”En tiedä, mitä elämä tarkkaan ottaen on, mutta reilun kaupan myymälä se ei ole.” – Jarkko Martikainen
”Ruosterastaiden tarinan alussa oli Silvia, viidennen levyni (Koirien taivas) viides laulu. Silvia on tarhaikäinen tyttö, jonka vanhemmat ovat kadonneet: isän olinpaikasta on vain arvailuja, äidin puhutaan lähteneen etelään tienaamaan. Silloin Silvian kummisetä, eno tai muu perheelle läheinen tapaus – tarinan kertoja – päättää auttaa pikkutyttöä. Hän hankkii auton, istuttaa Silvian pelkääjän penkille ja niin he lähtevät yhdessä etsimään tytön vanhempia.
Tuohon aiheeseen oli piilotettuna useita lisäkysymyksiä, jotka eivät mahtuneet joko Silvian kokoiseen lauluun tai niitä, joita en halunnut silloin sotkea mukaan. Kuitenkin nuo kysymykset tuntuivat tärkeiltä. Saako lapselle valehdella? (Autokuski ei välttämättä aivan jokaisena hetkenä kyennyt uskomaan vanhempien löytymiseen, harhaillessaan sattumanvaraisten vihjeiden varassa, muttei hän taatusti halunnut tunnustaa sitä tytölle. Niinpä pelkän toden puhuminen ei käy laatuun.) Tai: mistä syystä joku, joka nyt näyttää kulkevan komeasti koreissa vaatteissaan pitkin onnistumisen väylää, jo seuraavana hetkenä horjahtaa ojaan, ryvettyen siellä niin ettei edes naapuri tunnista häntä tutuksi mieheksi?
Ja: kuinka sanomattoman usein yksi pieneltä vaikuttanut valinta, vaikka huonolla hetkellä otettu rahalaina (jonka ajoituksen karmeuden ymmärtää vasta myöhemmin, koska valinnan hetkellä aurinko paistoi taivaalla ja sisimmässä) kääntää yhden ihmisen elämän nurinniskoin? Samaan tulokseen voi tietenkin päästä vain hyppäämällä väärään kyytiin. Tai viittaamalla silloin kun nimenomaan tulisi kääntää selkä, kävellä heti ulos huoneesta ja sulkea ovi huolellisesti.
En tiedä, mitä elämä tarkkaan ottaen on, mutta reilun kaupan myymälä se ei ole.
Mietiskelin siis tuollaisia, ja varmaan olisin lopettanut moisen melko lyhyeen, ellei elämänpiirissäni olisi tapahtunut asioita, jotka laittoivat miettimään vieläkin syventyneemmin onnen sattumanvaraisuutta, turvantunteen hetkellisyyttä ja sen sellaista. Tiedättehän te, aikuiset ihmiset, arvaatte loput: olin löytänyt uuden levyni kivijalan.
Sen myötä aloin muistaa joitain menneitäkin asioita paremmin, niin etäisempiä huhuja muista kuin myös omat kokemukseni. Niinpä levylle päätyneistä lauluista noin puolet on päiväkirjanomaista kerrontaa, toinen puolisko taas jotain, joka kurottelee näytelmänrakentelun suuntaan. Yhteistyössä niistä muodostuivat Ruosterastaat.
Ruosterastaat on teemalevy. Pyrin silti välttämään kuunteluohjeiden kirjoittamista, levy itse kyllä selittää kyllin riittävästi itsestään. Lähtökohtia voi sentään avata hieman: eletään joko tämän päivän tai jonkin lähitulevaisuuden ajan eurooppalaisessa maassa, todennäköisimmin Suomessa. On tahoillaan horjahtanut pariskunta, joiden seuraamisen myötä käy ilmi muutakin kuin arkisinta parisuhderuodintaa.
Ehkä kyseessä on arkisemman päivän Mad Max-musikaali, sen aseista vapautettu, suomalaiseen maisemaan kiskaistu versio? Tai suomalainen sovitukseni West side storysta?
Tuonkaltaisia kuvajaisia hahmottelin, vaikken missään vaiheessa kirjoittanut varsinaista juonikaavaa, jonka puitteissa olisi ollut pakollista pysyä. Oli vain yksi tärkeä pyrkimys: löytää, valmistaa ja koostaa se nippu, jossa yksittäisten laulujen sarja muodostaa laajemman levykokonaisuuden.
Ja, joka Silvian tavalla puhuisi välittämisen ja myötäelämisen kieltä.
Sillä en suinkaan sattumalta halunnut levyn loppuvan väitteeseen
Kaikesta kyllä selviät!
Ruosterastaat on bändilevy: kaikissa sen lauluissa on Luotettujen miesten (Ema Hurskainen: rummut, taustalaulu, basso, kellopeli, Anssi Salminen: kitarat, mandoliini, viulu, taustalaulu, Luis Herrero: basso, taustalaulu, haitari) sovitusleimat, ja Risto Hemmin isännöimät Finnvox– äänitykset aloitettiin vasta pitkällisten (joskin silti antoisien) treeni- ja demosessioiden jälkeen.
Levyllä vierailevia muusikoita on seitsemän: Janne Mannonen (perkussiot), Matti Johannes Koivu (flyygeli ja urut), Tero Hyväluoma (jouset), Kaisa Leskinen (laulu) sekä puhallintrio Sami Kurppa, Antero Priha ja Jussi Vuorinen.
Paitsi yhtyeemme ja vierailijoiden työstä, olen erityisen hyvilläni levyn olomuodoista.
Cd-versio on niin kutsuttu digibook, jonka kovien kansien sisällä on levyn lisäksi laaja sanoitus-, kuvitus- ja uutisartikkelivihko. Uutiset laati laulujen pohjalta journalistipalkinnollakin muistettu Markus Leikola.
Vinyyliversiossa porilaisen Studio 1851:n kansikuva pääsee oikeuksiinsa parhaimmin, ja myös sen ulkoasun on laatinut graafikko Rami Mursula.
Ruosterastaiden digitaalinen, cd- ja vinyylijulkaisu tapahtuvat perjantaina, 30.9.
Se on sopivaa, sillä kyseessä on uudenkuun päivä, jolloin vanhan kansan mukaan tuli laittaa alulle se, minkä toivoi kasvavan.
Jatkoa seuraa ainakin keikkojen muodossa: lähdemme albumikiertueelle lokakuun 14. päivä.
Kevätkierroksemme meni hyvin, uskomme että tämä vielä paremmin.”
Jarkko Martikainen, lauluntekijä.
Esimakua tulevalta albumilta saadaan tulevana perjantaina, kun ensimmäinen single Keväinen jää julkaistaan. Levyn julkaisijana toimii Sakara Records ja jakelijana Sony Music Finland.
Jarkko Martikaisen keikat myy Hannu Korhonen.
