Kuva: Eero Kokko
Mokoma julkaisi uransa kymmenennen studioalbuminsa, Elävien kirjoihin, 6. helmikuuta. Albumi nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan sekä Rumban albumilistan ykköseksi. Levyn toinen single, Mutta minulta puuttuisi rakkaus, oli viime viikolla jaetuin kappale Spotifyssa.
Mokoman ”Kunnon musaa 2015” -kiertue starttasi levynjulkaisupäivänä täydeltä Helsingin Tavastiaklubilta. Kiertue jatkuu perjantaina 06.03. Porin bar Kinosta. Katso tulevat keikat TÄSTÄ.
Juuri julkaistu sinkkulohkaisu soittoon tästä Mutta minulta puuttuisi rakkaus
Lauantaina myöskin loppuunmyydylle Tavastiaklubille esiintynyt Melrose nousi 6. helmikuuta julkaistulla albumillaan ”Got it made” suoraan Suomen virallisen albumilistan sijalle kolme. Albumi on järjestyksessään bändin seitsemän. Edellisestä ”It´s in the bag” levystä ehti kulua jo 13 vuotta.
Tulevat Melrose keikat ovat pe 20.02. Lahden Möysän baari ja la 21.02. Hämeenlinnan Rantasipi Aulanko. Katso tulevat keikat TÄSTÄ.
Lisäksi Suomen virallisella albumilistalla sijalla viisi komeilee Kaarle Viikatteen ja Marko Haaviston yhteisalbumi ”Laulu tuohikorteista”.
Marko Haavisto julkaisee yhtyeensä Poutahaukkojen kanssa seuraavan oman albumin vielä tämän vuoden aikana. Marko Haavisto & Poutahaukat ampaisevat myös keikoille kevään mittaan. Katso tulevat keikat TÄSTÄ.