19.10.2016
Kotiteollisuus järjestää ennennäkemättömän elokuvakokemuksen 26.10. Finnkinon elokuvateattereissa. Tuolloin esitetään Kotiteollisuus – Leirituomiolla -elokuva, minkä lisäksi bändin akustinen showcase-keikka ja haastattelu striimataan Tennispalatsista suorana yhteentoista Finnkinon muihin teattereihin kautta maan sekä ISTV:lle.
Ohjaaja Saku Perintö kuvailee teosta elokuvadokumentiksi. ”Mikäli haluat tietää minä vuonna Kotiteollisuus sai kultalevyn niin katso wikipediasta. Mikäli haluat päästä tunteikkaalle matkalle bändin jätkien pään sisään ja samalla nauttia hyvästä musiikista ja kauniista kuvallisesta kerronnasta, tämä elokuva on sinulle.”
Kotiteollisuus on tänä syksynä laajasti esillä: Hynynen julkaisi syyskuussa ensimmäisen romaaninsa, perjantaina 14.10. julkaistiin Kotiteollisuuden uusi albumi Vieraan vallan aurinko ja lokakuun lopussa päivänvalon näkee elokuva Kotiteollisuus – Leirituomiolla.
Kotiteollisuus-yhtyeen syksyn keikkapäivämäärät ovat:
pe 21.10. MONACO NIGHTCLUB, Lohja
la 22.10. AQUARIUS, Uusikaupunki
pe 4.11. CORNER INN, Kemi
la 5.11. TUISKULA, Nivala
pe 11.11. OLD COCK, Lappeenranta
la 12.11. MARI’S COFFEE, Kouvola Anjalankoski
pe 25.11. Z-ONE, Varkaus
la 26.11. NIGHTCLUB TÄHTI, Oulu
ke 30.11. FINLANDIA-KLUBI, Joulupipari 2016, Lahti
to 1.12. LUTAKKO, Joulupipari 2016, Jyväskylä
pe 2.12. PAKKAHUONE, Joulupipari 2016, Tampere
la 3.12. RYTMIKORJAAMO, Joulupipari 2016, Seinäjoki
su 4.12. LOGOMO, Joulupipari 2016, Turku
ma 5.12. THE CIRCUS, Joulupipari 2016, Helsinki
Kotiteollisuuden keikat myy Hannu Korhonen.
Kuva: Ville Juurikkala
11.10.2016
Svart Records julkaisee joulukuussa Kauko Röyhkän uuden levyn Aamuöiseen sateeseen. Voimakasta luomiskautta jo pitkään elänyt Röyhkä on 2000-luvulla levyttänyt useiden kokoonpanojen kanssa, mutta omalla nimellään harvoin. Aamuöiseen sateeseen on tältä osin jatkoa muutaman vuoden takaiselle albumille Etelän peto. Uuden albumin lähtökohdat ovat kuitenkin varsin erilaiset kuin Etelän pedon ahnaat ja hikiset rämetunnelmat. Uutuuden taustalla on käytännön ratkaisuiden kautta syntynyt uudelainen tapa työstää vanhaa ja uutta materiaalia.
”Aloitin soolokeikkailun vuonna 2006. Se oli minulle iso haaste, koska olin tottunut esiintymään kovista muusikoista koostuvan bändin kanssa. En aluksi luottanut kykyihini kitaristina, mutta vähitellen homma alkoi sujua. Löysin omanlaiseni tavan tulkita biisejäni. Sovitukset muuttuivat”, Röyhkä kertoo.
Röyhkän mukaan soolokeikoilla biiseistä muotoutui hauskalla tavalla erilaisia ja joissain lauluissa teksti sekä tunnelma pääsivät paremmin esiin kuin alkuperäisissä bändiversioissa. ”Esimerkiksi Lauralle on uutena versiona pehmeämpi ja hypnoottisempi, kun taas vaikkapa Paha maa vielä enemmän voodoo kuin alkuperäinen”, Röyhkä toteaa.
