Jouni Hynysen Maanalainen armeija ensimmäiselle kiertueelleen syyskuussa – myös uutta musiikkia tulossa loppukesästä

29.7.2021

 

Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Hynysen sooloprojekti Maanalainen armeija suuntaa syyskuussa ensimmäiselle kiertueelleen. Kappale kauheinta Suomea -kiertue kattaa yhteensä 12 keikkaa ympäri Suomen.

Maanalainen armeija julkaisi ensimmäisen albuminsa tammikuun lopulla 2020. Albumilta nousivat radiosoittoon muun muassa ”Variksenpelätin” ja ”Miekkataksi” -singlet. Levynjulkaisukiertue siirtyi kuitenkin aina syyskuulle 2021 saakka ja nyt seitsemän hengen ryhmä on valmis astumaan liveyleisön eteen.

– En vieläkään voi uskoa, että nämä viimein toteutuvat. Rundi on nyt kaksi kertaa siirretty, joten vieläkin on tunne, että salama iskee orastavaan pälvikaljuuni näinä hetkinä. Silti: on hyvä, toivoa täynnä oleva fiilis. ”Viilinki on hyvä”, kuten Lappeenrannassa sanotaan, Jouni Hynynen kertoo.

Kiertueella kuullaan debyyttialbumin kappaleiden lisäksi elo-syyskuun vaihteessa julkaistavaa uutta musiikkia
– Koko debyyttilevy vedetään läpi, samoin elo- ja syyskuussa julkaistavat neljä uutta biisiä. Eli setti on jäätävä. Keikoilta ei kukaan itkemättä poistu, sen voin luvata. Mistä syystä sitten itketään, sitä ei voi etukäteen tietää, Hynynen kertoo tulevista keikoista.

KAPPALE KAUHEINTA SUOMEA – KIERTUE SYKSY 2021
03.09. Lappeenranta, Nuijamies
04.09. Jyväskylä, Lutakko
08.09. Espoo, Sellosali
09.09. Kuopio, Ohjelmaravintola Maxim
10.09. Raahe, Raahesali
11.09. Oulu, Teatteri Rio
16.09. Tuusula, Krapin paja
17.09. Porvoo, Taidetehdas
18.09. Tampere, Olympia
22.09. Helsinki, Tavastia
24.09. Joensuu, Kerubi
30.09. Pieksämäki, Poleeni

Maanalaisen armeijan livekokoonpanossa soittavat:
– Laulu/kitara: Jouni Hynynen
– Laulu: Kaisu Kärri
– Viulu/taustalaulu: Milka Ylänen
– Rummut/taustalaulu: Mosse Hynynen
– Basso: Roope Laasonen
– Kitara: Santtu Hämäläinen
– Koskettimet: Illi Broman

Kotiteollisuuden supervuosi!

23.6.2016

KT bussi

 

Kotiteollisuuden kesä alkaa heinäkuussa ja päättyy joulukuussa!

Kotiteollisuuden Maalla, merellä ja Norjassa -kesäkiertue alkaa 2.7.2016, pitäen sisällään keikkoja ympäri Suomen.

Marraskuussa alkaa puolestaan toiveuusintana Joulupipari-kiertue – Joulupipari 2 – jossa Kotiteollisuus esiintyy yhdessä Viikatteen sekä stand up -koomikkojen Niko Kivelän ja Zaanin kanssa. Väliin mahtuu lisäksi muutakin juhlittavaa: Jouni Hynynen julkaisee syyskuussa ensimmäisen romaaninsa, Kadonnutta tavaraa etsimässä (Like Kustannus). Noin kuukautta myöhemmin, 14.10.2016, Kotiteollisuus julkaisee uuden studioalbuminsa, Vieraan vallan aurinko (Universal Music).

”Elämme jännittäviä aikoja”, toteaa yhtyeen laulu- ja kitaravirtuoosi Hynynen. ”Tässä on vähän kaikenlaista meneillään. Keikat alkaa parin kuukauden tauon jälkeen, levy on valmis odottaen lokakuun julkaisuaan, romaani on loppusuoralla ja sekin ilmestyy syksyllä ja koko kiireinen vuosi pannaan pakettiin Joulupipari 2 -kiertueen tahtiin. Ihan helvetin hyvät tärinät päällä. Ja tällä kertaa en puhu krapulasta.”

