10. Tampere, Klubi

21.10. TBA

22.10. Jyväskylä, Lutakko

28.10. Lahti, Möysän Musaklubi

29.10. Kuopio, Henry´s Pub

04.11. Joensuu, Kerubi

05.11. Savonlinna, The Rocks

11.11. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi

12.11. TBA

17.11. Helsinki, Tavastiaklubi

18.11. Turku, GONG

19.11. Pori, Rock bar Monttu

02.12. Kemi, Chillout (soolo)

03.12. TBA

09.12. Kajaani, Pitkä Taneli (soolo)

10.12. Iisalmi, Stella (soolo)

15.12. Oulu, Teatteri Rio (soolo)

16.12. Ylivieska, Akustiikkasali (soolo)

17.12. Tampere, TTT-Klubi (soolo)

Yhtyeen keikat myy Hannu Korhonen.

Marko Haavisto & Poutahaukat

25.11.2015

Marko Haavisto & Poutahaukat on pitkän linjan yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät amerikkalaisen roots-musiikin perinteet ja suomalaisten tarinoiden rehellisyys. Bändin soundissa kuullaan vaikutteita muun muassa countrysta ja bluesista — kaikki maustettuna omalla, tunnistettavalla tyylillä.

Yhtyeen nokkamiehenä toimii Marko Haavisto, jonka karismaattinen laulu ja kitara ovat keskiössä bändin tunnistettavassa tyylissä. Häntä tukevat taitavat muusikot: Jouni Saario, joka tuo bändiin dynaamista kitaransoittoa, Oskari Haavisto, joka hoitaa basson ja taustalaulut, sekä Matias Partanen, jonka rummut ja taustalaulut luovat bändin musiikkiin syvyyttä ja rytmiä.

Marko Haavisto & Poutahaukat on vuosien saatossa vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten sydämissä ja esiintyy säännöllisesti ympäri Suomen, tavoittaen yleisönsä niin intiimeissä klubeissa kuin suurilla festivaaleilla. Yhtyeen kappaleet käsittelevät elämän eri sävyjä, rakkauden iloja ja suruja, ja ne soivat aina suoraan sydämestä. Heidän musiikkinsa on täynnä lämpöä, rehellisyyttä ja suomalaisen iskelmän kauneutta.

Marko Haavisto & Poutahaukat tuo lavalle iloa ja nostalgiaa, mutta ei kaihda myöskään tuoda esiin tuoreita sävyjä ja ajatuksia, jotka resonoivat myös nuoremman sukupolven kanssa.

Marko Haavisto – laulu ja kitara
Jouni Saario – kitara
Oskari Haavisto – basso ja laulu
Matias Partanen – rummut ja laulu

Katso yhtyeen tulevat keikat allaolevasta listasta.

Peer Günt samoille festareille Deep Purplen ja Uriah Heepin kanssa kesällä Helsingissä ja Oulussa

20.11.2015

PG_UH_DP
Ensi vuonna 40-vuotisjuhlaansa viettävä Peer Günt kipuaa kesällä samoille festivaalilavoille legendaaristen Deep Purplen ja Uriah Heepin kanssa. Viime vuosina säästeliäästi keikkaillut yhtye nähdään Rockin’ Hellsinki 2016 –festivaalissa Kaisaniemen puistossa Helsingissä 10. kesäkuuta sekä Rock the North 2016 –tapahtumassa Raatin stadionilla Oulussa päivää myöhemmin 11.6.
– Onhan tämä nyt huikea kunnia päästä esiintymään giganttisen Deep Purplen ja huikean Uriah Heepin jalanjäljillä. Samalla pääsemme soittamaan pitkästä aikaa Helsingissä, toteaa Peer Güntin laulaja Timo Nikki. – Helsingin ja Oulun festarit ovat hieno osa juhlavuottamme ja yleisö saa kokea todellisen rockin ilotulituksen 40-vuotisen historiamme varrelta.

Peer Günt perustettiin vuonna 1976, ja se ponkaisi menestykseen vuonna 1984 Rockin SM-kilpailuissa. Vuotta myöhemmin ilmestyneen debyyttialbumin jälkeen levyjä ilmestyi tasaiseen tahtiin aina 1990-luvun puoleenväliin saakka. Yhtye piti taukoa vuosituhannen vaihteessa, mutta teki paluun vuona 20n05 albumilla No Piercing, No Tattoo peräti yhdentoista vuoden levytystauon jälkeen. Vuonna 2006 yhtye palasi esiintymislavoille uudella kokoonpanolla, ja sen jälkeen se on julkaissut albumit Guts and Glory (2007), Buck the Odds (2009) sekä livelevyn Live Today, Gone Tomorrow (2011).

Peer Günt on yli 30 menestyksekkään vuoden ajan kulkenut omaa heavy rock’n’ blues -polkuaan, ja yhtyeellä on takanaan jo noin 2 500 soitettua keikkaa. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Backseat, Bad Boys are here, Bartender ja I Don’t Wanna Be a Rock’n’Roll Star.
Peer Güntissä soittavat Timo Nikki (kitara, laulu), Pete Pohjanniemi (basso, taustalaulu) ja Sauli ”Sakke” Koivula (rummut, taustalaulu).

Liput Helsingin ja Oulun festivaaleille maksavat alkaen 69,50 euroa, ja ne ovat jo myynnissä Menolipussa, Lippupalvelussa ja Tiketissä. Molempiin tapahtumiin julkaistaan lähiaikoina lisää artisteja. Festivaalit ovat ikärajattomia, mutta festarialueilla on erillisiä anniskelualueita. Priority-lippu molempiin kaupunkeihin alkaen 89,50 euroa (pääsy omalle anniskelualueelle, jossa omat WC:t). Lisäksi myynnissä on pääsylipun ja ruokailun sisältäviä VIP-paketteja hintaan 179 euroa +alv. Vip-illallispakettien myynti & tiedustelut vip@menolippu.fi puh. 010 841 41 85.

Matti Johannes Koivu

28.10.2015

Matti Johannes Koivu kuuluu vankasti maamme vahvimpien laulaja-lauluntekijöiden riviin. Hänet tunnetaan artistina, joka ei epäröi tuoda tunteitaan musiikkiin.

Koivu on julkaissut kahdeksan soololevyn lisäksi lastenmusiikkilevyn ja neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Suuren yleisön tietoon Koivu tuli alunperin cover-versioista, joita hän teki Irwin Goodmanin esittämistä kappaleista.

Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle. Koivun musiikissa on kuultavissa vaikutteita muun muassa folkista ja beat-musiikista.

Live-esiintymisiin Matti Johannes Koivu suhtautuu intohimoisesti: ”Musiikin kestävyys punnitaan elävän yleisön edessä. Rakastan live-esiintymisen haastetta; sitä kuinka jännittää ja hirvittää, ja kuinka musiikki parhaimmillaan vapauttaa esiintyjän ja yleisön.”

Matti Johannes Koivu on laajentanut viime vuosina muusikon toimenkuvaansa. Hän on tehnyt kolme historiaa ja sen ymmärtämistä käsittelevää radiodokumenttisarjaa Yleisradiolle. Näistä uusin esitettiin kesällä 2019. Musiikintekijänä Matti Johannes Koivu on julkaissut aiemmin kahdeksan soololevyä sekä neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Emma-ehdokkaana Koivu on ollut niin Toisen maailman nimi -soololevyllään kuin Ultramariinin levyllä Ydin.

 

Matti Johannes Koivun sooloalbumit: 

Puuhastellen (2006)
Kovat piipussa (2007)
Irwin Goodmanin lauluja (2008)
Toisen maailman nimi (2011)
Matti Johannes Koivu (2013)
Kauneimmat meistä (2015)
Lähtölauluja (2017)
Luonnos (2019)

Katso Matti Johannes Koivun tulevat esiintymiset allaolevalta keikkalistaukselta!

Sakara Tour 2016: Stam1na, Mokoma ja Diablo yhteiselle jäähallikiertueelle

19.10.2015

Sakara_Tour_2016

Sakara Tour 2016 kokoaa Sakara Records -levy-yhtiön kärkinimet yhteiskiertueelle muutaman vuoden tauon jälkeen. Takavuosien menestyksekäs Sakara Tour -kiertuekonsepti nousee huhtikuussa klubeilta areenaluokkaan, kun Stam1na, Mokoma ja Diablo valloittavat Lappeenrannan Holiday Club Saimaa Arenan, Espoo Metro Areenan ja Oulun Energia Areenan. Ennakkolippujen myynti on alkanut tänään osoitteessa www.radiorock.fi

Moninkertainen Emma-voittaja Stam1na kantaa kiertueen pääesiintyjän viittaa. Konsertit toimivat maaliskuussa julkaistavan seitsemännen Stam1na-albumin julkaisukiertueena ja yhtye tekee ainoastaan nämä kolme keikkaa keväällä. Kaikilla levyillään kultaa tai platinaa myynyt lemiläisporukka starttaa uuden albumin studiosessiot tällä viikolla yhdessä tuottaja Janne Joutsenniemen kanssa.

Kymmenen pitkäsoittoa julkaissut Mokoma on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen metallikentän kulmakivistä. Lappeenrantalaislähtöisellä yhtyeellä on takanaan huippuvuosi alkuvuodesta julkaistun Elävien kirjoihin -albumin myötä; albumi oli niin arvostelu- kuin myyntimenestys. Laulaja Marko Annalan masennuskertomuksen ympärille rakentunut albumi kosketti ihmisiä laajasti myös metalligenren ulkopuolella ja vietti 26 viikkoa putkeen albumilistalla. Festareiden päälavoille ryminällä palannut Mokoma lähtee nyt ylpeänä isännöimään jäsentensä perustaman levy-yhtiön suurkiertuetta.

”Ensimmäisestä Sakara Tourista tulee ensi vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Olemme loputtoman onnekkaita ja kiitollisia siitä, että olemme saaneet taittaa vuosikymmenen näin hienojen yhtyeiden ja ennen kaikkea kuulijoiden kanssa. Sakara-bändien välillä on aina vallinnut veljellinen yhteys, minkä myös yleisö on aistinut. Parempia bileitä ei synny millään muulla porukalla”, Mokoman kitaristi ja Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen kertoo.

Diablo liittyy nyt ensimmäistä kertaa Sakara Tour -remmiin. Kalajoella perustettu yhtye palasi seitsemän vuoden hiljaisuuden jälkeen omalle paikalle yhdeksi maan kuumimmista metallinimistä. Syyskuussa julkaistu Silvër Horizon -albumi valtasi heti albumilistan ykköspaikan. Osa tieteistarinaan pohjautuvan albumin julkaisukeikoista myytiin loppuun jo kuukausia etukäteen.

Ennakkoliput ovat myynnissä osoitteessa www.radiorock.fi .
Julkimyynti alkaa perjantaina 23. lokakuuta klo 9 osoitteessa www.lippupalvelu.fi

SAKARA TOUR 2016
Stam1na, Mokoma, Diablo

La 9.4. Lappeenranta, Holiday Club Saimaa Arena, liput alk. 41,50€
La 16.4. Espoo, Espoo Metro Areena, liput alk. 37,50€ / 48,50€
La 30.4. Oulu, Oulun Energia Areena, liput alk. 41,50€

Päällikköpaketti (sis. liput kaikille keikoille & kiertuepaidan) alk. 126€
Lippujen ennakkomyynti: www.radiorock.fi

 

Fiilistele loppukesän helteissä Puhurin kanssa

10.8.2015

Puhurielokuu

Puhuri starttaa elokuun kahdella näyttävällä esiintymisellä.
Ensimmäisenä Puhuria kuullaan Keulan kesäkonsertissa tiistaina 11.8 Raumalla.
Tapahtuman toisena esiintyjänä on Haloo Helsinki!

Koulujen alkamista ja kiusaamisen vastaista toimintaa tukeva koko perheen Back to School -tapahtuma täyttää puolestaan Lohjan rantakentän lauantaina 15.8. Hienojen ilmojen ja ihmisten lisäksi Puhuri puhaltaa hyvän asian puolesta yhdessä mm. Duudsonien ja Diandran kera.

Molemmilla keikoilla Puhurin bändisoundin täydentäjänä toimii kantele, ja ne jotka eivät ole kuulleet yhtyeen soitantaa, tai ylipäätään tapaa jolla tämä perinnesoitin taipuu popin ja rockin maailmaan, saavat yllättyä positiivisesti.

Keulan kesäkonsertti:
https://www.s-kanava.fi/etu/keulan-kesakonsertti-elokuussa-paaesiintyjana-haloo-helsinki/1814315_11238

Back to school / Parempaa koulurauhaa -tapahtuma:
https://www.facebook.com/events/1127457370603735/permalink/1180504535299018/

Lue lisää Puhurista täällä.

Kotiteollisuuden kevät: kiertue, uusi albumi ja valokuvakirja!

11.3.2015

Kotiteollisuus_KruunuKlaava

Kotiteollisuuden uusi albumi on nyt nimetty – huhtikuun 10. päivä julkaistava albumi kantaa nimeä Kruuna/klaava. Bändi nähdään myös kirjassa, kun Johnny Kniga julkaisee Mika Vuoton valokuvakirjan Kotiteollisuus – Munasillaan ja muutenkin. Kirja julkaistaan 1.4.

Lisäksi Sinne missä tippuri kasvaa -kiertue kattaa koko maan maalis- ja huhtikuussa. 

Keikkapäivämäärät ovat:

21.3.2015, LEVI HULLUPORO AREENA, Kittilä
27.3.2015, BOMBAN TALO, Nurmes
28.3.2015, KUOPIO-HALLI /w Mokoma, Sparzanza, Sonic Syndicate, Kuopio
2.4.2015, YÖKERHO DOMINO, Rauma
3.4.2015, HIMOS AREENA, Jämsä
4.4.2015, PUUSTELLI, Nivala
5.4.2015, ARON KEIDAS, Kauhajoki
10.4.2015, KLUBI, Turku
11.4.2015, OLD COCK, Lappeenranta
17.4.2015, PAKKAHUONE, Tampere
18.4.2015, TAVASTIA-KLUBI, Helsinki
24.4.2015, AMARILLO, Kotka
25.4.2015, LUTAKKO, Jyväskylä
(lisäyksiä tulossa – aina ajantasaiset keikkapäivämäärät löydät täältä)

”Keskitymme rundilla uusiin biiseihin, joten se lyö vähän painetta päätyyn, vaikka tietysti vanhojakin soitetaan. Hyvällä fiiliksellä ollaan, totta kai. Viime kesä ja syksy meni sen verran hyvin, että eiköhän sama meno jatku. Syke on hyvä ja vahva, mutta katkonainen, niin kuin vanhoilla miehillä aina.” Hynynen paljastaa.

