Kotiteollisuus kohti konkurssia

15.1.2016

kt-bussi

Kotiteollisuuden keikkatauko päättyy jo helmikuun puolivälissä, kun bändi aloittaa perinteisen kevätkiertueensa. Kohti konkurssia -kiertueen keikkoja tehdään vappuun asti. Talven ja kevään 2016 aikana yhtye viimeistelee myös elo-syyskuussa ilmestyvää levyänsä.

”It’s time to step the kork, eli vapaasti suomennettuna: on aika polkea korkki”, toteaa Kotiteollisuuden laulava talonmies Jouni Hynynen.

”Vipinää on, hyvällä sykkeellä mennään. Eihän levyjä kukaan enää osta, mutta me uusimme silti levytyssopimuksemme Universalin kanssa joulukuun alussa. Samalla äänitimme myös tulevan levymme rumpupohjat. Kone pidetään käynnissä, se tuntuu nyt olevan hyvässä öljyssä. Syksyn keikatkin tuntuivat pirun hyviltä, porukkaa oli hyvin liikkeellä ja bändi oli hyvässä hapessa”, jatkaa Hynynen.

”Ensimmäinen maistiainen tulevalta levyltä ilmestyy jo maaliskuussa. Biisiä ei ole vielä valittu, mutta toisaalta, ei niihin kahteen vaihtoehtoon ole vielä sanojakaan, vaikka kävin New Yorkissa ja Panamassa asti niitä muka kirjoittamassa. Sanaakaan en saanut paperille, vain nimet ovat selvillä: Varjoihmisiä ja Syöksykierre. No, onhan sekin jotain”, Hynynen kuittaa, ja jatkaa urheilutermein:

”Tein kaikkeni, tällä kertaa se ei riittänyt. Mutta sain runsaasti uutta ryyppäyskokemusta ja itsevarmuutta jatkoa ajatellen.”

KOHTI KONKURSSIA -kiertueen paikkakunnat. Lisäyksiä on tulossa:

12.02. Parkano, Music bar Stage Parkano
13.02. Saarijärvi, Summassaari
19.02. Kuhmo, Hotelli Kainuu
20.02. Maaninka, Tavinpyrstö
26.02. Äänekoski, Hurmos
27.02. Oulu, Nightclub Tähti
04.03. Mikkeli, Wilhelm
05.03. Helsinki, Pressa
11.03. Marttila, Kuokantalo
12.03. Lammi, Yökerho Hovi
18.03. Jämsä, HimosAreena
19.03. Rauma, Varastoklubi

25.03. Kuopio, Ilona
26.03. Laihia, Route
01.04. Lahti, Möysän Musaklubi
08.04. Lappeenranta, Old Cock
15.04. Turku, Venus Nightlife
16.04. Kauhajoki, Aronkeidas
22.04. Vantaa, Tulisuudelma
23.04. Eura, Osmantupa
29.04. Kouvola, House of Rock
30.04. Joensuu, Kerubi


Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen: Huominen on uni -albumi julkaistaan 29.1.2016

20150715 Helsinki. Kauko Röyhkä & Anna Inginmaa. kuva: juha metso
Laitetaan yhteen kaikkien tuntema Kauko Röyhkä, aistikas laulaja-lauluntekijä Anna Inginmaa ja Suomen groovein ja tyylitietoisin instrumentaaliyhtye The Hypnomen. Yhtälö on yllättävä, mutta kuin luotu toimimaan. Röyhkä/Inginmaa/Hypnomenin Huominen on uni -albumi  hengittää soul-keuhkoin 60-luvun iskelmää ja folkin pehmeyttä, mutta onnistuu silti olemaan tiukasti nykyhetkessä kiinni.

Albumin kaksi tähän menessä julkaistua singleä ovat raikuneet eetterissä ahkerasti ja nostattaneet odotukset korkealle. Kappaleiden videot voit katsoa seuraavista osoitteista:
Hietsu (http://bit.ly/1ULmXS5),
Paha poika (http://bit.ly/1ZXQ3Bc).

Kauko Röyhkä innostui The Hypnomen -yhtyeen instrumentaalimusiikista näiden keikalla Tallinassa keväällä 2014, ja ehdotti samoin tein yhteistyötä. Yhteiset musiikilliset kulkusuunnat löytyivät nopeasti. Röyhkä keksi ottaa projektiin mukaan kiinnostavan laulajalahjakkuden, Anna Inginmaan. Alusta asti tekeminen tuntui luonnolliselta ja oikealta – siltä, että tämä ryhmä olisi aina luonut musiikkia yhdessä. Kevät-kesällä 2015 taltioidut kappaleet soljuivat nauhalle The Hypnomen -yhtyeen Pekka Laineen sanoin “unenomaisella vaivattomuudella”.

Noin kaksi vuotta ensitapaamisen jälkeen tarjolla on Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen-yhteistyön värikäs ja lämmin tulos, Huominen on uni -albumi. Röyhkän väärentämätön oma ääni laulajana ja lauluntekijänä muodostaa täydellisen vastaparin Inginmaan jazz-sävyisen luonnomukaiselle tulkinnalle. Kaikkea kuljettaa Hypnomenin taiten annosteltu ja rytmitetty analogisoundien virta.