Maalla, merellä ja Norjassa -kiertueen keikkapäivämäärät ovat (huom. lisäyksiä tulossa):

la 2.7. JALKOSALMENLAVA, Lemi
pe 8.7. OLUSET, Iisalmi
la 9.7. KORPIROCK, Mäntyharju
pe 15.7. PIONEERIFESTIVAALI, Koria
la 16.7. ILOSAARIROCK, Joensuu
pe 22.7. JOHN SMITH – ROCK FESTIVAL, Laukaa
la 23.7. RIIHIROCK, Pihtipudas
pe 29.7. MERISÄRKKÄ, Kalajoki
la 30.7. SIERAVUOREN LOMAKESKUS, Eura
pe 5.8. NALLEROCK, Kitee
la 6.8. KUMPUROCK, Outokumpu
pe 12.8. SOKOS HOTELLI VANTAA / TULISUUDELMA, Vantaa
pe 12.8. SMUGGLERROK, Lieto
la 13.8. PURUVESI POP, Savonlinna – Kerimäki
la 20.8. ROCK OF IDEA, Lempäälä
la 10.9. RADIO ROCK XX -RISTEILY TALLINK BALTIC QUEEN

Kotiteollisuuden keikat myy Hannu Korhonen.

Kotiteollisuus lähtee kiertueelle – “on kuin avioseksi”

12.2.2016

kt-bussi

Kotiteollisuus-yhtye aloittaa perinteisen kevätkiertueensa tänään, 12. helmikuuta. ”Kotiteollisuuden rundille lähtö on kuin avioseksi. Se tapahtuu aina ja varmasti muutaman kuukauden välein.” yhtyeen keulakuva Jouni Hynynen vertaa.

Kohti konkurssia -kiertueen keikkoja tehdään vappuun asti. Talven ja kevään aikana yhtye viimeistelee myös elo-syyskuussa ilmestyvää levyänsä. “Levyn teko alkaa jo maaliskuussa. Sitä tehdään pääkalloluolassamme Tikkalassa hissukseen koko kevään ajan.” Hynynen paljastaa. “Ja viikonloppuisin teemme bussillamme täsmäiskuja eri puolelle Suomea. Halusitte tai ette.”

Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimmista yhtyeistä. Yhtyeen suurimpia hittejä ovat muun muassa Rakastaa/ei rakastaHelvetistä itään ja Minä olen. Yhtye julkaisi 15. studiolevynsä Kruuna/klaava huhtikuussa 2015. Kotiteollisuuden keulakuva Jouni Hynynen toimii paitsi yhtyeen laulajana, kitaristina ja sanoittajana myös säveltäjänä. Hän on myös julkaissut lukuisia kirjallisia teoksia.

KOHTI KONKURSSIA -kiertueen paikkakunnat (lisäyksiä tulossa):
12.02. Parkano, Music bar Stage Parkano
13.02. Saarijärvi, Summassaari
19.02. Kuhmo, Hotelli Kainuu
20.02. Maaninka, Tavinpyrstö
26.02. Äänekoski, Hurmos
27.02. Oulu, Nightclub Tähti
04.03. Mikkeli, Wilhelm
05.03. Helsinki, Pressa
11.03. Marttila, Kuokantalo
12.03. Lammi, Yökerho Hovi
18.03. Jämsä, HimosAreena
19.03. Rauma, Varastoklubi
25.03. Kuopio, Ilona
01.04. Lahti, Möysän Musaklubi
08.04. Lappeenranta, Old Cock
15.04. Turku, Venus Nightlife
16.04. Kauhajoki, Aronkeidas
22.04. Vantaa, Tulisuudelma
23.04. Eura, Osmantupa
29.04. Kouvola, House of Rock
30.04. Joensuu, Kerubi

Kotiteollisuus kohti konkurssia

15.1.2016

kt-bussi

Kotiteollisuuden keikkatauko päättyy jo helmikuun puolivälissä, kun bändi aloittaa perinteisen kevätkiertueensa. Kohti konkurssia -kiertueen keikkoja tehdään vappuun asti. Talven ja kevään 2016 aikana yhtye viimeistelee myös elo-syyskuussa ilmestyvää levyänsä.