Kruuna/klaava -levytysprojektia Hynynen puolestaan summaa seuraavanlaisesti: ”Nyt on viimein valmista ja lopputulos on raikkainta Kotiteollisuutta koskaan. Levyn nimi oli pimennossa aivan viime hetkiin asti, mutta kun kuulin Kruuna vai klaava -kappaleen valmiiksi miksattuna, tajusin sen olevan siinä. Aaltonen ehdotti kirjoitusasun muuttamista AC/DC -tyyppiseksi ja sehän ei voi muuta kuin toimia. Lopputulos on 53.40 minuuttia rokkia, jossa minä kuulen kaikuja niinkin yllättävistä artisteista kuin Tom Pettystä, Foo Fightersista, Sielun veljistä, Don Huonoista, Exploitedista, AC/DC:stä, The Cultista, Black Sabbathista, Alice in Chainsistä, Duran Duranista sekä yllättäen myös Kotiteollisuudesta. Suomeksi sanottuna: uusi KT on rennon kuuloista suomalaista Amerikan meininkiä, ja välillä vähän mesotaan ja paahdetaan.”

Virallinen albumilista: 1. Mokoma ja 3. Melrose

16.2.2015

Mokoma06_800x600
Kuva: Eero Kokko
Mokoma
julkaisi uransa kymmenennen studioalbuminsa, Elävien kirjoihin, 6. helmikuuta. Albumi nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan sekä Rumban albumilistan ykköseksi.  Levyn toinen single, Mutta minulta puuttuisi rakkaus, oli viime viikolla jaetuin kappale Spotifyssa.

Mokoman ”Kunnon musaa 2015” -kiertue starttasi levynjulkaisupäivänä täydeltä Helsingin Tavastiaklubilta. Kiertue jatkuu perjantaina 06.03. Porin bar Kinosta. Katso tulevat keikat TÄSTÄ.

Juuri julkaistu sinkkulohkaisu soittoon tästä Mutta minulta puuttuisi rakkaus

Ville Malja / Rairai

Ville Malja / Rairai

Lauantaina myöskin loppuunmyydylle Tavastiaklubille esiintynyt Melrose nousi 6. helmikuuta julkaistulla albumillaan ”Got it made” suoraan Suomen virallisen albumilistan sijalle kolme. Albumi on järjestyksessään bändin seitsemän. Edellisestä ”It´s in the bag” levystä ehti kulua jo 13 vuotta.

Tulevat Melrose keikat ovat pe 20.02. Lahden Möysän baari ja la 21.02. Hämeenlinnan Rantasipi Aulanko. Katso tulevat keikat TÄSTÄ.

Lisäksi Suomen virallisella albumilistalla sijalla viisi komeilee Kaarle Viikatteen ja Marko Haaviston yhteisalbumi ”Laulu tuohikorteista”.
Marko Haavisto julkaisee yhtyeensä Poutahaukkojen kanssa seuraavan oman albumin vielä tämän vuoden aikana. Marko Haavisto & Poutahaukat ampaisevat myös keikoille kevään mittaan. Katso tulevat keikat TÄSTÄ.

Mokoma Kunnon musaa 2015 -kiertueelle & uusi studioalbumi

9.12.2014

Metalliyhtye Mokoman menestyksekäs kymmenen keikan klubikiertue Shadows Of Fallen Leaves Under The Grim Northern Lights Of Darkness 2014 sisälsi useampia lähes loppuunmyytyjä keikkoja ja päättyi loppuunmyydylle Tampereen Klubille itsenäisyyspäivänä 6.12.2014.

Mokoma julkaisee uransa kymmenennen studioalbumin alkuvuodesta: Elävien kirjoihin ilmestyy 6. helmikuuta 2015 ja levyn virallinen julkaisukeikka on samana päivänä Helsingin Tavastiaklubilla. Lisäksi yhtye lähtee alkuvuodesta kiertueelle, kun Kunnon musaa 2015 -kiertue starttaa Radio Rock -risteilyltä 31. tammikuuta.

Kuva: Eero Kokko

Kuva: Eero Kokko

Elävien kirjoihin -albumi äänitettiin Hämeenlinnassa Sound Supreme -studioilla Janne Saksan johdolla, ja sen miksaa Jens Bogren maineikkaalla Fascination Street -studiolla Ruotsissa. Bogrenin soundia kuullaan mm. Opethin, Arch Enemyn ja Kreatorin levyillä.

Mokoman yhdeksästä pitkäsoitosta kolme (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin) on myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman pitkäsoitot ovat nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 110 000 kappaletta.

Kunnon musaa 2015 -kiertue:

la 31.01. Radio Rock-risteily, Helsinki (Loppuunmyyty)

pe 06.02. Helsinki, Tavastia

la 07.02. Oulu, Energia-Areena

pe 06.03. Pori, Bar Kino

la 07.03. Turku, Klubi

pe 13.03. Tampere, Yo-talo

la 14.03. Lappeenranta, Old Cock

pe 20.03. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

pe 27.03. Jyväskylä, Lutakko  ja Tiketti

la 28.03. Kuopio, Kuopio-halli (Liput myyntiin myöhemmin)

Lisätietoa Mokomasta ja keikkapäivämäärät myös täältä.

 

TV-LIVE: Jarkko Martikainen ja Luotetut Miehet

16.11.2014

Jarkko_Martikainen_EiToivotut_still2
YLE Teema lähettää sunnuntaina 16.11. klo 22.00 alkaen M1-studiolla kuvatun
Jarkko Martikainen ja Luotetut Miehet keikan.

Live-lähetyksessä nähdään ja kuullaan Jarkko Martikaisen levyttämää materiaalia vuosien varrelta Luotetut Miehet -bändin verevinä sovituksina. Edellisen albumin Jarkko Martikainen ja Luotetut Miehet julkaisivat tammikuussa 2014. Albumilta ”Koirien taivas” radiosuosikeiksi nousivat kappaleet ”Pidän tästä paikasta”, ”Ei toivotut laulut”, ”Tämä vaikea elämä” ja ”Kesäloma kellarissa”. Albumi oli ensimmäisellä myyntiviikollaan Suomen toiseksi myydyin levy.

YLE Teeman livekeikka on katsottavissa myös YLE Areenassa TÄSTÄ

Jarkko Martikainen ja Luotetut Miehet kokoonpano:
Jarkko Martikainen (laulu, kitara)
Ema Hurskainen (rummut, basso, taustalaulu),
Anssi Salminen (kitarat, mandoliini, viulu, taustalaulu)
Luis Herrero (basso, haitari, taustalaulu)

Jarkko Martikaisen Artistisivulle tästä linkistä.

Mikko Löytty Dex Viihteen edustukseen

30.10.2014

Mikko2014_800x600_PekkaPelkkala

Pitkänlinjan suomirock vaikuttaja ja basistina useista kotimaisista rockyhtyeistä tunnettu Mikko Löytty liittyi Dex Viihteen edustusrosteriin.

Mikko Löytyn juuri julkaisemalla suomirockin perinteeseen ankkuroituvalla albumilla
”Koivu ja tähtiniitti” kantavana teemana toimii rakkaus sekä sen eri sävyt.
“Levyn kappaleiden ollessa pääosin rakkauslauluja luonnehtisin levyä eräänlaiseksi kertomukseksi kulkijan kaihosta “, kuvailee artisti itse uusinta tuotantoaan.

Mikko Löytty on vaikuttanut 70-80-luvun taitteesta lähtien sekä basistina että säveltäjänä useissa suomalaisissa etulinjan rockyhtyeissä, kuten Remu & Hurriganesin, Pepe Ahlqvist & Rolling Tumbleweedin, Dave Lindholmin yhtyeen ja Q.stonen riveissä. Löytty on tullut tunnetuksi erityisesti yhteistyöstään Miljoonasade-yhtyeen keulakuva Heikki Salon kanssa, jonka kanssa ovat syntyneet myös tuoreen albumin monet kappaleet, kuten esimerkiksi toukokuussa julkaistu ensimmäinen single Koivu ja tähtiniitti. Myös toisena singlenä julkaistu Jaakko Löytyn tekstiin pohjautuva Kello käy on soinut säännöllisesti mm. YLE Radio Suomen soittolistoilla.

Eclipse Musicin julkaisema Löytyn kolmas sooloalbumi Koivu ja tähtiniitti sisältää Löytyn tuoreita sävellyksiä, joissa tekstinkirjoitusapuna on toiminut mm. Heikki Salo, Timo Kiiskinen, Jaakko Löytty, Jussi Sydänmäki, Mika Nuorva ja Esa Eloranta.

Keikoilla musiikista huolehtii levyllä kuultava kokoonpano, johon kuuluvat mm:
Mikko Löytty – laulu, basso
Sakari Löytty – rummut
Anssi Salminen – Kitara
Jarkka Rissanen – Kitara

YLE Teema näyttää suomalaisen rockabilly ja rock´n´roll bändin keikan?

27.10.2014

Mike Bell2
Marraskuun 2. päivä Mike Bell & The Belltones
tekee suomalaisen rockabillyn historiaa kun Yle Teemalta näytetään bändin keikka kokonaisuudessaan osana Yle Live –sarjaa. Edellisen kerran kokonainen rockabilly -livekeikka on nähty valtakunnallisessa tv- lähetyksessä vuonna 1989, jolloin kyseessä oli Stray Catsin Kaivopuiston keikka.

Mike Bell & The Belltones soittaa 50-luvun melodista rockabillyä, countrya ja rock´n´rollia. Euroopan mittakaavassa tämän hetken eturivin rockabilly-yhtyeisiin kuuluva bändi perustettiin vuonna 2008 ja se on sittemmin saanut suitsutusta levyistä ja keikoista niin Suomessa kuin ulkomaillakin.  Bändillä onkin ollut esiintymisillään taito saada ihmiset yli genre-rajojen kiinnostumaan musiikistaan.

Euroopassa Mike Bell & The Belltones on esiintynyt suurimmilla rock´n´roll-festareilla ja klubeilla mm. Espanjassa, Hollannissa, Ruotsissa, Englannissa, Irlannissa, Venäjällä, Itävallassa, Sveitsissä, Ukrainassa ja Saksassa. Bändin debyyttialbumi ”Scream & Holler” julkaistiin vuonna 2010 ja sen jälkeen bändiltä on julkaistu mm. rockabilly-legenda Huelyn Duvallin kanssa tehty EP ”Baby, Make a Move”. Mike Bell & The Belltonesin uusin albumi ”Payback” ilmestyi kesällä 2012 ja Helsingin Sanomat valitsi sen yhdeksi vuoden levyistä.

Vuonna 2015 bändi julkaisee uuden albumin ja kiertää keikkapaikkoja kotimaassa ja ulkomailla. Ensi keväänä bändi tekee kiertueen USA:ssa ja esiintyy samalla maailman suurimmilla rock’n’roll-festareilla Viva Las Vegasissa!! Myös uuden levyn nauhoitukset tehdään USA:ssa, Los Angelesissa.

Tästä linkistä voi katsoa Belltonesin M1- livekonsertin 2.11 klo 22.00 alkaen

Mike Bell & The Belltones bändin artistisivulle tästä

Freud Marx Engels & Jung edustukseemme

10.10.2014

800x600

Suomenkielisen rootsmusan uudistajien Freud Marx Engels & Jungin perustamissanat lausuttiin 1984, keikoille lähdettiin 1985 ja 1986 ilmestyi ensimmäinen albumi. Toisensa tuolloin vasta alustavasti tunteneet, mutta jo yhteisiä ystäviä omanneet hengenheimolaiset äityivät yhteisiä mieltymyksiään kartoittaessaan toteamaan, että jonkun on perustettava alkoholiaiheisia outlaw-kantribiisejä suomeksi esittävä yhtye. Tarkoitus oli tehdä tunnetuksi merkittäviä lauluntekijöitä ja musiikkityyliä, jota rockorientoituneet kuulijat vierastivat usein silkkaa tietämättömyyttään. Ensimmäinen albumi ”Rintaan pistää, sukat haisee, enkä pidä Jeesuksesta”  täytti omat odotukset sekä tavoitti heti laajan yleisönsä.

Freud Marx Engels & Jung on julkaissut tähän mennessä yhteensä 12 albumia.
Yhtyeen tuotannosta on lisäksi koottu viisi kokoelmalevyä.

Freud Marx Engels & Jung viettää syntyhistoriaansa perustuen myös 30-vuotisjuhliaan kolmen vuoden aikana. Perustajajäsenten, laulaja Pekka Myllykoski ja kitaristi Arto Pajukallio, lisäksi yhtyeen nykyriveihin kuuluvat Tero Pulkkinen (kitara, koskettimet, haitari), rumpali Pentti Ruotsi ja basisti Petri Asiala.

Keikkasettien tasaisesti päivitettävä materiaali sisältää materiaalia yhtyeen koko levytetyn historian varrelta ja vähän ylikin. Jos tunnelmia vaihdetaankin rillumarein rehvakkuudesta kirpeään katumukseen, niin tekstit sanailevat aina terävästi.

Tervetuloa Dexille!

Freud Marx Engels & Jung Artistisivulle tästä.

 

Peer Günt rokkaa Helsingin

1.10.2014

peergunt_2009_800x600
Suomalaisen rock-musiikin kulma- ja peruskivi Peer Günt on keikkaillut vuoden 2011 kevään jälkeen lähinnä festareilla. Nyt tähän tulee hetkellinen muutos. Peer Günt tärisyttää Helsingissä Virgin Oil. ravintolan lavaa lauantaina 25.10. Bändin settilistalta löytyy mm. seuraavat järkälerokit: I don´t wanna be a rock´n´roll star, Bad boys are here, Backseat, Bartender, Boys got rhythm, Good girls don´t drink whiskey, Wake me up, Years on the road jne.

Ennakkoliput myynnissä Tiketissä.

Peer Gunt on:

Timo Nikki                kitara, laulu
Pete Pohjanniemi    basso
Sakke Koivula          rummut

Sanin uusi albumi Aulanko julkaistiin 10. lokakuuta

15.9.2014

Sani_aulanko_kansi

Sani tekee hienon paluun soolouralle uuden materiaalin myötä, kun kolmas sooloalbumi Aulanko julkaistiin 10. lokakuuta. Tuottajana Sanin tuoreella sooloalbumilla on Janne Saksa.

Levyltä on lohkaistu ahkerasti radiosoittoa saaneet singlet Versoava juuri, Niin käyvät kahdestaan, Aulanko ja tuoreimpana syyskuussa kappale nimeltä Jää, jonka voit kuunnella alta.

Sani kertoo Jää-singlestä: -Taitavasti on Antti Mikkola miehenä osannut kirjoittaa veret seisauttavan tarinan epätoivoisen naisen näkökulmasta. Tunnemyrskyjen ja epäilysten keskellä nainen yrittää hallita parisuhteensa arkea ja miettii kannattaako pitää suhteesta kiinni – vai päättääkö hän kaiken julmalla tavalla? Nyky-yhteiskunnassa näitä synkkiä mietteitä tuntuu olevan yhä enemmän, jotka saattavat johtaa peruuttamattomiin tekoihin. Salattuja asioita tapahtuu neljän seinän sisällä, kun puhumattomuus puuttuu. Kipeistä asioista pitäisi keskustella avoimemmin, vaikka helppoa se ei olekaan.