Tähän mennessä varmistuneet keikat:

11.02. Ylivieska-sali, Ylivieska
12.02. Lutakko, Jyväskylä
13.02. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
19.02. Nosturi, Helsinki (levynjulkaisukeikka)
20.02. Gong, Turku (ex-Klubi)
26.02. Pakkahuone, Tampere
27.02. 45 Special, Oulu
Kuva: Juha Metso


Pepe Ahlqvist H.A.R.P. – keikkapäivämääriä julkaistu!

11.1.2016

harp-artisti

Pepe Ahlqvist H.A.R.P. palaa keikkalavoille kesällä 2016 ja osa keikkapäivämääristä on nyt julkaistu! Bändi tekee muutaman kuukauden ajan jälleen keikkoja Suomessa. 

Tämä legendaarinen yhtye perustettiin vuonna 1988. Bändin esikoisalbumi nimeltään H.A.R.P. julkaistiin keväällä 1989 ja se sisältää heidän suurimman hittinsä Back to the river. Vuosina 1989-1995 H.A.R.P. teki keikkoja enimmäkseen Suomessa, mutta kiersi myös muualla Euroopassa, muun muassa Saksassa, Itävallassa, Hollannissa ja Belgiassa. Bändi lopetti keikkojen tekemisen vuoden 1995 lopulla ja vetäytyi määräämättömän pituiselle tauolle. ”Silloin Pepe lupasi bändille, että palataan asiaan 2000-luvulla”, muistelee yhtyeen kosketinsoittaja Timo Pratskin. ”Itse kuvittelin silloin, että tämä tapahtuu hiukan aiemmin, mutta hyvä, että tapahtuu nyt. Mahtavaa päästä taas keikoille! Bändissä soittaminen ja sen jalostaminen on parasta mitä tiedän.”

Keikoilla kokoonpano on: Pepe Ahlqvist (laulu, kitara, huuliharppu), Jarmo Nikku (kitara, laulu), Timo Pratskin (kosketinsoittimet), Harri Rantanen (basso, laulu) ja Harri Ala-Kojola (rummut).

Katso H.A.R.P.:in keikat allaolevalta listalta (lisäyksiä tulossa):

02.07 Puistoblues / Pääkonsertti – Järvenpää
07.07 Häyrylänranta Rock – Konnevesi 
08.07 Kalliojärvi Jazz & Blues – Isokyrö
09.07 Beach & Blues Party – Pieksämäki
06.08 Kulttuuritalo – Helsinki


Matti Johannes Koivu kevätkiertueelle

3.12.2015

matti-johannes-koivu2
Matti Johannes Koivu lähtee laajalle kiertueelle helmikuussa. Kevätkiertue 2016 -rundi alkaa Jyväskylän Lutakosta 5.2.2016. ”On upeaa päästä kiertämään Suomen parhaita keikkapaikkoja heti silloin, kun päivä pitenee.” Matti Johannes kertoo.

Helsingissä Matti Johannes Koivu nähdään keikalla jo joulukuussa, 11.12. Elmun baarissa.

Alkuvuodesta 2015 tuoreimman albuminsa, Kauneimmat meistä, julkaissut Koivu kuuluu jo vankasti maamme laulaja-lauluntekijöiden eturiviin. Hänet tunnetaan muun muassa Emme muistele maanantaita, Sano joku sana ja Tyhjäksi jätetty -hiteistään sekä aiemmista Irwin Goodman -covereistaan. Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle.

Live-esiintymisiin Matti Johannes Koivu suhtautuu intohimoisesti, ja onkin tehnyt satoja keikkoja ympäri Suomea. ”Musiikin kestävyys punnitaan elävän yleisön edessä. Laulujen täytyy toimia Hangosta Nuorgamiin, suurissa ja pienissä paikoissa. Rakastan live-esiintymisen haastetta; sitä kuinka jännittää ja hirvittää, ja kuinka musiikki parhaimmillaan vapauttaa esiintyjän ja yleisön.”

Kevätkiertue 2016 -keikat ovat (lisäyksiä tulossa):

11.12. Helsinki, Elmun baari
05.02. Jyväskylä, Lutakko
06.02. Joensuu, Kerubi
12.02. Espoo, Sellosali
20.02. Tampere, Klubi
26.02. Turku, Klubi
27.02. Seinäjoki, Bar 15
03.03. Helsinki, Tavastiaklubi
06.04. Helsinki, Musiikkiteatteri Kapsäkki
09.04. Porvoo, Taidetehdas
11.04. Vantaa, Konserttitalo Martinus


Dex Viihteen uutiskirjepalvelu uudistuu!

24.11.2015

Olemme uudistamassa uutiskirjepalveluamme.

Haluaisimme kutsua mukaan juuri SINUT myös tulevaisuuden uutiskirjeidemme vastaanottajaksi! Uutiskirjeemme vastaanottajana saat noin kuukauden välein ohjelmatoimistomme tuoreimmat artisti- ja keikkauutiset suoraan sähköpostiisi.

Pääset lisäämään itsesi uutiskirjeen vastaanottajaksi tästä.

uutiskirje


1 38 39 40 41