”It’s time to step the kork, eli vapaasti suomennettuna: on aika polkea korkki”, toteaa Kotiteollisuuden laulava talonmies Jouni Hynynen.

”Vipinää on, hyvällä sykkeellä mennään. Eihän levyjä kukaan enää osta, mutta me uusimme silti levytyssopimuksemme Universalin kanssa joulukuun alussa. Samalla äänitimme myös tulevan levymme rumpupohjat. Kone pidetään käynnissä, se tuntuu nyt olevan hyvässä öljyssä. Syksyn keikatkin tuntuivat pirun hyviltä, porukkaa oli hyvin liikkeellä ja bändi oli hyvässä hapessa”, jatkaa Hynynen.

”Ensimmäinen maistiainen tulevalta levyltä ilmestyy jo maaliskuussa. Biisiä ei ole vielä valittu, mutta toisaalta, ei niihin kahteen vaihtoehtoon ole vielä sanojakaan, vaikka kävin New Yorkissa ja Panamassa asti niitä muka kirjoittamassa. Sanaakaan en saanut paperille, vain nimet ovat selvillä: Varjoihmisiä ja Syöksykierre. No, onhan sekin jotain”, Hynynen kuittaa, ja jatkaa urheilutermein:

”Tein kaikkeni, tällä kertaa se ei riittänyt. Mutta sain runsaasti uutta ryyppäyskokemusta ja itsevarmuutta jatkoa ajatellen.”

KOHTI KONKURSSIA -kiertueen paikkakunnat. Lisäyksiä on tulossa:

12.02. Parkano, Music bar Stage Parkano
13.02. Saarijärvi, Summassaari
19.02. Kuhmo, Hotelli Kainuu
20.02. Maaninka, Tavinpyrstö
26.02. Äänekoski, Hurmos
27.02. Oulu, Nightclub Tähti
04.03. Mikkeli, Wilhelm
05.03. Helsinki, Pressa
11.03. Marttila, Kuokantalo
12.03. Lammi, Yökerho Hovi
18.03. Jämsä, HimosAreena
19.03. Rauma, Varastoklubi

25.03. Kuopio, Ilona
26.03. Laihia, Route
01.04. Lahti, Möysän Musaklubi
08.04. Lappeenranta, Old Cock
15.04. Turku, Venus Nightlife
16.04. Kauhajoki, Aronkeidas
22.04. Vantaa, Tulisuudelma
23.04. Eura, Osmantupa
29.04. Kouvola, House of Rock
30.04. Joensuu, Kerubi

Laiva on lastattu hyvällä musiikilla

9.4.2015

Tammerfestin suosittujen akustishenkisten Pyhäjärvi-risteilyjen artistikattaus tarjoilee musiikkia joka makuun!

M/S Tammerkoskelle astuu Tammerfestin avauspäivänä keskiviikkona 15.7. Jouni Hynysen ja Miitri Aaltosen Duo Kummitusjuna.

Torstaina 16.7. risteillään bluesrockin tahtiin, kun palkittu bluesrock-mies ja maailmallakin valloittanut Micke Björklöf yhdessä Lefty Leppäsen ja Chefin kanssa vääntää tiivistä soundia vuosien kokemuksella.

Niskalaukauksen ja Neljännen Sektorin keulassa menestynyt Timo Rautiainen nousee Pyhäjärven laineille kitaristi Ville Ojasen kanssa perjantaina 17.7. Duon akustinen ohjelmisto pitää sisällään Timon uran tärkeimpien kappaleiden lisäksi heidän molempien ja monen muunkin suomalaisen suosikkikappaleita vuosikymmenten varrelta.

Risteilyjen huipennukseksi laivalla esiintyy lauantaina 18.7. kirjailija-muusikko Kauko Röyhkä, joka on paaluttanut itsensä suomirockin maaperään.

Lippuja voi ostaa Hopealinjan lipunmyynnistä Tampereen Laukontorilla tai osoitteesta info@hopealinja.fi

Ikäraja: K-18

tammerkoski2

 

Kuva: Hopealinja