Uusi levy on vaatinut ponnistuksia, ja Sani on syystäkin tyytyväinen.
-Vaikka viimeisen kahden vuoden ajan olenkin elänyt tietynlaisen myllerryksen keskellä, niin olen saanut siitä enemminkin voimavaraa tekemisiini, ajatellut ja katsellut maailmaa eri näkökulmasta kuin ennen. Seison jokaisen biisin takana ja olen kiitollinen porukalle, joka on ollut tällä matkalla mukana. En jäänyt suurien koneistojen jalkoihin, vaan sain toteuttaa kappaleet esityskuntoon toivomallani tavalla. Innoituksen lähteinä ovat olleet niin mennyt maailma kuin uudetkin asiat ja tuttavuudet, jotka kaikki ovat yhtä kalliita ja opettavaisia. Aulanko-albumi on minulle jälleen yksi unelmien täyttymys, eikä unelmointia saa koskaan tukahduttaa vaikka joku näin yrittäisikin. Onnistumisia on etsittävä kaikkialta, vaikka pettymyksen tai murheen hetkiä sattuisikin reitin varrelle, Sani toteaa.

Uuden albumin nimi juontuu Sanille tärkeistä maisemista, kuten albumin kauniista kannestakin voi päätellä.
– Nimikkokappale ja avausraita Aulanko on paluu lapsuuden maisemiin. Aulanko on satumetsä, jonka jalopuiden katveeseen on hautautunut niin hyviä kuin ikäviäkin muistoja. Levy päätyy näiden päivien tunnelmiin kappaleella Parempi näin.

Levynjulkaisun lisäksi Sanin pitää kiireisenä keikkailu sekä soolona että Aikakoneen kanssa. Sanin soolokeikalla kuullaan vauhdikas setti, joka sisältää paitsi Sanin soolotuotannon kappaleita, myös osan Aikakoneen suurista tanssihiteistä.

Aulanko kappaleet:

1. Aulanko
2. Versoava juuri
3. Sielu irrallaan
4. Aava meri
5. Hiljainen mies
6. Karma
7. Levätköön taivas
8. Lahja
9. Niin käyvät kahdestaan (duetto Veeti Kallion kanssa)
10. Jää
11. Parempi näin

Sanin artistisivulle tästä

10-kertainen Grammy-voittaja tuottaa suomalaisyhtyeen uuden albumin

MickeBjorklof_Bluestrip4

Suomalainen bluesrock yhtye Micke Björklöf & Blue Strip julkaisee kuudennen albuminsa keväällä 2015. Levyn tuottaa kymmenkertainen Grammy-voittaja John Porter, joka on aikaisemmin työskennellyt muun muassa Santanan, Ozzy Osbournen, B.B Kingin, Buddy Guyn ja Keb Mo:n kanssa.

Tulevan levyn materiaalia on työstetty viime talvesta lähtien ja lokakuussa yhtye matkustaa Englantiin, Walesiin levyttämään legendaariselle Rockfield studiolle. Huikean historian omaavalla studiolla ovat levyttäneet muun muassa Queen, Black Sabbath, Rush ja Coldplay.

-Olemme erittäin innoissamme tästä yhteistyömahdollisuudesta John Porterin kanssa. Onhan se kieltämättä jo motivoivaa, kun tietää miehen historian edustamamme genren parissa. Olen pitänyt Johnin kanssa yhteyttä jo muutaman vuoden ajan, mutta aikaisemmin aikataulut eivät vain ole kohdanneet, sanoo Micke Björklöf.

-Tämä on askel eteenpäin kansainvälisen uramme rakentamisessa. Tulevasta sessiosta on sopiva pikku kutina päällä ja on erittäin mielenkiintoista alkaa työstää tätä uutta materiaalia joka tuntuu todella hyvältä. Tämän projektin myötä on taas yksi iso unelma täyttymässä, jatkaa Björklöf.

Yhtyeen viimeisin albumi, New Orleasissa äänitetty After The Flood, julkaistiin maailmanlaajuisesti syksyllä 2013 Blues Boulevard levymerkillä. Levy valittiin vuoden parhaaksi kotimaiseksi blues-albumiksi Radio Suomen Bluesministeri ohjelmassa.
Albumi oli kesäkuussa Englannin bluesradioiden soittolistalla sijalla 11. Kesäkuussa Micke Björklöf & Blue Strip valittiin Suomen edustajaksi ensi maaliskuussa järjestettävään European Blues Challenge 2015 tapahtumaan Brysseliin.

Micke Björklöf & Blue Stripin artistisivulle tästä

Marko Haavistolla monta rautaa tulessa

12.9.2014

Albumit mm. Poutahaukkojen ja Kaarle Viikatteen kanssa

Marko2012_800x600

Marko Haavistolla on riittänyt kiireitä viime aikoina. Mies on keikkaillut aktiivisesti sekä soolona että Poutahaukat-kokoonpanon kanssa, mutta viihtynyt paljon myös studiolla. ”Toteutin soololevy-haaveeni pari vuotta sitten, kun Luojalle Rengiksi -levyni valmistui. Nyt vuorossa on bändilevy, kun Poutahaukkojen kohta viisi vuotta jatkunut hiljaisuus levyrintamalla päättyy”, Marko kertoo. Ensi vuoden puolella ilmestyvän pitkäsoiton julkaisee Turenki Records.

Vuoden 2015 julkaisuihin kuuluu myös Haaviston yhteislevy metallimusiikin maailmasta tutun Kaarle Viikatteen kanssa. ”Levy koostuu Kallen kirjoittamista lauluista, jotka Kalle ja minä lauletaan ”kimppaan”. Kalle soittaa kitaraa, minä bassoa, ja meidän lisäksi levyllä soittaa Antti Kukkola (kitara) ja Kepa Kettunen (rummut)”.

Haavistolla on vielä kolmaskin levytysprojekti meneillään. ”Vanha lapsuudenkaverini, muusikko-lauluntekijä Antti Vuorenmaa otti yhteyttä alkuvuodesta, ja nyt meillä on keskenämme tekeillä hyvinkin akustispainotteinen levy, jonka materiaali jakautuu kokolailla puoliksi. Olemme kumpikin kirjoitelleet lauluja tahoillamme ja nyt niitä on kasassa albumillisen verran”, Marko sanoo tyytyväisenä. Tämäkin levy julkaistaneen jo ensi vuoden aikana.

Marko Haavisto & Poutahaukat tunnetaan monipuolisena kokoonpanona, joka rikkoo rohkeasti rajoja. Tänä vuonna yhtye on tehnyt Black Sabbath -tribuuttiesityksiä nimellä Black Sabbath tango. Yhdistelmä on yllättävä, mutta on otettu riemulla vastaan. Mistä moinen idea sitten syntyi? ”Black Sabbath on esikuvistani ja innoittajistani suurimpia. Löysin bändin joskus ihan 80-luvun alussa, ja voi sanoa, että se mitä esim. The Beatles merkitsee monille, sitä samaa Black Sabbath merkkaa mulle”.

Poutahaukkojen Sabbath-setti koostuu pitkälti Black Sabbathin alkupään tuotannosta, jota on viety akustisempaan country & western -maailmaan. ”Hienot piisit, kuten aina, taipuvat moneen suuntaan, jos niitä sydänlähtöisesti käsittelee”, Marko tiivistää.

Keikkarintamallakin kuuluu hyvää. ”Keikkoja ja keikkapaikkoja on laidasta laitaan, ja sama pätee yleisöömme. On hauska nähdä paikoilla niin hattupäisiä täti-ihmisiä kuin vaihtoehtoelämäntapa-punkkareitakin”, Marko nauraa. ”Bändimme on iskussa taas, ja sisäiset kemiat virtaavat erinomaisesti. Hyvässä hapessa kohti uusia seikkailuja!”

Katso Marko Haavisto & Poutahaukat -keikat artistisivulta

 

Bad Kingin uusi sinkku kertoo julkisuuden kiroista ja pyrkyreistä

29.8.2014

badking2

Kuva: Bad King

 Turkulaisen Bad King –yhtyeen tuore single kertoo julkisuuden kiroista ja julkkispyrkyreistä. Tämän debyyttilevystään huippuarvostelut saaneen yhtyeen kakkosalbumi ilmestyy loppuvuonna. Tuore Friend-kappale on tulevan albumin toinen single. Bad King julkaisee levynsä varsin harvinaisella tavalla muutama laulu kerrallaan tavanomaisen albumilähtöisen julkaisun sijaan. Uusia singlejä on luvassa syksyllä, ja kaikkien julkaisujen jälkeen yhtye nivoo musiikkinsa kokonaiseksi levyksi joulukuussa.

– Tuore singlemme kertoo siitä, kuinka jotkut haluavat julkisuuteen niin intohimoisesti, ettei julkisuuden laadulla ole enää mitään väliä, kunhan oma naama tai tissit ovat jonkin median uutisvirrassa, kertoo Bad Kingin laulaja Juuso August.

– Sanoituksemme ovat usein kantaaottavia, ja olemme tehneet lauluja niin uskonnosta kuin prostituutiosta. Sovituksissamme pyrimme innovatiivisiin ja kaavoista poikkeaviin soinnutuksiin ja vahvaan bassosoundiin, hän jatkaa.

Bad Kingiä on vaikea asettaa musiikillisesti mihinkään tiettyyn musiikkityyppiin. Lavalla yhtyettä on luonnehdittu ryhmäksi erikoisia ja persoonallisen näköisiä veijareita, jotka luovat olemuksellaan vauhtia, hyvää oloa, sykettä ja uutta oudonkarheaa karismaa.– Uskomme musiikissa melodian voimaan olkoot sitten kyse mistä musiikkilajista tahansa. Lisäksi tavoittelemme mahdollisimman tunnistettavaa laulusoundia. Kunnioitamme musiikissa myös jopa hieman Queen-tyylisiä stemmakohtia, Juuso August toteaa.

Bad Kingin muodostavat laulaja Juuso August, rumpali Patrik Kivekäs sekä veljekset basisti Jukka-Pekka ja kitaristi Vesa-Matti Paasivara.

Kuuntele uusi single VR-labelin sivuilla

Bad Kingin artistisivulle
Bad Kingin kotisivut

Kotiteollisuus kiertueelle uuden kokoelmajulkaisun siivittämänä

Kotiteollisuus_mokki_2014 Kotiteollisuus lähtee kiertueelle lokakuun lopussa. Kossupillin paluu ja kosto -kiertueen lähtölaukauksena toimii uuden, Murheen mailla II 2007-2014 -kokoelman julkaisu 17.10. Kyseessä on kolmen levyn kokoelma, joka pitää sisällään yhden levyn verran hittejä ja toisen levyllisen harvinaisuuksia. Albumikokonaisuuteen kuuluu myös kolmas levy, mutta salaisuuden verho pysyy vielä sen päällä. Murheen mailla II 2007-2014 -kokoelmalla on myös kaksi upouutta Kotiteollisuus-biisiä. Toinen niistä, Helvetti jäätyy, julkaistaan sinkkuna 26.9.


Syyskiertueen varsin omaleimaisesta nimestä kertoo lisää kukapa muukaan kuin Hynysen Jouni: ”Tänä kesänä kehitimme kossupillin. Se on sellainen pitkä putkilo, josta kuuluu ääni kun sitä liikuttelee edestakaisin. Teippasimme sen kiinni kossupulloon ja aina kun joku ottaa keikkabussissa kaariryypyn, kossupillin vieno ääni kutsuu koko porukan koolle. Ehdoton ja ainoa kesäbiisi minulle.”

Kotiteollisuuden kesän keikkarupeama oli onnistunut, ja Hynysen mukaan hyvää settiä on jatkossakin luvassa: ”Tämä oli sen verran varma ja hyvä kesä, mitään kommelluksia ei ollut. Oli vain armottoman hienoa soittosuoritusta kerta toisensa jälkeen. Jopa laulukin kulki, joka merkittäköön aikakirjoihin. Joka jätkällä on työmoraali tällä hetkellä sen verran korkealla, että sama meno jatkuu varmasti syksyn keikoillakin. Lisäksi kun syyskuussa pääsemme aloittamaan seuraavan levymme tekoa, ja lokakuussa julkaistava kokoelma tavallaan niittaa tuotantomme Aaltosen Miitrin mukaantuloon saakka, niin fiilis on hyvä. Istumme puhtaan pöydän ääressä, neljä miestä yhtenä rintamana. Pöydällä makaa vain yksi riskitekijä: kossupilli.”

KOSSUPILLIN PALUU JA KOSTO -syyskiertue

pe 31.10. Helsinki, Pressa
la 01.11. Anjankoski, Mari´s Coffee
pe 07.11. Jämsä, Himos Areena
la 08.11.  Kuopio, Rauhalahti
pe 14.11. Turku, Venus Nightlife
la 15.11. Valkeakoski, Waltikka
pe 21.11.  Varkaus, Z-One
la 22.11. Tampere, Klubi
pe 28.11. Lappeenranta, Old Cock
la 29.11. Lahti, Finlandia-klubi
pe 05.12. Mikkeli, Wilhelm Club & Bar
la 06.12. Hämeenlinna, Sirkus
pe 12.12. Jyväskylä, Lutakko
la 13.12. Helsinki, Tavastia-klubi
pe 19.12. Oulu, SuperPark
la 20.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

Kotiteollisuuden kotisivu
Kotiteollisuus Facebookissa
Kotiteollisuuden artistisivu

Lisätiedot / haastattelupyynnöt:
Tuula Salminen, puh. 040 9011 266, tuula.salminen@umusic.com

Francinen kiertue starttaa syyskuussa

26.8.2014

Francine_vaaka
Francine lähtee loppuvuoden kiertueelle syyskuussa. Francinella keikkoja on tänä vuonna totuttua vähemmän, sillä suunnitelmissa siintää uuden albumin äänitykset loppuvuoden ja ensi vuoden alun aikana. Jos kaikki natsaa kohdilleen, olisi uusi albumi kaupoissa keväällä 2015. Sitä ennen yhtye kuitenkin valmistautuu vetämään kunnon show’n tien päälle!