Pikkuhiljaa soolokeikkojen lomassa Röyhkälle alkoi selvitä ajatus tulevan täyspitkän äänitteen muodosta ja sisällöstä. Tämän lisäksi parin viime vuoden aikana taustalle löytyi muusikkoja, joista muotoutui myös uusi livekokoonpano. ”Perkussionisti Janne Riisiö tuli mukaan loppuvuodesta 2014. Soolokeikoista tuli duokeikkoja. Samalla sain ajatuksen taltioida keikkasettini uudet versiot kaverini Jouni Pusan studiossa. Sessiot muuttuivat nopeasti kunnianhimoisiksi. Tajusin, että olin tekemässä psykedeelistä lauluntekijälevyä, joka perustui kerrankin kokonaan omiin kitarajuttuihini. Basisti Mikko Hellström liittyi kokoonpanoon, ja Pusa lisäsi keitokseen koskettimia ja pariin biisiin myös rummut. Päätin laajentaa skaalaa ja ottaa mukaan kolme uutta sävellystä. Aamuöiseen sateeseen on ensimmäinen albumikokonaisuus, joka on toteutettu tällä ryhmällä. Keikoilla esiinnymme marraskuusta lähtien triona Riisiön ja Hellströmin kanssa.”
Aamuöiseen sateeseen koostuu puoliksi varta vasten tälle albumille kirjoitetusta materiaalista, puoliksi vanhojen Röyhkä -kappaleiden erityyppisistä sovituksista. Albumi julkaistaan 9.12.2016, CD-, LP- ja digi-muodossa. Ensimmäinen singlejulkaisu Hippityttö helvetistä ilmestyy digitaalisena 21.10. 2016.
Kauko Röyhkän tulevia keikkoja:
ke 12.10.2016 Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen KLUBI Tampere
la 15.10.2016 Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen VUOTALO Helsinki
pe 21.10.2016 Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen GONG Turku
la 22.10.2016 Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen SELLOSALI Espoo
la 29.10.2016 Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen KATU KLUBI Lahti
Lisää tulossa, katso: www.dexviihde.fi/artisti/kauko-royhka
Kauko Röyhkän keikat myy Hannu Korhonen.
Kuva: Olga Välimaa
10.10.2016
Kotiteollisuus julkaisee tällä viikolla uuden albuminsa Vieraan vallan aurinko (Johanna Kustannus/Universal Music Finland). Bändillä on muutakin syytä juhlaan, sillä vuonna 2012 julkaistu Sotakoira II -albumi on nyt myynyt kultaa! Cover-biiseistä koostuva kokoelma pitää sisällään bändin tulkintoja Taiskasta aina Lama-yhtyeeseen.
Kultajuhlia vietettiin tien päällä bändin syyskiertueen jatkuessa. Kevään keikat alkavat puolestaan helmikuussa. Kotiteollisuus keikkailee myös kesällä 2017.
Seuraavat keikkapäivämäärät ovat:
Pe 14.10. Joensuu, Kerubi
La 15.10. Savonlinna, The Rocks
Pe 21.10. Lohja, Monaco Nightclub
La 22.10. Uusikaupunki, Hotelli Aquarius
Pe 4.11. Kemi, Corner Inn
La 5.11. Nivala, Tuiskula
Pe 11.11. Lappeenranta, Old Cock
La 12.11. Anjala, Mari’s Coffee
Pe 25.11. Varkaus, Z-One
La 26.11. Oulu, Nightclub Tähti
Ke 30.11. Lahti, Finlandia-klubi (Joulupipari 2016)
To 1.12. Jyväskylä, Lutakko (Joulupipari 2016)
Pe 2.12. Tampere, Pakkahuone (Joulupipari 2016)
La 3.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (Joulupipari 2016)
Su 4.12. Turku, Logomo (Joulupipari 2016)
Ma 5.12. Helsinki, The Circus (Joulupipari 2016)
Kotiteollisuuden keikat myy Hannu Korhonen.
Kuva: Ville Juurikkala
29.9.2016
Pitkän linjan muusikko Jore Marjaranta on palannut Dex Viihteen edustukseen.
”Olen vuosien poissaolon jälkeen palannut takaisin Dex Viihteen keikkamyyntiin. Olen paluuseen hyvilläni, koska kaikki ihmiset ovat tuttuja ja keikkamyyjäni Pasi Kuusjärvi on hyvä ystäväni. Hän tuntee mun tavat ja tarpeet keikkoja myydessään”, Jore kertoo. Hänen syksynsä on ollut kiireinen, sillä viikko sitten julkaistiin hänen seitsemäs sooloalbuminsa. ”Uusi levyni julkaistiin 23. syyskuuta ja se tuo uusia haasteita itselleni. Odotan innolla että pääsen taas pitkästä aikaa keikoille ja esittämään uusia laulujani. Unohtamatta kuitenkaan tunnetuimpia laulujani vuosien varrelta.”