FRANCINE – Men on the Highway 2014 Tour

5.9. Helsinki, On The Rocks
6.9. Harjavalta, Night Factory
12.9. Mikkeli, Wilhelm
13.9. Nilsiä, Ravintola Dooris
3.10. Seinäjoki, Ilona
4.10. Lahti, Jenkkiautonäyttely/Messukeskus
4.10. Jokela, Wanha Mestari
10.10. Porvoo, Amarillo
11.10. Turku, Moision Olkkari
7.11. TBA
8.11. Rock At Sea, Stockholm-Åland-Stockholm
14.11. Tampere, Kustaa III
15.11. Helsinki, Ravintola Wossikka
21.11. Lappenranta, Totem
22.11. Joensuu, Kerubi
12.12. Lahti, Möysän baari
13.12. Kouvola, House of Rock

Francinen artistisivu

Vuosikymmenen levytystauko ohi – Melrose palaa kehiin uudella sinkulla!

21.8.2014

Melrose_sinkku

Suomalaisen rock’n’rolliin ja rockabillyn instituutioihin lukeutuva Melrose on vihdoinkin vastannut fanien kutsuun ja palannut vuosikymmen tauon jälkeen studion uumeniin. Vuonna 1981 perustetun yhtyeen uutta, seitsemättä studioalbumia on lupa odottaa ensi vuoden alussa, mutta ensimmäinen maistiainen saadaan jo nyt uuden John Doe –sinkun myötä.

”Mehän oltiin alusta saakka ihan omanlaisemme bändi jota oli vaikea lokeroida, joten musta on ihmeellistä et meistä ikinä tuli mitään ja et me jatketaan tätä hommaa vieläkin. Periaatteessahan me oltiin vaan skidejä jotka halus rokata ja nykyään me ollaan aikuisia jotka edelleen haluu rokata, ei sen kummempaa. Mut ihan yhtälailla kun ekan sinkun aikoihin, niin yhtä täpinöissä sitä on vieläkin, siitä että tulee uus sinkku ulos. Se on mahtavaa!”, Melrosen laulaja-kitaristi Tokela iloitsee pitkän tauon päätyttyä.

Sinkun ja tulevan albumin tuottajina toimivat Tokelan itsensä lisäksi Lauri Eloranta (Damn Seagulls, Pää Kii) ja Miikka Paatelainen (Scandinavian Music Group, The Latebirds & Kerkko Koskinen Kollektiivi). Melrosen single ja tuleva albumi julkaistaan Fullsteam Recordsin ja Sony Musicin yhteistyönä.

Katso ja kuuntele sinkku Youtube-videona alta!
John Doe Spotifyssä
John Doe iTunesissa

Melrosen tulevat keikat:
22.8. Rock House Kulma, Kajaani
23.8. Theft City Rock, Varkaus
23.8. Drive-Inn & Rock, Nurmes
29.8. Bar Panama, Valkeakoski
30.8. The Circus, Helsinki (+ Damn Seagulls)

Melrose:
Tokela (laulu, kitara)
Jami (rummut)
Roger (basso)

Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet syyskiertueelle

18.8.2014

Ei toivotut laulut julkaistu videon muodossa

Jarkko_Martikainen_EiToivotut_still2

Jarkko Martikainen julkaisi tammikuussa viidennen soololevynsä Koirien taivas (Sakara Records), joka nousi heti ensimmäisellä julkaisuviikollaan virallisen albumilistan kakkossijalle. Samana viikonloppuna käynnistyi myös kiertue uuden Luotetut miehet -yhtyeen kanssa, jossa soittaa Ema Hurskainen (rummut, basso, taustalaulu), Anssi Salminen (kitarat, mandoliini, viulu, taustalaulu) ja Luis Herrero (basso, haitari, taustalaulu).

Nyt kokoonpano on jälleen lähdössä kiertueelle, joka starttaa Pohjois-Suomesta ja jatkuu Kainuun kautta aina Mäntsälään asti. Luvassa on monipuolinen musiikkikattaus Martikaisen pitkältä ja menestyksekkäältä uralta. ” -Tarkoituksena on soittaa musiikkia kaikilta viideltä levyltäni, muutamia YUP-aikojen lauluja ja varmaan joitain erikoisuuksia myös. Tällä hetkellä reservissä on kolmisenkymmentä biisiä, mutta viidenkymmenen valikkoon pyritään”, Martikainen kertoo Jouluksi kotiin… -nimetystä kiertueesta.

Tänään julkaistiin myös uusi musiikkivideo Ei toivotut laulut, jossa esiintyy Martikaisen lisäksi myös Luotetut miehet. ” -Video on vanhan kaverini (kävimme taidelukiota Savonlinnassa ja soitimmekin hetkisen samassa Keinuva lahna -nimisessä yhtyeessä) Jukka Mantereen visio. Vaikka lauluntekijä kuljeskeleekin videossa erilaisilla reuna-alueilla – teollisuushallien kupeissa ja elementtitalojen katveissa – niin silti jäljestä jää ainakin itselleni positiivinen jälkimaku. Se johtunee varmaankin hyvästä seurasta: kuvauspäivänä nauratti usein, vaikka olikin vielä melko kylmä alkukesän päivä. Sekin on hyvä, että yhtyeemme pääsi näkyville ja että ohjaaja pääsi kokeilemaan helikopterikameraa. Kaikki voittivat!”, myhäilee Martikainen tyytyväisenä.

Jouluksi kotiin… –kiertue:

16. 10. to Oulu, 45 special
17. 10. pe Raahe, Flirt
18. 10. la Kajaani, Rock house Kulma
24. 10. pe Kouvola, House of rock
25. 10. la Salo, Hometown
31. 10. pe Helsinki, LeBonk
1. 11. la Kuopio, Henry´s pub
7. 11. pe Tampere, Yo –talo
8. 11. la Mäntsälä, Coto

Jarkko Martikaisen artistisivulle
Jarkko Martikainen Youtubessa
Jarkko Martikainen Spotifyssä

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liina Rislakki, Sony Music
Liina.rislakki@sonymusic.com
Puh. 0207-421 531

Timo Rautiaiselta Toinen varoitus

10.7.2014

Rautiainen_4sektori_Ylimäinen3

Timo Rautiainen ja Neljäs Sektori julkaisee toisen albuminsa elokuun 8. päivä. Albumi kantaa nimeä Toinen varoitus. Albumin uusi single Kaikki maailman aika julkaistaan elokuun 1. päivä.

Toinen varoitus noudattaa jo tutuksi tullutta linjaa, eli musiikki on melodista, soundit raskaat ja sanoitukset ns. asian ytimessä. Bändi luottaa rockin perussanomaan ja jättää turhat kikkailut muille. Tällä kertaa levyn kaikki biisit yhtä lukuun ottamatta ovat Valtteri Tynkkysen käsialaa. Tynkkynen toimi jälleen myös albumin tuottajana. ”Siitä jatkettiin mihin viimeksi jäätiin. Bändin ulosanti on entisestään terävöitynyt” toteaa Tynkkynen uudesta albumista.

Timo Rautiainen ja Neljäs Sektori –yhtyeeseen kuuluu Rautiaisen lisäksi Valtteri Tynkkynen, Jarkko Petosalmi, Peter Engberg ja Jussi Nikula – kaikki rautaisia, pitkän linjan muusikoita. Timo Rautiainen ja Neljäs Sektori julkaisi debyyttilevynsä Kunnes elämä meidät erottaa vuonna 2012.

Toinen varoitus –albumin biisilista näyttää tältä:

1. Kun kaikki inhimillinen on vierasta
2. Oma arkipyhä
3. Suomisen perhe
4. Kaikki maailman aika
5. Fysiikan laki
6. Oman onnensa sepät
7. Missä hän on tänään
8. Nuotiolla
9. Jeesus tulee takaisin
10. Synkkien puolue
11. Sektorock

Timo Rautiainen ja Neljäs sektori -keikat ym infon löydät artistisivulta

Timo Rautiainen ja Neljäs Sektori: uusi albumi elokuussa

28.4.2014

Timo_Rautiainen&Neljas_sektori800x600Timo Rautiainen ja Neljäs Sektori julkaisee syksyllä uuden, vielä nimeämättömän albumin. Elokuun 8. päivänä julkaistavan albumin äänitykset on juuri saatu valmiiksi.

Timo Rautiainen ja Neljäs Sektori julkaisi debyyttilevynsä Kunnes elämä meidät erottaa vuonna 2012. Syksyllä julkaistavalla kakkosalbumilla yhtye luottaa entistä enemmän rockin perussanomaan vilkuilematta edelleenkään trendien perään. Lukuisilla kiertueillaan yhteenhitsautunut soittajaryhmä toimii paremmin kuin koskaan ja bändi on innoissaan niin tulevasta albumista kuin kiertueestakin.

Oma arkipyhä on albumin uusi single, joka julkaistiin huhtikuun 25. päivä.

Timo Rautiainen ja Neljäs Sektori on:
Timo Rautiainen – laulu, kitara
Valtteri Tynkkynen – basso, taustalaulu
Jarkko Petosalmi – kitara
Peter Engberg – kitara, taustalaulu
Jussi Nikula – rummut, taustalaulu

Timo Rautiainen ja Neljäs sektori -artistisivu

Kauko Röyhkä & The Boots: uutta musiikkia livenä ja levyllä

4.4.2014

Kuva: Juha Metso

Kuva: Juha Metso


Kauko Röyhkä on jälleen astumassa estradille yhtyeen kanssa. Nyt vuorossa on sekä keikkoja että uusi albumi The Boots -kokoonpanon kanssa.

Jarmo Heikkinen perusti The Bootsin erottuaan Kauko Röyhkä & Nartusta 80-luvun lopulla. The Boots on levyttänyt useita albumeja, omaa, etupäässä englanninkielistä rock’n’rolliaan. Peruskokoonpanoon on Jarmon lisäksi kuuluneet hänen veljensä Pete Heikkinen ja Rape Raappana.



Musiikillisesti liikutaan tutussa, kaukoröyhkämäisen räävittömässä ympäristössä. ”-Teemana on useissa biiseissä seksi ja bailaaminen. Looppeja ja syntetisaattoreita on käytetty enemmän kuin ennen, mutta perustana on kuitenkin svengaava, perinteinen bändisoitto”, Kauko Röyhkä kertoo.

Kaukon yhteistyö The Bootsien kanssa sai alkunsa Erotica Night -showsta.
”-Show pyöri vuosina 2010-2011.Otto Grundström (Tehosekoitin), vaimoni Olga, Maija Moisio ja minä lauloimme ja The Boots säesti. Alkuideana oli hakea seksin ja mystiikan yhteyttä Stanley Kubrickin Eyes Wide Shut -elokuvan tyyliin, mutta lopputulos oli tanssityttöineen ja tiskijukkineen enemmän hupia ja kabareeta. Tein show’ta varten muutamia biisejä, jotka ovat nyt tulevan albumin pohjana”.

Kauko Röyhkä & The Bootsin levy Etelän peto (Svart Records) julkaistaan toukokuussa, ja ensimmäinen single Aurinko ja kuu ja kaikki muu julkaistaan virallisesti 11.4., mutta kappaleen voi kuulla Soundin Perjantaibiisinä jo 4.4.. Kokoonpanon ensimmäinen yhteinen keikka on Bar Loosessa keskiviikkona 16.4.

Kauko Röyhkä & The Boots kokoonpano on Kauko Röyhkä (laulu), Jarmo Heikkinen (kitara), Pete Heikkinen (basso), Rape Raappana (rummut), Jesse Heikkinen (kitara), Dimitra Salo (laulu, koskettimet).

Kauko Röyhkä & The Boots kevään keikat:
16.4. Bar Loose, Helsinki
23.5. Wilhelm Club & Bar, Mikkeli
30.5. Klubi, Turku
31.5. Tavastia, Helsinki

Kauko Röyhkän artistisivulle

Kotiteollisuuteen neljäs jäsen

26.3.2014

Keikkoja, kokoelma syksyllä ja bändi studioon vielä tämän vuoden puolella

Kotiteollisuus2014_Mika_Jussila_web

Kuva: Mika Jussila

Kotiteollisuuden taival triona on ohi. Jo pitkään keikoilla mukana ollut Miitri Aaltonen on otettu yhtyeeseen tasavertaiseksi jäseneksi Jouni Hynysen, Jari Sinkkosen ja Janne Hongiston rinnalle.

– Periaatteessa mikään ei muutu. Aaltosen tehtävät pysyvät samana, eli mies soittaa kitaraa, laulaa taustoja ja nuolee tarvittaessa saappaamme, toteaa yhtyeen toimitusjohtaja ja talousnatsi Janne Hongisto.

– Suomeksi sanottuna miehestä otetaan minimipalkalla maksimaalinen hyöty. Bändi on nyt trio, jossa on neljä jäsentä. Matematiikka ei ole koskaan ollut vahvin aineemme, toisin kuin esimerkiksi kossu, yhtyeen julkinen puliukko Hynynen jatkaa.

Aaltonen on tunnettu muun muassa Viikatteen ja Mokoman tuottajana ja miksaajana ja tämän lisäksi mies on kiertänyt Kotiteollisuuden matkassa epäsäännöllisen säännöllisesti jo vuosien ajan. Lisäksi mies on äänittänyt yhtyeen demot, osallistunut sovitustyöhön ja laulanut yhdessä Janne Hynysen kanssa taustoja Kotiteollisuuden levyillä 2000-luvun alusta lähtien. Yhteisö ja pesti on siis tuttu.

– Aaltosen tyyli tehdä hommat ”sykkeellä” ja rakkaudella on tehnyt meihin vaikutuksen. Mies sopii ryhmään täydellisesti, kuin sormi perseeseen. Mie menetin viime vuonna uskoni rokkiin, siihen, että tässä maassa kukaan olisi kiinnostunut enää mistään muusta kuin tosi-tv -ohjelmista ja kaiken maailman hyppyritukka-artisteista. Nyt olen kuitenkin saanut uutta intoa ja Aaltosen mukaan tulo vain vahvistaa tätä. Aaltoselle annetaan myös täysi vastuu tästä edes osallistua meidän muiden kanssa biisien tekoon, kertoo Hynynen.

Aaltosen sävellys- ja sovituskyvyt pistetään koetukselle jo tämän kevään aikana, jolloin bändi alkaa kasata ja treenata uutta materiaalia seuraavaa pitkäsoittoa varten. Studioon Kotiteollisuus suuntaa syksyllä ja uusi levy lienee kaupoissa kevään 2015 aikana. Syksyä 2014 varten bändi kasaa kokoelmalevyn, joka tulee olemaan suoraa jatkoa vuonna 2007 ilmestyneelle Murheen mailla -kokoelmalle.

– Siitä tulee iso paketti. Mukana on uutta, vanhaa, harvinaisuuksia sekä myös dvd-materiaalia, paljastaa Hynynen.

Keikkoja Kotiteollisuus tekee tänä vuonna normaalisti. Nyt käynnissä olevan kevätkiertueen lisäksi yhtye soittaa kesällä nipun festivaali- sekä baarikeikkoja ja syksyllä yhtye kiertää kokoelmalevynsä tiimoilta.

-Joka paikkaan tulemme, jonne pyydetään. Ja sinnekin minne ei pyydetä, uhoaa Hongisto.


Katso Kotiteollisuuden keikat artistisivulta

Tero-Petri Suovanen (& Korvaamattomat)

25.3.2014

Turkulainen laulaja-lauluntekijä Tero-Petri Suovanen tunnetaan suomenkielisen vaihtoehtorockin uranuurtajana. Tero-Petri on vaikuttanut vahvasti myös muun muassa Tuula Amberlan biisintekijänä ja säestäjänä. 22.10.2021 ilmestynyt uusi albumi ”Olet aina mukana” on Tero-Petrin uran kymmenes pitkäsoitto, kun mukaan lasketaan Limonadi Elohopea -bändin levyt vuosina 1994–2004.

Soundi-lehden Jussi Niemi arvioi ”Olet aina mukana” -pitkäsoiton Soundissa 9/2021: ”Keitoksessa on hyppysellinen iskelmää, mutta paljon muutakin: indierockia, discosoulia, suomirockia, syntikkapoppia, rautalankaa ja päätösraidassa totaalisen yllättävä täsmäannos Ultra Brata. Tyyli on ihan oma. Todella harva osaa naittaa leikkisän älykköyden, pakahduttavan haikeuden ja poikamaisen huolettomuuden näin saumattomaksi kokonaisuudeksi”.

Korvaamattomat -yhtyeen kanssa Suovanen on tehnyt musiikkia viiden albumin verran. Tero-Petri & Korvaamattomien musiikkityyli on omaleimaista ilotulitusta iskelmän ja indierockin välimaastossa.

Korvaamattomissa soittavat:
Jakke Aho – Basso ja taustalaulu
Mikke Helenius – Kosketinsoittimet
Mitja Kiviluoma – Kitara
Mika ”Moilu” Moilanen – Rummut

Korvaamattomat -yhtyeen keikkojen ohella Tero-Petri esiintyy myös pienemmässä kokoonpanossa Tero-Petri & Tomi Rikkola.

Duon ohjelmistossa kuullaan Tero-Petri Suovasen soolotuotantoa ja myös katsaus Suovasen 90-luvulla uransa luoneen Limonadi elohopea -yhtyeen tuotantoon.
Tomi Rikkola on multi-instrumentaalisti (viulu, buzuki, lyömäsoittimet), joka on kotimaista musiikkikenttää seuranneille tuttu Pohjannaula -yhtyeestä ja mm. Jarkko Martikaisen säestäjyydestä.

Duo keskittyy herkkään intensiiviseen tunnelmointiin ja yllättäviin versioihin Tero-Petri Suovasen lauluista, joita ei ole vähään aikaan lavoilla kuultu.

Katso Tero-Petrin (& Korvaamattomien) keikat allaolevalta listalta.

Micke Björklöf & Blue Stripin albumi vuoden 2013 paras!

11.3.2014

micke_bjorklof_blue_strip_after_the_flood_albumi
Bluesministeri-ohjelman kuuntelijat äänestivät: Micke Björklöf & Blue Stripin albumi vuoden 2013 paras! Dex Viihde onnittelee!

Yle Radio Suomen Bluesministeri-ohjelmassa on pitkin kevättä metsästetty viime vuoden parhaita albumeita sekä koti- että ulkomaisilla sektoreilla.

Prosessin ensimmäisessä vaiheessa kuuntelijat saivat panna ehdolle viime vuoden levyjulkaisuja. Tämän “esikarsinnan” myötä valikoitui kolme albumia sekä koti- että ulkomaiseen sarjaan.Seuraavana vaiheena oli kaikille vapaa nettiäänestys, jossa oli mahdollista äänestää kolmea albumia kummassakin sarjassa reilun kuukauden ajan.

Voittajaksi valikoitui Micke Björklöf & Blue Strip albumillaan After the Flood, joka kahmi 37 prosenttia kokonaisäänimäärästä (652 ääntä).

Micke Björklöf & Blue Strip solmi äskettäin merkittävän kansainvälisen levysopimuksen, jonka myötä After The Flood -nimeä kantava levy julkaistiin syksyllä 2013 Blues Boulevard -levymerkillä kaikkiaan 25:ssa maassa. After the Flood on Micke Björklöf & Blue Stripin viides studioalbumi ja se äänitettiin New Orleansin maineikkaassa Piety Street Studiossa. Levyn on tuottanut amerikkalainen Mark Bingham joka tunnetaan yhteistyöstään mm. Dr Johnin, John Mooneyn, Elvis Costellon, John Scofieldin, R.E.M:n, Hugh Laurien ja Nevillen veljesten kanssa.


Micke Bjorklof & Blue Strip artistisivu

Blues Strip Facebookissa
Bluesministeri Facebookissa

Mokomalla juhlakeikka Tavastialla 28.5.!

19.2.2014

mokoma-sunshine©SamiJämsen_small

Kuva: Sami Jämsen


Mokoman
lopulliseksi läpimurtolevyksi osoittautunut Tämän maailman ruhtinaan hovi julkaistiin toukokuussa 2004. Suomenkielisen pikametallin pioneeri ja suuriviisiiri juhlistaa merkkiteoksensa 10-vuotissynttäreitä soittamalla albumin kokonaisuudessaan Tavastia-klubilla keskiviikkona 28. toukokuuta.

Soundi-lehti arvioi julkaisuvuonna, että Tämän maailman ruhtinaan hovi on ”paras suomeksi Suomessa tehty jyräalbumi”, ja levyn myyntimääräkin ylittää nykyiset kultalevyrajat reippaasti. Keikkojen kestosuosikeiksi levyltä ovat nousseet mm. kappaleet Haudan takaaUni saa tullaHiljaisuuden julistaja ja Poltetun maan taktiikkaa.

Osta liput suoraan Tiketistä
Lue Tuomo Saikkosen haastattelu keikasta Rumban sivuilta
Tapahtuma Tavastian sivuilla
Mokoman artistisivulle

 

Jukka Kuoppamäeltä uusi albumi ja konserttikiertue

29.1.2014

Jukka Kuoppamäki & Pieni Joukko. Kuva: Hans Andersson

Jukka Kuoppamäki & Pieni Joukko. Kuva: Hans Andersson

Jukka Kuoppamäki on parin viime vuoden aikana ilahduttanut kuulijoitaan sekä uuden materiaalin että konserttikiertueiden muodossa. Vuosi 2014 jatkuu samoissa tunnelmissa, kun Jukka julkaisee 34. studioalbuminsa Perintö ja tekee myös konserttikiertueen. Helmikuun 7. päivänä julkaistavan albumin teemana on Helsinki, Jukan lapsuus- ja nuoruusajan kotikaupunki. Albumin kappaleiden aiheet liittyvät kotiseutuun, kotoa lähtöön ja kotiinpaluuseen; siihen, miten kotiseutu vuosien myötä muuttuu.

Jukka on asunut suuren osan elämästään ulkomailla ja kertookin levynsä sanomasta seuraavaa: ”Jokaisella meistä on oma kotiseutumme. Näitä lauluja kuunnellessaan kuulija voi ajatella omaa kotiseutuaan. Sitä, miten se on muuttunut, kun sinne palaa pitkän ajan jälkeen takaisin ja tuskin tuntee paikkoja samaksi kuin ennen. Meidän kaikkien kotiseutu on tämä maa, josta nimikappale Perintö kertoo. ”

 

 

Tammikuun lopussa alkavalla konserttikiertueellaan Jukka tulkitsee lauluja uudelta albumiltaan sekä unohtumattomia klassikoitaan uransa varrelta. Kiertueella Jukkaa säestää orkesteri Pieni Joukko, jota kuullaan myös Perintö-levyllä. Pieni Joukko on: Heikki ”Häkä” Virtanen, basso; Jussi Liski, koskettimet; Markus Raivio, rummut; Miika Kurtakko, kitara.

Jukka Kuoppamäki ja Pieni Joukko konsertit keväällä 2014

31.1. Kerava-Sali, Kerava
1.2. Rauma-Sali, Rauma
6.2. Hyvinkää-Sali, Hyvinkää
7.2. Kuusankoskitalo, Kuusankoski
8.2. Sellosali, Espoo
13.2. Savoy, Helsinki
14.2. Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäki
15.2. Kulttuuritalo Virta, Karelia-Sali, Imatra

Osta Jukka Kuoppamäen uudelta albumilta julkaistu single Hiroshima Baby Itunesista.

Maritta Kuula

17.12.2013

Maritta Kuula on laulaja-lauluntekijä, joka on tehnyt seitsemän kriitikoiden kiittämään soololevyä. Hänen musiikissaan on samanaikaisesti huumoria, syvyyttä sekä kepeyttä. Häntä on luonnehdittu oman tiensä kulkijaksi ja kulttiartistiksi, jonka musiikkia on kuultu myös radioiden soittolistoilla. Kuulan levyillä soittaa joukko eturivin suomalaismuusikoita. Syksyllä 2023 julkaistulla Sininen pallo -levyllä soittavat Janne Lastumäki, Miikka Paatelainen, Eeva Koivusalo ja joissain kappaleissa Heikki Tikka.

Maritta Kuula on onnistunut yhdistämään erilaisia musiikillisia elementtejä ja tuomaan oman, tunnistettavan äänensä Suomen musiikkikentälle. Kuulan musiikissa voi kuulla piirteitä muun maussa kamaripopista, italoiskelmästä, avaruusdiscosta, electrosta, klubimusiikista, avantgardesta sekä 60- ja 70-luvun rockista. Kappaleissa esiintyy monipuolinen henkilögalleria. Huumori on tärkeä osa Kuulan ilmaisua. Hänen musiikkinsa tarjoaa kuulijoilleen hienovaraisen ja samalla voimakkaan matkan eri musiikkityylien ja tunnelmien maailmaan.
Maritta Kuula aloitti soolotuotantonsa vuonna 1992 Herodes levy-yhtiöllä ja ennen soolotuotantoaan Kuula lauloi ja teki kappaleita 500 kg lihaa yhtyeessä.

Kuula esiintyy kokoonpanoilla:
Maritta Kuula & Janne Lastumäki duo
Maritta Kuula & Karvanopat.

Katso Maritta Kuulan keikat alla olevasta keikkalistauksesta.

Jusu Lounela

2.12.2013

Jusu Lounela on loistava Ylen nuoriso-ohjelmien toimittaja ja juontaja, joka tuli suuren yleisön tietoisuuteen Radiomafian juontajana. Jusu juontaa mm. festivaalien ohjelmalavat, ja onpahan Juhani Merimaa on pestannut hänet elinikäiseksi Ruisrockin juontajaksikin. Jusu on luontainen viihdyttäjä ja hauskuuttaja, jolta ei mene sormi suuhun!

Kauko Röyhkä

28.11.2013

Kauko Röyhkä on pitkän linjan kirjailija ja rockmuusikko, joka on vuodesta 1980 lähtien ärsyttänyt, järkyttänyt ja ihastuttanut Suomen kansaa lauluillaan ja romaaneillaan. Kauko Röyhkän ensimmäinen albumi Steppaillen (1980) on suomalainen rock-klassikko, ja romaani Kaksi aurinkoa oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1996. Röyhkä on kirjoittanut myös muun muassa elokuvakäsikirjoituksia, tv-draamaa, kolumneja ja levyarvosteluita. Vuonna 1995 Röyhkä sai Suomi-palkinnon ja vuonna 2009 valtion taidepalkinnon. Tämä monipuolinen lahjakkuus ei osoita hyytymisen merkkejä.

Kauko Röyhkä keikkailee soolona sekä yhdessä 1980-luvun Röyhkän levyttämään materiaaliin yhdessä bändinsä Kauko Röyhkä & Röyhkeät kanssa ja 1990-luvun materiaalin läpileikkaukseen yhdessä Kauko Röyhkä & Jumalan lahja -bändinsä kanssa.

Katso Kauko Röyhkän keikat alla olevalta listalta.


Heikki Hela

27.11.2013

Heikki Hela tunnetaan muun muassa legendaarisen Kummeli-ryhmän jäsenenä. Hänen laulajauransa alkoi 1980-luvulla ja tunnetuimpina kappaleina ovat Uneton yö -megahitin lisäksi myös Kaikista kaikkein, Naisen hymy, Optimistinen, Sortunut ääni ja Hillitön hopeinen kuu. Vuonna 1994 Hela palkittiin Emma-gaalassa Miessolisti-tulokkaana. Hela on uransa aikana julkaissut yhteensä viisi albumia sekä lukuisia single-lohkaisuja.

Lukuisten elokuvaroolien ja teatterivierailujen lisäksi Helaa on nähty viime vuosina myös television puolella Nelosen uudessa kotimaisessa menestyssarjassa Kontio & Parmas.

Heikki Hela keikkailee myös aktiivisesti yhdessä muusikko-näyttelijä Heikki Silvennoisen kanssa. Yhtye kantaa ytimekkäästi nimeä Silvennoinen & Hela & Band.

”Kaikista kaikkein” 30v. -juhlakonsertit


Heikki Helan debyyttialbumin Kaikista kaikkein julkaisusta tulee syksyllä kuluneeksi 30 vuotta. Hela juhlistaa tapausta kokoamalla alkuperäisen tekijäkaartin yhteen soittamaan levyn kappaleet livenä yleisön edessä. Lavalle nousevat Helan lisäksi Kummelistakin tutut Timo Kahilainen (Koskettimet) ja Heikki Silvennoinen (kitara) sekä ns. Porkkanakomppi, eli Jarmo Nikku (kitara), Harri Rantanen (basso) ja Anssi Nykänen (rummut).

Heikki Hela Akustisesti

Heikki Hela juhlistaa 30-vuotista laulajan ja lauluntekijän uraansa Kaikista kaikkein -juhlakonserteilla sekä esiintymällä Heikki Hela Akustisesti trionsa  kanssa. Akustisessa trio-versioissa Heikin lisäksi soittavat Jarmo Nikku / Kustaa Kantelinen (kitara) sekä Mika Lilja (loota). Luvassa on sekä Kaikista Kaikkein -levyn kappaleita, että myös  uudempia lauluja- tuttuja hittejä sekä harvemmin soitettuja helmiä.

Hela-keikat ovat tunnettuja melodisesta ja rytmisesti menevästä meiningistä kuin myös leppoisasta herkästä tunnelmastaan.

Katso Heikki Helan keikat allaolevalta listaukselta.