Jore Marjaranta tuli julkisuuteen 1990-luvun alussa Leningrad Cowboysin jäsenenä. Hän on ollut soolouralla vuodesta 2000 lähtien ja on julkaissut useita hittisinglejä, joista tunnetuimmat ovat Haaveet kaatuu (elokuvasta Pahat pojat) ja Miten pelko lähtee (elokuvasta Minä ja Morrison).
Kuva: Andreas af Enehjielm
21.9.2016
Suomimetallin kärkinimi Mokoma astui syyskuussa studioon akustisten soittimien kanssa vailla treenejä ja selkeää päämäärää. Parhaassa tapauksessa sessioiden tuloksena olisi bändin uran toinen tuttuja sävelmiä versioiva akustinen albumi, huonoimmassa taas varsin kalliit treenit.
”Päätimme heittäytyä alitajuntamme vietäväksi. Sävellykset olivat jo sähköversioina vahvoiksi todettuja, joten uskalsimme tarttua hetkessä syntyviin sovitusideoihin ja äänittää ne saman tien”, kertoo kitaristi Tuomo Saikkonen.
Oman levy-yhtiönsä turvin bändi piti koko ajan veto-oikeuden siirtää tallenne ö-mappiin, mikäli touhu alkaisi haiskahtaa liikaa ”Some Kind of Monsterilta” – musiikkiterapialta, jonka tuotokset eivät välttämättä merkitse session ulkopuolisille mitään.
”Versiointileikki tuotti meille lopulta niin paljon naurua ja onnistumisen hetkiä, että halusimme jakaa ilon myös kuulijoidemme kanssa. Voipi olla, että osa tulkinnoista kohtelee kaltoin alkuperäisiä sävelmiä. Päätimme kuitenkin tietoisesti viedä rakkaat laulumme roviolle kill your darlings -hengessä”, Saikkonen jatkaa.
Akustinen Laulurovio-albumi julkaistaan 11. marraskuuta. Rohkeiden sovitusten lisäksi albumin sointia rikastuttavat useat vierailijat, kuten hanuristi Netta Skog (Ensiferum) ja juurimusiikkitaituri Ninni Poijärvi. Levyn tuottajana toimi useiden Mokoman albumien taustalta löytyvä luottomies Janne Saksa. Mokoman ensimmäinen akustinen albumi, Varjopuoli, julkaistiin vuonna 2011.
”Varjopuolen julkaisun jälkeen heittämiemme keikkojen myötä löysimme oman ilmaisumme akustisten instrumenttien äärellä. Alkoi tuntua että olisi mukavaa taltioida sitäkin soundia, sillä Varjopuolta tehdessämme olimme vielä hieman ujoina tekemisemme kanssa. Siirrettiin turha varovaisuus syrjään ja muistettiin että loppujen lopuksi kaikki soittimet ovat lyömäsoittimia, myös kitara”, kertoo laulaja Marko Annala.
Mokoma lähtee Laulurovion myötä akustiselle Tuhkatkin pesästä 2016 -kiertueelle. Akustisen Mokoman voi nähdä lokakuun lopulla Helsingin Aleksanterin teatterissa, marraskuussa Espoon Sellosalissa, Tampereen TTT-klubilla sekä Seinäjoen Kaupunginteatterissa. Joulukuussa on vielä Rauman Kulttuurikuppila Brummin vuoro sekä uusintaveto Tampereen TTT-klubilla.
Tuhkatkin pesästä 2016 -kiertue:
ke 26.10. Helsinki, Aleksanterin teatteri
pe 25.11. Espoo, Sellosali
la 26.11. Tampere, TTT-Klubi
su 27.11. Seinäjoki, Kaupunginteatteri
ke 30.11. Turku, Logomo
pe 02.12. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi
la 03.12. Tampere, TTT-Klubi
Mokoman keikat myy Hannu Korhonen.
Levyn julkaisee Sakara Records, jakelijana toimii Sony Music Finland.
Kuva: Joonas Brandt
« Edellinen
1
…
31
32
33
34
35
…
41
Seuraava »