 

Ilpo Kaikkonen

26.11.2013

Vuodesta 2005 eri kokoonpanoilla musisoinut laulaja-lauluntekijä Ilpo Kaikkonen on luonut vahvan kivijalan kotimaisen musiikin sanansaattajana. Ilpolla on takana nuoresta iästään huolimatta satojen keikkojen kokemus, ja mies tunnetaankin erinomaisena esiintyjänä ja helposti lähestyttävänä kaverina, jolla on aurinkoinen asenne ja jalat maassa. Keikoilla kuullaan enimmäkseen Ilpon omia biisejä, joita on kertynyt vuosien saatossa jo iso liuta. Isommin radiosoittoa ovat saaneet hitit ”Terveiset sinne taivaaseen”, ”Kryptoniitti” ja ”Savuna ilmaan”. Omien biisien ohella Ilpo tykkää keikoilla soittaa valitsemistaan ikivihreistä lainakappaleista näköisiään versioita.

Kolmatta pitkäsoittoaan valmisteleva sympaattinen lahtelaismuusikko kirjoittaa ja tuottaa nykyisin musiikkinsa omatoimisesti. Toukokuussa 2020 julkaistu single ”Tuhat tarinaa” katkaisi hänen parivuotisen terveysongelmista johtuneen julkaisutauon. Pitkäsoitto on odotettavissa vuodelle 2021.

Ilpo Kaikkonen keikkailee kaikenlaisissa miljöissä olohuoneista festarilavoille, ja kokoonpano vaihtelee tarpeen mukaan trubaduurista isompaan orkesteriin.

Ohjelmiston Ilpo sorvaa aina taidolla ja tyylillä tapahtuman tarpeisiin sopivaksi.

Katso Ilpo Kaikkosen keikat alla olevalta listalta.

Katri Ylander

25.11.2013

Suomalaisia jo kohta kaksi vuosikymmentä tunteikkaalla ja tyylikkäällä pop-musiikillaan koskettanut Katri Ylander kuuluu maamme pidetyimpien naisartistien joukkoon. Alunperin artisti tuli koko kansan tuntemaksi vuonna 2005 Idolsin toiselta tuotantokaudelta sijoittuen kisassa toiseksi. Kilpailun jälkeen Katri solmi levytyssopimuksen. Katri on julkaissut kuusi albumia ja kaksi kokoelmalevyä. Helmikuussa 2024 Katri julkaisi Mosaiikki-albumin, jonka tiimoilta artisti nähdään keikoilla ympäri Suomen kevään ja kesän aikana.

Katrin uran suurimpia hittejä ovat mm. Yksi sydän, Sano mulle jotain kaunista, Onko vielä aikaa?, Välitunnilla, Aamuaurinkoon ja Valehdellaan, sekä Mansikkamäki.

Keikoilla artisti nähdään huippubändin kera. Ohjelmistoon kuuluu niin vanhempia kuin uusia hittejä.

Esiintyjänä Katri on valoisa, raikas ja on vuosien aikana saanut paljon kiitosta kauniista äänestään, sekä vahvasta tulkintakyvystään. Lavalla ollessaan artisti silmin nähden nauttii esiintymisestä joka solullaan!

Katso Katri Ylanderin keikat alla olevalta listalta.

Peer Günt

22.11.2013

Menestykseen Peer Günt ponkaisi vuonna 1984 Rockin SM-kilpailuissa, joissa kilpailivat Peer Güntin lisäksi mm. Kolmas Nainen. Debyyttialbumin Peer Günt (1985) jälkeen levyjä ilmestyi tasaiseen tahtiin aina 90-luvun puoleenväliin saakka. Bändi piti taukoa vuosituhannen vaihteessa, mutta teki paluun vuonna 2005 albumilla No Piercing, No Tattoo peräti yhdentoista vuoden levytystauon jälkeen. Vuonna 2006 yhtye palasi esiintymislavoille uudella kokoonpanolla, ja sen jälkeen se on julkaissut albumit Guts and Glory (2007), Buck the Odds (2009) sekä livelevyn Live Today, Gone Tomorrow (2011).

Peer Günt on menestyksekkään uransa ajan kulkenut omaa heavy-rock’n’blues -polkuaan, ja bändillä on takanaan tuhansia soitettuja keikkoja. Tämä vaatimaton – mutta tinkimätön – yhtye on soittanut itsensä suomalaisten sydämiin rehellisellä rock’n’rollilla ja rautaisella livemeiningillä. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Backseat, Bad Boys are here, Bartender ja I Don’t Wanna Be a Rock’n’Roll Star.

Vuonna 2016 Peer Günt vietti 40-vuotisjuhlavuottaan! Näin kitaristi-laulaja Timo Nikki kertoi 40th Anniversary Tourin keikoista: ”Fiilikset on hyvät ja ollaan valmiit panemaan kaikkemme peliin, jotta jengi saa vastinetta ostamalleen lipulle. Keskitytään triobändin vahvuuksiin, eli pelkästään musiikkiin – kuten aina ennenkin – eli mitään sirkustemppuja ei ole odotettavissa. Keikoilla esitetään Peer Güntin musiikkia alusta tähän päivään. Tämä on paitsi yhtyeemme 40-vuotisjuhlavuosi myös mun, Saken ja Peten 10-vuotisjuhlarundi.”

Peer Günt on:

Timo Nikki – kitara, laulu
Pete Pohjanniemi – basso, taustalaulu
Sauli ”Sakke” Koivula – rummut,taustalaulu

Katso Peer Güntin keikat alla olevalta keikkalistalta.

Pepe Ahlqvist

PEPE AHLQVIST esittelyteksti

Euroopalaiseen blueseliittiin kuuluva tuusulalainen Pepe Ahlqvist on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu bluesmuusikko. Yli neljäkymmentä vuotta kestäneellä urallaan hän on esiintynyt lukuisien legendaaristen bluesartistien kanssa.

Pepe Ahlqvistin upeat ja menestyksekkäät äänitteet sekä vuosien varrella heitetyt yli 6000 keikkaa ovat taanneet vakaan suosion läpi vuosien. Pepe Ahlqvistia pidetään lahjakkaana ja persoonallisena laulaja-lauluntekijänä, kitaristina ja huuliharpistina.

Pepe aloitti uransa 60-70 lukujen vaihteessa keikkailemalla koulubileissä Lahti-Nastola-akselilla. 1970-luvun puolivälissä alkoi yhteistyö CHICAGO OVERCOATin kanssa legendaarisen Love Recordsin suojissa, josta tie johti hedelmälliseen yhteistyöhön Fazer/Warnerin kanssa. 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa Pepe ja hänen bändinsä tuohon aikaan H.A.R.P. levyttivät useita hienoja albumeja.

Yhtyeen levyjä on julkaistu Suomen lisäksi mm. muissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Pepen kolmesta tärkeimmästä bändistä viimeisin THE ROLLING TUMBLEWEED lopetti toimintansa vuonna 2003. Vuonna 2002 perustettu SF BLUES (Suomi-Finland Blues) yhdessä Heikki Silvennoisen kanssa jatkaa myöskin tulevaisuudessa esiintymisiä ja levytyksiä. Mukana tulee olemaan vierailijoina erityyppisiä valovoimaisia artisteja.

Pepe Ahlqvist on tehnyt vuosien varrella esiintymismatkoja ympäri Eurooppaa ja myös Pohjois-Amerikkaa. Hänet on kutsuttu esiintymään moniin suuriin konsertteihin erikoisvieraaksi, viimeksi B.B. KINGin konsertteihin Helsingin Jäähalliin 2004 ja 2006. Pepe Ahlqvist työskentelee nykyisin erilaisten kokoonpanojen kanssa soolo keikoista big band konsertteihin.

Pepe Ahlqvist sai elämäntyöpalkinnon Finnish Blues Awards -tapahtumassa Helsingissä 14. tammikuuta 2017. Finnish Blues Awards -palkintojen saajat valitaan alan vaikuttajien keskuudessa. Prosessiin osallistuu yli 300 muusikkoa, keikkajärjestäjää, toimittajaa ja muuta aktiivia ympäri Suomen. Pepe palkittiin urasta, joka levittäytyy viiden vuosikymmenen ajalle. Ensimmäiset levytyksensä hän teki 1970-luvun puolivälissä Chicago Overcoat -yhtyeessä. Vuonna 2016 Pepelle tuli 60 ikävuotta täyteen. Hän juhlisti vuotta kokoamalla tunnetuimman bändinsä H.A.R.P:in uudelleen. Lisäksi julkaistiin tuplakokoelma ”One Day Less, One Day More”.

PEPE & JOEL AHLQVIST esittelyteksti

Euroopan blueshuippuihin kuuluva Pepe Ahlqvist on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu bluesmuusikko.
Lähes viisikymmentä vuotta kestäneellä uralla tehdyt menestyksekkäät äänitteet sekä vuosien varrella heitetyt yli 6000 keikkaa ovat taanneet vakaan suosion läpi vuosien. Pepe Ahlqvistia pidetään lahjakkaana ja persoonallisena laulaja-lauluntekijänä, kitaristina ja huuliharpistina. Viime vuosina Pepe on tehnyt keikkaa myös poikansa Joelin kanssa.

Joel Ahlqvist on vuonna 1997 syntynyt kitaristi, laulaja-lauluntekijä ja huuliharpisti. Joel opiskeli aluksi klassista kitaraa ja jatkoi opiskelua Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Hänet tunnetaan myös Hip hop/Rap piireissä nimellä ’’PHDS’’ biisin tekijänä sekä tuottajana. Joel on mukana myös erilaisissa bändiprojekteissa.
Pepe ja Joel valittiin edustamaan Suomea International Blues Challenge tapahtumaan Memphisiin USA:han vuonna 2017.
Joelin nuoresta iästä huolimatta on hänelle elämänsä aikana kertynyt jo lähes 500 keikkaa.

PEPE AHLQVIST WITH TOMI LEINO TRIO/BAND esittelyteksti

Suomalaisen bluesin pioneeri Pepe Ahlqvist ja Tomi Leino Trio – yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä roots-genren yhtyeistä – julkaisivat yhteisen levyn ’Backstreets Of Blue’ 7.8.2021. Levyn kappaleet koostuvat Leinon ja Ahlqvistin originaalisävellyksistä.

Soulin, bluesin ja rockinkin rajapinnoilla liikkuva levy nostaa esille Ahlqvistin persoonallista ja vahvaa laulua, tyylitietoista huuliharpun soittoa sekä väkevää kitarointia. Tomi Leino Trion tinkimätön, hypnoottinen komppi ja levyllä vierailevat Hammond-urku- ja pianovirtuoosi Harri Taittonen ja laulaja Lena Lindroos luovat levyn ison, muhkean soundin.

Pepe Ahlqvist on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu bluesmuusikko jonka ura on kestänyt jo puoli vuosisataa. Pepe Ahlqvistin upeat ja menestyksekkäät äänitteet sekä vuosien varrella heitetyt yli 6000 keikkaa ovat taanneet vakaan suosion läpi vuosien. Pepe Ahlqvistia pidetään lahjakkaana ja persoonallisena laulaja-lauluntekijänä, kitaristina ja huuliharpistina.

Tomi Leino Trio on eräs Suomen ahkerimmista roots-yhtyeistä. Laulaja-kitaristi-harpisti Tomi Leinon johtaman yhtyeen musiikki on monipuolinen keitos, jossa on vaikutteita bluesista, soulista sekä rock’n’rollista. Tomi Leino Trion jäsenet Leino, Jaska Prepula ja Mikko Peltola ovat kokeneita bluesammattilaisia, jotka ovat myös työskennelleet lukuisten amerikkalaisten ja eurooppalaisten bluestähtien säestysyhtyeissä. Yhtye on jo vuosia esiintynyt tiiviisti ulkomailla, erityisesti Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.

Sani

21.11.2013

Saija ”Sani” Aartela on tunnettu ja suosittu laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja näyttelijä. Hän on esiintynyt lukuisissa tv-ohjelmissa sekä näytellyt erilaisissa teatterirooleissa. Laulajana Sani tuli koko kansan tietoisuuteen legendaarisen Aikakone-yhtyeen solistina – yhtye keikkailee edelleen ahkerasti ympäri Suomen. Hänen soolouraan on sisältynyt mm. menestyksekkäitä duettoja, yksi näistä on ollut jo klassikoksi muodostunut Tuhat yötä Samuli Edelmannin kanssa. Lahjakas Sani on myös säveltänyt ja sanoittanut kappaleita monille tunnetuille kotimaisille artisteille.

Sanin vuosi 2023 lähtee käyntiin vahvan uuden pop-soolomateriaalin siivittämänä. Odotettavissa on melodista ja tarttuvaa aikuispoppia, jonka tulkitsijana Sani on kiistatta Suomen kärkikastia. Uusin soolojulkaisu on tarttuva ja radioystävällinen Sydänhuone. Albumikokonaisuutta on luvassa vuoden 2024 alussa.

Sanin uusin single Kaunis julkaistiin 20.10.2023. Kaunis on aikuisen ja elämän monet puolet nähneen aikuisen voimabiisi, Sani kertoo singlestä.

Sani esiintyy duona, omalla bändillään sekä vierailevana tähtenä muissa kokoonpanoissa.

Katso Sanin keikat alla olevalta keikkalistalta.

Timo Rautiainen

Timo Rautiaisen soolo-ohjelmisto pitää sisällään Timon uran tärkeimpien kappaleiden lisäksi tarkoin valittuja suomalaisen kansanmusiikin helmiä sekä otteita maamme kevyen musiikin historiasta. Jokaisella laululla on hyvä syy tulla esitetyksi ja ne syyt tulet kuulemaan Timon keikan monisanaisissa välispiikeissä – luvassa on taustoitettuja tarinoita Suomesta ja suomalaisista. Rautiainen esiintyy sekä soolona että yhdessä näyttelijä Jussi Lampin kanssa.
Vuonna 2022 ilmestynyt Rautiaisen ensimmäinen kansanmusiikkialbumi toi hänet myös kansanmusiikkilavoille yhdessä muusikko Ville Ojasen kanssa.

Timo Rautiainen muistetaan parhaiten suomenkielisen metallimusiikin myyntilistojen ja kansansuosion kärkeen 2000-luvun alussa nostaneen Trio Niskalaukauksen johtohahmona. Timo Rautiainen on julkaissut kolme soololevyä (Sarvivuori, 2006; Loppuun ajettu, 2007; En oo keittäny enkä myyny, 2010) ja kaksi levyä Neljäs Sektori -yhtyeen kanssa (Kunnes elämä meidät erottaa, 2012; Toinen varoitus, 2014). Vuonna 2017 Trio Niskalaukaus teki näyttävän comebackin keikkalavoille ja on julkaissut paluunsa jälkeen albumit Lauluja Suomesta ja Mahdoton yhtälö.

Kansanmusiikkia hän opiskeli Kaustisella Ala-Könnin kansanmusiikkilinjalla lukuvuoden 2012-2013. Ensimmäisen kansanmusiikkipohjaisen albumin Timo Rautiainen julkaisi yhdessä muusikko Ville Ojasen kanssa 2022.

MODERNIN KANSANMUSIIKIN MIEHET TIMO RAUTIAINEN JA VILLE OJANEN LÖIVÄT HYNTTYYT YHTEEN

Pitkän uran kotimaisen musiikin parissa tehneet Timo Rautiainen ja Ville Ojanen julkaisevat yhteisalbumin tammikuussa. Muusikoita yhdistää rakkaus perinteiseen kansanmusiikkiin, jota kumpikin on opiskellut sekä myös esittänyt tahoillaan. Ojasen ollessa genreen jo syvemmin omalla urallaan uppoutunut, Rautiaisen taival kyseisen musiikin parissa on lyhyempi vaikka kosketus kansanmusiikkiin sai ensihipaisunsa lähes puoli vuosisataa sitten.

”Ensimmäinen kontaktini suomalaiseen kansanmusaan tapahtui 70-luvun alussa ollessani alle kymmenvuotias, jolloin Konsta Jylhä & Purppuripelimannit esiintyivät kotikyläni Haukivuoren oppikoulun salissa. Isä vei meidät molemmat pojat konserttia katsomaan, vaikkei hän itse ollut millään lailla kansanmusaihmisiä. Myöhemmin kysyin, miksi me sinne menimme. Syyksi hän kertoi sen, että se ryhmä oli siihen aikaan niin järjettömän suosittu ja kuuluisa, että pakkohan sitä oli mennä katsomaan. Itse keikasta muistan vain sen, että kovilla puutuoleilla oli epämukavaa istua ja yhtyeen basisti (Veikko Järvelä) spiikkasi biisit samalla kertoen yleisöä viihdyttäviä puujalkavitsejä. Silloin se musiikki ei vielä tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta,” Rautiainen kertoo.

Tuolloin kytemään jäänyt kipinä sai tulta alleen vuosikymmeniä myöhemmin vuonna 2010 kun hänet kutsuttiin solistiksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlille konserttiin, johon muutamaa musiikintekijää oli pyydetty esittämään omaa tuotantoa kansanmusiikiksi sovitettuna. Osan Rautiaisen kappaleista sovitti Ville Ojanen, joka myös soitti viulua isossa, nuoremman polven kaustislaisista muusikoista kasatussa taustaorkesterissa.

”Pyysin Timoa Kaustisen festivaalien Lauantaisauna-orkesterin solistiksi. Olin jo aiemmin tutustunut hänen soolomateriaaliinsa, jossa ilokseni huomasin akustisia instrumentteja ja etnistä meininkiä, joten hommahan lähti heti oikeille raiteille. Savolainen ja pohjalainen luonne toimii meidän tapauksessa täydellisesti. Timo puhuu ja minä kuuntelen, ja sitten kun tehdään musiikkia, niin tehtävänjako on luonteva, ellen sanoisi jopa täydellinen”, Ojanen toteaa.

”Pidin kovasti keikasta ja festareiden meiningistä yleensäkin. Ehkä suurin harppaukseni siihen maailmaan oli kuitenkin opiskeluvuosi 2012-2013 Kaustisen kansanmusiikkilinjalla, jonka jälkeen ajatus kansanmusahenkisestä levystä alkoi kyteä mielessä. Useamman vuoden, välivaiheen ja yrityksen jälkeen yhteistyökumppaniksi valikoitui Ville Ojanen, jonka kanssa näkemyksemme tulevasta musiikista olivat yhteneväiset”, Rautiainen muistelee.

Rautiainen ja Ojanen julkaisevat yhteisen albumin ensi vuoden tammikuussa, ja tältä kyseiseltä levyltä kuullaan ensimmäisenä singlelohkaisuna ”Konsa käsivarressa”-niminen kappale, joka on Rautiaisen säveltämä ja sanoittama.

”Vaikka ”Konsta käsivarressa” -kappaleen teksti on vahvaa mielikuvituksen tuotetta, perustuu se tietyiltä osin todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Kappaleella esiintyvät soittajien lisäksi useita henkilöitä puherooleissa, joista eräänä mainittakoon tämän hetken suomalaisen kansanmusiikin ’grand old man’, kaustislainen mestaripelimanni ja palkittu näppäripedagogiikan kehittäjä, legendaarinen Mauno Järvelä.”

Katso Timo Rautiaisen keikat alla olevalta keikkalistalta!

Timo Rautiainen&Jussi Lampi kiertue: ”Tässä on miesnäkökulmaa!”

15.11.2013

Mitä tapahtuu, kun yhdistetään Suomen pisin näyttelijä-muusikko Jussi Lampi ja monessa musiikillisessa liemessä marinoitunut Timo Rautiainen?

Syntyy musiikillinen matka suomalaisuuteen, sen rempseisiin ilonhetkiin ja kaihoisiin tunnelmiin. Näiden 2000 -luvun reissumiesten ohjelmisto koostuu sekä duolle sovitetusta omasta materiaalista vuosien varrelta että käsin poimituista suomalaisen kevyenmusiikin helmistä, jotka jokainen ovat esittäjilleen läheisiä ja merkityksellisiä. Kaksikko tiivistää, mitä on odotettavissa. ”Kaksi miestä ja yksi kielisoitin. Koskettavia, inhimillisiä tarinoita ihmisen elosta; ilosta ja suruista”, Rautiainen summaa. Lampikin innostuu: ”Kaksi ja puoli sataa kiloa miesvoimaa laulaa siitä miltä tuntuu, kun kaikki menee pieleen, tai sitten kun kaikki meneekin hyvin! Tämä jos mikä on miesnäkökulmaa!”, hän veistelee.

Timo Rautiainen ja Jussi Lampi ovat tunteneet toisensa jo kauan. ”Timon kanssa nähtiin ekan kerran Tampereen rautatieasemalla Trio Niskalaukauksen aikoihin. Olin kuunnellut siinä vaiheessa niskistä jo varmaan puoli vuotta ja käynyt keikoilla. Sitten jollain Tavastian keikalla survoin itseni takahuoneeseen, ja loppu on legendaa”, Lampi kertoo. Miesten välille on vuosien saatossa kasvanut vahva ystävyys. ”Jussi on turvallinen, lämmin ja luotettava ihminen,” Rautiainen kuvailee. ”Timo on mun veli, rakas, tuki ja turva. Timo on ollut aina valmiina kun olen ollut pahassa jamassa, ja niitä jostain syystä mulle tuppaa kertymään”, Lampi naureskelee.

Myös miesten musiikillinen yhteistyö alkoi tutustumisen myötä. ”Sen jälkeen olemmekin paljon hommailleet kaikenlaista yhdessä. Jussi mm. soitti kaikilla kolmella meikäläisen soololevyllä rumpuja”, Rautiainen summaa.

Miehet ovat ehtineet myös esiintyä aiemmin yhdessä duona, mm. Juhani Merimaan 60-vuotispäivillä vuonna 2007. Rautiainen muistelee, mistä idea yhteiskeikoista sai alkunsa: ”Vuonna 2005 esiinnyttiin akustisesti Jyväskylässä Viiden Tähden Festareilla esittäen Leevi & The Leavingsin musiikkia, kolmantena pyöränä oli tuolloin kitaristi Jari Huttunen. Koska tuosta illasta jäi niin mukava muisto, päätimme laajentaa ohjelmistoa muuhunkin musiikkiin ja tehdä keikkoja jatkossa enemmänkin. Ja nyt tehdään siis jo kokonainen kiertue.”

Rautiainen & Lampi kiertueella

Jussi Lampi: laulu & rytmisoittimet
Timo Rautiainen: laulu, kitara, buzuki

pe 15.11. KULTTUURIKULMA, Pori
la 16.11. PUB PIKKUPÄSSI, Karkkila
to 21.11. M/S FINLANDIA – ECKERÖ LINE, Helsinki
pe 22.11. SAHANRANTA, Kuhmoinen
la 23.11. RAITTINEN, Lappeenranta
pe 29.11. KUSTAA III, Tampere
la 30.11. PUB RED BIKE, Keuruu
to 5.12. VENTTIILI, Hämeenkyrö
pe 6.12. KROUVI, Kauhajoki
la 7.12. ALPPIRUUSU, Elimäki
pe 13.12. LOMAKESKUS REVONTULI, Hankasalmi
la 14.12. JYVÄNEN, Vantaa

Timo Rautiaisen kaikki kokoonpanot artistisivulla

Kotiteollisuus

12.11.2013

Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimmista yhtyeistä. Kotiteollisuus tunnettiin vuosina 1993-1997 nimellä Hullu ukko ja Kotiteollisuus. Vuonna 1997 bändi muutti nimen nykyiselleen. Kotiteollisuus voitti parhaan hard rock-metalli -albumin Emman vuonna 2004 albumillaan Helvetistä itään, joka olikin yhtyeen läpimurto. Suurimmista hiteistä mainittakoon mm. Rakastaa/ei rakasta, Helvetistä itään ja Minä olen.

Maaliskuussa 2014 yhtye ilmoitti, että pitkään keikoilla mukana ollut Miitri Aaltonen on otettu yhtyeeseen tasavertaiseksi jäseneksi.

Kotiteollisuuden keulakuva Jouni Hynynen toimii paitsi yhtyeen laulajana, kitaristina ja sanoittajana myös säveltäjänä ja sovittajana. Jouni Hynynen on myös julkaissut lukuisia kirjallisia teoksia.

Kotiteollisuus on koko uransa ajan keikkaillut ahkerasti muun muassa festareilla ja kiertueilla. Jouni Hynynen summaa: ”Keikkailussa on parasta se, että silloin ollaan aidossa kontaktissa faneihin. Keikoista saa valtavasti virtaa, vaikka meidän energiatasolla sitä haihtuu samalla myös hikenä ja pieruina taivaan tuuliin. Mutta tietääpähän ainakin tehneensä jotain, kun valumme keikkojen jälkeen takahuoneeseen puuskuttamaan ja puristamaan hikeä läpimäristä paidoistamme. Mutta kontakti yleisöön, se on tärkeintä ja antavinta”.

Kotiteollisuus on:

Jouni Hynynen – laulu ja kitara
Jari Sinkkonen – rummut ja taustalaulu
Janne Hongisto – bassokitara ja taustalaulu
Miitri Aaltonen – kitara ja taustalaulu

Diskografia
Hullu ukko ja kotiteollisuus (1996)
Aamen (1998)
Eevan perintö (1999)
Tomusta ja tuhkasta (2000)
Kuolleen kukan nimi (2002, kultaa)
Helvetistä itään (2003, platinaa)
7 (2005, kultaa)
Iankaikkinen (2006, kultaa)
Murheen mailla 1996-2007 (3CD-kokoelma) (2007, kultaa)
Sotakoira (2008, kultaa)
Ukonhauta (2009, kultaa)
Kotiteollisuus (2011, platinaa)
Sotakoira II (2012, kultaa)
Maailmanloppu (2013, kultaa)
Murheen mailla 2007-2014 (3CD-kokoelma) (2014)
Kruuna/klaava (2015)
Vieraan vallan aurinko (2016)
Valtatie 666 (2018)
Jumalattomat (2021)
Susirajalla (2024)

Katso tulevat Kotiteollisuus keikat alla olevasta keikkalistasta.

Jarkko Martikainen

Jarkko Martikainen on monien kulttuurialojen mies, mutta tärkeimpänä maalina on aina ollut laulunteon, levytysten ja keikkailun kolmiyhteys. Vuosien varrella hän on ehtinyt moneen; tekemisten laajuus käy parhaiten ilmi hänen kotisivujensa CV:sta. (www.jarkkomartikainen.fi)

2004 alkaneen soolouran (ja etenkin 2006 ilmestyneen ”Rakkaus”–albumin) myötä määritelmät ovat laajentuneet, tekemisiin on tullut mukaan myös pohdiskelevampia sävyjä.

Jarkko Martikainen on tehnyt ja esittänyt musiikkiaan jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Musisoinnin lomassa hän on myös julkaissut kolme kirjaa, ”Pitkät piikit ja muita kertomuksia” (Like, 2005), ”Yhdeksän teesiä” (Like, 2008) ja ”Lihavia luurankoja, laulujen sanat ja tarinat” (Like, 2020). Vuodesta 2002 alkanut satunnainen tuottajan työ on tapahtunut muun muassa Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukauksen (”Rajaportti”- ja ”Kylmä tila” –albumit), Timo Rautiaisen soolotuotannon (”Sarvivuori” – ja ”Loppuun ajettu” –albumit) sekä Samuli Putron (”Elämä on juhla”– ja ”Älä sammu aurinko” -albumit) kanssa. Pitkäkestoisimman työnsä Martikainen on tehnyt YUP:n säveltävänä ja sanoittavana laulaja-kitaristina: vuosina 1988 – 2018 yhtyetoiminta tuotti yhteensä 11 albumia, kaksi kokoelmalevyä ja historiikki dvd:n. YUP:n tunnetuimpia levytettyjä kappaleita ovat muun muassa Meitä odotellaan mullan alla, Jos helvetti on täynnä ja Tavaroiden taikamaailma. Soolotuotantonsa Martikainen käynnisti vuonna 2004 ”Mierolainen” –albumilla. Syksyllä 2023 Sakara Recordsin kautta julkaistu pitkäsoitto ”Itse tehty elämä” on Martikaisen yhdeksäs. Järkähtämätöntä livesuosiota nauttiva Martikainen kiertää Suomea uuden musiikin siivittämänä jälleen ahkerasti.

Jarkko Martikaisen diskografia:

Mierolainen (2004)
Rakkaus (2006)
Hyvää yötä, hyvät ihmiset (Live, 2007)
Toivo (2009)
Usko (2011)
Koirien taivas (2014)
Ruosterastaat (Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet, 2016)
Aina auki (Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet, 2018)
Ystävien taloissa (Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet, 2020)
Itse tehty elämä (2023)

Juhlakonsertit 2025

Jarkko Martikainen juhlistaa 20-vuotista soolouraansa juhlakonsertein alkuvuodesta 2025. Mierolaisuudesta itse tehtyyn elämään -nimeä kantava kiertue kattaa yhteensä 11 paikkakuntaa ympäri Suomen. Martikainen esiintyy kiertueella yhdessä pitkäaikaisimman soittotoverin, kosketinsoittaja Petri Tiaisen kanssa.

Katso Jarkko Martikaisen keikat alla olevalta listalta.

Mokoma

7.11.2013

Mokoma on Lappeenrannasta lähtöisin oleva, suomenkielistä metallia esittävä yhtye. Mokoman perusti Marko Annala sooloprojektinaan jouluna 1996. Nimensä yhtye otti Annalan entisen tyttöystävän karjalaisen isoäidin ”voi siuta mokomaa” -hokemasta. Bändin nousujohteinen suosio alkoi vuonna 2003 Kurimus-albumia edeltäneestä singlejulkaisusta Takatalvi, joka esitteli yhtyeen uuden, aiempaa raskaamman tyylin. Tyylinvaihdoksen myötä yhtye on todennut tekevänsä nyt musiikkia, joka todellisuudessa on heille sydäntä lähellä. Vuonna 2003 Mokoma perusti julkaisukanavakseen oman Sakara Records -levy-yhtiön, joka on sittemmin laajentanut toimintaansa myös muihin yhtyeisiin (muun muassa Stam1na, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ja Jarkko Martikainen).

Mokoma on uransa aikana julkaissut yhteensä 11 sähkökokoonpanolla soitettua albumia ja 2 akustista levyä sekä lukuisia singlejä sekä EP:itä. Yhtyeen albumeista viisi (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin, 180 astetta, Elävien kirjoihin) on myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman pitkäsoitot ovat nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 200 000 kappaletta.

Mokoma on:

Marko Annala (laulu)
Tuomo Saikkonen (kitara)
Santtu Hämäläinen (basso)
Janne Hyrkäs (rummut)
Kuisma Aalto (kitara)

Diskografia

Albumit:
Valu (1999)
Mokoman 120 päivää (2001)
Kurimus (2003)
Tämän maailman ruhtinaan hovi (2004)
Kuoleman laulukunnaat (2006) kultaa
Luihin ja ytimiin (2007) kultaa
Sydänjuuret (2010) kultaa
Varjopuoli (2011)
180 astetta (2012) kultaa
Elävien kirjoihin (2015) kultaa
Laulurovio (2016)
Hengen pitimet (2018)
Ihmissokkelo (2020)
Myrsky (2024)

EP:t
Punainen kukko (2003)
Viides vuodenaika (2006) kultaa
Juurta jaksain (2010)
Yksi (2013)

Katso Mokoman keikat alla olevasta keikkalistauksesta.

Francine ja Klamydia: ”Musatyylien vastakkainasettelu on p*skaa”

13.9.2013

Klamydia ja Francine ovat purkittaneet yhteisvoimin kappaleen ”Isi Haisee Rokkenrollilta”, joka löytyy bonusbiisinä Klamydian tänään 13.9. julkaistulla XXV-tuplalevyllä. Äkkiseltään tällainen punkin ja rokkenrollin yhteisveto kuulostaa yllättävältä – eikö näiden musasuuntausten edustajat yleensä haistattele toisilleen? Mitäs hemmettiä tämä on? Kysytään.

Tentissä Francinen basisti Pete Salomaa, biisinikkari ja Lahden Pelicansin kannattaja, sekä Klamydian laulaja Vesku Jokinen, rääväsuu ja Vaasan Sportin kannattaja.

Perinteinen kysymys: Mistä tämä idea oikein repäistiin? Saunan lauteilta, tuopin pohjalta, takahuoneen nurkasta?
P: Eiköhän tää Veskun idea ollut ja Veskun tuntien idea on varmasti peräisin tuopin pohjalta… Lisäksi biisin aihepiiri saattoi tuoda Veskulle mieleen orkesterimme.
V: Eiku Miksaaja-arska sitä ehdotti, ja me oltiin täysillä mukana. Hianoo ku läskibasso lätisee!
P: Ehkä jotain vaikutusta saattoi olla silläkin, että Klamydia teki levyä silloisen rumpalimme Tuden studiolla.

Kerro kaverista parilla lauseella:
Vesku Petestä: Pete on hauska mies ja hyvä poika tanssimaan.
Pete Veskusta: Vesku on aito, rehellinen mies Pohjanmaalta. Sellainen iso ja pehmeä nallekarhu, jolla on irokeesi.

Kehtaako rokkiäijä fanittaa Klamydiaa? Entä suomipunkkari Francinea?
P: Totta helvetissä kehtaa! Kyseessähän on mitä mainioin liveorkesteri. Ehdoton ykkössuosikkini bändin tuotannossa on biisi ”Minä,minä,minä”.
V: Kyllä, Francine on myös ihan vitun kova livebändi! Kyllä punkkari diggaa kovastikin.

Isi haisee Rokkenrollilta – mistä biisi kertoo? Kuinka paljon siihen on ammennettu omasta elämästä?
P: Soittajan arjesta, ainahan se Rokkenrolli vähän haisee…
V: Joo, se kertoo siitä, kun tulee laskuhumalakrapulassa keikalta kotiin ja miettii, että oonpas mäkin taas valtavan ”mahtava” tyyppi…

Etenikö levytys ilman kitkaa? Miten lahtelainen ja vaasalainen mahtuvat samalle biisiraidalle?
P: Jos mietitään sitä tosiseikkaa, että Klamydian jätkät on kotoisin Vaasasta, niin yllättävän mukavia ne silti on…siis vaasalaisiksi.
V: Joo, hyvin mahduttiin, ja kivaa oli! Oli mahtavaa kahdella bändillä huutaa köörejä.
P: Veskun biisihän tämä on alusta loppuun, me vain yritimme rimpuilla mukana. Meikäläisen osalta prosessi oli nopea ja kitkaton. Kun tulin studioon, oli rummut jo biisiin soitettu. Ammattimiehenä(?) olin tietenkin tutustunut biisiin jo edellisiltana kotona, joten bassoraita saatiin purkkiin suht’ helposti.

Minkälaista palautetta uskotte biisin saavan musapiireissä?
P & V: Tähän mennessä on saatu pääosin hyvää palautetta. Mukavaa vaihteluahan tämmöisen luulisi olevan faneillekin. Suomessa kun ollaan, niin varmasti jossain välissä sitä paskaakin niskaan sataa…eihän punkkarit ja rokkarit saa tehdä mitään yhdessä…
P: Itseasiassa tää yhteistyö ei ole niin kauhean kaukaa haettu, sillä jos toi biisi olisi laulettu englanniksi ja laulajana olisi Antti, niin se menisi ihan kun vettä vaan myös Francinen levyllä. Mehän ollaan aina haluttu kaataa näitä ns. musiikillisia raja-aitoja. Jos joku sanoo meille, ettei läskibassotrio voi tehdä tollasta biisiä, niin varmasti me tehdään just se.

Nouseeko Francine ja Klamydia jonain päivänä keikkalavalle yhdessä? Onko lisämatskua suunnitteilla?
P & V: Yhteiskeikat on ollut puheissa jo monta vuotta, mutta molemmat tekevät omilla tahoillaan niin tiiviisti keikkaa, että yhteisiä päiviä on ollut vaikea löytää. Aika näyttää. Lisämatskusta ei ole mitään tietoa. Tulee, jos on tullakseen. Tämäkin tuli ihan ex tempore-meiningillä eteen, joten turha etukäteissuunnittelu pois ja mennään fiilispohjalta, vai olikos se zulupohjalta?

Miten rock ja punk voivat Suomessa nykypäivänä? Onko vaikeaa olla bändi mainstreamin ulkopuolella?
P: Rockabilly-genre elää Suomessa edelleen vahvana ja hyvä niin. Itseäni on aina v*tuttanut se, että bändit lykätään johonkin pieneen karsinaan ja lyödään joku lappu päälle missä lukee mitä musaa se on. Tosiasiahan on, että jokaisessa musagenressä on sekä hyviä että huonoja bändejä ja biisejä. Pitää vaan osata noukkia ne helmet sieltä massan seasta.
P & V: Mainstreamin ulkopuolella on sitä paitsi hyvä olla. Tietää että fanit eivät häivy heti kun bändi menee ns. muodista pois. Ja kun on vankka fanipohja, niin keikkaakin riittää mukavasti vuodesta toiseen. Onhan se toisinaan vaikeaa, mutta periksi ei anneta prkle!

Loppuun: Kumpi sijoittuu paremmin sarjassaan, Pelicans vai Sport?
P: Totuuden nimissä täytyy myöntää, että tällä kaudella Sport menestyy omassa sarjassaan paremmin kuin Pelicans. Katsellaan sitten vuoden päästä voimasuhteet uudelleen, kun Sportkin pelaa Liigaa, mikä on muuten hyvä juttu.
V: Joo, Sportti nousee liigaan ja vetää pelikaaneja nokkaan!
P&V: Sportin fanit ovat parasta mitä Liigalle voi tapahtua. Tietenkin sen jälkeen, että Jokereista päästään vihdoinkin eroon…

 

Copyright: Dex Viihde.

Kolumni: Kauko vastaan Kauko

6.9.2013

Istumme Bulevardin Kahvisalongissa, joka sopii tapaamispaikaksi paremmin hienoille helsinkiläisrouville ja virkamiehille. Alunperin ehdotin erästä Kallion rokkikuppilaa, mutta Kauko ei halunnut mennä kaljapaikkaan. Muusikko, joka ei halua juoda? Hm. Niin, minunkin nimeni on Kauko ja olen aloitteleva muusikko ja kirjailija, mutta olen 30 vuotta nuorempi kuin Kauko Röyhkä.

Kauko: Etkö sä pelkää että sun katu-uskottavuus menee tällaisessa mestassa?
Kauko: En. Pelkäätkö sinä?

Kauko: Onko susta tullut raitis?
Kauko: Ei, mutta nyt tekee mieli vain kahvia. Juominen kannattaa keskittää niihin hetkiin kun on syytä juoda, juhlat tai jotain.

Kauko: Miksi Kauko Röyhkä ja Narttu julkaisee livelevyn?
Kauko: Jotta ihmiset tajuaisivat mitä on todellinen rock and roll.

Viereisestä pöydästä tulee täti-ihminen pyytämään nimikirjoitusta. Kauko antaa sen ja hymyilee ystävällisesti.

Täti: Se tulee mun miehelle, joka on sun idoli.
Kauko: Sano terveisiä.

Täti menee.

Kauko: Mutta eihän kukaan jaksa kuunnella livelevyjä. Tai korkeintaan biisin kerrallaan spotifysta.
Kauko: Nuo ihmiset ei saa koskaan tietää mitä on todellinen rock and roll.
Kauko: Eli tää on jonkinlainen vanhan pierun ristiretki nykyaikaa vastaan?
Kauko: Ilman niitä keskiaika olis paljon tylsempi, eikö vain? Pelkkiä juopottelevia munkkeja ja pitsiä nyplääviä linnanneitoja. Mutta jonain päivänä Richard Leijonanmieli palaa ristiretkeltä ja vetää miekkansa tupesta…
Kauko: Oliko tuo sukupuolinen vertauskuva?
Kauko (hymyilee täti-ihmisen suuntaan): Tottakai.
Kauko: Oliko tuo joku sun tuttu?
Kauko: Se muistuttaa erästä, joka tunnettiin hyvin keikkabusseissa.

Kauko: Oliko kivaa soittaa Nartun tyyppien kanssa?
Kauko: Oli.
Kauko: Ei tullut riitoja, kuten vanhoina aikoina?
Kauko: Ei.
Kauko: Eikö olisi ollut järkevämpää julkaista albumillinen uusia biisejä?
Kauko: Varmaan, mutta sitten tulis taas riitoja.
Kauko: Tommi Vikstenin ja Jarmo Heikkisen tuplakitarointi on vahvaa.
Kauko: Ilman muuta. Ja kaikki muukin. Tikka, Huldén ja Gröhn ovat myös vedossa. Voisin tehdä uuden levyn Nartun kanssa. Mistä sen tietää, vaikka tekisimmekin. Mutta nyt tuli tämä live, jossa on monista biiseistä parempi versio kuin alkuperäisillä levyillä.
Kauko: Mistä se johtuu?
Kauko: 80-luku oli kiireistä aikaa. Kaikkiin juttuihin ei aina ehditty perehtyä. Levyt tehtiin nopeasti ja muutaman viikon päästä niitä sai ostaa bensiksen alelaarista. Ei kukaan tajunnut silloin, että oltiin tekemässä rockhistoriaa.

Kauko: Mullakin on muuten bändi. Ja kirjoitan kirjaa. Minkälaisen ohjeen voisit antaa tällaiselle parikymppiselle aloittelijalle?
Kauko: Miksi sä kysyt tuollaista? En minäkään kysynyt ohjeita Eino Gröniltä, joka oli mun edeltäjä silloin kun aloitin.
Kauko: Eli ei saa kysyä ohjeita?
Kauko: Saa kysyä, mutta ei kannata liikaa kuunnella niitä. Jokainen tekee omat ratkaisunsa.
Kauko: No mutta sulla on ollut pitkä ura ja olet pystynyt tekemään paljon hyvää kamaa sekä musiikissa että kirjallisuudessa.
Kauko: Tee sinäkin paljon hyvää kamaa niin saat pitkän uran.

Kauko: Luuletko, että sun kaltaisia tyyppejä tulee vielä suomirokkiin?
Kauko: Ei mun kaltaisia, mutta muita kiinnostavia tulee varmasti.
Kauko: Rock ei ole kuollut?
Kauko: Ei ainakaan Suomessa. Kaikki ei voi olla insinöörejä, joillekin ei löydy muuta paikkaa tästä yhteiskunnasta kuin rock.

Kauko: Kiitos.
Kauko: Ei kestä.

Teksti: Kauko Röyhkä

Esa Pulliainen C-Combo & Mr Breathless Dex Viihteen edustusrosteriin !

1.8.2013

Suomalainen rautalankamusiikki täytti helmikuussa 50 vuotta ja sen kunniaksi Esa Pulliainen C-Combo julkaisi debyyttilevynsä 20.6.2013. ”Instrumentaalimusiikki ja suomalainen rautalanka on kaikkien tekemisieni ydin. Haluan omalta osaltani kunnioittaa juhlavuotta tällä levyllä”, sanoo Pulliainen. Albumia voidaan pitää myös legendaarisen Agents-kitaristin ensimmäisenä soololevynä, jota fanit ovat odottaneet vuosikymmeniä. Albumi julkaistiin vinyylinä ja cd-levynä. Albumi on ollut julkaisuviikostaan lähtien albumimyyntilistan kärkikymmenikössä tai sen lähettyvillä.

C-Combon pitkäsoitto sisältää kaksitoista Esa Pulliaisen suosikkisävelmää, useimmat jo ajalta ennen Agents-yhtyettä. Mukana on muun muassa ranskalaisia, ruotsalaisia, amerikkalaisia ja kotimaisia kappaleita. ”Sellaista vanhanaikaista instrumentaalimusiikkia”, tiivistää Pulliainen.

C-Combossa soittavat Esa Pulliaisen (kitara) lisäksi hänen veljensä Kai Pulliainen (basso) sekä Toni ”El Blanco” Liimatta (rummut). Esa Pulliainen C-Combolla on usein yhteisesiintymisiä muun muassa Mr Breathlessin kanssa. Kokoonpanon innoittajina ovat Esan mukaan toimineet ”vanhat nelkyt-viiskytlukujen cocktailbändit, jotka soittivat hiljaa kapakan nurkassa”. Tähän viitaten C-Combo aloittikin uransa vuonna 2008
Esa Pulliainen Cocktail-Combona.

Esa Pulliainen C-Combo & Mr Breathless keikat myy Janne Hietanen / puhelin 044 209 3523